Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Steiger, Brad & Sherry Hansen Steiger:

UFO Odyssey

Ballantine Books, Inc., New York 1999. 294 sivua

 
 
Brad Steiger on amerikkalainen kirjailija joka on syöttänyt markkinoille ufokirjoja jatkuvana virtana jo vuosikymmenien ajan. Allekirjoittaneen kirjalistalta löytyy 33 Steigerin ufokirjaa jonka lisäksi hän on julkaissut lukuisia kirjoja muista mielenkiintoisista ilmiöstä.
Omien kirjojeni yhteisestä lähdeluettelosta näen että itse olen tähän mennessä lukenut 10 Steigerin kirjaa.
Aikaisemmin olen kirjoittanut kirjaesittelyt kahdesta Steigerin kirjasta.
 
 
Tämän ' UFO Odyssey ' - kirjan on kirjoittanut Brad Steiger yhdessä vaimonsa Sherry Hansen Steigerin kanssa.
 
Kirjan alussa Steigerit pohtivat mikä merkitys ufologialla yleensä on nykyisin maailmassa ja toteaa että YK: n suorittaman selvityksen mukaan niin ufon kuva, siis piirros ufosta, on maailman eniten tunnettu symboli nykyaikana, eli se tunnetaan kaikkialla maailmassa.
 
Steigerit viittaavat myös useaan galluppiin joiden mukaan suurin osa amerikkalaisista nykyisin usko että ufoja on olemassa ja että ne ovat käyneet maapallolla.
 
Mistä ufot sitten tulevat?
Steigerit luettelevat tässä jopa 17 eri vaihtoehtoa siitä mistä ufot saattaisivat tulla:
- ulkoavaruudesta
- salaiset sotilaskoneet
- jonkun salaseuran koneita
- maan sisältä
- hallituksen ohjelmoitu  petos-  ja harhautusoperaatio
- tuntematon maanpäällinen elämänmuoto
- Atlantiksen astronautteja
- aikamatkustajia
- matkustajia toisista ulottuvuuksista
- planeettapoltergeist kiusaa maapalloa
- ihmisten uskomusprojektioita
- ufot ovat vastaus psyykkiselle tarpeelle
- ufot ovat arkketyyppeja
- parapsyykkisten olentojen kuten keijukaisten aikaansaannoksia
- supernormaalin älyn aikaansaannos
- olemme omaisuutta
- todellisuusleikkiä leikitään jossa käsitystämme todellisuudesta vähitellen muokataan
 
 
Tämän jälkeen Steigerit antavat yleiskatsauksen ufoilmiöstä ja kuten niin moni, moni muu kirjailija he mainitsevat Arnoldin, Mantellin, ym. tunnettuja ufoalan vakiotapauksia.
 
Steigerit eivät kuitenkaan syvenny Arnoldin tapaukseen sen kummemmin vaan kertoo Los Angelesin  vuoden 1942 n. s. ilmahyökkäyksestä ja selostavat sitä.
 
Steigerit kertovat myös englantilaisesta ilmamarsalkasta Sir Peter Horsleysta josta tuli mm. prinssi Philipin henkilökohtainen avustaja ja vuonna 1973 hänestä tuli Englannin ilmavoimien iskuryhmän varapäällikkö ( Deputy Commander in Chief of RAF Strike Command ).
 
Kuten tiedämme niin syksyllä 1997 Horsley hämmästytti maailmaa kertomalla että hän oli jo vuonna 1954 tavannut eräässä lontoolaisessa asunnossa avaruusolennon jonka nimi oli Janus ja oli keskustellut pitkään hänen kanssaan avaruudesta ja muista asioista.
 
Steigerit huomauttavat tässä kylmästi että tämä on varmasti ollut järkytys monelle englantilaiselle, että henkilö, ilmamarsalkka, joka on ollut Englannin ilmavoimien iskuryhmän varakomentaja ja jolla näin ollen on ollut ' sormi napilla ' , ainakin tietyssä merkityksessä, että hän on jo vuonna 1954 keskustellut avaruusolentojen kanssa.
 
Tämä tieto järkyttää varmasti monta englantilaista.
 
Steigerit viittaavat myös neuvostoliittolaiseen tohtoriin Vladimir Azhazhaan ja professori Kazantseviin ja tohtori Sergei Bozhuchiin joiden mukaan havaittiin kaksi isoa ufoa kun Neil Armstrong laskeutui Kuuhun Buzz Aldrinin kanssa ja tässä sanotaan että Aldrin otti valokuvia ufoista laskeutumismodulin sisältä.
 
Kriittinen lukija toteaa tässä että ensinnäkin Kazantsev ei ole professori vaan tieteiskirjailija ja nykyisin tiedämme että Buzz Aldrin on ollut mukana monessakin televisio- ohjelmassa keskustelemassa havainnostaan eräästä L- muotoisesta kohteesta matkalla Kuuhun.
 
Sen sijaan Aldrin ei ole minun tietääkseni missään väittänyt tai kertonut että hän olisi Kuussa ottanut mitään valokuvia mistään ufosta.
 
Ja täysin sattumalta, kirjoittaessani tätä tekstiä perjantaina 10.10.2008 niin Buzz Aldrin on taas CNN- kanavalla mainostamassa ohjelmaa jossa hän on mukana ja jota lähetetään lähiaikoina CNN- kanavalla. Eikä hän nytkään puhu mistään Kuukuvista.
 
Steigerien toisen luvun otsikkona on aika pelottavasti ' Earth Under Attack '
( ' Maapallo hyökkäyksen kohteena ' )  ja tähän Steigerit ovat keränneet esimerkkejä siitä kuinka ufot ovat syystä tai toisesta, tavalla tai toisella hyökänneet ihmisten kimppuun ja tässä otetaan esille esimerkiksi tunnettu Flynnin tapaus Evergladesista vuonna 1975 ja kanadalaisen Michalakin tapaus vuodelta 1967 ja mm. australialaisen Knowles- perheen kokemus vuodelta 1988.
Ja tietysti tunnettu Barney ja Betty Hillin tapaus saa kirjan tässä kohdassa tilaa jopa 4 sivua.
 
Vähemmän tunnettu tapaus on chileläinen teini- ikäinen tyttö joka vuonna 1997 näki ufon
yläpuolellaan ja lähti juoksemaan. Ufo tuli perässä ja ampui pieniä säteitä tytön selkään.
 
Varsin merkillinen tapaus on vuodelta 1965 jolloin amerikkalainen nuorukainen talvella yöllä näki ufon yläpuolellaan. Ufo nosti nuorukaisen auton ilmaan ja hetken kuluttua auto laskettiin taas alas ojaan sillä tavalla että auton nokka oli nyt toiseen suuntaan.
 
Poika juoksi sitten kotiin.
Seuraavana päivänä päivänvalossa nuorukaisen isä tuli hinauskalustoineen paikalle ja huomaisi että auton ympärillä olevassa lumessa ei ollut mitään renkaanjälkiä tai jälkiä ylipäänsä että auto olisi ajettu ojaan.
Steigerien mukaan tämä tukee sitä että auto tosiaan oli nostettu ojaan ' jonkun ' toimesta.
 
Steigereilla on jo kauan ollut kyselylomake jonka he lähettävät halukkaille ihmisille jotka ovat nähneet jotakin merkillistä ja eräässä kyselylomakkeessa kerrotaan tapauksesta jolloin Lois ja Gina- nimiset naiset vuonna 1978 ajelivat tietä pitkin ja poimivat mukaansa mukavantuntuisen miehen joka ystävällisesti ilmoitti heille että ' oli mukavaa että vihdoinkin saavuitte ' .
 
Lois ei yleensä milloinkaan ottanut liftareita kyytiin ja hän hämmästeli itsekin sitä että oli ottanut tämän miehen kyytiin.
Naisia viedään ufoon ja  tutkitaan ja kun he palaavat niin he ovat olleet viisi vuorokautta poissa.
Ufossa Lois oli kysynyt että miksi he ottivat juuri hänet ufoon jolloin hänelle vastattiin että koska ' hänellä on avain ' .
 
Vuosia myöhemmin kun  hänen ensimmäinen lapsensa on 5- vuotias lapsi herää keskellä yötä huutaen ja sanoo että ' he ovat täällä ' ja kun Lois kysyy ' ketkä ovat täällä ? ' niin lapsi vastaa että ' he ovat talossa ja he tahtovat tavata sinut. He sanovat että he ovat tulleet hakemaan avainta '.
 
Lois kauhistuu tästä koska hän ei ollut ikinä puhunut mistään avaimesta tai ufosta tai muukalaisesta lapselleen aikaisemmin.
Mistä lapsi tiesi tästä asiasta?
 
Sieppauksen jälkeen Lois havaitsee toistuvia poltergeistilmiöitä kodissaan ja nämä johtavat sitten loppujen lopuksi siihen että hänen miehensä ottaa hänestä eron koska hänen miehensä toteaa että ' hän on ilmeisesti mennyt naimisiin noidan kanssa '.
 
 
Tämän kirjan tekijöiksi on ilmoitettu Brad Steiger ja hänen vaimonsa Sherry Hansen Steiger ja kirjan kolmannessa luvussa  kirjan teksti joka aikaisemmin on ollut kirjoitettu ' me ' - muodossa  muuttuukin sillä tavalla että kirjoittaja puhuu ' Bradista ' eli luultavasti se ei ole Brad itse joka kirjoittaa ja kirjoittaja on ilmeisesti hänen vaimonsa Sherry Hansen Steiger.
 
Sherry kertoo kuinka Brad ja muut läsnäolijat eräissä grillijuhlissa vuonna 1967 näkevät ufoja jotka tavallaan ' tanssivat ' heille ja näyttävät aikamoista showta.
 
Mitä enemmän luen tätä kolmatta lukua niin sitä kriittisemmäksi tulen kuitenkin sen johdosta että Steigerit ottavat esille niitä ikivanhoja asioita joista on kirjoitettu jo tuhansia ja tuhansia kertoja aikaisemmin mm. heidän omissa kirjoissaan.
 
Esim. Barney ja Betty Hillin  sieppaukselle annetaan tilaa 4 sivua ja Roswellille jopa 9 sivua tekstiä tässä kirjassa ja lisäksi Steigerit tuovat esille näitä vanhoja tapauksia kuten Socorro
( melkein 3 sivua ), ja silloin on otettava huomioon että tämä kirja on julkaistu vuonna 1999 eli luulisi että ammattikirjailija olisi voinut keskittyä uudempiin tapauksiin.
 
Lukijalle tulee kyllä tässä vaihessa sellainen tunne että tässä lämmitetään nyt taas vanhaa tavaraa jotta saadaan aikaiseksi uutta kirjaa.
 
Juuri kun olen ehtinyt todeta tämän asian niin havaitsen että ikivanha Antonio Villas Boaksen tapaukselle on annettu tilaa jopa 4 sivua ja siinä viitataan tri Olavo Fontesiin joka tunnetusti tutki tuota tapausta.
Kiinnitän huomiota siihen että Fontesin etunimi Olavo on kirjoitettu väärin sekä tekstissä että lähdeluettelossa. Fontesin etunimi on kirjoitettu muodossa Olvao joka on vähän heikkoa ottaen huomioon että Steiger on juuri tämän alan ammattikirjailija. 
 
Pohdittuaan n. s. vuoden 1897 ilmalaivamysteereitä ja vastaavanlaisia ilmalaivamysteereitä Englannissa ja Uudessa Seelannissa noin 12 vuotta myöhemmin Steigerit siirtyvät pohtimaan ufoja Maan sisältä tai valtamerien pohjalta.
 
Steigerit toteavat että näyttää paljon uskottavammalta että ufot tulisivat valtamerien pohjalta kuin Maan sisältä.
 
Steigerit kertovat tapauksesta joulukuulta 1997 jolloin Meksikonlahdessa sijaitsevan öljyporauslautan 250 työntekijää olisivat nähneet 25 - 30 helikopteria liikehtimässä lähellä lauttaa ja tässä tapauksessa oli epätavallista se että päinvastoin kuin tavallisesti niin rannikkovartiosto ei ollut ilmoittanut heille näistä helikoptereista kuten rannikkovartiosto yleensä teki.
 
Insinööri Jeremy Packerin   mukaan kaikki näkivät valtavan sikarimuotoisen kohteen joka oli yhtä iso kuin öljyporauslautta ja joka nousi merestä ja leijui pari minuuttia ilmassa.
Työntekijät tarkkailivat kohdetta kiikareilla ja kaukoputkien avulla.
 
Asia joka tässä oli hämmästyttävä oli että yllättäen kohde katosi ikäänkuin joku olisi sammuttanut valot katkaisijasta.
Se oli vaan poissa.
Lisäksi lautan miehistö huomasi että kaikkien kellot olivat 30 minuuttia jäljessä kun he tulivat takaisin mannermaalle.
 
Steigerit ovat nyt myös löytäneet Australiasta tapauksen vuodelta 1942 jolloin luutnantti William Brennan Australian ilmavoimista oli partioimassa  ja yllättäen huomasi kuparinvärisen kohteen joka tuli esille pilvestä.
Kohde oli 45 metriä pitkä ja 15 metriä läpimitaltaan.
Tuo tunnistamaton kohde lensi luutnantin vieressä monta minuuttia kunnes se kääntyi poispäin ja sukelsi suoraan mereen.
 
Steigerit ovat myös löytäneet kertomuksen siitä kuinka englantilainen John Fairfax souti yksin Atlantin yli vuonna 1969.
Kun Fairfax haastateltiin niin hän kertoi että merkillisin asia jonka hän oli havainnut matkansa aikana oli ufot ja totesi että ufot syöksyivät ylhäältä alas meren ylle, nousivat taas lentoon jonka jälkeen ne taas syöksyivät alas meren ylle.
Fairfax huomauttaa erityisesti että kyseessä ei ollut ainoastaan nämä havainnot vaan myös tunne jostain voimasta jota vastaan hänen oli taisteltava.
Tuo voima oli ikäänkuin magneettinen tai telepaattinen tai hypnoottinen.
 
Tuo voima kysyi häneltä että ' tuletko mukaamme ' ?
 
Fairfax oli vastannut että ' ei, ei, ei ' !
 
Sen jälkeen kuin ufot olivat kadonneet hän huomasi että savuke jonka hän oli juuri sytyttänyt oli palanut loppuun ja poltti hänen näppinsä.
 
Steigerit luettelevat ainakin 15 esimerkkiä siitä kuinka ufo on nähty nousevan valtamerestä tai sukeltavan valtamereen.
 
Kirjan kuudennessa luvussa Steigerit tuovat esille esimerkkejä joissa on havaittu ufoja ja niiden ohjaajia eli humanoideja tekemässä merkillisiä asioita.
 
Tässä tuodaan esille esimerkiksi tunnettu tapaus USA: n New Jerseysta vuodelta 1975 jolloin
George O' Barski näki ufon joka laskeutui New Jerseyn Hudsonpuistoon.
Tikkaita pitkin ufosta tuli alas 9- 11 pientä muukalaista ja jokaisella oli mukana pieni lapio ja ämpärin näköinen esine.
He kaikki kaivoivat maasta näytteitä ämpäriin tai pussiin jonka jälkeen he kiipesivät taas ufoon ja lensivät matkaansa.
 
Lisäksi kerrotaan tunnetusta tapauksesta Italiassa jolloin rva Rosa Lotti vuonna 1954 kohtasi kotimatkallaan ufon ja kaksi pientä olentoa jotka varastivat hänen kukkakimppunsa jonka jälkeen he lähtivät matkaansa.
 
Steigerit ryhtyvät tämän jälkeen ottamaan esille esimerkkejä siitä kuinka on olemassa kertomuksia joissa on kerrottu keijukaisista joita ihmiset ovat tavanneet ja niin kuin moni muukin niin Steigerit pohtivat että onko muukalaiset ja keijukaiset yksi ja sama asia joka on ollut olemassa kautta aikojen mutta erinimisenä?
 
Steigerit kysyvät: ' Miten erotat keijukaisen muukalaisesta ?'
 
Kerrottuaan ufopiireissä tutun tarinan brasilialaisesta kaivosmiehestä Rivalino da Silvasta joka 1962 oli nähnyt kaksi muukalaista kaivavan maata. Pari päivää myöhemmin Silvan 12- vuotias poika heräsi outoihin ääniin ja näki isänsä ikään kuin transsissa menevän ulko- ovella jonka ulkopuolella leijui kaksi palloa joista tuli jonkinlainen savupilvi jonka jälkeen Silva katosi.
 
Tapaus on tutkittu poliisin toimesta ja pitää paikkansa ettei Silvaa milloinkaan löydetty.
Tapaus on varsin tunnettu ufopiireissä.
 
Kerrottuaan tästä tapauksesta niin Steigerit kertovat varsin mielenkiintoisesta tapauksesta maatilasta joka sijaitsi Clayton Countyssa Iowassa jossa omistajat varsin usein löysivät pyöreitä kuvioita maasta eli alkeellisia viljakuvioita ikään kuin jokin olisi laskeutunut maahan.
 
Omistajan kaksi poikaa näki kerran ufon ja tarkkailivat sitä piilosta vaikkakin ufo näytti olevan tietoinen heistä ja ampui heitä kohti valosäteitä. Tämän jälkeen he havaitsivat varsin usein ja jopa säännöllisesti ufoja saapuvan ja jopa laskeutuvan niin säännöllisesti että olisivat voineet säätää kellonsa ufojen mukaan.
 
Yleensä ne laskeutuivat kello 15 iltapäivällä paitsi sunnuntaina jolloin ufo laskeutui kello 14.
 
Paikalla kävi tutkijoita jotka myös näkivät näitä laskeutumisjälkiä joita oli runsaasti.
Tutkijat haastattelivat maatilan omistajia ja vakuuttuivat siitä että he puhuivat totta.
 
Tämä tapaus on allekirjoittaneen mielestä varsin mielenkiintoinen sen johdosta että tässä tuodaan esille asia johon en ole törmännytkään aikaisemmin.
 
Eli tämän maatilan omistajat ovat sitä mieltä että ufot jotka yleensä ovat näkymättömiä tulevat näkyviin kun ne laskeutuvat tietylle korkeudelle.
Varsin usein maatilan ihmiset ovat nähneet ufoja lähistön voimalinjojen yllä ja tutkijat jopa soittivat voimayhtiön johtajalle ja kysyivät että oliko voimayhtiössä huomattu mitään merkillistä. Tähän voimayhtiön johtaja totesi että he eivät olleet tietoisia mistään sähkön katoamisesta ainakaan.
 
Mutta Steigerit tuovat tässä esille teorian joka on aivan uusi allekirjoittaneelle eli he pohtivat hiukan erilaista muunnelmaa siitä teoriasta jonka maatilan omistajat olivat tuoneet esille.
 
Eli voisiko olla niin että näkymätön ufo tulee näkyviin voimalinjojen läheisyydessä?  
 
Ajatuksena tässä on se ettei ufot otakaan sähköä voimalinjoista niin kun on usein arveltu, vaan että ufot yksinkertaisesti tulevat näkyviin voimalinjojen läheisyydessä ollessaan muuten näkymättömiä.
 
Steigerit ottavat myös esille muutama tapaus jossa ihmiset ovat parantuneet ufosta tulleen säteen ansiosta ja mainitsevat myös suomalaisen jolla on ollut laajentunut maksa ja hänelle oli useita kertoja kerrottu että se ei ikinä tule enää terveeksi.
Kuten Steigerit tässä sanovat niin ' muutama vuosi sitten hän oli hiihtämässä syrjäisessä paikassa kun hän yllättäen joutui munamuotoisesta ufosta tulevaan valkoiseen
valosäteeseen ' . Kirjassa sanotaan että vaikka hänellä ei ole mitään muistia siitä että hän olisi ollut tekemisissä muukalaisten kanssa niin häntä häiritsi se että näytti siltä että hän oli kokenut ' puuttuvaa aikaa'  sen jälkeen kuin hän oli nähnyt ufon. Myöhemmin lääkäri totesi että hänen maksansa oli taas normaalinkokoinen.
 
Steigerit huomauttavat että jos saa idean ottaa yhteyttä vieraaseen älyyn, olipa sitten kyseessä keijukaiset tai muukalaiset tai muu, niin pitää suhtautua erittäin varovaisesti asiaan.
Steigerit kertovat viidestä nuoresta miehestä jotka 1970- luvun alussa opiskelivat Indianan yliopistossa ja saivat ajatuksen yrittää yhteyttä tällaiseen vieraaseen älyyn nähtyään ufoja.
 
Tämän jälkeen tapahtui sellaista että ryhmän erään jäsenen kotiin tuli näkymätön energia joka hakkasi seiniin ja sängynpylväisiin ja löi kauhistunutta nuorta miestä jopa kasvoihin ja terrorisoi koko hänen perheensä.
Jotkut ryhmän jäsenistä huomasivat että heitä seurasi autot jotka olivat kummallinen sekoitus automalleja - ja merkkejä.
 
Nämä häiriöt lisääntyivät ja mukaan tulivat kummalliset mustapukuiset yölliset vieraat
usean jäsenen kotona.
Radio ja televisio sammui ja meni päälle itsestään, ovia avattiin ja suljettiin itsestään  vaikka niitä testattiin että ne  olivat lukossa.
 
Eräs ryhmän jäsen väitti jopa että hänet oli teleporteerattu ( kaukosiirretty )  keskellä yötä makuuhuoneestaan metsään kaupungin ulkopuolelle.
 
Bill Fogarty joka oli yksi näistä viidestä miehestä sanoo että heidän mielestä he olivat joutuneet mukaan jonkunlaiseen leikkiin tai kilpailuun tai haasteeseen tai jonkinlaiseen testiin.
Ongelma oli vain siinä etteivät miehet tunteneet testin sääntöjä.
 
Steigerit kertovat myös Mark- nimisestä nuoresta miehestä joka luuli että hän oli saanut yhteyden avaruusolentoihin ja joutuu tekimisiin erään olennon kanssa joka jonkun ajan kuluttuua ilmoitti nimekseen Asmitor.
 
Asmitor kertoi että hän oli laajuudeltaan ääretön ja koostui energiaverkostosta joka ulottui kaikkialle universumiin ja jolla oli mm. tietoisuus.
 
Mark sai tietää että oli olemassa kaksi eri olentotyyppiä jotka ovat tasavahvoja ja jotka sotivat keskenään siitä kuka hallitsee fyysistä maailmankaikkeutta.
 
Markille luvattiin erilaisia taitoja ja hän pettyi kun hän huomasi että kaikki lupaukset olivat valhetta. Mark pettyi siinä määrin että lopuksi teki itsemurhan.
 
Steigerit sitten seitsemännessä luvussa kertovat televisioevankelista Pat Robertsonista joka viittaa Viidenteen Mooseksenkirjaan 17:2- 5 jossa ihmisiä kehoitetaan kivittämään kuoliaaksi sellaiset ihmiset jotka palvovat muita jumalia jotka tulevat Taivaasta.
 
Robertson jatkaa ja totea että muukalaiset jotka saavat nykyisin niin paljon huomiota mediassa itse asiassa ovat demoneja ja hän muistuttaa kuulijoita siitä että on olemassa sekä langenneita enkeleitä että Jumalan enkeleitä.
 
Robertson toteaa että demonit voivat hyvin näyttää olennoilta joilla on isot vinot silmät.
 
Trevor James Constable on tunnettu infrapunavalokuvistaan joissa näkyy n. s. ' crittereitä ' .
Steigerit eivät puhu näistä valokuvista tässä kirjassa yhtään mitään mutta kertovat sen sijaan että Constable on sitä mieltä että Ahrimaniset voimat ovat langenneita enkeleitä ja että nämä yrittävät valloittaa ihmisen.
Constablen mukaan nämä ovat aineettomia eli eteerisiä.
 
Constablen mukaan ufot ovat eteerisiä, pikemmin kuin fyysisiä ja näiden päämääränä on sielun orjuuttaminen ja ihmiskunnan kohtalosta päättäminen.
 
Näin pitkälle Constable.
 
Steigerit kertovat että siihen kyselylomakkeeseen jonka he ovat lähettäneet havaitsijoille
niin he ovat saaneet 25.000 vastausta ja näistä 89 % vakuuttuneita ovat siitä että he ovat nähneet ufon ja näistä taas noin 20.000 eli noin 90 % eli ilmoittavat että he näkivät jonkun olennon samaan aikaan kuin he tekivät ufohavainnon.
 
Steigerit tuovat tässä nyt esille kuinka vaikeata on erottaa enkelihavaintoa humanoidihavainnosta ja pohtivat että onko kyseessä yksi ja sama ilmiö ja pohtimisensa vakuudeksi he viittaavat eri seikkoihin jotka tulevat esille tilastollisesti:
 
- sekä enkelit että muukalaiset laskeutuvat taivaalta
- havaitsijoiden mukaan kummatkin laskeutuvat valosäteessä
- havaitsijoita on herätetty keskellä yötä jonkun kosketuksesta tai tunteeseen että huoneessa
   on joku löytääkseen enkelin tai muukalaisen sänkynsä vierestä. 
- havaitsija saattaa kuulla äänen joka käskee hänet menemään tietylle paikalle
- havaitsijat heräävät usein siihen että heidän makuuhuoneessa on kirkas valo. Kun he
   avaavat silmänsä huoneessa on enkeli tai muukalainen.
- havaitsija näkee pilven joka lähestyy häntä. Kun pilvi tulee lähelle havaitsija näkee enkelin
  tai muukalaisen.
- jossakin huoneessa muodostuu pilvi josta tulee enkeli tai muukalainen
- enkeli tai muukalainen näyttäytyy monelle ihmiselle mutta jokainen näistä ihmisistä näkee
   olennon eri tavalla.
- olennot ilmestyvät paranormaalissa unessa jonka yhteydessä tapahtuu esim.
   ihmeparantuminen.
- sekä enkelit että muukalaiset on kerrottu katoavan nopeasti, haihtuvan vähitellen,
  kävelevän tiehensä ja katoavansa matkan päässä, menevän seinien lävitse, nousevan katon
  kautta ylös tai nousevan taivaalle pilvessä tai hehkuvassa esineessä.
 
Kirjan luvussa 8 Steigerit palaavat vanhoihin aikoihin ja pohtivat sitä että esim. Raamattumme mukaan, jos sitä tulkitaan nykyaikaisella tavalla niin Maan päällä on käynyt avaruusolentoja aikoja sitten.
Steigerit viittaavat myös intialaisiin Vedakirjoihin ja esim. omasta Raamatustamme he ovat ottaneet esille tapauksen Sodomasta ja Gomorrasta ja viittaavat venäläiseen professori Agrestiin joka on tulkinnut Raamattua sillä tavalla että nuo kaupungit tuhottiin ydinpommilla.
 
Steigerit pohtivat sitä että ufot ovat usein aikamatkaajia koska kuten ufologit kautta maailman tietävät niin tyypillinen ufonauttikysysmys on että ' mikä on aikanne? '.
 
Tästä Steigerit siirtyvät taas englantilaiseen Springheel Jack- olentoon joka vaivasi Englannin maaseutua vuonna 1837 ja josta on usein kirjoitettu.
Springheel Jack koputti ihmisten oville tai hyökkäsi ihmisten kimpuunn eikä häntä saatu ikinä kiinni vaikka partioita lähetettiin ottamaan hänet kiinni.
 
Springheel Jack pystyi hyppäämään erittäin korkeiden pensaiden ja muurien yli seisaaltaan ja tästähän hän sai nimensäkin.
 
Springheel Jack kuvattiin pitkäksi, laihaksi ja voimakkaaksi. Hänellä oli terävä nenä ja hänen korvansa olivat terävät ja muistuttivat koiran korvia.
 
Hänen pitkät sormensa muistuttivat kynsiä ja hänellä oli metallinen kypärä päässä sekä rinnassa merkillisen näköinen lamppu.
 
Steigerit kertovat että liverpoolilainen poliisi Hemer saattaa olla viimeinen henkilö joka näki Springheel Jackin kun Hemer oli partioimassa Toxteth Parkissa.
Hän näki valon joka muistutti salamaa ja sen jälkeen hän näki ison pyöreän pallon joka leijui hiljaa erään kentän yläpuolella.
Kohde pysyi paikallaan kaksi minuuttia ja laskeutui kipinöitten ympäröimänä lähemmäs maata jonka jälkeen Springheel Jack meni palloon joka tämän jälkeen lähti taas lentoon.
 
Steigerit kertovat otsikon ' Visitors from the Fourth Dimension ' alla  autoilijasta joka vuonna 1969 Pennsylvaniassa näki ufon. Autoilija pysäytti auton ja  avasi ikkunan ja katseli sitä ja näytti siltä että ufon etuosa oli läpinäkyvä ja hän näki kaksi humanoidia jotka olivat ikäänkuin korjaamassa jotakin.
 
Toinen olento käänsi päänsä ikäänkuin hän olisi havainnut autoilijan ja tajunnut että heitä voidaan nähdä ja samassa ufo katosi.
 
Steigerit kertovat myös vanhasta oudon näköisestä pienikokoisesta naisesta  joka nähtiin Fresnossa, Kaliforniassa.
Nainen herätti ihmisten huomiota koska kun hän oli ylittämässä suojatietä niin näytti siltä että hänen oli vaikeata kävellä.
 
Ihmiset tarjosivat apuaan mutta sen sijaan että rouva olisi ollut kiitollinen hän kauhistui ja äkkiä hän katosi vaikka noin 30 ihmistä oli paikalla.
 
Olen tahallani valinnut tämän vanhan naisen kertomuksen tähän kirjaesittelyyn sen johdosta että muistan kuinka oma anoppini noin 20 vuotta sitten kerran seisoi olohuoneemme ikkunassa katselemassa ulos.
Yllättäen anoppini rupesi huutamaan ja kun me muut ihmettelimme mistä syystä hän huutaa hän kertoi että hän oli nähnyt kadulla miehen joka oli pukeutunut vanhoihin vaatteisiin ja päässä hänellä oli ollut tylorihattu.
Anoppini katsellessa tätä miestä niin mies yllättäen katosi.
Anoppini oli kauhuissaan.
 
Steigerit kertovat monesta tapauksesta jolloin kertoja itse on siirtynyt merkillisellä tavalla
outoon paikkaan tai aikaan tai toisaalta silminnäkijät ovat kohdanneet ihmisiä jotka ilmiselvästi ovat väärässä paikassa tai ajassa.
 
Kirjan kymmenenessä luvussa Steigerit ottavat esille voiman jolle he ovat antaneet nimen
' X- voiman ' ja joka kuulemma on olemassa kaikkialla ja joka aina on ollut olemassa vaikka emme tunne sitä tarkkaan.
Steigerit kertovat että hindut puhuvat pranasta, kiinalaiset puhuvat chistä, japanilaiset kutsuvat sitä nimellä ki, kahunat puhuvat manasta, muinaisnorjassa se oli wodan, Amerikan intiaanit kutsuvat sitä nimellä wakan, heprealaiset nimellä ruach ha-kodesh  ja kristityt nimellä Pyhä Henki.
 
Steigerit kutsuvat tätä X- voimaksi.
 
Steigerien mukaan niin kautta historian niin tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset ovat saavuttaneet tietyn tietoisuuden tason hallitsemalla ainakin osittain tätä X- voimaa.
Steigerit tuovat  tässä esille  psykokinesian, selvännäkökyvyn, telepatian, materialisoitumisen, dematerialisoitumisen, parantamiskyvyn jne.
 
Kaikki nämä on saatu aikaan tiedostamattomalla X- voiman käytöllä.
Steigerien mukaan tällä energialla on ominaisuuksia jotka ovat samanlaisia kuin magnetismilla, sähköllä, lämmöllä, valolla. Kuitenkaan se ei ole mikään näistä.
Steigerien mukaan tämä X- voima täyttää kaiken tilan avaruudessa ja läpäisee kaiken.
 
Steigerit huomauttavat että jos on olemassa älykkäitä olentoja toisista maailmoista tai ulottuvuuksista niin jos tällainen laji on oppinut käyttämään tätä X- voimaa niin heistä on saattanut tulla universumin herroja.
 
He voisivat kontrolloida materiaa, materialisoitua ja dematerialisoitua ja kaukosiirtää itsensä välittömästi avaruuden halki ehkä jopa ajassa.
 
Steigerit muistuttavat että esim. yogit voivat niin tahtoessaan luoda n. s. tulpa- olennon eli luovat ihmisen näköisen olennon joka on luotu yogin ajatuksen voimalla.
 
Reunahuomautuksena vaikka Steigerit eivät  sitä sano niin tästä on ollut puhetta Tiibetin munkkien yhteydessä.
 
Se joka tässä on oleellista on se että Steigerit viittaavat n.s. MIB- eihin, että olisiko MIB: ien kohdalla kysymys jonkunlaisesta materialisoitumisesta jonka ' joku ' on luonut pelottaakseen muita ?
 
Steigerit kertovat nyt tapauksesta joka liittyy n. s. ' ufoikkunaan ' , pieneen kaupunkiin Amerikan Keskilännessä jossa säännöllisesti havaittiin ufoja. Steigerien mukaan erään yliopiston kolme professoria lähtivät tutkimaan asiaa ja näistä kaksi oli fysiikan professoria ja kolmas oli biologian professori ja erittäin skeptinen.
He lähtivät paikkakunnalle ja paikallisen oppaan avulla he menivät paikalle jossa näkivätkin ufon lähietäisyydeltä ja olentoja jotka lähestyivät heitä.
 
Tällöin skeptikko painaa auton torvea ja tämä kova ääni säikäyttää muukalaiset tiehensä ja ufo lähtee taas pois.
Skeptikko on täysin hysteerinen näkemästään ja molemmat fysiikan professorit ovat myös täysin pois tolaltaan.
 
Tämä jälkeen professorit kokevat kummallisia koputuksia ja näkevät kotonaan materialisoituja tummien olentojen hahmoja. Erilaisia poltergeistilmiöitä esiintyi ja ne jatkuivat vuosikausia tämän havainnon jälkeen.
 
Tässä tapauksessa Steigerit eivät julkaise näiden professoreiden oikeita nimiä vaan käyttävät valenimiä suojatakseen heitä.
Erikoista tässä tapauksessa on Steigerien tulkinta joka on sellainen että aikaisemmin joskus kauan sitten on tapahtunut oikea ufon laskeutuminen ja tämä on jäänyt kaupunkilaisten mieleen. He ovat usein pohtineet ja miettineet sitä ja tällä tavalla kaupunkilaiset omalla mielikuvituksellaan ja alitajunnallaan ovat luoneet eräänlaisen ' tulpan '  eli toistuvasti ilmestyvän ufon kopion joka ilmestyy säännöllisesti.
 
Vaikka Steigerit eivät tässä viittaa Jungiin niin he kuitenkin puhuvat ' arkkityypistä '.
Junghan nimenomaan puhui arkkityypeistä ja Junghan pohti sitä että voiko ihmisen mieli joskus luoda tällaisia fyysisiä arkkityyppejä .
 
Oli miten oli, niin Steigerien tulkinta on varsin mielenkiintoinen.
 
Jotta olisimme tarkkoja niin on huomautettava että Jungin kirja ' Flying Saucers; A Modern Myth Seen in the Sky ' on kyllä sitten mainittu kirjan lopussa olevassa ' Lisäluettavaa ' - luettelossa.
 
Steigerit ottavat useita esimerkkejä Raamatusta ja toteavat että nykyisin niitä voitaisiin pitää ufohavaintoina.
Kirjan luvussa 12 Steigerit kertovat kuinka he itse 40 vuoden ufo- ja paranormaalitutkimuksen aikana ovat kohdanneet pelottavia ilmiöitä.
He ovat nähneet huppupäisiä olentoja ja vihreitä valopalloja makuuhuoneessaan.
Poltergeistit ovat heittäneet kirjoja hyllyiltä ja pari kertaa ufot ovat näyttäytyneet vaatimuksesta vakuuttaaksen skeptikkoja olemassaolostaan.
Irtikytketty puhelin oli soinut heidän läsnäollessaan ja pari kertaa heidän henkensä on pelastettu outojen olentojen ansiosta.
 
Tämän jälkeen Steigerit kertovat MIB: eistä ja kertovat Minnesotalaisesta farmarista jonka nimi oli Gary Jensen jonka perhe eräänä yönä näki ufon.
 
Seuraavana päivänä Jake Jensenin  koulun rehtori kutsui Jaken luokseen. Kouluun oli saapunut Kouluhallituksen edustaja joka tahtoi keskustella Jaken kanssa koska Jakella oli niin hyvät arvosanat.
 
Rehtori tuli kuitenkin epäluuloiseksi koska Jakella ei kylläkään ollut niin hyviä arvosanoja ja kun rehtori meni huoneeseen missä Jake ja Kouluhallituksen edustaja keskustelivat niin hän löysi Jaken yksin huoneesta.
Jake oli ymmällään koska mies oli kysynyt häneltä vain asioita jotka liittyivät ufoihin, muukalaisiin ja mahdolliseen elämään muilla planeetoilla.
Kun Jake käänsi katseensa pois hetkeksi niin mies vain katosi.
 
Samana päivänä Lisa Jensenin  opettajatar kutsui poliisit kun hän näki että mustapukuinen mies ja nainen yrittivät väkisin raahata Lisan tummaan autoon. Auton rekisterinumeroa ei ollut olemassa.
 
Gary ja hänen vaimonsa Melanie puolestaan saivat myös vieraita. Kaksi mustapukuista miestä saapuivat heidän maatilalleen. Miehet kertoivat olevansa hallituksen agentteja ja tutkivansa ufoja ja tahtoivat tietää Jensenien havainnosta.
Gary ja Melanie olivat hämmästyneitä koska he eivät olleet ehtineet kertoa havainnosta vielä kenellekään.
Miehet tulivat uhkaaviksi ja vaativat Jenseneiltä ne valokuvat mitä he olivat ottaneet johon Jensenit vastasivat ettei heillä ollut mitään valokuvia.
Miehet eivät uskoneet Jenseneitä vaan uhkailivat heitä ja vaativat edelleen olemattomia valokuvia.
 
Eräässä vaiheessa näytti siltä että toinen miehistä rupesi kärsimään hengitysvaikeuksista jolloin miehet poistuivat nopeasti autossa joka oli merkillinen sekoitus automalleja.
 
Perhe kärsi myös muista oudoista ilmiöistä ja mm. kerran kun Gary oli matkalla lentokoneessa hän havaitsi että kaksi mustapukuista miestä seurasi häntä.
Nämä miehet katosivat kuitenkin kesken lentomatkan.
 
Steigerit kertovat myös jopa seitsemällä sivulla entisestä papista Martin Jacobsista joka vuonna 1968 näki ufon ja myöhemmin ilmeni että myös hänen perheensä oli nähnyt sen illalla.
Tässä esittelyssä ei voi toistaa koko kertomusta koska se on niin pitkä mutta todettakoon että erilaiset poltergeistilmiöt ja demonitapaiset ilmiöt rupesivat seuraamaan pappia siinä määrin että pappi joutui eroamaan virastaan ja myös hänen vaimonsa otti hänestä eron.
 
Asia loppui siihen että eräänä päivänä olennot ilmoittivat että Jacobs saa nyt valokuvata heitä todisteeksi ja Jacobsin silmien edessä he muuttivat muotoaan ja näyttivät erilaisilta.
Jacobs sai todellakin valokuvata niitä heidän ollessaan eri muodoissa. Jonkun päivän kuluttua hänen luokseen saapui kolme poliisia jotka olivat hyvin ymmärtäväisiä ja tutkivat kuvia  yhdessä Jacobsin kanssa.
 
Poliisit olivat hyvin ymmärtäväisiä.
 
Seuraavana iltana poliist tulivat takaisin ja kaappasivat Jacobsin mukaana ja veivät hänet syrjäiselle paikalle ja heittivät hänet ulos autosta ja veivät tietysti kuvat mennessään.
 
Jacobs ymmärsi nyt että nämä poliisitkin olivat muukalaisia eli MIB: ejä.
 
Tämän jälkeen tässä yhteydessä Steigerit taas kertovat kuinka he itse ovat tutkimuksissaan kokeneet erilaisia  MIB: ejä ja poltergeistilmiöitä.
Steigerit antavat lukijalle hyvän neuvon:
 
Henkilö joka kohtaa näitä ilmiöitä pääsee parhaiten eroon niistä olemalla välittämättä niistä koska kaikki älylliset olennot tahtovat että niitä havaitaan.
Jos joku on täysin välinpitämätön heistä niin he jättävät havaitsijan rauhaan.
Näin on käynyt Steigerien kohdalla heidän omien sanojensa mukaan.
 
Tohtori Wilson Van Dusen on toiminut Mendocino State- sairaalan pääpsykologina sekä psykologian professorina John F. Kennedy- yliopistossa Orindassa Kaliforniassa.
 
Hän on tutkinut väitettyjä hallusinaatioita joita esiintyy hänen potilaisssaan valtion mielisairaalassa.
Hän tutki skitsofreenejä, alkoholisteja ja henkilöitä joilla oli aivovammoja ja jotka pystyivät näkemään eron toisaalta omien  ajatusten ja toisaalta hallusinaatioiden välillä.
Tohtori Van Dusen kysyi näiltä hallusinaatio- olennoilta suoraan ja käski potilaitaan toistamaan sana sanalta mitä nämä hallusinaatio- olennot vastasivat ja Van Dusen totesi että hän pystyi käymään pitkiä dialogeja näiden hallusinaatio- olentojen kanssa jotka myös vastasivat tohtorin kysymyksiin.
 
Usein tri Van Dusen huomasi että hän oli keskustelemassa hallusinaation kanssa ja että keskustelun taso oli huomattavasti potilaan ymmärryksen yläpuolella.
Van Dusen tuli vähitellen siihen tulokseen että nämä hallusinaatio- olennot itse asiassa ovat olentoja jotka ovat vallanneet potilaan ja pystyivät käyttämään hyväkseen potilaan silmiä ja korvia ja aivoja.
Joillakin olennoilla oli ESP- kykyjä ja pystyivät ennakoimaan tulevaisuutta.
Jotkut näistä demoneista väittivät olevansa avaruusolentoja mutta he pystyivät muuttamaan muotonsa milloin tahansa välittömästi.
 
Van Dusenin käsityksen mukaan nämä olennot olivat läsnä jokaikisessä hänen tuhansissa potilaisssaan.
 
Steigerien kirja on varsin mielenkiintoinen ja tuo esille näkökohtia jotka ovat uusia tai jotka harvoin on aikaisemmin tuotu esille ja varsin mielenkiintoisia ovat ne tapaukset jotka he ovat saaneet selville omien kyselylomakkeidensa kautta ja joista moni varmastikaan ei ole julkaistu aikaisemmin missään muualla.
Kyllä tämä Steigerin kirja on ajatuksia herättävä ja varsinkin sen lopussa siirrytään yhä enemmän MIB: eihin ja parapsykologian puolelle ja pelottavalla tavalla myös demonien pariin kun katsotaan Van Dusenin ajatuksia.
 
Tämä pistää kyllä miettimään että jos Van Dusen on oikeassa niin tämähän on järkyttävää kuulla jokaisen mielestä.
 
 
Todettakoon lopuksi että kirjassa on yhteensä 12 lukua mutta lähdeluettelo käsittää vain ensimmäiset 9 lukua josta lukija saa sen käsityksen että nuo viimeiset kolme lukua on lisätty myöhemmin kirjaan.
Allekirjottaneen mielestä on myös ikävää että kirjasta puuttuu hakemisto joka seikka on haitannut mm. allekirjoittanutta kun olen kirjoittanut tätä esittelyä.
 

Björn Borg, 17.10.2008


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |