Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Walden, James L.:

The Ultimate Alien Agenda. The Re-Engineering of Humankind

Llewellyn Books, St. Paul, MN, USA 1998. 220 sivua

 
 
Kasvatustieteiden tri. James L. Walden on toiminut mm. opettajana useassa yliopistossa sekä toiminut Eureka Springsin kaupungin neuvonantajana.
Aikaisemmin hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa ufoihin tai avaruuteen tai muukalaisiin tai tieteiskirjallisuuteen ja vuonna 1977 kun hänet kutsuttiin Kolmannen asteen lähiyhteys- elokuvan ensi- iltaan niin hän kieltäytyi ja kun sitten joskus vihdoinkin näki tämän elokuvan niin hän piti sitä typeränä.
 
Hänellä ei yksinkertaisesti ollut mitään mielenkiintoa näihin asioihin.
 
Kaikki tämä muuttui maaliskuussa 1992. Kun hän oli menossa nukkumaan niin yllättäen isopäinen lyhytkasvuinen muukalainen ilmestyi hänen ovestaan ja liukui hänen sänkynsä päätyyn.
Muukalainen katsoi häntä jolloin huone muuttui kylmäksi ja tämän jälkeen muukalainen ampui silmistään säteen joka osui Waldenin jalkaan polven alapuolelle ja tavallaan lamaannutti hänet.
Kun hän heräsi taas niin hän makasi kylmällä pöydällä ja hänen ympärillään oli satoja olentoja joista osa oli muukalaisten näköisiä ja osa oli ihmisiä.
Hänelle kerrottiin että hän on maanalaisessa tukikohdassa ja että hän osallistuu rauhanomaiseen tutkimukseen ja että hänen pitää vain pysyä rauhallisena.
 
Tämän jälkeen hän ei enää pystynyt nukkumaan omassa makuuhuoneessaan vaan siirtyi alakerran vierashuoneeseen mutta ei hän saanut olla rauhassa sielläkään.
Eräänä yönä muukalainen ilmestyi taas ja tämä muukalainen oli aivan George Washingtonin näköinen ja tämä liukui aivan hänen lähelleen ja kosketti hänen nenäänsä ja olento sanoi että ' George Washington oli yksi meistä ja niin olet sinäkin. Sinun täytyy vain hyväksyä se . '
 
Eräänä aamuna kun Walden saapui toimistoonsa siellä oli kaksi naista odottamassa häntä ja he kertoivat että he tutkivat kummituksia ja tahtoivat haastatella Waldenia siitä että oliko hän nähnyt kummituksia siinä hotellissa jota hän oli johtanut aikaisemmin.
Walden suostuikin kertomaan heille niistä kummituksista joita hän oli kohdannut tuossa hotellissa.
Toinen naisista kuitenkin vältti kaiken keskustelun ja vasta hetken päästä toinen nainen kertoi että tämä hiljainen nainen, eli Jane, edellisenä yönä oli herännyt siihen että muukalainen oli tullut hänen huoneeseensa ja raiskannut hänet.
 
Ja siitä syystä hän oli tolaltaan.
 
Tällöin Walden kertoi että hän on myös tavannut muukalaisia ja tätä kautta Walden saa tämän Janen kautta yhteyttä sieppausasiantuntijaan jonka nimi on Barbara Bartholic.
 
Heti sen jälkeen kuin Walden oli ottanut yhteyttä Barbaraan niin sieppaukset kiihtyivät ja tapahtuivat miltei joka päivä kello kolme aamulla.
Walden muuttui epätoivoiseksi ja pohti itsekseen että oliko hän hullu tai tulossa hulluksi ja oli lähellä itsemurhaa mutta saatuaan yhteyden Barbaraan Barbara vakuutti hänelle että hänen kokemuksensa olivat aitoja.
 
Tavattuaan Barbaran Walden suostui regressiohypnoosiin ja jo ensimmäinen kerta kun hän oli vaipumassa hypnoosiin niin hän huomasi kuinka pieni harmaa olento irtaantui hänen omasta kehostaan ja lähti karkuun.
Tässä vaiheessa kävi ilmi että Walden itse oli hybridiolento, eli muukalaiset olivat kasvattaneet hänet, he olivat siirtäneet hybridisikiön hänen äitiinsä joka jo Waldenin syntyessään oli todennut että hän eroaa muista lapsista jollain tavalla ja Walden olikin aina tuntenut itsensä vieraaksi verrattuna muihin lapsiin ja ihmisiin.
 
Hypnoosissa Walden kertoo miten näkymättömät muukalaiset ottivat kuolleilta ihmisiltä aivosoluja ja siirsivät niitä sikiöön. Tarkoitus on ollut siirtää nimenomaan hyviä, älykkäitä aivosoluja parantaakseen ihmisrotua.
 
Hypnoosissa Walden kertoo myös kuinka hänet raiskattiin lastenhoitajan toimesta. Kun hän oli kuusivuotias niin tyttö joka oli isokokoinen ja lihava oli raiskannut ja yrittänyt harrastaa yhdyntää kuusivuotiaan Waldenin kanssa.
Walden on kieltänyt näitä muistoja kaikkien näiden vuosien ajan mutta regressiohypnoosissa ne tulivat taas esille.
 
Samalla tulee esille että muukalaiset olivat läsnä ja seurasivat tätä raiskausyritystä
ja yhdyntäyritystä ja että kyseessä oli muukalaisten projekti. He yrittivät kehittää lapsia jotta ne kypsyisivät seksuaalisesti aikaisemmin kuin normaalisti ja kun silloin kuusivuotias Walden ei pystynyt yhdyntään niin muukalaiset olivat erittäin pettyneitä ja pohtivat että pitääkö  heidän antaa hänen  elää vai tapetaanko hänet epäonnistuneena kokeena.
 
Walden kertoo myös siitä kuinka hänestä otettiin siemennestettä joka siirrettiin naiseen ja kaikki tämä liittyy Waldenin mukaan siihen että muukalaiset yrittävät kehittää ihmisrotua haluamaansa suuntaan.
 
Regressiohypnoosissa Walden myös tajuaa yllättäen sen tosiasian että muukalaiset käyttävät vauvoja ravinnokseen ja Waldenin terapeutti Barbara ilmoittaa että tämän myös hän on tajunnut aikaisemmin ja keskustellessaan tästä asiasta niin molemmat rupesivat itkemään.
Vaikka ensimmäinen regressiohypnoositilaisuus oli tuonut helpotusta Waldenille niin tajuttuaan tämän vauva- asian hän masentui taas ja suunnitteli taas uudelleen itsemurhaa.
 
Nyt tulee taas muukalainen joka ampuu säteen häneen navan alapuolelle ja tuon säteen takia hän sairastuu vakavasti mm. kuumeeseen ja hänet kiidätetään sairaalaan jossa hän on viikon verran erittäin sairaana.
Lääkärit eivät tajua mikä häntä vaivaa.
 
Tässä tulee myös mieleen että regressiohypnoosissa keskustellessaan Barbaran kanssa Walden oli kertonut että lapsena hän oli allerginen melkein kaikelle ruoalle ja hänen vanhemmillaan oli erittäin suuria vaikeuksia keksiä että mitä he syöttäisivät lapselle ja eräs vanha lääkäri oli ehdottanut vuohenmaitoa josta syystä perhe hankki itselleen vuohen. Tämän vuohenmaidon ansiosta Walden sitten selvisi lapsuusvuosistaan.
 
Walden pohtii kirjassaan sitä että johtuiko tämä allergisuus siitä että hän oli hybridi ja että hänen ruumiinsa ei oltu oikein suunniteltu ihmisten ruuille.
 
Walden päättikin sitten kirjoittaa kirjan kokemuksistaan ja keräsi kaikki muistiinpanonsa joulukuussa 1994.
Näiden muistiinpanojen perusteella Walden on sitä mieltä että muukalaiset  voivat ohittaa aikaa, muuttaa materiaa ja manipuloida ihmisen ajatuksia ja käyttäytymistä.
He voivat myös luoda illuusioita jotka palvelevat heidän tarkoituksiaan.
Waldenin mukaan he eivät ole ikinä jättäneet fyysisiä todisteita olemassaolostaan peräänsä.
 
Asia johon ufologin on nyt kiinnitettävä huomiota tässä kirjassa on se että Walden ei puhu ufoista ja avaruusmuukalaisista ollenkaan vaan hänen mielestään muukalaiset elävät täällä Maan päällä toisessa ulottuvuudessa meidän rinnallamme.
Ufoista Walden ei puhu sanaakaan vielä tässä vaiheessa eikä avaruudesta vaan paikka johon hänet vietiin oli maanalainen tukikohta.
 
Heti sen jälkeen kun olin ehtinyt todeta että Walden ei puhu ufoista eikä avaruusmuukalaisista niin heti sen jälkeen huomaan että olen päässyt kirjan ensimmäisen osan loppuun ja heti toisen alussa kerrotaankin että muukalaiset saapuivat avaruudesta joskus muinoin ja lisäksi kerrotaan muista henkilöistä joita on siepattu ja viety nimenomaan ufoihin.
 
Tässä pohditaan sitten että ohjelmoivatko muukalaiset ihmisiä tiettyjä tarkoituksia varten sillä tavalla että toisia ohjelmoidaan niin että heistä tulee jenginjäseniä ja toisista tulee eteviä johtajia ja että tämä ohjelmointi saattaa olla systemaattinen ja on ehkä jatkunut jo kauan.
Walden viittaa tässä jopa natseihin ja pohtii että olisiko voinut olla niin että muukalaiset olivat ohjelmoineet natseja.
 
Walden pohtii sitten sitä että voidaanko jollain tavalla tunnistaa näitä hybridejä mutta todetaan samalla että tällaista keinoa ei ole vielä keksitty.
 
Kirjan kahdeksannessa luvussa Walden tuo esille käsityksensä siitä että hybridejä on oikeastaan kahdenlaisia, eli ensinnäkin on olemassa n. s. tavanmukainen hybridi eli ihmishybridi.
Sen lisäksi on hänen mukaansa olemassa interdimensionaalinen  hybridi jolla on sekä ihmisen että muukalaisen ominaisuudet. Erona on se että he elävät muissa ulottuvuuksissa ja näistä jälkimmäisistä Walden keksii nimen ' huliens '
( ' hulieneja ' ), eli ' human aliens ' .
Waldenille näytetään myöskin tässä vaiheessa että hänellä on lapsi joka on muukalaisten hoidossa. Hän saa tavata tämän lapsen hänen ollessaan puolivuotias ja kolme vuotta myöhemmin jolloin tapahtuu merkittävä asia sikäli että pari päivää sen jälkeen kuin tämä poika oli näyttäytynyt Waldenille hänen kotonaan niin eräs Tina- niminen tuttava tuli Waldenin kotiin ja tämä Tina on selvännäkijä joka hänen kotonaan joutui transsiin ja ryhtyi kuvailemaan Waldenin poikaa ja kertoi että hän oli läsnä huoneessa.
Walden hämmästyi kovasti koska hän ei ollut kertonut Tinalle mitään tästä pojasta vielä.
 
Vaikka Walden aikaisemmin  totesi että hybridejä ei voida tunnistaa niin myöhemmin hän luettelee kuitenkin kirjassa kysymyksiä ominaisuuksista jotka ovat sellaisia että jos kysymyksiin vastaa myönteisesti niin on olemassa suuri mahdollisuus että kyseessä on  hybridihenkilö.
 
Eräs ominaisuus jota Walden pitää erityisen tärkeänä ja merkittävänä on se että hybrideillä on usein pakonomainen rakkaussuhde johonkin ihmiseen.
Siis nimenomaan pakonomainen.
 
Tämä rakkaussuhde voi usein olla yksipuolinen, toisin sanoen sellainen että henkilö ei saa siihen vastakaikua.
Walden kertoo rakkaudestaan Lee- nimiseen henkilöön ja eräässä regressiohypnoositilaisuudessa Walden kertoo yllättäen että Lee on luotu Waldenista, eli että muukalaiset ovat ottaneet hänen jalastaan palan ja tästä palasta luoneet tämän Leehenkilön, eli ilmeisesti kloonanneet häntä Waldenin ollessa n. 9- 10 -vuotias.
 
Myöhemmin ilmenee että Lee on myös kokenut sieppauksia ja hän kertoo että hän on jo kauan, kauan sitten tuntenut Waldenin. Lee kertoo että he ovat olleet yhdessä jossakin leikkimässä kauan, kauan sitten.
Ja sitten Lee tokaisee että hänen mielestään oli ikävää että Walden laittautui eroon koirastaan. Tätä Walden pitää varsin merkillisenä sen johdosta että he syntyivät ja kasvoivat yli 2 000 km toisistaan, eli miten Lee pystyi tietämään yhtään mitään Waldenin koirasta josta Walden oli eronnut kun hän oli 15- vuotias?
 
Tämän jälkeen Walden pohtii taas sitä että mistä muukalaiset ovat kotoisin?
Ovatko he avaruusolentoja jotka ovat saapuneet avaruusaluksissaan?
Tai ovatko he toisista ulottuvuuksista?
Walden pohtii sitä että kun he saapuvat niin usein niin se puhuisi  avaruusteoriaa vastaan etäisyyksien takia mutta kyllä tästä kirjasta käy selville ettei Walden itse pysty päättämään millä jalalla seisoisi tässä asiassa.
 
Välillä hän uskoo että muukalaiset ovat avaruudesta ja välillä että he ovat toisista ulottuvuuksista ja välillä Walden uskoo että he ovat avaruusolentoja JA toisista ulottuvuuksista.
Asia on vaikea Waldenillekin.
 
Eräässä regressiohypnoositilaisuudessa muukalainen valloittaakin Waldenin ja ilmoittaa erikoisella matalalla äänellä että ' esi- isämme saapuivat avaruudesta Maapallolle 10.000 vuotta sitten '.
 
Kirjan kolmannessatoista luvussa Waldenin kertoo kuinka hänen terapeuttinsa Barbara puolestaan kertoo kuinka toiset sieppausuhrit ovat viime aikoina ilmoittaneet nähneensä Waldenin olevan läsnä sieppaustilaisuuksissa ja Walden ei tiedä miten tähän pitää suhtautua.
 
Varsinainen jymyuutinen tulee kun hänen tuttavansa Jane kertoo tulleensa siepatuksi ja nähneensä sieppauksen aikana miehen joka hyvin paljon muistutti Waldenia paitsi ettei tällä miehellä ollut viiksiä niinkuin Waldenilla sekä että hänellä oli silmälasit, kun taas Walden käytti piilolinssejä.
Kun Jane kertoi tästä niin hän ei ollut tietoinen siitä että Walden oli juuri 25 vuoden jälkeen ajanut viiksensä ja ostanut uudet silmälasit ja tämä seikka oli aikamoinen yllätys Janelle ja myös Barbaralle.
Miten Jane osasi nähdä Waldenia ilman viiksiä ja silmälaseineen tietämättä miten asiat olivat käytännössä?
 
Tämän jälkeen Barbara siirtää taas Waldenin hypnoosiin ja Waldenin muukalaishahmo kertoo että he olivat tulleet Maan päälle ikuisia aikoja sitten ja että hän itse on tuhansia vuosia vanha ja että ennen vanhaan he hallitsivat maapallon täydellisesti mutta eivät tee sitä enää.
 
Muukalainen kertoo myös että itse asiassa koko Maapallo on eräänlainen kommunikaatiokeskus joka on jaettu ruutuverkkoon.
Regressiohypnoosissa ilmenee että Waldenin ruumiissa itse asiassa asustaa kolme eri olentoa eli
1.Walden itse, hybridi
2. ja lisäksi se pieni harmaa olento joka kerran irtaantui hänestä
3. ja lisäksi kolmas olento jota hän kutsuu nimellä ' Vanha Iso Pää ' joka
   osoittautuu liskoksi joka on niin paljon kuin 3,6 m pitkä.
 
He keskustelevat tämän ' Vanhan Ison Pään ' kanssa ja hän vastaa heidän kysymyksiin ja kertoo että hän on ikivanha, tuhansia vuosia vanha ja että hänet on tunnettu nimellä Tutankhamon, Reston, Joshua, Ali Bar, Shi Su ym. , ym.
Hänellä on monta nimeä ja hän on ollut Egyptissä jossa he toimivat alunperin saapuessaan Maapallolle.
 
Kirjan lopussa Walden keskustelee esim. luvussa 17 enimmäkseen siitä että olisiko
ihmisen alkuperä lähtöisin muinaisista reptiiliastronauteista ja hän viittaa moneen vanhaan historiankirjoitukseen, esim. sumerialaiseen jossa vanhoissa kuvissa näytetään liskoja.
Walden viittaa myös kirjaan nimeltä ' Flying Serpents and Dragons ' jonka on kirjoittanut R. A. Boulay. Walden toteaa että tämä Boulay pohtii sitä että onko Vanhan Testamentin Jumala ollut maanulkoinen liskoastronautti?
Boulay toteaa että juutalaisen legendan ja tradition Haggadahin mukaan kun Aatami ja Eeva söivät kielletyn hedelmän he menettivät ' kiiltävän nahkansa ' .
 
Walden kysyy tässä että symboloiko tämä sitä että ihminen ja liskot ovat muuttuneet hybrideiksi?
 
Tämä teksti saattaa tietysti monelle länsimaiselle lukijalle olla yksinkertaisesti liikaa.
Allekirjoittanut toteaa  kuitenkin että kerron vain  mitä tässä kirjassa sanotaan.
 
Kirjan loppusanoissa Walden tuo esille ajatuksen jonka hän keksi kirjoittaessaan tätä kirjaa.
Walden keksi yllättäen että muukalaisia ei ole olemassa, vaan että ne olennot joita olemme sanoneet muukalaisiksi itse asiassa olemme me itse eli että ihminen elää samanaikaisesti kahdessa tai kolmessa eri ulottuvuudessa ja aina välillä voimme siirtyä yhdestä ulottuvuudesta toiseen tai ruumiimme voi ilmaantua toisessa ulottuuvuudessa jolloin me luulemme että kyseessä on muukalainen vaikka itse asiassa kyseessä on me itse.
 
Tähän loppuu Waldenin kirja ja tämä on Waldenin kirjan ydin.
Eli me itse olemme nuo muukalaiset.
 

Björn Borg, 2.10.2008


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |