Seifried, Richard D.  & Michael S. Carter:

M. S. Graphics 1994. 94 sivua (A 4)

 
 
Tämän kirjan tekijät ovat saaneet tutustua Oklahoman osavaltion MUFONin aineistoon, MUFONin osavaltiojohtajan Jean Wallerin opastuksella. Tästa aineistosta
he ovat valinneet muutamia tapauksia jotka he sitten selostavat tässä kirjassa. Koska Jean Waller on ollut MUFONin osavaltiojohtaja Oklahomassa, niin tämä johtaa taas automaattisesti siihen että juuri Waller on itse ollut tutkimassa monta niistä tapauksista joista kirja kertoo. Yksi asia joka häiritsee ainakin allekirjoittanutta on se että kaikkien havaitsijoiden nimet on muutettu joten niitä ei helpolla tunnista, vaikka heistä olisikin aikaisemmin lukenut muista kirjoista.
Kirjan tekijöistä Richard Seifried on aikaisemmin ollut MUFONin Ohion osavaltiojohtaja. Michael S. Carter puolestaan ei ollut aikaisemmin kiinnostunut ufoista mutta ihmetteli kummallisia painajaisiaan joissa hänet otettiin kummalliseen lentolaitteeseen ja vähitellen hän ajautui sitten MUFONiin.
 
Kirjan alussa tekijät kertovat myös miten NICAPin toiminta loppui aikanaan. Kirjan tekijät sanovat melko suoraan että CIA tappoi NICAPin, syistä joista kirjan tekijät eivät ole perillä.
He viittaavat Jack Acuffiin, josta tuli NICAPin johtajia, ja joka aikaisemmin oli kuulunut CIA: han. Acuff lukitsi loppujen lopuksi NICAPin arkistot lukkojen taakse palkkavaatimuksensa pantiksi.
Muita CIA: n henkilöitä olivat kirjan tekijöiden mukaan eversti Joe Bryant ja herra nimeltään Lumbard. Kirjan tekijät, Seifried ja Carter, ihmettelevät miksi juuri CIA: n agentit tai entiset agentit olisivat olleet niin kiinnostuneita nimenomaan ufoista että heidän oli hakeuduttava NICAPiin.
Kesäkuussa 1980 NICAPin viimeinen uutislehti julkaistiin ja arkistot myytiin CUFOSille ja useat jäsenet liittyivät MUFONiin.
 
Kirjan tekijät kertovat miten vähästä joskus on kiinni että merkittäväkin ufohavainto saattaa mennä ufotutkijoilta ohi:
Oklahoman MUFONin osavaltiojohtaja Jean Waller oli matkoilla kun Oklahoman Miamissa tehtiin joukko ufohavaintoja lokakuussa 1989. Eräs henkilö joka oli kiinnostunut asiasta soitti MUFONin apulaisjohtajalle ja tarjoutui tutkimaan asioita, mutta sai vastaukseksi että ' joku muu tutkisi asiaa' .
Talvella 1990 sama henkilö soitti varsinaiselle osavaltiojohtajalle, Wallerille, joka nyt oli palannut matkaltaan, ja kysyi miten tutkimukset edistyivät jolloin ilmeni ettei apulaisjohtaja ollut tehnyt asiassa yhtään mitään ja Waller puolestaan ei tiennyt koko asiasta.
MUFON ryhtyi nyt tutkimaan asiaa toden teolla ja otti yhteyttä Davis- nimiseen perheeseen joka näytti olevan tapahtumien keskipiste. Davisin perhe ei tässä vaiheessa enää tahtonut keskustella asioistaan kenenkään kanssa enää, mutta erehtyi MUFONista ja luuli että lyhenne MUFON tarkoitti heidän vakuutusyhtiötään
jonka nimi oli Mutual Insurance Company.
Tutkimuksissa ilmeni että Davisin perhe oli ollut ajelemassa lokakuussa 1989 kun he olivat havainneet valaisevan kohteen joka laskeutui heidän käsityksensä mukaan koulun pihalle. He eivät löytäneet koulun pihalta mitään ja jatkoivat matkaa jolloin  he näkivät punaisia valoja jotka liikkuivast ylös- alas.  He yrittivät ajaa lähemmäs autollaan kun he huomasivat auton joka seisoi keskellä tietä heidän edessään. Hetken kuluttua he tajusivat ettei kyseessä ollut mikään auto, vaan ufo josta tuli ulos kaksi olentoa jotka olivat 210- 240 cm: n pituisia, eli pitempiä kuin ufo oli korkea ( tiladilaatio taas!- Allekirjoittaneen huom.).
Davisit yrittivät nyt peruuttaa mutta auto ei liikkunut minnekään. Vasta usean yrityksen jälkeen auto totteli ja Davisit kiiruhtivat kotiin. Uteliaisuus voitti kuitenkin ja he palasivat takaisin tapahtumapaikalle uudelleen. Havaitessaan että tapahtumapaikalla edelleenkin oli jokin valaisieva esine Davidin perhe kiiruhti peloissaan taas takaisin kotiin.
Tämän jälkeen Davisien kotona alkoi tapahtua kummallisia asioita. Yöllä rva Davis kuuli kaksikin kertaa kuin joku yritti etuovesta sisään. Davisien lemmikkipuudeli haukkui raivokkaasti sitä joka yritti etuovesta sisään. Kotona ovet avautuivat itsestään.
Yöllä lokakuun 17 pnä koko perhe kuuli puolentoista tunnin ajan  moottorin ääntä joka kuului aivan talon yläpuolelta. Perheen poika katseli ulos ikkunasta ja näki ison valkoisen valon joka valaisi heidän taloaan ylhäältäpäin. Valo palasi eräänä toisena yönä.
Lokakuun 15 pnä perhe oli taas nähnyt samanlaisen valon kuin ensimmäisellä kerralla ja lähtivät ajamaan valoa takaa omalla autollaan. He löysivätkin valon uudelleen joka välillä sammui ja välillä syttyi, jonka jälkeen se ryhtyi ajamaan perheen autoa takaa 136 km/ h tuntivauhdilla. Tällä kertaa myös toiset ihmiset näkivät ufon ja todistivat siitä. Perheen 24- vuotias tytär heräsi eräänä yönä siihen että ' se ' seisoi hänen sänkynsä vieressä. Se oli 120 cm: n pituinen ja näytti erittäin vanhalta. ' Sen ' seurassa oli toinen samanlainen olento.
Yllättäen kaikki paikkakuntalaiset vaikenivat. Kukaan ei puhunut enää MUFONin tutkijoille. Miehet jotka ilmoittivat edustavansa valtion kahta eri laitosta uhkailivat erästä MUFONin ufotutkijaa. Sen jälkeen kun mainittu tutkija oli lähettänyt kirjallisen valituksen MUFONin kautta ko. virastoille, kolmas   virasto lähetti agentin
mainitun ufotutkijan luokse vakuuttamaan ettei hänellä ollut mitään pelättävää.
 
Maaliskuussa 1990 Charles Veith ja Richard Seifried ajoivat Oklahoman Miamiin tutkimaan asiaa ja tapasivat poliisin joka kertoi että samana päivänä kun ufo oli nähti niin paikalla oli myös ollut kaksi F- 14 hävittäjää, jotka partioivat ilmatilaa, ja tämä oli erittäin harvinaista sillä paikkakunnalla.
Miami News-Record- lehden toimittaja,  Pam Keyes,  kertoi myös että sen jälkeen kuin hän oli saanut useita ilmoituksia ufoista niin hän oli kiivennyt talon katolle kamera mukanaan valokuvatakseen ufoja. Hän olikin nähnyt useita merkillisiä valoja joista yksi oli tullut erittäin lähelle häntä. Keyes otti siitä useita kuvia joita fil. tri Bruce Maccabee sittemmin on tutkinut. Maccabeen mittausten mukaan se ufo jota Keyes valokuvasi oli vain 135 cm:n pituinen!
Ufotutkijat saivat luvan tutkia paikallisen Siviilipuolustuksen lokikirjaa. Lokikirjaan oli merkitty sen ensimmäiselle sivulle yksitoista ufohavaintoa, toiselle sivulle yhdeksän havaintoa, viisitoista havaintoa kolmannelle sivulle, kahdeksantoista havaintoa neljännelle sivulle ja neljä havaintoa viidennelle sivulle. Lisäksi näytti siltä että havaintoja olisi ollut enemmänkin lokikirjassa mutta niitä ei näytetty. Osa havainnoista liittyivät kolmiomaisiin kohteisiin puiden tasolla tai talojen kattojen tasolla.
Yhdessä vaiheessa havaitsijoita oli 5 000. Ufotutkijat yrittivät keksiä mistä syystä ufot olivat kiinnostuneita Oklahoman Miamista ja ainoa vastaus jonka he keksivät oli että paikkakunnalla toimi Eagle-Picher- niminen yritys joka valmisti säiliöitä ydinjätteen säilyttämistä varten.
Ja kaikki nämä tapahtumat olivat vähällä mennä MUFONin ohi, koska MUFONin apulaisjohtaja ei käynnistänyt tutkimuksia. Hänelle annettiinkin potkut tämän jälkeen.
Tällä esimerkkitapauksella on myös laajempi merkitys ufologiassa; kuinka monta merkittävää ufohavaintoa on olemassa joista ufotutkijat eivät ole kuulleet sanaakaan?
 
Ylläoleva esimerkkitapaus on hyvä esimerkki kirjan sisällöstä. Selostetut tapaukset ovat sellaisia joita Oklahoman MUFON on tutkinut ja mukana on myös muutama tutkittu sieppauskertomus.
Kirjan toinen tekijä, eli Seifried,  kertoo esimerkiksi omista sieppauksistaan.
 
Kirjan lopusta löytyy hiukan yllättäen miltei kuusisivuinen Oklahoma- opas jossa kerrotaan mainitusta osavaltiosta. Tämä opas antaa aiheen mittiä että onkohan Oklahoman osavaltio ollut mukana kustantamassa tätä kirjaa. Sitä ei kyllä sanota missään, ja vaikka näin olisikin niin ei se häiritse lukijaa.
 

Björn Borg, 10.2.2006