Ufohavaintotietokanta
Tervetuloa katselemaan Suomen Ufotutkijoiden Ufohavaintotietokantaa! Tietosuojaseloste
Ufohavainnon numero 2893 tiedot (luokitus: 6LIV6Y3)
Ufohavainnon kommenttiosioon
Havaintoa koskevat kuvat:
Kuva  
Havaintoa koskevat videot:
Ei videotiedostoja
Havaintoa koskevat äänitiedostot:
Ei äänitiedostoja
Havainnon yksityiskohdat
Havainnon kuvaus:
Olimme mökillä. Ulkona oli tähtikirkas yö ja melko lämmintä, joten päätin mennä ulos ihastelemaan tähtitaivasta ennen nukkumaan menoa. Kello oli tuolloin noin 21:50. Vaimoni oli väsynyt, joten menin yksin. Katselin linnunrataa sekä tähtiä, ja vaihdoin katselupaikkaani muutaman minuutin ulkona oltuani. Tästä katselupaikasta erottui Arcturus-tähti hieman puiden latvojen yläpuolelta lähes tarkalleen luoteessa. En aluksi tunnistanut kyseistä tähteä, mutta käytin apuna Ursan tähtitaivas-sovellusta, jonka avulla kohde selvisi. Laitettuani puhelimen taskuun tunnistamisen jälkeen, ja jäin katselemaan luoteen suuntaan. Muutaman hetken kuluttua - kun käänsin katseeni takaisin Arcturus:n, havaitsin sen yläpuolelle, noin sormenleveyden etäisyydelle ja hieman pohjoiseen ilmaantuneen kaksi kirkasta valopistettä, jotka pysyivät paikallaan, mutta joko kirkastuivat tai suurenivat hieman.Nämä pisteet olivat vierekkäin vajaan pikkusormen paksuuden etäisyydellä toisistaan, kun pidin sormea pystyssä käsivarsi suorana. Joidenkin sekuntien kuluttua ne alkoivat nousta eritahtisesti kohti Otavan häntää ja katosivat tai himmenivät hieman ennen kuin olivat Otavan hännän viimeisen tähden tasalla. Jatkoin tähän suuntaan katselemista vielä noin kymmenen-viidentoista minuutin ajan. Tänä aikana Arcturuksen yläpuolelle ilmestyi 3 - 4 valopistettä, jotka liikkuivat samoin kohti Otavan hännän viimeistä tähteä. Nämä pisteet ilmestyivät eri aikoina ja ne eivät liikkuneet samassa linjassa ja niiden nopeudet poikkesivat toisistaan, mutta ne etenivät tasaisella vauhdilla. Näistä valoista kaksi oli näkyvissä yhtä aikaa ja 1 - 2 yksinään. Kaikkien pisteiden eteneminen oli erilaista kuin satelliittien, ja ilmestymisajankohdasta katoamisajankohtaan kesti noin 30 sekuntia. Kahden ensimmäisen pisteen kirkastumisen suhteen itsellä oli vaikutelma, että ne olisivat olleet "vaakalennossa" sitä suuntaa päin, jossa itse olin. Aurinko oli havaintohetkellä luonnollisesti laskenut mutta oli juuri luoteessa horisontin alla, joten jonkun normaalisti selitettävän ilmiön/esineen heijastuma voisi olla kyseessä. Liitekuvassa karkea piirros ensimmäisten kahden pisteen havainnosta ja liikesuunnasta. Nämä tosiaan liikkuivat eri tahtiin kohti Otavaa.
Kellonaika:
22:00Päivämäärä:
13.10.2026Oma arvio kestosta:
20 minuuttia
Havaintopaikka
Kylä tai kaupunginosa:
PielavesiMaakunta:
Pohjois-Savo
Ilmansuunta, jossa kohde näkyi
Kulma, jossa kohde näkyi
Koko- ja etäisyysarviot
Säätila havaintohetkellä
Tuulen suunta:
TuuletonTuulentyyppi:
puuskainenPilvisyys:
kirkasSade:
eiLämpötila:
+ 1
Meteorologiset ilmiöt
Astronomiset ilmiöt
Astronomiset ilmiöt:
tähdet
Havainnonteon yksityiskohtia
Havaintoa täydentävät tiedot
Kohteen ulkonäkö
Kohteen muoto:
ValopisteKohteen ääriviivat:
selkeätKohteen väri:
yksivärinenKuvaile väri:
Vaalean kellertävä
Kohteen liikkuminen
Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella:
eiPysähtyikö kohde:
eiVertaa kohteen nopeutta tuttuihin kohteisiin:
Satelliitti, mutta hieman hitaampiNäyttikö kohde tai osa siitä pyörivän:
eiMiten kohde katosi näkyvistä:
Himmeten.
Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset
Loistiko kohde valoa:
eiValaisiko kohde ympäristöä:
eiOliko kohteessa erillisiä valoja:
eiKuuluiko kohteesta ääntä:
eiTuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta:
eiTuntuiko hajua:
eiEsiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä:
eiOliko kohteella vaikutusta eläimiin:
eiAiheuttiko kohde pelkoa:
eiAiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia:
eiJättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen:
eiJättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon:
ei
Muita tietoja
Tutkijakommentit
TUTKINTARAPORTTI: TAPAUS "PIELAVESI 2026"
Havainnon luokitus:
Tunnistamaton ilmailmiö (UAP) / Mahdollinen satelliittijärjestelmä
Tutkintaryhmän loppupäätelmä:
Pielavedellä tehty havainto on ufologisesti ja tähtitieteellisesti poikkeuksellisen korkealaatuinen. Silminnäkijän tekemät tarkat kulma- ja sormimittaukset sekä Arcturus- ja Otava-tähtien käyttö viitepisteinä osoittavat esimerkillistä havaintokykyä.
Teknisen analyysin valossa tapauksella on erittäin vahva korrelaatio modernin avaruustoiminnan kanssa. Kohteiden ilmestyminen luoteesta ja niiden asteittainen himmeneminen taivaanlaelle noustessa viittaavat vahvasti auringonvaloa heijastaviin satelliitteihin (kuten radalleen hakeutuviin Starlink-parviin), jotka saapuivat Maan varjon alueelle.
Mysteerielementti ja UAP-mahdollisuus:
Vaikka satelliittiteoria tarjoaa loogisen selitysmallin, ilmassa on edelleen kiehtovia kysymyksiä, joiden vuoksi aitoa UAP/UFO-ilmiötä ei voida täysin ohittaa. Havaitsijan kuvailema kohteiden eritahtisuus, toisistaan poikkeavat nopeudet ja se, etteivät ne edenneet täysin samassa suorassa linjassa, tekevät ilmiöstä poikkeuksellisen.
Koska kohteiden tarkkaa fyysistä muotoa ei voitu määrittää pelkkien valopisteiden perusteella, tapaus jättää aina pienen, kiehtovan avoimen kysymyksen Pohjois-Savon yötaivaalle: Oliko kyseessä ihmisen rakentama satelliittiparvi, vai todistiko havaitsija jotain aivan muuta, tuntematonta ilmailmiötä? Tämä mysteeri jää elämään Pielaveden tähtitaivaan ylle.
Tutkija M.Snellman / 223
Havaintoa koskevat muut kommentit (7 kpl)
Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Myös asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.
Nimimerkin maksimipituus. 40 merkkiä.
Kommentin maksimipituus: 200 merkkiä
Nykyiset kommentit (sivu 1)
ikg
Piirroksesi vastaa täysin samaa aluetta ja valopisteitä joita oon itekin katsellut useana yönä.Liikkuivat jopa ihan sikinsokin.
02.11.2026 00:56:37
KaH
1 vko myöh. sama hav. 1 planeettamainen nousija. Yritän bongata isolla kiikarilla, se näyttää vähäisemmätkin heijastukset.
02.11.2026 10:14:14
KaH
..koko ja väri kuten planeetoilla, vaikutelma taivaanrannasta nousevasta satelliitista
02.11.2026 10:17:04
KaH
Seurasin nyt 21.36-21.50 pikkukiikareilla. Show pyöri radallaan, vahva epäilys-ilmavoimien yölentoharjoitus.
03.11.2026 21:55:32
KaH
Kuopion pohj.puoli havaintopaikka, näkyi ovaaliradan eteläpään kaarto josta lento n. pohj.suuntaan
03.11.2026 21:57:09
KaH
Ed. hav. 310-335° liikkui vas->oik. kork alle 15°. Hetki myöh. samannäk soraan hitaasti nousevia s.332-340°liike jatkui pohj.suunt. laskevana, hiipuivat
04.11.2026 08:46:36
KaH
Suoraan nousevar max 10 asteeseen, näkyi koivumetsän läpi. Ajan kuluessa ilmiö madaltui, vaikutelma tapahtumapaikan siirtymisestä kauemmas.
04.11.2026 08:52:26
Mene sivulle: 1
Sivun alkuun