Stringfield, Leonard H.:

Sphere Books, London 1978. 238 sivua

 
 
Leonard Stringfield on julkaissut useita teoksia:
 
Stringfield,Leonard H.:Inside Saucer Post,3-0 Blue.Moeller Printing Co.,Cincinnati,Ohio 1957.
Stringfield,Leonard H.:Situation Red:The UFO Siege.Fawcett Crest Books,New York
    1977.
Stringfield,Leonard:Retrievals of the Third Kind.Status Report I.UFO Information
      Center.Rome,Ohio 1979.
Stringfield,Leonard H.:The UFO-Crash-Retrieval Syndrome:Status Report II.MUFON 1980.
Stringfield,Leonard H.:The UFO-Crash/Retrievals.Amassing the Evidence.Status Report III.
    MUFON 1982.
Stringfield,Leonard H.:The Fatal Encounter at Ft.Dix-McGuire.A Case Study.Status Report IV.
      MUFON 1985.
Stringfield,Leonard H.:UFO Crash/Retrievals:Is the Cover-up Lid Lifting?Status Report V.
    Tekijä 1989.
Stringfield,Leonard H.:UFO Crash/Retrievals:The Inner Sanctum.Status Report VI.Tekijä
        1991.
Stringfield,Leonard H.:UFO Crash/Retrievals:Search for Proof in a Hall of Mirrors.Status Report
         VII.Tekijä 1994.
 
 
Eräs asia ufologiassa johon ufologi törmää ennemmin tai myöhemmin on n. s. synkronisiteetti- ilmiö eli merkilliset yhteensattumat. Näistä on jopa C. G. Jung puhunut ja jopa julkaissut kirjan  ja ufologia on täynnä näitä merkillisiä yhteensattumia.
 
Jopa itse allekirjoittanutkin on kokenut näitä merkillisiä yhteensattumisi silloin tällöin ja olen kertonut niistä aikaisemmin kirjassani " Ufot ja MIB " .
 
Elokuussa vuonna 2009 saan taas itse kokea tällaisen synkronisiteetti- ilmiön omalla kohdallani eli olen SUT ry: n varapuheenjohtaja Tapani Koivulalta lainanut kymmeniä ufokirjoja kirjoittaakseni niistä kirjaesittelyt ja minulla on niitä  mukanani suuri määrä saaristotorpallani kesällä 2009.
Lauantaina elokuun 15. pnä olen juuri lopettanut Therese ja David Barclayn kirjan
" UFOs: The Final Answer ? " kirjaesittelyn sanelun nauhalle ja tuon kirjan viimeisessä jutussa törmään sellaiseen asiaan kuin Kentuckysta kotoisin olevaaan Mona Staffordin ufohavaintoon ja viittaukseen siihen humanoidiin jonka hän näki havaintonsa aikana.
 
Pysähdyn tämän nimen  kohdalla koska en muista että olisin nähnyt sitä aikaisemmin kirjassa. Olin kyllä lukenut tapauksesta aikaisemmin mutta en muistanut sitä sillä hetkellä ja mietin että kuka tämä Mona Stafford on ? Katson kirjan hakemistosta mutta tämä nimi ei ole mainittu siellä joten asia jää selvittämättä sillä hetkellä.
 
Heti tämän jälkeen olen saanut valmiiksi tuon Barclayn kirjan sanelun ja siirryn sitten seuraavaan kirjaan ja tutkin sitä isoa kirjapinoa joka odottaa lukemista.
Täysin umpimähkään otan sitten Leonard Stringfieldin kirjan " Situation Red: The UFO Siege " .
 
Avaan kirjan aivan sattumanvaraisesti ja se avautuu kirjassa olevan kuvaosaston viimeisen kuvasivun kohdalla ja kuka siinä on jos ei Monica Stafford näyttämässä millaisen humanoidin hän näki havaintonsa aikana.
 
Tämä synkronisiteetti on mielestäni aika merkillinen kun ottaa huomioon että minulla oli torpallani mukanani noin 50 kirjaa.
 
Kirjan esipuheen on kirjoittanut kuuluisa ufotutkija majuri Donald E. Keyhoe joka johti NICAPia monta vuotta .
Keyhoe ei kaipaa tarkempaa esittelyä. Jokainen ufologi tunte hänet jo ennestään.
 
Mutta asia johon kiinnitän huomiota Keyhoen esipuheessa on se että hän kertoo että Stringfield 1950- luvulla valittiin ilmavoimien taholta yhdyshenkilöksi  joka sai käyttöönsä suoran puhelinnumeron jonne piti raportoida ilmavoimille kaikki meneillään olevat ufohavainnot jotka tulivat hänen tietoonsa huolimatta siitä tulivatko ne häneltä itseltään, lehdistöstä tai mistä tahansa.
 
Keyhoen mukaan sattui sillä tavalla että Stringfield joskus joutui tilanteeseen että hävittäjiä lähetettiin tutkimaan meneillään olevaa ufohavaintoa ja Stringfield sai johtaa näitä hävittäjiä oikealle paikalle puhelimitse.
 
Asia joka tässä tulee mieleen on se että kun olen lukenut tunnetun ufotutkijan ja - kirjailijan Raymond Fowlerin kirjoja niin Fowler on myös kertonut että hänellä oli samanlainen tilanne ja hänelle oli myös tällainen suora puhelinnumero jonne Fowler puolestaan raportoi.
 
Eli mielestäni tämä osoittaa sen jonka Keyhoekin sanoo että 1950- luvulla USA: n ilmavoimat suhtautuivat vakavasti ufoihin.
 
Mitä tulee Stringfieldiin itseensä niin hän on ollut sekä NICAPin,  CUFOSin että MUFONin johtotehtävissä joten kyseessä on varsin tunnettu ufoasiantuntija- ja kirjailija.
 
Stringfield kertoo kuinka hän itse kiinnostui ufoista ensimmäisen kerran elokuun 28. pnä 1945 kun oli lentokoneessa matkalla Ie Simasta Iwo Jimaan päämääränään lähellä Tokiota sijaitsevaa  Atsugin lentokenttää toisen maailmansodan aikana sen jälkeen kuin Japani oli antautunut .
 
Tällöin kolme kyyneleen muotoista kohdetta lähestyi heidän lentokonettaan jolloin lentokoneen toinen mootori rupesi reistaileman ja lentäjä kehoitti jo miehistöä ja matkustajia valmistautumaan siihen että kone syöksyy veteen.
 
Tällöin nämä kolme kohdetta loittonivat taas jolloin moottori lähti taas hyvin käyntiin.
 
Tästä sitten lähti liikkeelle Stringfieldin oma kiinnostus ufoihin.
 
Vuonna 1954 Stringfield perusti CRIFO- nimisen järjestön eli Civilian Research Interplanetary Flying Objects.
Tällöin Strinngfield rupesi julkaisemaan ensimmäisen kuukausittain ilmestyvän uutislehtisen ja tämä taas johti siihen että tunnettu ufotutkija ja radiohenkilö Frank Edwards haastatteli häntä radiossa kerran ja tästä taas Stringfieldin CRIFO lähti valtavaan nousuun.
Yhdessä viikossa hänen postilokeroonsa oli saapunut 6.000 kirjettä jotka liittyivät ufoihin.
 
Stringfield antoi lehtisensä nimeksi " Orbit " . Stringfield kertoo hämmästyksensä siitä kuinka kerran elokuun 23. pnä 1955 ufoja havaittiin USA: n yläpuolella ja varsinkin Cincinnatin yläpuolella ja paitsi että monet silminnäkijät näkivät niitä ja ilmoittivat niistä niin ne näkyivät myös tutkassa .
Jopa siviililennonjohtajat kertoivat nähneensä ufot.
Ilmavoimat lähetti suihkuhävittäjiä taivaalle ajamaan näitä ufoja takaa ja  Stringfield oli sen verran lähellä että hän pystyi kuulemaan koneet mutta ei näkemään niitä pilvipeitteen takia.
 
Stringfield kirjoitti kuitenkin selonteon tästä tapauksesta ja tarjosi sen Cincinnatin paikallislehdistölle ja Stringfied kertoo tässä hämmästyksensä siitä kun yksikään päivälehti Cincinnatissa ei ollut kiinnostunut asiasta.
 
Kirjan toisen luvun nimeksi Stringfield on antanut " Scientific Ufology " eli
" Tieteellinen ufologia "  ja pohtii tieteen suhtautumista ufologiaan ja lainaa nimenomaan Hynekin esitelmää jonka Hynek piti MUFONin vuosisympoosiossa vuonna 1973.
 
Tällöin Hynek toi esille ajatukensa siitä että ufoja nähdään liian paljon.
 
Hynek puhui sitten vielä AIAA: n konferenssissa Los Angelesissa vuonna 1975 ja pohtii ufoja ja sanoo että hän miettii sitä että raporttien mukaan ufot välillä materialisoituvat ja välillä dematerialisoituvat , muuttavat muotoaan , ovat äänettömiä ja kiihdyttävät sellaisella vauhdilla jollaisesta me emme voi uneksiakaan.
 
Lisäksi Hynek viittaa elektromagneettisiin tekijöihin ja psyykkisiin vaikutuksiin havaitsijoihin, telepatiaan ja n.s. repetear- tekijään.
Samassa sympoosiossa Jacques Vallee tuo esille mitä mieltä hän on ufoista ja allekirjoittanut on tässä hiukan hämmästynyt sen johdosta että omassa kirjassani
" Tähtitieteilijät ja ufot " olen pitkään selostanut Valleen  hypoteesia jonka Vallee toi esille Portossa, Portugalissa vuonna 2003 yhdessä täthtitieteilijä Eric W. Davisin kanssa.
Olen kääntänyt heidän seikkaperäisen selostuksensa suomeksi ja ruotsiksi kirjoissani ja olen nyt hiukan hämmästynyt kun huomaan että miltei täsmälleen samanlaiset ajatukset Vallee on esittänyt jo vuonna 1975 tässä Los Angelesin sympoosiossa.
 
Tämä oli asia joka minulta oli mennyt ohi että nämä ajatukset ovat jo näin vanhoja. mm. ajatukset materialisoitumisesta ja dematerialisoitumisesta.
Valleen selostus on kuitenkin sen verran pitkä tässä Stringfieldin kirjassa etten voi tällaisessa kirjaesittelyssä sitä toistaa, vaan joudun viittaamaan omaan kirjaani
" Tähtitieteilijät ja ufot " jossa olen selostanut näitä Valleen ajatuksia seikkaperäisesti.
 
Todettakoon tässä että samassa AIAA: n sympoosiossa niin tunnettu ufologi ja ydinfyysikko Stanton Friedman argumentoi Hynekin käsityksiä vastaan ja sanoo että kun ufoja nähdään Hynekin mukaan liian paljon " niin mihin Hynek rinnastaa tämän asian ? "  ,  kysyy Friedman.
 
Siis mikä on Hynekin vertailukohde ?
 
Stringfield myös kertoo että vuonna 1957 hän sai kirjeen tähtitieteilijä Tombaughilta joka keksi Pluto- planeetan ja tässä kirjeessä Tombaugh kertoo, kuten on kertonut monta kertaa muissakin yhteyksissä, että hän on kolme kertaa elämässään nähnyt taivaalla kohteita joita hän ei ole pystynyt tunnistamaan.
 
Stringfield kertoo perusteellisesti siitä ufoaallosta joka pyyhki USA: n yli vuonna 1973 ja kuinka hän itse joutui mukaan sen tutkimiseen.
Stringfield tuo esille varsin monta esimerkkiä ja tapausta joista kerrottiin sekä julkisuudessa tai suoraan hänelle itselleen tai muille tutkijoille.
 
Tämän jälkeen Stringfield selostaa muita mielenkiintoisia tapauksia ja kertoo Chuck Doyle - nimisestä 15- vuotiaasta pojasta     joka kerran näki ufon joka liikkui ylös-alas naapurin puutarhan yläpuolella ikäänkuin korkki merenkäynnissä. Aluksen pohjassa oli neliskulmainen vihreä valo ja toinen valo  oli aluksen perässä. Aluksen muotoa poika vertaili paholaisrauskuun .
 
Yllättäen tuosta neliskulmaisesta kohteesta tuli ulos tummempi vihreä valosäde joka ei levinnyt alapäässään vaan oli tasapaksuinen ikäänkuin laseri.
Chuck näki kuinka tämä säde ikäänkuin tutki naapurin puutarhaa ja sen jälkeen tutki heidän omaa uima- allastaan kunnes se suuntasi Chuckiin ja osui Chuckiin joka jähmettyi paikalleen.
Chuck oli lähtenyt karkuun ja oli eteenpäin nojaavassa asemassa kun säde osui häneen ja hän jähmettyi tähän eteenpäin nojaavaan asentoon eikä pystynyt liikkumaan.
 
Chuck kertoi myöhemmin että oli ikäänkuin hänen aivoihinsa olisi sädetetty matemaattisia kaavoja ja omegasymboolin ja sen jälkeen hänelle näytettiin kuva hänestä itsestään jossa hän katseli punaista valtamerta. Kuvassa taivas oli vihreä ja maa hänen allaan oli sininen.
 
Chuck kertoi että " jokin " laittoi nämä kuvat hänen aivoihinsa.
 
Yllättäen säde sammui ja Chuck kaatui eteenpäin ja löi nenäänsä ja otsansa ja myöhemmin illalla Chuckin äiti kysyi että mitä oli tapahtunut kun Chuckin nenä ja otsa olivat punaisia.
 
Mielenkiintoista tässä on nyt että sivulla 64 Stringfield tuo esille tapauksen Suomesta ja Stringfield kertoo että Pulkinnan- nimisellä paikkakunnalla Suomessa niin joulukuussa 1972 kaksi n. 20- vuotiasta naista näkivät munanmuotoisen ufon josta tuli punainen säde joka osui heihin ja molemmat jähmettyivät paikoilleen.
Naiset eivät pystyneet hengittämään, kuulemaan tai huutamaan.
 
Vasta valtavan ponnistuksen jälkeen toinen naisista onnistui irtaantumaan muutamaksi sekunniksi ja kun hän yritti tavoittaa toveriaan niin säde osui hänen selkäänsä ja aiheutti valtavaa kipua. Allekirjoittanut ei nyt tunnista tätä tapausta lukiessani. Tuo paikannimi Pulkinnan näyttää sekin aika merkilliseltä. Täytyy tutkia mikä tapaus tässä voisi olla kyseessä.
 
Suurin osa niistä tapauksista joita Stringfield esittelee tässä kirjassa on nimenomaan ufohavaintoja jossa ufo on ollut erittäin matalalla tai laskeutunut tai muuten ollut hyvin lähellä havaitsijaa tai seuranut häntä tai seurannut autoa tai ampunut säteitä havaitsijaan eli ollut erittäin lähellä havaitsijaa.
 
Nämä eivät suinkaan ole mitään kaukohavaintoja suurin osa näistä havainnoista. 
 
Kirjan neljännessä luvussa Stringfield siirtyy hiukan sivuun varsinaisista ufohavainnoista ja puhuu merkillisistä asioista joille ei löydy selityksiä kuten eräs pariskunta joka kerran havaitsi että heidän ikkunastaan tuli kerran näkymätön säde joka osui hopeiseen suola- ja sokerisirottimeen kirjahyllyssä ja kuumensi sitä.
Mitään ufoa ei ollut mukana tässä tapauksessa  mutta Stringfield pohtii että saattaa hyvin olla että talon yläpuolella oli ufo vaikka pariskunta ei tullut katsoneeksi sinne.
 
Stringfield luettelee muita vastaavanlaisia tapauksia jotka ovat merkillisiä vaikka mitään ufoa ei ole nähty ja siirtyy lisäksi sitten vielä Bigfootiin ja kertoo useista Bigfoot- tapauksista  ja esim. eräs tapaus on Point Isabelista, Clermontista, Ohiosta 1960- luvulta , tarkemmin sanottuna 1968 jolloin erään maatalon ulkopuolelta kuului ääntä ja kun asukkaat menivät ulos taskulamppujen kanssa niin he näkivät hirviön joka nousi ruohosta suunnillen 50 m päästä .
 
Kyseessä oli aivan selvästi Bigfoot- tyyppinen hirviö ja miehet ampuivat tätä hirviötä ja se joka on merkillistä on että hirviö huusi hirveällä äänellä mutta samalla valkoinen usva ympäröi tätä eläintä joka katosi alle minuutissa.
 
Myöhemmin miehet eivät löytäneet verta eikä mitään jälkeä hirviöstä .
Vaikka Stringfield ei sitä tiedä tätä kirjaa kirjoittaessa niin allekirjoituksen ajatukset menevät tunnettuun Utahin karjatilaan jota tutkittiin ja josta julkaistiin kirjakin .(  Colm A. Kelleher & George Knapp: Hunt for the Skinwalker. Science Confronts the  Unexplained at a Remote Ranch in Utah. ).
Olen kirjoittanut erillisen kirjaesittelyn tuosta kirjasta.
 
Stringfield siirtyy sitten muihin enemmän mekaanisiin tapauksiin joissa on nähty ufoja jotka muuttavat muotoaan  ja esim. helikoptereihin jotka käyttäytyvät merkillisellä tavalla ja joita ei ole pystytty tunnistamaan vaikka sitä on kovastikin yritetty.
 
Ohiosta on myös tapaus jossa havaittiin ufo ja eräs mies suuntasi heidän autossaan olevaa valonheitintä siihen ja kun valo osui ufoon niin ufo ampui takaisin punaisen valosäteen jolloin autossa olleet  miehet juoksivat kotiinsa.
 
Se joka on erikoista tässä tapauksessa on se että seuraavana iltana he kuulivat kauheata meteliä ulkona ja näkivät valtavan helikopterin joka käyttäytyi ikäänkuin se olisi laskeutumassa vaikka se ei tehnytkään sitä.
 
Helikopterissa oli vain yksi valkoinen valo ja sivussa oli iso valkoinen tähti mutta se joka oli merkillistä tämän helikopterin kanssa oli se että se nousi sitten suoraan ylös kesken lukuisia sähköjohtoja ja puita jonka jälkeen se katosi.
Tätä helikopteria yritettiin myöhemmin etsiä ja tunnistaa mutta kukaan ei tunnistanut omistavansa tällaista helikopteria joka silloin olisi ollut paikalla.
 
Asia johon Stringfield kiinnittää huomiota tässä luvussa on se paha haju joka usein tunnetaan ufon tai humanoidin läheisyydessä . Se voi olla rikinhaju tai sitä voidaan verrata mätäneviin jätteisiin.
 
Kirjan kuudennessa luvussa Stringfield tuo esille useita varsin hyvin tutkittuja lähituntumatapauksia, mm. tunnettun tapauksen jossa poliisimestari Greenhaw otti neljä polaroidikuvaa merkillisestä olennosta Alabamassa.
 
Asiat kehittyvät sitten huonoon suuntaan koska häneen kohdistui kova kritiikki ja hän joutui eroamaan poliisivoimista, hänen vaimonsa otti hänestä eron ja lopuksi hänen kotinsa poltettiin.
Siitä huolimatta että hänellä oli nämä neljä valokuvaa.
 
Hicksonin ja Parkerin sieppaus Pascagoulassa lokakuun 19. pnä vuonna 1973 on varsin tunnettu ufologiassa ja se mainitaan myös tässä kirjassa.
Mutta harvoin kerrotaan että hiukan myöhemmin eli 5.11.1973 niin Pascagoulassa nähtiin vedenalainen ufo eli n.s. USO jota myöskin rannikkovartiosto oli metsästämässä ja sitä jäljitettiin tuntikaupalla.
Se havaittiin monen tunnin ajan  ja ajettiin takaa ja siitä tuli ylöspäin suunnattu valosäde joka oli merkillinen sikäli että kun paikalla ollut rannikkovartija  yritti  airolla koputtaa tätä hyvin lähellä vedenpintaa olevaa USOa niin hän havaitsi että valo kulki airon läpi ikäänkuin röntgensäde ja siitä ei tullut minkäänlaista varjoa.
 
Tämä on havainto josta airosta kiinni pitänyt rannikkovartija  itse on kertonut omin sanoin.
 
Tämä tapaus on merkillinen sikäli että siitä on olemassa virallinen raportti ja havaitsijoita on useita, kohde oli paikallaan kauan ja nähtiin myös kun se lähti poispäin kanavaa pitkin.
 
Paikalla olut kalastaja Ryan kertoo että se oli laaja, se oli enemmän kuin 3 metriä läpimitaltaan ja se oli pyöreä ja metallinen.
 
Paikalla ollut kalastaja  Ryan  kertoo kuinka hänet myöhemmin käskettiin kuulusteluun
johon saapui kolme rannikkovartioston upseeria  tukikohdasta Panama Citysta.
He kuulustelivat Ryania kauan mutta eivät  antaneet mitään selityksiä.
 
Stringfield kertoo myös  Richards- nimisestä miehestä ja hänen 16- vuotiaasta tyttärestään jotka asuivat asuntovaunussa eli liikkuvassa kodissa ja pitkään seurasivat ufoa joka liikkui sinne sun tänne.
 
Välillä se loittoni ja välillä se tuli lähemmäs. Välillä se poistui jonnekin mutta palasi taas lähtökohtaansa ja asia johon isä ja tytär kiinnittivät huomiota oli se että puiden latvat jotka olivat ufon alapuolella ikäänkuin pyörivät ja merkillistä kylläkin niin yksi puunlatva  pyöri toiseen suuntaan kuin muut .
 
Isä ja tytär totesivat tästä yhdestä latvasta joka pyöri päinvastaiseen suuntaan että oli ikäänkuin joki voima olisi yrittänyt vetää sitä alas maahan.
 
Tapausta tutkittiin hyvin perusteellisesti. Sekä MUFONin Ted Phillips että Hynek oli paikalla ja otettiin mittoja ja löydettiin jälkiä maasta johon ufo oli laskeutunut  ja todettiin että se oli ollut erittäin painava.
 
Tapaus jäi selittämättä.
 
Stringfield kertoo myös tapauksesta Brownsvillestä Texasista vuonna 1973 jossa ufo ajoi poliisiautoa takaa aika kauan ja tämä tapaus on merkittävä siitä syystä että kun poliisiautossa olleet poliisit pyysivät radioteitse vahvistusta niin paikalle tulleet muut poliisit ehtivät nähdä ufon poliisiauton yläpuolella.
Tapaukselle löytyi siis muitakin silminnäkijöitä.
 
Stringfield kertoo seuraavaksi täysin uskomattoman tarinan joka sattui Lemon Grove- nimisellä paikkakunnalla lähellä Los Angelesia marraskuun 16. pnä jossa kaksi 11- vuotiasta poikaa olivat ulkona  leikkimässä illalla. He havaitsivat maahan laskeutuneen ufon ja toinen pojista meni koputtamaan täysin paikallaan ja liikkumatta olevaa ufoa taskulampulla.
 
Kun poika koputti ufoa taskulampullaan niin se ikäänkuin heräsi henkiin ja valoja rupesi vilkkumaan ja se rupesi pyörimään ja nousi ylös maasta ja lensi pois.
Tätä tapausta tutki MUFONin osavaltiojohtaja tutkija Donald E. Carr joka haastatteli poikia heidän molempien äitien läsnäollessa ja molemmat äidit vakuuttivat että kun pojat tulivat kotiin he olivat erittäin järkyttyneitä.
 
Seuraavaksi Stringfield kertoo tapauksesta 14.12. joka sattui El Paso de Robles- nimisellä paikkakunnalla Kaliforniassa.
 
Kaksi miestä kohtasi ufon ja kaksi humanoidia ja miehet pakenivat  ja myöhemmin kun heille näytettiin kuvia aikaisemmin havaituista humanoideista, mm. Pascagoulan olennosta niin toinen havaitsijoista ilmoitti että se oli juuri sen näköinen minkä hekin olivat nähneet.
 
Kirjan seitsemännessä luvussa Stringfield kertoo ensin vuoden 1952 ufoaallosta mutta siirtyy sen jälkeen takaisin kertomaan perusteellisesti vuoden 1973 ufoaallosta.
Syystä tai toisesta suureksi osaksi tämä aalto keskittyi Ohion etelä- ja kaakkoisosaan .
 
Stringfieldin mukaan niin tuli niin paljon ilmoituksia havainnoista että MUFONin ja NICAPin tutkijat eivät ehtineet mukaan.
 
Esimerkkinä tyypillisestä ilmoituksesta kerrottakoon naisesta joka oli  12.11. soittanut  Ohion Lynchburysta  ja kertoi että pyöreä oranssinen kohde tuli ja asettui hänen autonsa yläpuolelle jolloin hänen valonsa himmenivät.
Nainen huusi ja hetken kuluttua kohde lähti pois mutta niin oli myös hänen kissansa kadonnut  joka oli ollut hänen kanssaan autossa. Auton ikkunat olivat olleet melkein kiinni.
 
14.10. Greenfieldissä Ohiossa poliisi sai ilmoituksen naiselta joka sanoi että ufo oli laskeutunut hänen karjatilalleen ja nyt hänen lehmänsä oli kadonnut.
 
Robin Thompson oli 17- vuotias tyttö joka oli yksin kotona katselemassa televisiota    
kello 20 illalla kun hän kuuli kummallista ääntä ulkopuolella . Kun hän meni ulos katsomaan niin hän näki vaakasuorassa olevan rivin kirkkaita vaaleanpunaisia valoja joista tuli merkillinen hehku.
Tyttö arveli että kohde oli n. 33 metriä talosta.
Hän meni nopeasti hakemaan Polaroidkameransa ja otti yhden kuvan ja lähetti sen National Enquirer- lehdelle mutta sitä ei ikinä julkaistu.
 
Sen sijaan tyttö soitti poliisille ja poliisi kertoi että myös toisilta oli tullut ilmoitus samasta kohteesta.
 
Poliisi lähti tutkimaan tätä tapausta ja tapasi useita havaitsijoita jotka olivat nähneet tämä kohteen  ja kun poliisi huomasi että paniikki oli lähellä ihmisten joukossa  poliisi yritty laskea leikkiä asiasta.
Sen sijaan hänellä oli sekä Instamatic että Polaroidkamera mukanaan poliisiautossa ja otti molemmilla kameroilla kaksi kuvaa.
 
Kersantti Stanley Kavy Daytonin poliisiasemalta kertoi että monen päivän aikana niin niin monet ihmiset ovat soittaneet ufoista että " ettemme enää pysy mukana. Eräänä yönä meille tuli 60- 80 puhelua. "
 
Middletownin poliisi oli saanut 15 raporttia, Franklin oli saanut 9, Springboro 1 ja maantiepoliisi oli saanut 20 joista suurin osa oli Trenton-, LeSourdesville Lake- ja Monroe- alueelta.
 
Butler Countyn poliisi kertoi että heille tuli niin monta puhelua etteivät pystyneet kirjaamaan niitä. Cincinnatin poliisi kertoi lokakuun 15. pnä että he hukkuivat ilmoituksiin.
 
Lokakuun 17. pnä poliisi otti yhteyttä Stringfieldiin ja pyysivät hänen apuaan selittääkseen näitä ufohavaintoja ja Stringfield teki poliisin kanssa sopimuksen siitä että Stringfield astui esille julkisuuteen ja ehdotti että uforaportit ohjataan hänelle ja hänen organisaatiolleen.
 
Tällä tavalla he pystyivät vähentämään niitä ilmoituksia joita oli aikaisemmin annettu poliisille.
 
Stringfield kertookin kuinka hän hukkui ilmoituksiin ja puhelin sen jälkeen soi ympäri vuorokauden.
Kuten aikaisemmassa luvussa niin ne tapaukset joista Stringfield kertoo tässä luvussa  ovat suurimmaksi osaksi nimenomaan lähihavaintoja ja lähituntumahavaintoja .
 
Monessa tapauksessa havaitsijoita oli useita.
Monet näistä havainnoista on perusteellisesti  tutkittuja ja on harvinaisen mielenkiintoista lukea niistä.
 
Kirjan 8. luvussa Stringfield on käyttänyt otsikkoa " The Intent - A Priority Question "  ja pohtii että mistä syystä ufot ovat täällä ja tuo esille eri teorioita mutta se joka kiinnittää huomiotani tässä on se että hän kertoo tunnetusta ufotutkijasta Robert C. Gardnerista  joka luennoi Kaliforniassa ja kävi Stringfieldin kotona vuonna 1955 ja tämä Gardner julkaisi sitten marraskuussa 1955 " Orbit " - lehdessä kertomuksen siitä että hän oli lähettänyt kerran suosittelukirjeen kenraali Chidlawille ja Chidlaw oli vastannut hänelle mutta       
Gardner ei kertonut hänen vastaustaan ennenkuin Chidlaw oli eläkkeellä.
 
Chidlawin vastauksen mukaan niin ilmavoimilla oli kasottain havaintoja lentävistä lautasista  ja Chidlaw ilmoitti kirjeessään että ilmavoimat suhtautuivat asiaan vakavasti koska he olivat menettäneet monta miestä ja lentokonetta yrittäessään tavoittaa lentäviä lautasia.
 
Tässä luvussa Stringfield kertoo myös meksikolaisesta tapauksesta jossa yksityinen lentäjä Carlos Antonio de los Santos Montiel oli vuonna 1975 kohdannut kolme ufoa joista pienin niistä oli törmännyt Montielin lentokoneeseen ja vaurioittanut Montelin koneen laskeutumistelinettä.
Lisäksi näitä ufoja oli nähty meksikolaisen ilmavalvonnan tutkassa.
 
Joten tässä oli näköhavainto ja tutkahavainto ja lisäksi vaurioitunut laskeutumisteline.
 
Tälle tapaukselle tri Hynek antoi suurta arvoa.
 
Kirjan 9. luvulle Stringfield on antanut nimen " Above Top Secret " ja kertoo heti alussa senaattori Barry Goldwaterista ja Goldwaterin 3. 12. 1974 päivätystä kirjeestä jossa Goldwater kertoi että hän oli yrittänyt päästä Wright- Pattersonin tukikohdassa siihen huoneeseen jossa säilytettiin tietoja näistä asioista.
 
Mutta Goldwaterilta kiellettiin pääsy sinne. Tästähän Goldwater on kertonut monessa muussa yhteydessäkin.
 
 
Tässä luvussa Stringfield tuo esille tapauksen josta olen kyllä kuullut ja lukenut aikaisemminkin vaikka tätä sanellessani en muista missä yhteydessä.
Mielestäni kyseessä on ufologiassa harvinaisen merkittävä tapaus kun ottaa huomioon kuinka paljon havaitsijoita tapaukselle löytyy sekä filmiä että valokuvia ynnä tunnettujen kansalaisten todistuksia. Kyseessä oli Ohion Norwoodin kaupunki jossa elokuun 19. pnä 1949 oli karnevaali johon oli tuotu myös erittäin voimakas valonheitin jolla valaistiin taivasta ja pilviä.
 
Yllättäen valonheittimen valokiila osui kohteeseen joka oli giganttinen ja jota kaikki paikalla olevat näkivät. Kohde pysyi paikallaan monen kuukauden aikana ja nähtiin viimeksi maaliskuun 10. pnä 1950 jolloin sitä oli valokuvattu ja filmattu useita kertoja.
 
Kohteessa nähtiin pienempiä ufoja jotka poistuivat siitä ja taas telakoituivat siihen ja tapauksesta on kertonut mm. paikallisen kirkon Isä Gregory Miller joka on kertonut siitä televisiohaastatteluissakin.
 
Miller on kertonut että 23.10 hän otti kolme filmiä tästä kohteesta ja jokainen filmi oli 7, 5 m pitkä.
Hän käytti  185 Hugo- Meyer F- 19-3" kameraa jossa oli telefotolinssi.
 
Myös kersantti Leo Davidson otti 10 tavallista valokuvaa Speed- Graphic - kameralla jossa oli 14 tuuman Wallensach telefotolinssi.
Näistä kuvista kaksi onnistui erinomaisesti ja niissä näkyi sekä emäalus että siitä lähteneet pienemmät alukset.
Nämä kuvat lähetettiin Time- Life- lehdelle julkaistaviksi mutta niitä ei ikinä julkaistu eikä kuvia ja filmejä palautettu eikä filmaajilla ole mitään tietoa siitä mitä niille tapahtui.
 
Tapausta ovat kommentoineet myös tähtitieteilijä Paul Herget ja fyysikko tri D. A. Wells molemmat Cincinnatinatin yliopistosta ja Herget kertoi Cincinnati Post- lehdelle että kyseessä ei ole mikään huijaus ja hän oli sitä mieltä että ilmiön aiheutti kaasun valottaminen ilmakehässä ja " että tarvitsemme selityksen rauhoittaaksemme ihmisiä ".
 
Paikalla ollut nuorukainen Paul Koch on kertonut että lokakuun 23. pnä 1949 paikalle tuli sotilasjeeppi josta tuli kaksi sotilasta ja toinen niistä oli nelitähtinen kenraali. Kenraali meni     
suoraan kersantti Bergerin luo joka hoiti tätä valonheitintä ja käski hänet sammuttamaan valonheittimen. Paikalla ollut  Isä Miller yritti estää sitä jolloin kenraali teki kädenliikkeen pistoolinkoteloonsa kohti ja totesi että jos kersanti Berger ei sammuta sitä niin hän ampuu sen rikki.
Kersantti Berger totteli tietysti esimiehensä ja sammutti sen.
 
Tämän luvun lopussa on pitkä selostus siitä kuinka  Fritz A. Werner- niminen henkilö oli vuonna 1953 ollut salaisessa tehtävässä tutkimassa alassyöksynyttä ufoa ja silloin havainnut lähistöllä pystytetyssä teltassa myös humanoidien ruumiita .
 
Se joka pistää allekirjoittaneen silmään tässä on se että ufokirjailija Fowler joka kertoo tapauksesta on itse kiinnittänyt huomiota siihen että Wernerin kertomuksessa on epätäsmällisyyksiä ja ristiriitaisuuksia ja kertoo että Werner itse on myöntänyt liioitelleensa  kertoilessaan tapauksesta  alunperin ja asiallinen lukija tekee tietysti tästä omat johtopäätöksensä.
 
Stringfield on antanut kirjansa luvulle 10 otsikon " Confrontation "  eli " konfrontaatio "  ja kertoo tässä tapauksista jossa on jäänyt fyysisiä jälkiä kohtaamisesta ja kerrottuaan että vuonna 1973 tuli niin  paljon ufohavaintoja ettei MUFON, APRO ja NICAP tai vastaperustettu CUFOS ehtinyt edes tutkia niitä kaikkia .
Mainitut järjestöt  joutuivat keskittymään lähihavaintoihin ja nimenomaan lähihavaintoihin joista jäi fyysisiä jälkiä ja näistä Stringfield ottaa esille varsin tunnetun tapauksen jossa oli mukana n. s. Coynen helikopteri.
En selosta tuota tapausta tässä sen kummemmin koska se on varsin tunnettu tapaus mutta sekin sattui vuonna 1973 Ohiossa sekin.
 
Tässä Stringfield tuo myös esille tapauksen joka on varsin usein mainittu muissa kirjoissa vaikkakin lyhyesti.
Rekkakuski Eddie Webb  oli lokakuun 3. pnä kello 7 aamulla tulossa Länsi- Virginian Parkersburgista  ja matkalla erääseen taukopaikkaan lähellä
Cape Girardeaun lentokenttää jolloin hän  havaitsi peruutuspeilissä kohteen joka lähestyi takaa ja asettui rekan taakse ja Webb avasi ikkunan ja työnsi päänsä ulos katsoakseen mistä oli kysymys ja näki kohteen jonka läpimitta oli jopa 9 metriä. Se oli hopeinen ja  kartionmuotoinen.
 
Kun Webb laittoi päänsä ulos ikkunasta niin hän sokeutui kun kohteesta tuli valosäde joka osui häntä kasvoihin ja otsaan .
Samalla rekan moottori sammui ja hän painoi jarrua ja pysäytti rekan jonka jälkeen hänen vaimonsa  ajoi rekan taukopaikalle josta hänelle soitettiin ambulanssi ja hänet vietiin sairaalaan .
 
Sairaalassa todettiin että hänen silmälasinsa molemmat linssit olivat irronneet syystä tai toisesta ja lisäksi hänellä oli vammoja molemmissa silmissä ja hänen näkökyknsä  oli pudonnut 20%: iin.
 
Hänet siirrettiin useita kertoja sairaalasta toiseen ja useat silmälääkärit tutkivat hänet.
 
Esim.   Barnes- sairaalassa hän oli 7 päivää ennenkuin hän pääsi pois.
Stringfield rinnastaa tämän tapauksen James Flynnin tapaukseen vuonna 1965 Floridan Evergladesissa joka muistuttaa hyvin paljon Webbin tapausta.
 
Tämän kirjaesittelyn alussa kerroin Mona Staffordista joka oli kotoisin Kentuckysta ja siitä synkronisiteettikokemuksesta jonka koin itse enkä silloin esittelyn alussa tunnistanut kuka tämä Mona Stafford oli. Nyt tässä viimeisessä luvussa Stringfield kertoo perusteellisesti tästä tapauksesta ja huomaan että kyseessä on n.s. kolmen naisen sieppaus Kentuckyssa ja syy siihen miksi en tunnistanut heti että Stafford oli yksi näistä kolmesta naisesta oli se että varsin usein eri kirjoissa puhutaan vaan kolmesta naisesta mainitsematta heidän nimiään.
 
Kyseisessä tapauksessa Mona Stafford oli viettänyt 36- vuotissyntymäpäivänsä eräässä ravintolassa kahden ystävättärensä kanssa tammikuun 6. pnä vuonna 1976.
Matkalla kotiin ravintolasta he kohtasivat ison ufon joka rupesi seuraamaan heidän autoaan.
Naiset näkivät rivin ikkunoita ja siinä oli punaisia valoja jotka vilkkuivat ja liikkuivat  vastapäivään . Ufo oli giganttinen ja se valaisi autoa niin että autossa oli yhtä valoisaa kuin päivällä.
 
Kun nämä kolme naista tulivat toisen naisen , rouva Smithin kotiin niin he hämmästyivät kun he näkivät että hänen kotonaan kello näytti 1:25 kun hänen rannekellonsa taas näytti 6:00. Lisäksi hänen rannekellonsa viisarit liikkuivat yhdessä ja yhtä nopeasti.
 
Kolmannen naisen eli rouva Thomasin kello oli pysähtynyt.
Naiset menivät naapurin luokse kysymään paljonko oikea kello oli ja naapuri vahvisti sitten että se oli 1:25.
 
Tällöin naiset havaitsivat että matka johon olisi pitänyt mennä 50 minuuttia olikin kestänyt puolitoista tuntia kauemmin kuin normaalisti eikä heillä ollut mitään selityksiä mihin tämä ylimääräinen puolitoistatuntinen oli kulunut.
 
Seuraavana päivänä kaikilla kolmella naisella oli erilaisia vaivoja. Oli päänsärkyä ja silmiä poltti, silmät olivat arat ja iho tuntui polttavalta ikäänkuin sitä olisi raavittu ja heidän sormustensa alla oleva iho oli rakkuloilla..
 
Mona Stafford kääntyi lääkärinsä puoleen joka hoiti häntä palovammojen takia.
 
Rouva Smith taas jonka autossa he olivat olleet kertoi että moottori reistaili, akku oli ladattava uudelleen ja matkalla huoltamoon poliisi pysäytti hänet koska ilmeni että hänen vilkkunsa ja perävalonsa eivät toimineet vaikka olivat ennen ufon kohtaamista toimineet hyvin.
 
Naiset kertoivat myös kuinka heidän autonsa oli kulkenut kohtauksen aikana n. 136 km/h vaikka kuljettaja yritti sitä jarruttaa suoralla tiellä jota ei ollut edes olemassa.
 
Stringfield tässä vastaa että kyseessä oli levitaatio ja hän viittaa tässä siihen rhodesialaiseen tapaukseen vuodelta 1974 josta olen kertonut muualla kirjaesittelyissäni ja tässä allekirjoittanut itse joutuu huomauttamaan asiasta jota olen pannut merkille aikaisemmin näissä kirjaesittelyissä ja se on se että jos auto leijuu eli levitoi ja  sitä viedään eteenpäin jollakin merkillisellä tavalla niin miten tuo nopeusmittari pystyy näyttämään yhtään mitään?
 
Nopeusmittarihan on kytketty pyöriin. Tämä on asia jota olen usein pohtinut enkä ole keksinyt vastausta siihen vieläkään, enkä myöskään tässä tapauksessa.
 
Tutkijat päättivät käyttää regressiohypnoosia saadakseen selville enemmän yksityiskohtia ja ottivat yhteyttä Wyomingin yliopiston tri Leo Sprinkleen ja järjestettiin tilaisuus jossa oli mukana useita ufotutkijoita ja Sprinkle.
 
Sprinkle yritti hypnotisoida Mona Staffordia kolme kertaa. Stafford oli ainoa näistä kolmesta naisesta joka tahtoi yrittää hypnoosia.
 
Regressiohypnoosit epäonnistuivat koska kahdella kerralla hän tuli hysteeriseksi kun hypnoosissa päästiin siihen kohtaan jossa valosäde tuli ufosta ja hypnoosi oli keskeytettävä.
 
Kolmas kerta kun hän oli hypnoosissa ja hän pääsi samaan kohtaan niin Stafford oli täysin mykkä eikä vastannut mitään.
 
Eli kolmen kerran jälkeenkään niin tutkijat eivät päässeet eteenpäin asiassa.
 
Kerran sitten Leonard Stringfield näytti Staffordille piirroksia eri humanoidityypeistä ja Stafford osoitti välittömästi yhtä piirrosta ja sanoi että " tällainen se oli " jonka hänkin näki. 
Se joka tässä tapauksessa myös on erikoista on se että kun tapaus sai julkisuutta lehdistössä niin tutkijat löysivät useita havaitsijoita jotka olivat nähneet kyseisen ufon kyseisellä hetkellä ja kyseisellä paikalla.
Toisin sanoen niin ufolle löytyi muita silminnäkijöitä.
 
Eräänä yksityiskohtana voidaan myös sanoa että rva Smithillä oli ollut neljä vuotta papukaija joka suhtautui hyvin tuttavallisesti  omistajaansa mutta tapauksen jälkeen niin papukaija oli kauhuissaan kun rva Smith edes tuli lähelle sen häkkiä.
 
Vähän myöhemmin papukaija kuolikin.
 
Kun tapauksessa ei päästy eteenpäin ja naiset joutuivat vaikeuksiin sairaala- ja lääkärilaskujen takia niin Jerry Black- niminen tutkija soitti Bob Pratt- nimiselle toimittajalle joka oli töissä Enquirer- lehdessä ja sopi omin päin siitä että lehti saa näiden naisten kertomusten yksinoikeuden sitä vastaan että lehti maksaa heidän lääkärilaskunsa.
 
Lehti järjesti sitten tilaisuuden 23.7. eräässä hotellissa Libertyssa ja sinne kokoontui nuo kolme naista, Jerry Black, Jim Miller, Peggy Schnell, Leonard Stringfield, Leo Sprinkle, Bob Pratt, Bryan Moss ja valheenpaljastusasiantuntija James C. Young joka oli myös Lexington- Fayette Countyn poliisilaitoksen etsivä.
 
Young suoritti kaikille kolmelle naiselle valheenpaljastuskokeen jonka  he kaikki läpäisivät ilman moitteita.
 
Tämän jälkeen tri Sprinkle suoritti regressiohypnoosin ja ensimmäinen kohteensa oli rva Smith joka kertoi että heille oli sattunut merkillisiä asioita.
Rva Thomas kertoi että hän oli joutunut jonkin merkilisen laitteen sisälle ja joka kerta kun hän yritti puhua tai ajatella tai protestoida niin tämä laite kiristi otteensa niin että se teki kipeätä.
 
He olivat pimeässä ja näkivät epämääräisiä hahmoja ja rouva Thomas osoitti samaa humanoidikuvaa jonka rva Stafford oli aikaisemmin osoittanut Stringfieldille.
 
Kolmanneksi hypnotisoitiin rva Stafford joka nyt kertoi sieppauksestaan mutta hänen kertomuksensa on sen verran pitkä ettei sitä voi tässä nyt toistaa.
Stringfield kertoo kuinka hän heinäkuun 29. pnä oli soittanut rva Smithille joka kertoi että hän oli iloinen siitä että Stringfield soitti koska hän oli kokenut merkillisen asian edellisenä yönä.
Hän oli herännyt sikeästä unesta ja tunsi valtavaa pakkoa mennä takaisin tapahtumapaikalle erään muurin lähelle ja lähtikin ajamaan sinne keskellä yötä ja ollessaan muurin vieressä hän ei tuntenut mitään kummenmpaa mutta tunsi sormissaan ikään kuin jokin olisi vetänyt häntä sormista.
 
Vasta myöhemmin hän huomasi että hänelta oli kadonnut kolme sormusta joita ei löytynyt enää mistään.
 
Stringfield kertoo siten että 18.7. 1996 sattui tapaus jossa herra ja rva Gilpin ja heidän 8- vuotias poikansa sekä vauva näkivät kiekkomaisen ufon joka seurasi heitä eräällä soratiellä.
 
Herra Gilpin totesi että hän ikäänkuin menetti autonsa hallinnan ja että myös hänen nopeusmittarinsa näytti 136 km/h vaikka hän oli vakuuttunut siitä että hänen nopeutensa ei ollut suurempi kuin 24 km/h kun hän katsoi ohimenevää maisemaa.
 
Tässä törmätään taas samaan nopeusmittarimysteeriin johon itse olen kiinnittänyt huomiota aikaisemmin.
Tämä nopeusmittarin näyttämä luku näyttää hyvin kummalliselta näissä tapauksissa.
 
Stringfield uhraakin tälle Kentuckylaiselle tapaukselle tilaa jopa 15 sivua kirjassaan ja tähän hänen kirjansa sitten loppuukin.
 
Täytyy myöntää että kyseessä on hyvin merkillinen tapaus joka on hyvin tunnettu ufologiassa vaikka yleensä ei kerrota näiden naisten nimiä vaan puhutaan vaan kolmesta naisesta.
 
Kirjan lopussa olevissa liitteissä on sitten mukana vielä Leo Sprinklen todistus ja selostus tapauksesta ja tämä Sprinklen liite on sekin 7 sivua pitkä., joten yhteensä tälle tapauksella annetaan tilaa 22 sivua tässä kirjassa ja täytyy sanoa että se on perusteellisin selostus tapauksesta jonka ainakin allekirjoittanut muistaa nähneensä.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta sanoisin että se on erittäin mielenkiintoinen kirja jossa kerrotaan seikkaperäisesti nimenomaan vuoden 1973 ufoaallosta Ohiossa ja nimenomaan lähihavainnoista.
 
Suosittelen mielelläni tätä kirjaa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.
 

Björn Borg, 16.1.2010