Wood, Ryan S.:

Wood Enterprises 2005. 303 sivua

 
 
Fil. tri Robert Wood on pitkään harrastanut ufologiaa ja toimi aikaisemmin lentokonesuunnittelijana McDonnell Douglasin lentokonetehtaalla.
McDonnell Douglasilla Wood tutki ufoja ja niiden mahdollisia ajokoneistoja tehtaan omistajan siunauksella.
 
Woodin kiinnostus ufoihin siirtyi hänen poikaansa Ryan S. Woodiin joka on järjestänyt kolme kansainvälistä kongressia joissa on pohdittu ufojen maahansyöksyjä.
 
( Näistä kongresseista allekirjoittanut on kirjoittanut kirjaesittelyt , joiden nimet ovat 
-'  www.majesticdocuments.com: UFO Crash Retrieval Conference
            Proceedings. November 14- 16, 2003 ' ,
- ' www.majesticdocuments.com: 2nd Annual UFO Crash Retrieval
            Conference Proceedings  November 12- 14, 2004 ' ,
- ' www.majesticdocuments.com: 3rd Annual UFO Crash Retrieval
             Conference Proceedings November 4- 6, 2005 ' . )


Jo nopea vilkaisu tämän kirjan sisällysluetteloon kertoo kuitenkin että tämän kirjan nimi on aika harhaanjohtava sen takia että tässä kirjassa kerrotaan nimenomaan ufojen väitetyistä maahansyöksyistä vaikkakin MJ- 12 ( MJ- 12 = MJ, MAJIC, MAJESTIC, MAJCOM, MAJSEC, MAJESTIC- 12 ) asiakirjoistakin puhutaan kirjan lopussa.
Mutta kirjan nimi ei kyllä kerro lukijalle että kyseeessä on kirja jossa puhutaan nimenomaan maahansyöksyistä.
 
Ufologian osalta MJ- 12 lähti liikkeelle siitä kun filmintuottaja Jamie Shandera vuonna 1984 löysi postilaatikostaan kehittämättömän filmirullan ja löysi filmirullalta ensimmmäiset MJ- 12 dokumentit .
Myöhemmin vuonna 1994 tunnettu ufokirjailija ja ilmailuhistorioitsija  Don Berliner löysi vastaavasti omasta postilaatikostaan  lisää asiakirjoja filmirullalla. Nämä uudemmat asiakirjat tunnetaan nimellä SOM-1.
( Special Operations Manual- 1) joissa annetaan lisää tietoja MJ- 12 - ryhmästä.
 
Näitä asiakirjoja on tutkittu varsin laajasti monen henkilön toimesta ja toiset ovat tulleet siihen tulokseen että ne ovat aitoja ja toiset ovat tulleet siihen tulokseen että ne ovat väärennöksiä.
 
Mm. tämän kirjan tekijän isä tri Robert Wood on sitä mieltä että kyseiset paperit ovat aitoja ja hän perustelee käsitystään mm. sillä kielellä jota on käytetty asiakirjoissa ja joka on vanhahtavaa, kuten esim. että sana
' ruuvimeisseli ' englanniksi on kirjoitettu kahdessa sanassa ' screw driver '
kuten tehtiin ennen vanhaan. Nykyisin kirjoitetaan ' screwdriver ' yhdessä sanassa.
 
Wood viittaa kuitenkin myös siihen että hän on löytänyt kolme silminnäkijää jotka ovat nähneet alkuperäiset SOM 1- asiakirjat.
 
Tässä kirjassa mainitaan muuten Etelä- Afrikan Kalaharin maahansyöksy josta englantilainen ufokirjailija  Tony Dodd on kirjoittanut kirjan ' Alien Investigator ' josta sattumalta allekirjoittanut on kirjoittanut esittelyn joku aika sitten.
 
Tässä Woodin kirjassa todetaan suoraan että Kalaharin tapaus on petos.
Perusteluna viitataan niihin moniin virheisiin jotka ovat asiakirjoissa ja allekirjoittanutkin kiinnitti huomiota samoihin virheisiin omassa kirjaesittelyssäni.
 
Wood kertoo kirjansa alussa tapauksesta joka kulkee nimellä Los Angelesin ilmahyökkäys vuonna 1942 ja josta on kerrottu mm. allekirjoittaneen kirjassa ' Tosiasioita ufoilmiöstä ' .
Wood kertoo sen jälkeen asian joka ainakin allekirjoittaneelle oli uusi, eli että tämän Los Angelesin ilmahyökkäyksen jälkeen perustettiin huippusalainen yksikkö jonka nimi oli ' Interplanetary Phenomenon Unit' , ( IPU ) .
 
Näyttää siltä että tämä IPU todellakin on ollut olemassa sen johdosta että kun on pyydetty Amerikan julkisuuslain perusteella asiakirjoja viranomaisilta niin on löydetty ainakin kolme asiakirjaa joissa mainitaan tämä IPU, eli 25.9.1980 ufotutkija Richard Hall sai vastauksen jossa todettiin että ' IPU lakkautettiin myöhään 1950- luvulla ja kaikki sen asiakirjat siirrettiin USA: n ilmavoimien OSI- yksikölle ' .
Myöhemmin vuonna 1984 toinen ufotutkija sai toisenlaisen vastauksen jossa sanottiin että '  IPU ei milloinkaan ollut yksikkö tavallisessa sotilasmielessä ja saattaa olla ettei heillä ollut mitään virallisia asiakirjoja ' .
 
Ja sitten taas kolmanneksi 9.4.1990 niin taas eräs toinen ufotutkija saa vastauksen jossa todetaan että IPU  oli ollut ' Scientific and Technical Branch, Counterintelligence Directorate, Department of the Army: n alaisuudessa ja  että asiakirjat luovutettiin uudelle Operaatio Blue Bookille.
 
Kaikki nämä kolme virallista vastausta, vaikka ovat hiukan ristiriitaisia keskenään, niin tukevat kuitenkin sitä että IPU todellakin oli olemassa.
 
Tässä kirjassa julkaistaan täydellinen kopio IPU: n eräästä raportista joka on päivätty 22.7.1947 joka on merkitty ' Top Secret- ULTRA ' ja tämä raportti, jos se on aito, on sensaatiomainen ufologiassa sen johdosta että se kertoo Roswellin maahansyöksystä ja kuinka armeija on saapunut paikalle ja eristänyt alueen ja löytänyt viisi miehistön jäsentä jotka olivat kaikki kuolleet ja ne olivat noin 150 cm pitkiä, heillä oli harmaapunertava iho ja heillä oli tiukasti istuvat lentohaalarit jotka näyttivät olevan tulenkestäviä koska haalarit olivat kunnossa mutta olentojen päät ja kädet olivat palaneet.
 
Tässä myös kerrotaan että tämäkään tutkimusryhmä, IPU, ei päässyt kaikkiin paikkoihin tutkimaan asioita koska armeija oli eristänyt eräitä alueita eikä edes tämä ryhmä päässyt paikalle tutkimaan kaikkia asioita.
 
Kirjassa oleva valokopio kertoo että ilmavoimien kenraali Samford on vuonna 1960 määrännyt että tämä raportti on edelleenkin pidettävä huippusalaisena.
Sanomattakin on selvää että jos tämä raportti, jonka otsikossa käytetään mm. ' Majic ', ' Majestic ' sekä ' Top Secret- ULTRA ' leimoja, jos tämä raportti on aito, niin sehän on täydellinen sensaatio ufologiassa, ja vahvistaisi näin ollen että Roswellin maahansyöksy todellakin tapahtui.
 
Asiasta kiinnostuneet voivat tutkia tätä raporttia kirjan sivulla 255- 261 jossa se on julkaistu kokonaisuudessaan liitteenä.
 
Myös allekirjoittanut on muissa yhteyksissä tuonut esille sen tosiasian että kun puhutaan USA: n ilmavoimien ufotutkimuksista ja erityisesti Project Blue Bookista ja sen edeltäjistä niin on nykyisin käynyt ilmi  ettei Blue Book suinkaan ollut se ainoa paikka joka tutki ufoja, vaan että Virginiassa sijaitsevalla 4602 Air Intelligence Service Squadron- yksiköllä oli tehtävänä tutkia ufoja. Tämä yksikkö on myöhemmin useita kertoja vaihtanut nimeä, se on ollut 1006 AISS, 1127 USAF Field Activities Group, sen jälkeen se on ollut 7602 Field Activities Group ja tänä päivänä sen nimi on 696 Air Intelligence Group joka on sijoitettu Fort Belvoiriin Virginiaan.
 
Tässä yhteydessä tulee myös esille se tapaus josta muistaakseni itsekin olen kirjoittanut jonkun toisen esittelyn yhteydessä, että kun Yhdysvaltojen senaattori Jesse Bingaman lähetti kirjeen USA: n ilmavoimille ja kysyi Project Moon Dust' ista ja siihen liittyvästä Operation Blue Fly' sta niin ilmavoimat vastasi Bingamannille kirjallisesti että milloinkaan ei ole ollut, eikä ole Fort Belvoir' ssa Virginiassa tällaista yksikköä joka olisi tekemisissä ufojen kanssa.
 
Sen jälkeen vielä toistetaan että lisäksi ei ole olemassa mitään Project Moon Dustia tai Operation Blue Fly' ia.
 
Ja vielä kolmanneksi sanotaan että tällaiset projektit eivät milloinkaan ole olleet olemassa.
 
Sen jälkeen kun Bingaman oli uudestaan ottanut yhteyttä ilmavoimiin ja näyttänyt kopiota julkisuuteen päässeistä asiakirjoista joista kävi ilmi että kylläpäs oli ollut olemassa tällaisia projekteja niin Bingaman sai uuden vastauksen ja tällä kertaa ilmavoimat totesivat että näistä yksiköistä luovuttiin koska ne kärsivät tekemisen puutteesta.
 
Wood toteea siihen että kyllä varmasti monella kansalaisella olisi paljonkin sanomista siihen että USA: n ilmavoimat virallisesti ilmoittavat lopettaneensa ne yksiköt joiden tehtävänä on ottaa talteen alas tullutta avaruusromua ja neuvostoliittolaista lentokalustoa.
 
Näiden alkusanojen jälkeen Wood siirtyy sitten varsinaisiin maahansyöksytapauksiin ja Wood on hyvin selvästi numeroinut nämä tapaukset ja niitä on 74 tapausta ja ne ovat täysin kronologisessa järjestyksessä hyvin selvällä tavalla lueteltu kirjan alussa.
 
Lista alkaa väitetyllä maahansyöksyllä Aurorassa vuonna 1897 ja loppuu Skotlantiin vuonna 1996.
Jokaisen tapauksen kohdalla  Wood on erikseen antanut tapauksille  pisteitä sen mukaan miten luotettava  tieto on siitä että maahansyöksy on tapahtunut ja nämä pisteet luotettavuusarviossa yltävät jopa 100 %: iin ja jo heti ensimmäinen, eli Auroran tapaus on saanut 80- 100 % luotettavuuspisteet. Tämä saattaa olla yllättävää monelle.
 
Tämän Auroran tapauksen kohdalla Wood käyttää miltei yksinomaan Jim Marrsin selostusta tapauksesta.
Jim Marrshan on tutkinut asiaa perusteellisesti ja Marrs omassa tutkimuksessaan kertoo että puolet Auroran asukkaista silloin kun hän suoritti tutkimuksensa oli sitä mieltä että Auroran tapaus oli aito ja puolet asukkaista oli sitä mieltä että kyseessä oli petos.
 
Mutta kun Marrs selvitti asioita ja tutki asiaa niin hän havaitsi että Etta Pegues oli näiden petosväitteiden päälähde ja toisaalta Etta itse kertoi kuulleensa petosväitteet Robbie Reynolds  Hanson -nimiseltä tytöltä joka tapauksen sattuessa oli 12- vuotias tyttö.
Ja Robbie taas oli kuullut petossyytteet vanhemmiltaan.
 
Marrs löytää  83- vuotiaan Charlie Stevensin vuonna 1973 ja Stevens kertoo että maahansyöksypäivänä hän ja hänen isänsä olivat ulkona ja he näkivät sikarinmuotoisen kohteen jossa oli kirkas valo joka lensi heidän ylitseen, ja tämä oli kauan ennenkuin Wrightin veljekset lensivät koneellaan ja ennenkuin ensimmäinen amerikkalainen ilmalaiva oli rakennettu.
 
Sen jälkeen kuin tämä sikarimuotoinen kohde oli lentänyt heidän ylitseen he kuulivat räjähdyksen ja näkyvät että jokin paloi. Seuraavana päivänä Stevensin isä ratsasti kaupunkiin ja tuli takaisin ja kertoi että hän oli nähnyt valtavan kasan vääntynyttä metallia ja muuta roinaa.
Marrs pitää Stevensin selostusta erityisen vakuuttavana  sen johdosta että hänen isänsä ei puhunut mitään lentäjästä jota paikkakuntalaiset sanoivat että oli löydetty kuolleena. Marrs pitää tätä Stevensin todistusta hyvin luotettavana sen johdosta että kaupunkilaisethan kertoivat haudanneensa lentäjän jo samana päivänä joten näin ollen Stevens ei ole voinutkaan nähdä häntä seuraavana päivänä.
 
Teksasilainen fyysikko tri  Gray tutki sitten neljä metallinpalaa jotka väitettiin olevan peräisin maahansyöksypaikalta  ja kolme niistä oli hänen mielestään tavallisia mutta neljäs oli merkillinen sikäli että se ei ollut magneettinen vaikka siinä oli paljon rautaa, joten sen olisi pitänyt olla magneettinen.
 
Marrs kritisoi voimakkaasti skeptikko Philip Klassia joka on väittänyt että jatkotutkimukset Kanadassa ei paljastanut mitään outoa ja Marrs huomauttaa että Klass ei ole milloinkaan kertonut kuka olisi tehnyt näitä jatkotutkimuksia ja missä tai näyttänyt tutkimustuloksia. Klass ei ole myöskään kertonut että oliko se outo metallipala myös mukana kanadalaisessa tutkimuksessa.
 
Myös skeptikko Curtis Peebles saa Woodilta potkun takamuksiinsa kun Peebles on kirjoittanut että hän ei usko Auroran tapaukseen sen johdosta ettei ollut mitään jatkoselostuksia lehdissä, ei mitään valokuvia, ei poliisiraportteja, ei kirjeitä, ei pöytäkirjoja eikä mitään näytteitä otettu jäännöksista eikä tämän avaruusmiehen papereita ikinä julkaistu.
 
Wood tässä sanoo että Peebles osoittaa hyvin vähän ymmärtämystä siitä millaista oli elämä 1800- luvun maaseutukaupungissa Teksasissa.
 
Näin ollen Wood tulee siihen tulokseen että jokin konkreetinen kohde lensi USA: n yli myöhään 1800- luvulla ja syöksyi maahan Aurorassa ja hän antaa tälle tapaukselle korkeimmat mahdolliset luotettavuuspisteet eli 80- 100 %.
 
Todettakoon vielä tässä yhteydessä että Brawley ja Etta Oates- niminen pariskunta osti vuoden 1945 paikkeilla sen tilan johon ilmalaiva oli syöksynyt alas.
Etta Oates kertoo ettei mikään tahtonut kasvaa tilalla ja että koko Oatesin perhe kärsi jatkuvasti sairauksista. Kirjassa julkaistaan valokuva Brawley Oatesin käsistä jotka ovat täynnä valtavia kystoja.
Etta Oates sanoo että hänelle on kerrottu että vaivat johtuvat säteilystä.
 
Wood kertoo myös tapauksesta Missourista vuodelta 1941. 
Cape Girardeau- nimiselle paikkakunnalle syöksyi ufo. Tapauksesta on kertonut Charlette Mann- niminen nainen varsin useaan otteeseen usealle ufotutkijalle.
Hän on kertonut kuinka hänen isänsä, William Huffmann, toimi pappina Missourissa kun hänet kerran eräänä iltana 1941 kutsuttiin eräälle paikalle antamaan viimeisen voitelun kuolleille lentäjille.
Kun Huffman meni paikalle hän löysi pyöreän kiekon jossa oli aukko ja hän näki sisälle kiekkoon ja näki erilaisia mittareita ja laitteita ja seinät olivat täynnä hieroglyfeja muistuttavaa kirjoitusta.
 
Kiekon ulkopuolella makasi maassa kolme pientä olentoa joille Huffman antoi viimeisen voitelun.
Pari päivää myöhemmin vieras mies tuli Huffmanin kotiin ja antoi hänelle valokuvan jossa näkyi kaksi miestä jotka pitivät välissään yhden näistä kuolleista olennoista.
 
Tullessaan kotiin Huffman kertoi että armeija oli saapunut paikalle ja puhuneet jokaisen paikallaolleen kanssa ja vaatinut että kaikki paikallaolevat palomiehet, poliiisit ja siviilit olisivat hiljaa tapauksesta ja että asia liittyi kansalliseen turvallisuuteen.
Myös Huffman pysyi hiljaa tapauksesta eikä kertonut kenellekään ulkopuoliselle tapauksesta paitsi että hän joskus kotona keskusteli asiasta vaimonsa kanssa.
Kuolinvuoteellaan vaimo kertoi asiasta tyttärelleen, Charlette Mannille.
 
Wood luottaa tässä asiassa täysin Charlotte Manniin ja on tavannut häntä useita kertoja ja hän antaa tapaukselle luotettavuuspisteet 60- 80 %.
 
Wood palaa sitten taas n. s. Los Angelesin ilmahyökkäykseen joka tapahtui 25.2.1942 ja toteaa että on täysin kiistaton tosiasia että jotakin merkittävää tapahtui tuona yönä.
Todistajia oli runsaasti, eli kaikki Los Angelesin asukkaat ja asiasta on olemassa jopa armeijan raportit joissa myönnetään että armeija tulitti jotakin tuntematonta.   
 
Los Angeles Timesin estusivulla julkaistiin mitä mainioin yöllinen valokuva
jossa näkyy seitsemän valonheitintä, oikeastaan kahdeksankin jotka valaisevat jotakin tuntematonta kohdetta yöllisellä taivaalla ja muistaakseni myöhemmin tästä valokuvasta tehty tietokoneanalyysi osoittaa selvästi että kyseessä oli ufo.
 
Eli Los Angelesin tapaus, että tulitettiin jotakin, se on 100 % varma asia, mutta Wood antaa kirjassaan 40- 60 % luotettavuuspisteet sille että jotakin myös saatiin alas.
Ja sehän on hiukan eri asia se.
 
Kirjassa Wood tuo esille useita väitettyjä maahansyöksytapauksia sekä USA: sta että ulkomailta ja keskustelee mm. Maury Island- tapauksesta vuodelta 1947, Plains of San Augustin- tapauksesta heinäkuussa 1947 ja Roswellista heinäkuussa 1947.
Wood on löytänyt  tapauksen jopa Ukrainan Kiovasta heinäkuussa 1947.
Lisäksi Woodin luettelossa on New Mexicon Aztecin väitetty maahansyöksy maaliskuulta 1948.
 
Varsin usein Wood turvautuu Leonard Stringfieldin julkaisemiin kirjoihin vaikka käyttääkin kaikkea mahdollista materiaalia jota hän on saanut käsiinsä.
Kirjassa keskustellaan myös Norjan Huippuvuorten väitetystä tapauksesta vuodelta 1952 ja tässä todetaan, niin kuin niin monessa muussa lähteessä, että kyseessä lienee täydellinen bluffi, koska esim. ne nimet jotka on mainittu niin ensinnäkin niitä ei ole pystytty ikinä jäljittämään ja toiseksi niin päähenkilöllä,  eversti Darnbyl' lla on nimi joka ei edes ole norjalainen.
Esim. allekirjoittanut itse on jo pari vuotta sitten lukenut UFO- Norjan kotisivulta pitkän ja perusteellisen selostuksen väitetystä Huippuvuorten tapauksesta ja siinä UFO- Norja toteaa täysin selvästi että kyseessä on täydellinen bluffi.
 
Asia joka pistää allekirjoittaneen silmään tässä Woodin selostuksessa, jossa hän lainaa erästä CIA: n raporttia, joka puolestaan lainaa erästä saksalaista lehteä on se että vaikka puhutaan paljon Pohjoisnavasta ja Arktisista olosuhteista niin näyttää silti siltä ettei kukaan, ei edes Wood, ole kiinnittänyt huomiota siihen että Huippuvuoret on erillinen saari joka sijaitsee kaukana Norjan mantereelta.
Tässä CIA: n raportissakin, jossa lainataan erästä saksalaista lehteä niin väitetään että ' norjalainen tri Norsal joka oli rakettiasiantuntija, meni maahansyöksypaikalle muutama tunti sen jälkeen kuin se oli löydetty Huippuvuorten vuoristosta ' .
Käytännössä olisi luultavasti ollut aika vaikeata järjestää asiat sillä tavalla että norjalainen huippuasiantuntija, jos sellainen edes olisi ollut olemassa, muutamassa tunnissa pääsisi Huippuvuorten vuoristoon tutkimaan jotakin hylkyä.
 
Ufologiassa on usein hyvä käyttää n. s. talonpoikaisjärkeä kun yrittää pohtia mikä on totta ja mikä ei.
 
Asia joka kuitenkin tulee esille tässä Woodin kirjassa on se että se kopio CIA: n asiakirjasta jonka Wood on saanut käsiinsä niin siinä lukee että joku NSA: ssa ( USA: n turvallisuusvirastossa ) on kirjoittanut sanan ' plant ' , eli
suomeksi ' sijoita ', ' istuta '  ja tässä yhteydessä lähinnä kai merkityksessä
' ujuta ' .
 
Wood pohtiikin sitä että tarkoittaako nyt tämä ' plant ' - sana tässä sitä  että tämä Huippuvuori- juttu on tahallisesti ujutettu ufologiaan jostain syystä?
 
Kirjassa Wood ottaa esille n. s. Kecksburgin maahansyöksyn vuodelta 1965 ja kertoo miten viranomainen, tässä tapauksessa NASA niin tahtoessaan jarruttaa tehokkaasti ufotutkimuksia.
Kirjassa kerrotaan kuinka NASA: lle lähetettiin julkisuslain mukaan pyyntö saada asiakirjoja jotka liittyivät Project Moon Dustiin ja Richard M. Schulherriin ja tässä tapauksessa pyynnön lähettäjät tiesivät jo etukäteen että NASA: lla oli tällaisia asiakirjoja.
Kuitenkin NASA vastasi että heillä ei ollut tällaisia asiakirjoja.
 
Lisäksi pyydettiin tietoja venäläisestä Kosmos- 96- satelliitin maahansyöksystä.
Kosmos 96 oli syöksynyt maahan samana päivänä kuin Kecksburgin tapaus sattui ja Kecksburgin tapausta selitettiinkin usein Kosmos 96- satelliitin maahansyöksyllä vaikka usein on osoitettu että kyseessä ei voinut olla Kosmos- 96 joka syöksyi maahan Kecksburgissa.
NASA ei kuitenkaan pystynyt toimittamaan asiakirjoja tästäkään.
 
Lakitoimisto Lobel, Novins & Lamont lähetti 9.5.2003  haasteen NASAlle julkisuuslain perusteella ja haasteessa todettiin että ne asiakirjat jotka NASA nyt sanoi etteivät ole olemassa, olivat kyllä olemassa ja että herra  Richard M. Schulherr todella oli ollut olemassa.
 
NASA vastasi tähän että he järjestävät nopean vastauksen lakitoimistolle
' mutta odotettuamme 4 kuukautta eikä senkään jälkeen mitään asiakirjoja tullut NASAlta niin  me [ tässä sana ' me ' tarkoittaa toimittaja Leaslie Keania joka edusti Coalition for Freedom of Information- järjestöä ( CFI ) ] ilmoitimme että me lähettämme taas haasteen NASAlle ja ilmoitus tästä uudesta haasteesta annettiin julkisuuteen Washingtonissa lehdistötilaisuudessa 21.10.2003.
 
Tämä ilmoitus herätti kiinnostusta julkisuudessa ja johti siihen että jo seuraavana päivänä NASAn viranomainen otti yhteyttä CFI: n lakimieheen ja ilmoitti että NASA nyt lähettää 36 sivua asiakirjoja vastauksena heidän pyyntöönsä. NASA pyysi myös anteeksi sitä että he eivät olleet kiinnittäneet asiaan tarpeeksi huomiota aikaisemmin.
Nyt olis siis kulunut 10 kuukautta siitä kuin alunperin oli lähetetty ensimmäinen pyyntö.
 
Kun asiakirjat saapuivat muutama päivä myöhemmin niin ne olivat kelvottomat.
Tämän jälkeen ' me ' lähetimme taas uuden haasteen NASAlle 9.12.2003, Kecksburgin 38- vuotispäivänä, ja tämä haaste lähetettiin U. S. District Court for the District of Columbia: aan sen jälkeen kuin ' me ' olimme odottaneet vuoden että saisimme vastauksen NASAlta Kecksburgin tapaukseen.
 
Presidentti Clintonin entinen henkilöstöpäälllikkö John Podesta kommentoi tätä asiaa toteamalla ' että käsittääkseni voimme hyvin sanoa että olemme eksyneet Washingtonin tieteismaailmaan kun heidän käsitys reilusta pelistä on se että he voivat kyllä paljastaa salaista CIA- agenttia mutta asiakirjoja selittämättömästä maahansyöksystä joka sattui Kecksburgissa, Pennsylvaniassa 38 vuotta sitten, niitä ei voida paljastaa ' .    
 
Kirjassa kerrotaan että kirjaa kirjoittaessa elokuussa 2005 niin CFI: n NASAan kohdistuva haaste on edelleen vireillä.
 
Leslie Kean toteaa edelleenkin että tämä taitaa olla ensimmäinen haaste pitkässä sarjassa jollaisia he aikovat lähettää ja haastaa armeijaa, ilmavoimia, puolustusministeriötä jotka kaikki ovat salailleet tietoja Kecksburgin tapauksesta.
 
Wood ottaa myös esille Dalnegorskin tapauksen, eli maahansyöksytapaus joka sattui entisessä Neuvostoliitossa 1986 ja tässä Wood turvautuu yhteen ainoaan lähteeseen, eli CIA:n asiakirjaan joka on päästetty julkisuuteen elokuussa 1991.
 
Wood kertoo että mm. että kemian tri V. Vysotskiy on todennut että se joka tuli alas Dalnegorskissa ei edustanut Maapallon  tekniikkaa ja hän viittaa nimenomaan niihin erittäin, erittäin ohueisiin lankoihin joita löydettiin ja joiden läpimitta oli vain 17 mikronia.
Nämä puolestaan oli tehty vielä ohuemmista langoista jotka oli palmikoitu.
Vastakohtana Wood tässä vielä viittaa tähtitieteilijä Platoviin joka kuittaa asian sillä että kyseessä on neuvostoliittolaisen epäonnistuneen  rakettikokeen jäännökset.
 
Tässä kohtaa allekirjoittaneen täytyy kyllä tuoda esille että suhtaudun aika kriittisesti Woodin selontekoon Dalnegorskista sen johdosta että Dalnegorskista on saatavana paljon enemmän tietoa kuin tämä yksi CIA: n asiakirja, johon Wood viittaa.
Mm. Las Vegasilainen televisiotoimittaja George Knapp on itse käynyt Dalnegorskissa filmiryhmän kanssa ja tehnyt tästä tapauksesta dokumenttielokuvan joka on mm. allekirjoittaneen kokoelmassa.
Knappin  dokumenttielokuvassa näytetään juuri näitä lankoja joista Vysotskiy puhuu.
 
Luulisi että kun Wood on nimenomaan maahansyöksyjen asiantuntija ja on järjestänyt niistä jopa kolme konferenssiakin, niin luulisi että hänen pitäisi olla tietoinen Knappin matkasta ja filmistä.
Jopa allekirjoittaneen kirjoissa on huomattavasti enemmän tietoa Dalnegorskin tapauksesta kuin Woodin kirjassa.
 
Todettakoon vielä että kun Wood tässä luottaa lähteeseen joka itsekin myöntää ettei ole varma tapauksen päivämäärästä niin se onkin johtanut siihen että jopa vuosiluku on väärin kirjattu Woodin kirjaan ( 1988 ) vaikka tapaus sattui vuonna 1986.
 
Woodin kotipaikasta Coloradossa ei ole niin kauhean pitkä matka Knappin kotikaupunkiin Las Vegasiin ja mielestäni on aika hämmästyttävä ettei Wood ole ollut tietoinen ( tai tahtonut tietää )  Knappin filmistä.
 
Wood antaa Dalnegorskin tapaukselle vain 40 - 60 % luotettavuuspisteitä
siitä huolimatta että tapaukselle on runsaasti todistajia ja näytteitä joita tiedemiehet ovat tutkineet.
Mielestäni Wood erehtyy raskaasti tämän tapauksen kohdalla johtuen huonosta lähteestä.
 
Wood antaa varsin paljon tilaa Brasilian Varginhan tapaukselle, jopa 7 sivua.
Tässä hän nojaa brasilialaisen tutkijan A. J. Gevaerdin ja amerikkalaisen tri Roger Leirin julkaisuun ' The Essential Varginha Incident ' vuodelta 2005.
Tässä ei tuoda esille mitään uutta vaan kerrotaan pääasiassa saman kuin on kerrottu tri Leirin kirjassa ' UFO Crash in Brazil. A Genuine UFO Crash with Surviving ETs ' . ( Josta allekirjoittanut on kirjoittanut kirjaesittelyn aikaisemmin ).
 
Wood antaa Varginhan tapaukselle luotettavuusprosentteja 60- 80 %.
 
Tuorein väitetty maahansyöksytapaus tässä kirjassa on skotlantilainen tapaus lokakuulta 1996.
 
Wood kertoo myös Howard Blumin kirjasta ' Out There ' että Blum kirjassaan kertoo että USA: n armeijan DIA ( Defence Intelligence Agency ) oli 1980- luvun loppupuolella perustanut työryhmän jonka nimi oli ' The UFO Working Group ' jonka tehtävä oli selvittää oliko ufot ja maanulkoinen elämä todellisuutta vai ei.
 
Blumin kirjan mukaan tämä työryhmä perustettiin sen jälkeen kuin USA: n NORAD oli havainnut useita kertoja ufoja myöhään vuonna 1986.
 
Nyt tässä on muistettava se että hyvin moni henkilö antaa suurtakin arvoa tuon kirjan tekijälle, eli Howard Blumille, joka oli bestsellerkirjailija joka oli julkaissut kirjan ' Wanted! ' ja ' I Pledge Allegiance ' . Blum on ollut myös kaksi kertaa ehdolla Pulitzerpalkinnolle tutkivana journalistina.
Lisäksi hän on voittanut New York Timesin palkinnon.
 
Joten Wood, kuten niin moni muukin, antaa suurta arvoa Blumin kirjalle ja tutkimuksille.
Ja jos Blum sanoo että DIA perusti tällaisen työryhmän niin on suuri mahdollisuus olemassa että tällainen työryhmä olikin perustettu.
 
Tämän jälkeen Wood keskittyy NSA: n kiinnostukseen ufoihin ja antaa useita esimerkkejä siitä että NSA on vuosikymmenien ajan ollut kiinnostunut ufoista, ja on edelleenkin.
 
Wood julkaisee tässä NSA: n virkailijan Lambros D. Callimahosin raportin vuodelta 1968 jonka nimi oli ' UFO Hypothesis and Survival Questions ' ja tässä Callimahos toteaa että ufohavainnot voidaan periaatteessa jakaa viiteen ryhmään, eli
 
a) Kaikki ufot ovat petoksia
b) Kaikki ufot ovat hallusinaatioita
c) Kaikki ufot ovat luonnollisia ilmiöitä
d) Jotkut ufot ovat salaisia valtion salaisia projekteja
e) Jotkut ufot liittyvät maanulkoiseen älyyn
 
a) Callimahos torjuu a)- kohdan viitaten siihen että ufohavaintoja on tehty kaikkialla maailmassa muinaisista ajoista saakka ja että viime aikoina jopa suuri määrä arvostettuja  tiedemiehiä on havainnut niitä ja tämä taas viittaa siihen että kyseessä ei ole petokset.
b) Hallusinaatiokohdalla taas Callimahos toteaa että jatkuvasti  suuri määrä havaintoraporteista on sellaisten ihmisten tekemiä jotka ovat vastuunalaisissa tehtävissä, tieteessä, valtiossa tai teollisuudessa. Tämä puhuu sitä vastaan että kyseessä oli hallusinaatiot.
c) C- kohdan mukaan taas monet ufohavainnot kertovat suurista nopeuksista ja suorituskyvystä, suurista korkeuksista jotka ovat tyypillisiä raketeille tai lentokoneille ja tämä taas sulkisi pois luonnolliset asiat.
d) Ja tästä päästään taas seuravaan kohtaan, eli salaiset valtion laitteet ja tähän Callimahos toteaa vain että pitää tarkkaan sulkea pois tällaiset vaihtoehdot jokaista tapausta tutkittaessa.
e) E- kohdan kohdalla Callimahos ei sano suoraan mitään että ovatko ufot olemassa tai ei hänen mielestään, vaan hän varoittaa siitä että jos on olemassa korkeampi äly joka saapuu Maahan ja että ihmiskunta joutuu tekemisiin tällaisen korkeamman älyn kanssa niin saattaa hyvin olla että ihmiskunta on heikolla ja kuten Callimahos sen sanoo leikillisesti että saattaa olla että ' joudumme lautaselle jonkunlaisena herkkuna  jonkun aterian yhteydessä ' .
 
Wood ottaa myös esille SETIn ja karjansilpomiset ja kertoo mm. tapauksesta
Arecibon observatoriosta Puerto Ricossa joka sattui 1960- luvun keskivaiheella aikaisin silloin kuin  Drake oli johtajana.
 
Eräs vartija oli väittänyt nähneensä mustapukuisen miehen joka oli pahaenteisen
näköinen ja jolla oli musta viitta. Mies käveli lautasantennin ympärillä kulkevalla kapealla reunalla.
 
Vartija pelästyi ja raportoi asiasta Drakelle ja vartija luuli että kyseessä oli vampyyri.
Tästä tapauksesta mainitaan sekä aikaisemmin mainitun Callimahosin raportissa että myös Frank Draken omassa kirjassa ' Is Anybody Out There ? ' ja tapaus otetaan tässä esille sen johdosta että tämän jälkeen löydettiin paljon silvottua karjaa lähellä Arecibon observatoriota.
 
Tässä kohdassa Wood jättää maahansyöksytapaukset taakseen kirjassaan ja ryhtyy nyt puhumaan MJ- 12 ryhmästä ja MJ- 12 asiakirjoista.
 
Wood julkaisee mm. kopion eräästä alkuperäisestä asiakirjasta, itse asiassa kyseessä on alkuperäisen asiakirjan alkuperäinen luonnos jonka eräs vastavakoilun virkailija löysi. Virkailija oli saanut tehtäväkseen siivota CIA: n vastavakoilun entisen johtajan James Jesus Angletonin kassakaappia sen jälkeen kuin Angleton oli kuollut.
 
Tarkoitus oli polttaa näitä papereita ja tämä luonnos oli jo joutunut tuleen kun tämä vastavakoilun virkailija tuli toisiin ajatuksiin ja pelasti paperin.
 
Tämä asiakirja on merkittävä sen johdosta että siinä viitataan nimenomaan
MJ- 12: ta ja samalla myös Project Blue Bookiin joka osoittaa sen että se liittyy nimenomaan ufoihin.
Tämän jälkeen Wood ottaa esille asian joka kuuluu ehdottomasti ufologian suurimpiin mysteereihin eli Wood muistuttaa siitä kuinka Tim Cooper- niminen henkilö vuosikausia sai postilaatikkoonsa kopioita virallisista asiakirjoista jotka liittyivät ufoihin. Näitä asiakirjoja oli sananmukaisesti tuhansia ja ne kertovat hyvin perusteellisesti kaikesta joka liittyy ufoihin ja niihin liittyvistä tutkimuksista.
 
Allekirjoittanutkin on jossakin esittelyssä aikaisemmin todennut että jos ottaa huomioon että tällaisia hyvin taitavasti tehtyjä asiakirjoja olisi väärennetty niin silloin väärennyksen takana on pakostakin oltava joku suuri organisaatio koska näitä asiakirjoja on tuhansia ja ne ovat hyvin yksityiskohtaisia.
 
Näitä asiakirjoja voi muuten katsoa Internetissä osoitteessa www.majesticdocuments.com.
 
Nyt on tilanne se että eräs henkilö joka käytti itsestään nimeä Thomas Cantwheel oli se, tai yksi niistä, joka oli lähettänyt näitä asiakirjoja Cooperille vuosikausia ja Cantwheel oli aika myöhäisessä vaiheessa ollut yhteydessä Cooperiin puhelimitse ja kerran he olivat jopa tavanneet toisensa jolloin kävi ilmi että Cantwheel oli erittäin vanha mies joka oli kuolemassa syöpään ja sen jälkeen kuin hän oli kuollut niin hänen tyttärensä jatkoi näiden asiakirjojen lähettämistä Cooperille.
 
Wood arvelee että tämä tytär itse oli ollut CIA: n palveluksessa.
 
Wood otta nyt esille tapauksen joka mielestäni on harvinaisen mielenkiintoinen:
 
1950- luvulla kirjailija jonka nimi oli Vernon Bowen oli kirjoittanut kirjan jonka nimi oli ' An Encyclopedia of Flying Saucers ' .
Bowen oli aikaisemmin kirjoittanut useita kirjoja joita oli julkaistu.
Tämän ' An Encyclopedia of Flying Saucers ' - kirjan käsikirjoituksen Bowen lähetti ilmavoimille ja Woodin mielestä tämä käsikirjoitus oli merkittävänä sen johdosta että tässä käsikirjoituksessa Bowen tuli hyvin lähelle totuutta ufoista, Woodin mukaan.
Tätä käsikirjoitusta ei milloinkaan palautettu Bowenille ja myös allekirjoittanut on kertonut tästä Bowenin kadonneesta käsikirjoituksesta eräässä toisessa kirjaesittelyssä.
 
Nyt käykin sillä tavalla että niiden asiakirjojen joukossa joita Cantwheel ( tai joku muu ) lähettää Tim Cooperille niin onkin mukana tämä Bowenin alkuperäinen käsikirjoitus ja sehän tässä on varsin merkittävä asia.
Lisäksi merkittävää tässä on se että käsikirjoituksen alkulehdelle on leimattu suurella punaisella leimalla että tämä asiakirja on siirretty korkeimpaan turvallisuusluokitukseen ja siinä todetaan edelleen että se on ' TOP SECRET-
MAJIC ' ja lisäksi siinä lukee ' Eyes Only ' .
Woodin kirjan valokuvaosastossa on julkaistu kuva Bowenin käsikirjoituksen kansilehdestä salassapitoleimoineen.
 
Tätä seikkaa että Bowenin alkuperäistä käsikirjoitusta palautetaan muiden MJ- 12 asiakirjojen joukossa niin Wood, ja varmasti moni muukin, pitää ehdottomana todisteena siitä että muutkin asiakirjat, joita Cantwheel on lähettänyt ovat aitoja.
 
Wood onkin tästä Bowenin tapauksesta ottanut kirjansa nimeksi ' Majic- Eyes
Only ' .
 
Eräässä kirjeessä Cooperille Cantwheel viittaa tähän asiaan ja kertoo että ne asiakirjat joita hän on lähettänyt niin niitä voi jakaa kolmeen ryhmään, eli:
a) aidot,
b) valokopioidut, ja
c) sellaiset jotka Cantwheel on itse kirjoittanut uudestaan koska hän on tahtonut
    välttää sen että vastaanottaja, eli Tim Cooper, joutuisi vaikeuksiin jos hän lukisi
    alkuperäisiä salaisia asiakirjoja tai kopioita alkuperäisistä salaisista asiakirjoista
    joka on kielletty.
 
Cantwheel totesi että vaikka hän itse oli kirjoittanut uudestaan joitakin asiakirjoja niin kaikki tiedot näissä pitävät silti paikkansa ja nimenomaan tämä Bowenin nyt palautettu alkuperäinen käsikirjoitus salaisuusleimoineen on kyllä vakuuttava todiste siitä että nämä MJ- 12 asiakirjat ovat aitoja .
 
Toinen vaihtoehto on sitten tietysti se että kyseessä on  jonkun toimesta  toimeenpantu jättimäinen harhautusoperaatio ja silloin taas joudutaan miettimään että mikä olisi sitten sen  takana.
 
Kirjassa julkaistaan kopiot niistä asiakirjoista joita kustutaan nimellä SOM-1 asiakirjat  ja jotka postitettiin Don Berlinerille kehittämättömänä filmirullana vuonna 1994 ja tässä kirjassa kirjan tekijän Ryan S. Woodin isä, tri Robert Wood
kirjoittaa mistä syystä näitä asiakirjoja on pidettävä aitoina ja hän luettelee 5 kriteeriä jotka skeptikot ovat ottaneet esille ja joiden mukaan näitä asiakirjoja ei pitäisi pitää aitoina. Tri Wood torjuu ne kaikki kohta kohdalta:
 
1. Ensimmäinen kohta on se että asiakirjoissa ei ole n. s. ' kontrollisivua ' jota
    pitäisi vaatia jos kyseessä on salainen asiakirja.
   Tri Wood toteaa tähän että kun hän yhdessä Don Berlinerin kanssa katseli sitä
    filmiä jonka Berliner oli saanut, niin siinä oli yksi kuva joka oli niin
    huonolaatuinen että Berliner ei ollut kopioinut sitä. Mutta nyt kun Berliner ja
   Wood kopioivat sen niin siinä olikin juuri se puuttuva kontrollisivu.
2. Toinen moite on ollut se että asiakirjoissa puhutaan alastulleesta satelliitista
     vaikka ensimmäinen satelliitti laukaistiin vasta vuonna 1957 ja tämä SOM-1
     asiakirja on päivätty jo huhtikuussa  1954.
     Tähän tri Wood toteaa että jo 1950- luvun alussa oli jopa lehdissä paljon
     kirjoituksia siitä että suunniteltiin satelliittien ylösampumista ja lehdissä
     pohdittiin jopa sellaista että kaikessa hiljaisuudessa olisi  ammuttu satelliiteja
     ylös avaruuteen jo 1950- luvun alkupuolella.
     Esim. maaliskuussa 1954 Time- lehti oli pohtinut tätä asiaa.
 
3. Kolmantena kohtana skeptikot ovat tuoneet esille että asiakirjoissa viitataan
   Area 51: een joka ei ollut olemassakaan vielä 1954.
   Tähän tri Wood taas toteaa että tietojen mukaan Area 51 ruvettiin rakentamaan
   jo 1951 ja hän viittaa Las Vegas Review - Journal-  lehteen joka oli päivätty
   5.1.1951 ja jossa selostetaan massiivista rakennusprojektia joka oli meneillään jo
   1951 tällä alueella.
4. Neljänneksi skeptikot ovat tuoneet esille että tutkalla ei tuohon aikaan voitu
    mitata kohteen kokoa tai muotoa sen aikaisilla lautasantennitutkilla.
    Tähän tri Wood toteaa että ensinnäkin skeptikot puhuvat vain maassa olevista
    tutkista ja unohtavat että myös hävittäjissä oli tutkat jotka olivat hyvin tarkkoja
    jo siihen aikaan. Toiseksi tri Wood tuo esille että jos sen aikaista tutkasignaalia
    tarkastetaan läheisesti niin saadaan esille sekä kohteen etuosa että takaosa, eli
    missä kohde alkaa ja missä se loppuu ja näin ollen voitiin  mitata sen kokoa jo
    siihen aikaan. 
5. Viidenneksi skeptikot tuovat esille että se turvallisuusluokitus joka on tässä
    asiakirjassa, eli  ' Restricted ' yhdessä ' Top Secret ' in kanssa on sellainen
    luokitus joka ei ollut olemassakaan ja tässä kohtaa tri Wood viittaa taas muihin
    asiakirjoihin joita on löydetty ja joissa ON käytetty tämä sama
    turvallisuusluokitus.
  
Woodin mukaan tässä SOM- 1 asiakirjassa kerrotaan hyvinkin tarkasti ja yksityiskohtaisesti mikä on tämän MJ- 12 - organisaation tehtävä eli ottaa talteen kaikki alastulleet ufot ja niiden miehistöt sekä tutkia niitä ja lisäksi todetaan että
kaikki on tehtävä jotta asia salataan ja annetaan hyvin pitkälle meneviä ohjeita siitä miten pitää ensinnäkin salata tosiasiat ja sen sijaan kertoa  että ufoja ei ole olemassa ja että havaitsijat ovat erehtyneet ja tarvittaessa havaitsijoita pitää hiljentää ja jopa paikalliset viranomaiset täytyy pitää poissa maahansyöksypaikoilta.
 
Lisäksi tässä kerrotaan minne ja miten on kuljetettava alastulleet ufot tai niiden osat ja miehistö, miten lehdistöä pitää harhauttaa ja motiivina on tuotu esille nimenomaan kaksi asiaa, eli ensinnäkin se että jos suuri yleisö saisi tietää että ufot ovat olemassa niin se aiheuttaisi levottomuuksia, ja toiseksi jos vieras valtio saisi käsiinsä sen vieraan avaruusteknologian joka on ufoissa niin se olisi vaaraksi Yhdysvalloille.
 
Tällaisen lyhyen esittelyn yhteydessä en voi käydä läpi koko tätä SOM-1 käsikirjaa
vaan kehoitan asiasta kiinnostuneita hankkimaan tätä Woodin kirjaa.
 
Näissä asiapapereissa kerrotaan ufoista että niitä on kolme eri tyypppiä, eli
-kiekonmuotoinen joka läpimitaltaan saattaa olla läpimitaltaan 15- 90 metriä.
-sikarinmuotoinen joka voi olla 600 metriä pitkä, läpimitaltaan 28, 5 metriä. Tämä
 nähtävästi ei operoi alemmassa ilmakehässä ollenkaan. Lisäksi ei ole havaittu että
 nämä tekisivät samanlaisia huikeita ohjausliikkeitä kuin kiekot. Näiden
 nopeudeksi on mitattu yli 11.200 km/h.
-kolmas ufotyyppi joka tässä mainitaan on tötterönmuotoinen joka on 9- 12 m
 korkea ja sen läpimitta paksummassa kohdassa on suunnilleen 20 % sen
 korkeudesta.
 
Tässä huomautetaan nimenomaan että tötterönmuotoinen ufo voi havaitsijan mielestä näyttää miltei miltä tahansa riippuen siitä missä asennossa se on kun havaitsija näkee sen. Se voi näyttää sylinterinmuotoiselta tai pyöreältä jne.
 
Lisäksi neljänneksi puhutaan  kolmiomuotoisista ufoista ja todetaan että ne saattavat edustaa uutta tekniikkaa ja niiden sivu saattaa olla 90 m pitkä.
 
Ufojen miehistö jaetaan kahteen eri ryhmään, eli
-EBE, tyyppi 1, ja
-EBE, tyyppi 2
 
EBE, tyypi 1 on 150 cm pitkä ja painaa noin 36- 45 kg ja on suunnilleen ihmisen muotoinen paitsi että pää on suurempi ja pyöreämpi ja on kalpean liidunkeltainen ja paksu. Silmät ovat pienet ja kaukana toisistaan, mantelinmuotoiset ja silmien iiris on ruskea- musta ja silmäterät ovat isot. Korvat ovat pienet ja sijaitsevat matalalla ja tällä tyypillä on pitkä ja kapea nenä. Suu on suurempi kuin ihmisen suu ja melkein ilman huulia. Mitään tukkaa ei ole. Kädet ovat pieniä ja niissä on neljä pitkää sormea mutta ei peukaloa.
 
EBE, tyyppi 2 eroaa tyyppi 1: stä monessa mielessä. Ne ovat 1m pitkiä ja painavat
11- 23 kg ja pää on huomattavasti suurempi kuin ihmisen tai tyyppi 1: n. Tällä tyypillä on vinot, erittäin laajat silmät jotka ulottuvat miltei kallon ympäri. Silmät ovat mustat ilman mitään valkoista.
Nenän paikalla on kaksi pientä reikää ja suu on viivanmuotoinen. Korvia ei ole ollenkaan. Tämän tyypin iho on vaaleansininen/harmaa. Tukkaa ei ole. Kädet ovat pitkät verrattuna jalkoihin ja niissä on kolme pitkää sormea ja peukalo joka on miltei yhtä pitkä kuin muut sormet.
 
Tri Wood kiinnittää huomiota myös muihin asiakirjojen ominaisuuksiin jotka hänen mielestään osoittavat että asiakirjat ovat aitoja.
 
Eli sana ' ruuvimeisseli ' josta aikaisemminkin olen maininnut joka tässä asiakirjassa on kirjoitettu kahdella sanalla vaikka se nykyisin englanninkielessä kirjoitetaan yhdellä sanalla.
Lisäksi tri Wood kiinnittää huomiota sellaiseen sanaan kuin ' First Aid ', eli ensiapu, joka 1950- luvulla kirjoitettiin suurin kirjaimin, mutta nykyisin pienin kirjaimin. Lisäksi tri Wood ottaa esille asian jonka mahdollisen väärentäjän olisi ollut miltei mahdoton ottaa huomioon, eli se että vanhoissa kirjapainoissa joissa käytettiin lyijykirjaimia niin ' z' - kirjain ei aina asettunut matriisissa oikein koska sitä käytettiin niin harvoin niin se oli vain vähän kulunut.
Näistä SOMI- 1- asiakirjoista tri Wood on löytänyt kolme kohtaa missä tämä ' z '- kirjain on hiukan kohollaan merkkinä siitä ettei se ole asettunut ihan oikein matriisissa.
Tri Wood huomauttaa että harva väärentäjä osaisi edes ottaa tällaista asiaa huomioon, ja vielä vähemmin toistaa sitä nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla.
 
Eli tämä hiukan kohollaan oleva ' z ' - kirjain osoittaa  tri Woodin mielestä sen että kyseessä ovat aidot asiakirjat 1950 - luvulta.
 
Asia josta voi hiukan kritisoida tekijää on se että kirjan nimi ei kerro suoraan sitä että kyseessä on kirja jossa keskustellaan juuri nimenomaan näistä maahansyöksyistä.
Esim. allekirjoittanut itse ei ymmärtänyt että tässä kirjassa puhutaan nimenomaan maahansyöksyistä ennen kuin ryhdyin lukemaan sitä.
 
Kun pohtii näitä Majic eli MJ- 12- asiakirjoja niin luulen kyllä että ufologien on tarkkaan pohdittava sitä että mitä niistä pitää ajatella. 
 
Eräs asia jonka tri Wood tuo esille tässä kirjassa on tyypillinen ufologialle. Tri Wood huomauttaa nimittäin ettei yksikään skeptikko tai yksikään henkilö joka on kritisoinut MJ- 12- asiakirjoja ja väittänyt että ne ovat väärennöksiä, niin  yksikään heistä ei ole pyytänyt Berlinerilta tai tri Woodilta mahdollisimman korkeatasoista kopiota Berlinerin filmirullasta analyysia varten.
 
Esim. allekirjoittanut kertoi ensimmäisessä kirjassani ' Tosiaioita ufoilmiöstä ' että suhtauduin skeptisesti näihin MJ- 12- asiakirjoihin, mutta kun nyt pohtii näitä SOM-1 asiakirjoja ja tri Woodin perusteluita sille mistä syystä niitä täytyy pitää aitoina niin on kyllä myönnettävä että tri Woodin perustelut ovat erittäin vakuttavat.
 
Loppulausuntona tästä erittäin mielenkiintoisesta kirjasta täytyy sanoa että kun puhutaan ufojen maahansyöksyistä niin huolimatta siitä että ovatko ne todellisuudessa tapahtuneet tai eivät niin tämä Ryan S. Woodin luettelo on erittäin selvä ja havainnollinen ja suosittelen sitä kaikille jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan näistä maahansyöksyistä.
 

Björn Borg, 18.10.2007