Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A



Ufohavaintotietokanta

Tervetuloa katselemaan Suomen Ufotutkijoiden ufohavaintotietokantaa!

Selaa tietokantaaHae ufotapauksiaSuomen Ufotutkijoiden pääsivulle

Tutkijaosioon

Havaintotietokannan pääsivulle

Tietosuojaseloste

Ufohavainnon kommenttiosioon

Ufohavainnon numero 377 tiedot:

Havaintoa koskevat kuvat:

Ei kuvia

Havainnon yksityiskohdat

Havainnon kuvaus: Tapahtumapaikka Loimaa, n. vuonna 1980. Kaksi havaintoa samasta kohteesta.
Aiemmin sinä syksynä (ehkä elokuu) näimme lentävän kohteen yhdeksän kaverin silmin.
Kohde lensi vasemmalta oikealle melko lujaa ohuiden pilvien taitse vilahdellen.
Kohteessa neljä valoa; kaksi suurinta valkoista reunoilla, kaksi pienempää punaista keskellä. Yksikään valo ei vilkkunut, eikä mitään ääntä kuulunut, vaikka samaan aikaan toisessa suunnassa kauempana lentänyt pienkone oli kuultavissa melko selkeästi.
Isäni tiedusteli Turun lennonjohdolta ko. aikaan lentäneistä lentokoneista, mutta ainuttakaan konetta ei ko. reitillä tuolloin ollut lentänyt.
Myöhemmin (muistaakseni syyskuussa) näin saman laitteen uudelleen ja todella selkeästi.
Ajelin polkupyörällä n. klo. 21.00 aikaan, kun havaitsin saman kapineen ohittavan minut takavasemmalta. Korkeutta kohteeseen ei ollut, kuin jotain 300 metriä. Ajoin viistosti sen perässä tien päähän, josta saatoin seurata sen hidasta lentoa näkemäalueen reunalle metsän taakse asti n. 1,5 kilometrin päähän, jonne sen lentoa ehdin seurata arviolta 1-2- minuuttia. Oli aivan hiljaista, eikä edelleenkään mikään valoista vilkkunut.
Varsinaisesti mitään selkeää muotoa valojen lisäksi ei ollut havaittavissa, mutta jonkinlainen tumma alue niiden edessä vaikutti olevan.
Ilma oli pilvipoutainen ja lämmin.
Kellonaika: 21:00
Päivämäärä: 10.10.1980
Päivämäärän tarkennus: Ajankohta "noin" nimenomaan jälkimmäisessä havainnossa.
Oma arvio kestosta: 1-2 minuuttia

Havaintopaikka

Havaintopaikka: Loimaa Vesikoskenkatu ja Ylistaronkatu
Kylä tai kaupunginosa: Loimaa
Kunta tai kaupunki: Loimaa
Maakunta: Varsinais-Suomi

Ilmansuunta, jossa kohde näkyi

Havainnon alussa: etelä
Havainnon lopussa: pohjoinen

Kulma, jossa kohde näkyi

Korkeuskulma havainnon alussa: 60
Korkeuskulma havainnon lopussa: 15

Koko- ja etäisyysarviot

Kohteen koko: 10-30 metriä reunavalojen välillä
Kohteen etäisyys lähimmillään: 300 m
Kohteen korkeus maanpinnasta alimmillaan: 300 m

Säätila havaintohetkellä

Tuulentyyppi: tasainen
Pilvisyys: puolipilvistä
Sade: ei satanut (pouta)
Lämpötila: + 10

Meteorologiset ilmiöt

Valoisuus: hämärä

Astronomiset ilmiöt

Astronomiset ilmiöt3: tähdet

Havainnonteon yksityiskohtia

Tapahtuiko havainto sisällä vai ulkona: ulkona
Ajoneuvo: liikkuva
Havainto tapahtui: paljain_silmin
Havaintopaikan kuvaus: Vesikoskenkadun ja Aleksis Kivenkadun risteys, josta Lemmesillan yli Ylistaronkadun risteykseen.
Mitä teit ennen havaintoa: Ajelin hissukseen fillarilla Vesikoskenkatua.

Havaintoa täydentävät tiedot

Kohteen ulkonäkö

Kohteen muoto: Valorivi
Kohteen ääriviivat: selkeät
Kohteen väri: monivärinen
Kuvaile väri: Valkoiset valot reunoilla (2), punaiset keskellä (2)

Kohteen liikkuminen

Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella: kyllä
Kuvaile liike: hitaasti ja tasaisesti
Pysähtyikö kohde: ei
Vertaa kohteen nopeutta tuttuihin kohteisiin: Nopeus vastannee nykyisiä moottoroituja liitovarjoja
Näyttikö kohde tai osa siitä pyörivän: ei
Miten kohde katosi näkyvistä: Näkemäalueen rajalle metsän taa.

Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset

Loistiko kohde valoa: kyllä
Valaisiko kohde ympäristöä: ei
Oliko kohteessa erillisiä valoja: kyllä
Kuuluiko kohteesta ääntä: ei
Tuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta: ei
Tuntuiko hajua: ei
Esiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä: ei
Oliko kohteella vaikutusta eläimiin: ei
Aiheuttiko kohde pelkoa: ei
Aiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia: ei
Jättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen: ei
Jättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon: ei

Muita tietoja

Kuvaile suhtautumistasi tunnistamattomiin lentäviin kohteisiin ennen havaintoasi ja sen jälkeen. Jos suhtaumisessasi tapahtui muutoksia, selitä miksi: Nämä asiat ovat olleet "tuttuja" isäni kautta koko ikäni. Hän on ollut kiinnostunut aiheesta ja myös tähtitieteestä ja kirjoja sekä lehtiä aiheista on ollut meillä aina.
Ilmoitko havainnostasi sanomalehdille tai viranomaisille: kyllä
Mihin ilmoitettu: Isäni Turun lennonjohdolle.
Päivämäärä ja paikka: Virttaa 9.1.2011

Tutkijakommentit

B. Borg 11.1.2011: Olen keskustellut tästä havainnosta ufotutkijan nro 83 kanssa joka on " lähin " ufotutkija.
Olimme molemmat samaa mieltä siitä että havainnosta on niin pitkä aika ettei sitä kannata enää tutkia lähemmin.

Havaintoa koskevat muut kommentit (0 kpl)

Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Väärin turvakysymykseen vastannutta kommenttia ei julkaista. Myöskin asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.

Nimimerkin maksimipituus: 25, kommentin maksimipituus: 200

Nimimerkki:  
Kommentti:  

Turvakysymys: Minä vuonna Roswellin ufotapaus tapahtui?     



Ei vielä yhtään kommenttia.

KommentoijaKommenttiAika


Mene sivulle: 1

Sivun alkuun


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |