Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Stone, Reuben:

Alien Worlds

Lomgmeadow Press, Stamford, CT 1993. 80 + 80 + 80 sivua (A 4)

 
 
Allekirjoittanut ei ollut ikinä kuullutkaan aikaisemmin Reuben Stonesta mutta yllättäen minulla on lainassa kaksikin hänen ufokirjaansa joista olen aikaisemmin kirjoittanut esittelyn toisesta, eli kirjasta ' UFO Investigation ' .
 
Kun tutustuu tähän toiseen kirjaan ' Aliens Worlds' iin, niin kiinnittää huomionsa kirjan hassuun sivunumerointiin, eli kirja on jaettu kolmeen osaan, joista jokainen on täsmälleen 80 sivun pituinen.
Ensimmäinen osa kertoo ufoista, toinen osa kertoo kuoleman jälkeisestä elämästä ja kolmas osa kertoo poltergeisteista ja muista paranormaaleista ilmiöistä.
 
Tässä vaiheessa huomaan että tämän kirjan esittelystä tuleekin erittäin lyhyt: kirjan ufo-osa onkin täsmälleen sama kuin aikaisemmin esittelemäni Stonen kirja ' UFO Investigation ' . Ensimmäisen osan nimikin on sama, eli
 ' UFO Investigation' .
Eli kysymyksessä on kolme eri kirjaa jotka on julkaistu erikseen omilla nimillään,  mutta myös yhdessä nimellä ' Alien Worlds' .
Koska kirjan muut osat eivät liity suoranaisesti ufologiaan, niin tästä esittelystä tulikin hyvin lyhyt.
Hiukan yllättäen löydänkin kirjan lopusta, sivuilla 60- 69, kirjoituksen viljakuvioista. Tässä kirjoituksessa ei ole mitään uutta viljakuviosta.
 

Björn Borg, 25.2.2006


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |