Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A



Ufohavaintotietokanta

Tervetuloa katselemaan Suomen Ufotutkijoiden ufohavaintotietokantaa!

Selaa tietokantaaHae ufotapauksiaSuomen Ufotutkijoiden pääsivulle

Tutkijaosioon

Havaintotietokannan pääsivulle

Tietosuojaseloste

Ufohavainnon kommenttiosioon

Ufohavainnon numero 692 tiedot:

Havaintoa koskevat kuvat:

Ei kuvia

Havainnon yksityiskohdat

Havainnon kuvaus: Istuttiin puistonpenkillä, kaverini poltti tupakkaa. Katuvalot valaisi meitä, mutta muuten oli hämärää ja rauhallista. Meidän kaskustelun keskeytti yhtäkkiä alkanut outo humina. Se voimistui koko ajan ja alettiin kuunnella sitä. Se oli sellasta joka tuntui kaikuvan, vaikkei ollut mitää mistä se olisi kaikunut. En oikein osaa arvioida aikaa, mutta varmaankin noin puolen minuutin päästä taivaalle alkoi ilmaantua kirkas valo. Ensin me luultiin sitä ihan vain lentokoneeksi, mutta sen lähestyttyä me havaittiin ettei lentokone etene sillä tavalla eikä se muistuttanut yhtään lentokonetta, koska oli soikea. Ja mitä lähemmäs se tuli, sitä enemmän siinä alkoi välkehtiä erivärisiä valoja. Se oli aika kaukana, mut tarpeeks lähellä että sen pysty havaitsemaan kiiltäväksi. Se ensin tuntui tulevan jotenkin kaarevasti ikään kuin ylös taivaanrantaa meitä kohti. Ennen ku se meni meidän yli, se katosi. Siinä vaiheessa tuli vähän sellanen olo että näinkö unta tai harhoja, mutta koska me molemmat olimme katsoneet sitä jonkin aikaa niin se tapahtui varmasti.
Kellonaika: 23:30
Päivämäärä: 2.8.2012
Oma arvio kestosta: puolesta minuutista minuuttiin

Havaintopaikka

Havaintopaikka: ostari, seurakuntakodin takana
Kylä tai kaupunginosa: Siltamäki
Kunta tai kaupunki: Helsinkin

Ilmansuunta, jossa kohde näkyi

Havainnon alussa: itä
Havainnon keskivaiheilla: itä
Havainnon lopussa: itä

Kulma, jossa kohde näkyi

Korkeuskulma havainnon alussa: 45
Korkeuskulma havainnon lopussa: 75

Koko- ja etäisyysarviot

Kohteen etäisyys lähimmillään: vähintään 200 metriä

Säätila havaintohetkellä

Tuulentyyppi: tasainen
Pilvisyys: kirkas
Sade: ei satanut (pouta)
Lämpötila: 18

Meteorologiset ilmiöt

Valoisuus: hämärä

Astronomiset ilmiöt

Astronomiset ilmiöt2: kuu
Astronomiset ilmiöt3: tähdet

Havainnonteon yksityiskohtia

Tapahtuiko havainto sisällä vai ulkona: ulkona
Ajoneuvo: ei_auto
Havainto tapahtui: paljain_silmin
Havaintopaikan kuvaus: Lähiö, lähettyvillä katulamppuja, puisto edessä, horisontissa puita, kohde tuli oikealta puolelta.
Mitä teit ennen havaintoa: Istuskeltiin puistonpenkillä ja juteltiin. Kävin viemässä roskan roskikseen. Kaverini tosiaan tupakoi siinä.

Havaintoa täydentävät tiedot

Kohteen ulkonäkö

Kohteen muoto: vaikutti suht kookkaalta, metallinen, soikea, värivaloja
Kohteen ääriviivat: selkeät
Kohteen väri: yksivärinen
Kuvaile väri: metallinen eli sellainen harmaa/hopea

Kohteen liikkuminen

Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella: kyllä
Pysähtyikö kohde: ei
Vertaa kohteen nopeutta tuttuihin kohteisiin: sen nopeus oli ku lentokoneella, ehkä aavistuksen nopeampi
Näyttikö kohde tai osa siitä pyörivän: ei
Miten kohde katosi näkyvistä: kohde ikäänkuin vaihtoi suunnan hiukan ylös ja humpsahti kadoksiin niin kuin johonkin pilviverhoon

Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset

Loistiko kohde valoa: kyllä
Kuvaile loistaminen: aluksi kirkas, lähemmäs tultuaan näkyi erivärisiä vilkkuvia valoja
Valaisiko kohde ympäristöä: ei
Oliko kohteessa erillisiä valoja: kyllä
Kuuluiko kohteesta ääntä: kyllä
Kuvaile äänet: kaikuva humina, koveni kun tuli lähemmäs
Tuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta: ei
Tuntuiko hajua: ei
Esiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä: ei
Oliko kohteella vaikutusta eläimiin: ei
Aiheuttiko kohde pelkoa: kyllä
Kuvaile pelkoa: en ole koskaan nähnyt vastaavaa
Aiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia: kyllä
Kuvaile psyykkiset vaikutukset: säikähdimme molemmat ja minua ainakin pelotti kävellä kotiin
Jättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen: ei
Jättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon: ei

Muita tietoja

Kuvaile suhtautumistasi tunnistamattomiin lentäviin kohteisiin ennen havaintoasi ja sen jälkeen. Jos suhtaumisessasi tapahtui muutoksia, selitä miksi: En koskaan aikaisemmin ollut ajatellut niitä, kaverini oli joskus katsonut jonkun dokumentin aiheesta ja lukenut jotain netistä ja siksi osasi kertoa tästä sivusta. Tapahtuneen jälkeen olen vain hämilläni.
Ilmoitko havainnostasi sanomalehdille tai viranomaisille: ei
Päivämäärä ja paikka: 3.8. Helsinki

Tutkijakommentit

B.Borg 3.8.2012: Kotkan edustalla oli kolme kalastajaa joutuneet veden varaan ja hälytyskeskus sai ilmoituksen asiasta klo.22:44.
Iltalehden tiedon mukaan myös Helsingissä päivystävää meripelastushelikopteria hälytettiin vaikka sitä ei sitten tarvittukaan.
Olen tiedustellut Rajavartiolaitokselta että oliko heillä helikopteri ilmassa havainnon aikaan mutta en vielä saanut vastausta.
Epäilen vahvasti että havaitsijat ovat nähneet tämän helikopterin mikäli se oli ilmassa.

B.Borg 9.8.2012: Rajavartiolaitos vastaa tänään:
" Kyselysi ohjautui minulle vastattavaksi.

Kyseessä ei ole Rajavartiolaitoksen helikopteri, sillä tehtävä Kotkassa ollut meripelastustehtävä peruutettiin helikopterilta ennen ilmaan nousua.

Havaintopaikka on Siltamäki - olisiko Finnhems 10 hälytetty samalle keikalle, varsinkin mikäli tehtävä on lähtenyt hätäkeskuksen kautta.
Antti Kähkönen
Suunnittelu-upseeri
Vartiolentolaivue "



Havaintoa koskevat muut kommentit (6 kpl)

Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Väärin turvakysymykseen vastannutta kommenttia ei julkaista. Myöskin asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.

Nimimerkin maksimipituus: 25, kommentin maksimipituus: 200

Nimimerkki:  
Kommentti:  

Turvakysymys: Minä vuonna Roswellin ufotapaus tapahtui?     



Nykyiset kommentit (sivu 1)

KommentoijaKommenttiAika
Ihmettelijä Tuo humina tuo mieleen kun talossamme on alkanut jälleen kuulua nouseva ja laskeva humina, 6 sek. tauko välillä, myöh. illalla alk.Ei talon laitteistot, lapsi kuulee myös. Mitkään korvatulpat ei auta.03.08.2012 11:14:55
utelias Niin. Kaukaisen helikopterin ääni voi kyllä kuulostaa kaikuvalta huminalta. Helikopterit eivät kylläkään katoa noin vaan. 03.08.2012 21:59:04
Rebel Ensinnäkin olisi mielenkiintoista tietää montako erilaista valoa kohteesta näkyi ja miten valot käyttäytyivät? Tätä voi sitten verrata helikopterien valoihin.12.08.2012 10:38:55
Rebel Toisekseen helikopteri ei tuota humisevaa ääntä vaikka nimim. utelias niin sanookin. Mielestäni roottorin lapojen "läpsytys" kuuluu hyvinkin selvästi.12.08.2012 10:40:12
Rebel Kolmanneksi, minkä värinen kopteri on tämä Finnhems 10? 12.08.2012 10:45:23
Nordik Ainakaan armeijjan uudet nh-90 kopterit ei lätise vaan ääni on lähinnä pelottavan kuuloista jyrisevää huminaa.13.08.2012 12:24:34


Mene sivulle: 1

Sivun alkuun


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |