Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A



Ufohavaintotietokanta

Tervetuloa katselemaan Suomen Ufotutkijoiden ufohavaintotietokantaa!

Selaa tietokantaaHae ufotapauksiaSuomen Ufotutkijoiden pääsivulle

Tutkijaosioon

Havaintotietokannan pääsivulle

Tietosuojaseloste

Ufohavainnon kommenttiosioon

Ufohavainnon numero 1277 tiedot:

Havaintoa koskevat kuvat:

Ei kuvia

Havainnon yksityiskohdat

Havainnon kuvaus: Olin takapihalla 22-23.08 Lauantain ja Sunnuntain välisenä yönä noin kello 00.15 iltapissattamassa koiraa. Piha on öisin pimeä, eikä siellä ole häiritseviä valoja. Tapahtuma aikaan taivas oli täysin pilvetön. Piha osoittaa etelään päin.

Polttelin tupakka ja katselin samalla tähtitaivasta. Hetki meni, kunnes yksi valo, jota luulin aluksi tähdeksi, lähti liikkeelle pohjoiseen (maasta katsoen siis ylös) päin samalla kirkastuen voimakkaasti.
Kohde liikkui ja kasvoi/kirkastui alkaen näyttää jonkin verran isommalta, kuin yksikään tähti. Valo jatkoi liikkumista ja himmeni todella hämäräksi hetken, kunnes kirkastui uudestaan, yhä liikkuen pohjoiseen. Sitten se alkoi taas himmetä, ja teki hyvin terävän noin 90-asteen käännöksen länteen. Kohde katosi tämän jälkeen lähes samoin tein, en ole varma himmenikö kohde näkymättömäksi, vai liikkuiko pois päin maasta kohti kaukaisuutta.
Kohteen kadottua poltin tupakan loppuun, ja menin takaisin sisälle. En tiedä varmuudella mikä se kohde oli.

Tähdistöä en osaa tarkemmin kertoa, mutta eteläisellä taivaalla näkyy, hieman pari kerroksisia taloja korkeammalla, kaksi tähteä taivaalla päällekkäin, joista alempi on todella kirkas. Liikkuva kohde kulki näinden tähtien vasemmalla puolelta alkaen hieman alempaa ja kääntyen näiden tähtien ylä puolella. Taivaalla kohteen matkan pituus oli joitakin senttejä, kuitenkin alle vaaksan mitan.

Väritystä kuvailisin sen voimistuessa auringon valon väriseksi, eli hieman kellertävää. Himmeänä meni, väritykseltään ja kooltaan, tähdestä.
En osaa kuvailla muotoa, sillä kohde oli hyvin kaukana. Kohteen liikkuessa olin kuitenki havaitsevani hyvin minimaalisesti erottuvan, 1-2 millimetrin pituisen, pyrstön. Savuvanaa, tai muutakaan vastaavaa, ei ollut.

Kohteesta ei kuulunut mitään ääniä, eikä se jättänyt muitakaan havaittavia jälkiä peräänsä.

Kellonaika: 00:15
Päivämäärä: 23.8.2014
Päivämäärän tarkennus: 00.20 Olin jo sisällä, tapahtui hieman tätä ennen.
Kesto kellosta: En katsonut kelloa
Oma arvio kestosta: muutamia sekunteja

Havaintopaikka

Havaintopaikka: Takapiha
Kylä tai kaupunginosa: Pateniemi
Kunta tai kaupunki: Oulu
Maakunta: Pohjois-pohjanmaa

Ilmansuunta, jossa kohde näkyi

Havainnon alussa: Etelä
Havainnon keskivaiheilla: Etelä
Havainnon lopussa: Etelä

Kulma, jossa kohde näkyi

Korkeuskulma havainnon alussa: n. 45
Korkeuskulma havainnon lopussa: n. 45-50

Koko- ja etäisyysarviot

Kohteen koko: Vähän, mutta selkeästi, isompi kuin kirkkaimmat tähdet
Kohteen etäisyys lähimmillään: Kaukana
Kohteen korkeus maanpinnasta alimmillaan: En osaa sanoa

Säätila havaintohetkellä

Tuulen suunta: Eos, sanoisin ettei tuullut.
Tuulentyyppi: tasainen
Pilvisyys: kirkas
Sade: ei satanut (pouta)

Meteorologiset ilmiöt

Valoisuus: pimeä

Astronomiset ilmiöt

Astronomiset ilmiöt3: tähdet

Havainnonteon yksityiskohtia

Tapahtuiko havainto sisällä vai ulkona: ulkona
Ajoneuvo: ei_auto
Havainto tapahtui: silmälasit
Havaintopaikan kuvaus: Etelään osoittava piha. Rivitalo keskellä talonyhtiötä. Ei ole häiritseviä valoja lähellä talojen, ja puiden peittäessä katulamput joka suunnasta.
Mitä teit ennen havaintoa: Seisoin paikallani tupakoiden, ja katsoen taivaalle.

Havaintoa täydentävät tiedot

Kohteen ulkonäkö

Kohteen muoto: Valo pallo
Kohteen ääriviivat: epäselvät
Kohteen väri: yksivärinen
Kuvaile väri: Kirkastuessa kellertävä, himmeimmillään en erottanut valon väriä.

Kohteen liikkuminen

Liikkuiko kohde tasaisella nopeudella: kyllä
Kuvaile liike: Tasaista vauhtia tuntui kulkevan
Pysähtyikö kohde: kyllä
Kuvaile pysähtyminen: Ei pysähtynyt mutta oli ensin paikallaan
Vertaa kohteen nopeutta tuttuihin kohteisiin: Ehkä hieman nopeampi, kuin nouseva lentokone. Ei nyt kuitenkaan etäisyyden takia formula vauhdeissa liitänyt.
Näyttikö kohde tai osa siitä pyörivän: ei
Kuvaile pyöriminen: Liian kaukana
Miten kohde katosi näkyvistä: Kääntymisen jälkeen kohde himmeni, tai sitten loittoni kuljettuaan taivaalla pari senttiä.

Kohteen valot, äänet ja muut vaikutukset

Loistiko kohde valoa: kyllä
Kuvaile loistaminen: Kirkastui hyvin voimakkaasti
Valaisiko kohde ympäristöä: ei
Oliko kohteessa erillisiä valoja: ei
Kuvaile valot: Ei ollut
Kuuluiko kohteesta ääntä: ei
Kuvaile äänet: Ei yhtään mitään
Tuntuiko lämpöä tai muuta fyysistä vaikutusta: ei
Kuvaile vaikutus: Ei
Tuntuiko hajua: ei
Kuvaile haju: Ei
Esiintyikö sähkölaitteissa häiriöitä: ei
Kuvaile häiriöt: Ei
Oliko kohteella vaikutusta eläimiin: ei
Kuvaile eläinvaikutus: Katsoessa unohdin koko koiran
Aiheuttiko kohde pelkoa: ei
Kuvaile pelkoa: -,,-
Aiheuttiko kohde psyykkisiä vaikutuksia: ei
Kuvaile psyykkiset vaikutukset: Olen hämmentynyt
Jättikö kohde jälkeensä valo-, savu-, ym. juovan tai ilmavirtauksen: ei
Kuvaile jälkiä: Ei mitään
Jättikö kohde jälkeensä näkyviä merkkejä maastoon: ei
Kuvaile maastoon jääneitä merkkejä: Ei

Muita tietoja

Kuvaile suhtautumistasi tunnistamattomiin lentäviin kohteisiin ennen havaintoasi ja sen jälkeen. Jos suhtaumisessasi tapahtui muutoksia, selitä miksi: En tiedä, enkä väitäkkään tietäväni, mikä tämä kohde oli. ehkä jokin meille tuntematon alus, ehkä joku taivaankappale. Olen hämmentynyt, ja miettinytkin mikä se oli. Mutta koska se oli liian kaukana, jotta asiasta saisi varmuutta, päätän pitää oven auki molempiin suuntiin. Oli ufo tai sitten ei.
Ilmoitko havainnostasi sanomalehdille tai viranomaisille: ei
Mihin ilmoitettu: En
Jos havaintoosi liittyy seikkoja, jotka eivät vielä tulleet esille, kerro myös niistä: Kohde oli paikallaan ja näytti loistavalta tähdeltä. Itse kirkastumis efekti tuntui olevan relatiivinen kohteen liikkeelle lähtöön. Toisaalta olen utelias kohteen alkuperästä, toisaalta taas en ehkä edes halua tietää. Ajattelin kuitenkin nyt ilmoittaa tämän mahdollisen poikkeavuuden.
Päivämäärä ja paikka: 25.08.2015, Oulu

Tutkijakommentit


Puhelinhaastattelussa 7.11.2015 havaitsijalla ei ollut juuri lisättävää kertomukseensa. Valon 90-asteen käännös oli hämmentävä, samoin kirkkauden vaihtelu ja valon kulkema lyhyt matka taivaalla. Oli taipuvainen yhtymään jo aikaisemmin esitettyihin kommentteihin esimerkiksi mahdollisesta paikalle osuneesta toisesta satelliitista ja uutena tietona joidenkin satelliittien valon kirkkauden vaihtelusta. Hyväksyi selityksen mahdollisesta satelliitista.

Veikko Syrjänen, 169

Havaintoa koskevat muut kommentit (3 kpl)

Huomioi asiallisuus kommenteissa. Täytä kaikki kentät tai kommenttia ei julkaista. Väärin turvakysymykseen vastannutta kommenttia ei julkaista. Myöskin asiaton kielenkäyttö voi johtaa kommentin hylkäämiseen.

Nimimerkin maksimipituus: 25, kommentin maksimipituus: 200

Nimimerkki:  
Kommentti:  

Turvakysymys: Minä vuonna Roswellin ufotapaus tapahtui?     



Nykyiset kommentit (sivu 1)

KommentoijaKommenttiAika
Omicron Tähänkin tapaukseen tähtitaivaan alla aikaa viettäneen kauppaan selitykseksi erään tyyppistä satelliittia. 90 asteenkäännös: tähdenlento tai toinen satelliitti.30.08.2015 22:08:53
Omicron Tässä esimerkkivideo iridiumista: http://m.youtube.com/watch?v=MTGVuPr9Epg30.08.2015 22:28:18
Nro 20 Olen itsekin nähnyt "tähden", joka yllättäen kirkastui meninkertaiseksi kirkkaudeltaan ja sitten lähti liikkeelle ja katosi pilvien taakse.12.09.2015 09:47:21


Mene sivulle: 1

Sivun alkuun


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |