Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Rodwell, Mary:

Awakening. How ET Contact Can Transform Your Life....The New Bible  of ' Alien Abduction ' Phenomenon

Avatar Publications. www.avatarpublications.com. 2005. 246 sivua

 
" Maailmassa on tuhansia Tähtilapsia" .
 
 
Mary Rodwell on englantilanen kätilö joka on muuttanut Australiaan. Australiassa hän joutui kosketukseen sieppausilmiön kanssa joka johti siihen että hän perusti ACERN- nimisen järjestön sieppausuhrien  tukemiseksi. Kirjan mukaan ACERNiin on ollut yhteydessä noin 1 000 henkilöä sen perustamisen jälkeen. Rodwell on tehnyt kolme dokumenttielokuvaa sieppausilmiöstä. Hän on myös amerikkalaisen ACCET- järjestön jäsen y. m., y. m.
Rodwellin mukaan kirjan kirjoittamisaikaan oli pelkästään Länsi- Australian Perthissä 600 henkilöä jotka ovat olleet yhteydessä muukalaisiin.
 
Kirjaan on kirjoittanut esipuheen tunnettu amerikkalainen jalkakirurgi Roger Leir joka tuo esille sen että hänen tutkimustensa mukaan nykyajan lasten älykkyys kehittyy nopeammin kuin tavallinen evoluutio edellyttäisi.
Leir on tutkinut 17 eri tekijää ja verrannut niiden muuttumista vuosien 1947- 1987 välisenä aikana. Leirin mukaan nämä tekijät ovat kehittyneet 16- 80% näiden vuosien aikana ja tämä on enemmän kuin normaali evoluutio selittää.
Leirin mukaan tämä johtuu siitä että avaruusolennot ovat kehittämässä ihmislapsia. 
 
Leirin mukaan Rodwell on kirjoittanut kijan joka kelpaa ' sieppausilmiön uudeksi Raamatuksi ' ja tämä Leirin käsitys on myös julkaistu kirjan nimessä ja kannessa.
 
Kuitenkin kun allekirjoittanut tutkii kirjaa niin löydän asioita jotka eivät ole mielestäni Raamatun ' arvoisia' .
Ensimmäinen asia joka pistää silmään, ja aika pahastikin, on sivulla 34 julkaistu luettelo Hynekin lähituntumalajeista. Kun Hynek oli arvostettu tiedemies joka varmastikin mietti pitkään ja hartaasti sanavalintaansa, niin mielestäni ei ole sopivaa että joku kirjailija (= Rodwell) sitten julkaisee Hynekin luettelon, mutta ei tarkasti lainattuna, vaan  hyvin epätieteellisellä tavalla ' vähän sinnepäin' , jos sitäkään.  
Rodwellin versio Hynekin luettelosta ei ole läheskään tarkka. Esim. CE3: n kohdalla Rodwell sanoo että se tarkoittaa että ' on nähty muukalaisia lähellä ufoa tai ufon SISÄLLÄ' . Sitähän Hynek ei ole ollenkaan sanonut.
Kaiken lisäksi Rodwell väittää että CE4 ja CE 5 ovat myös Hynekin luettelosta joka ei pidä lainkaan paikkansa. ( Ne lisättiin  vasta Hynekin jälkeen).
Ja vielä lisäksi Rodwellin mukaan CE4 ja CE5 tarkoittavat molemmat samaa asiaa.( Vakiintuneen tavan mukaan CE4 tarkoittaa juuri sieppausta, kun CE5 taas tarkoittaa että saadaan yhteyttä ufoon oma-aloitteisesti. Sieppausasiantuntijana Rodwell pitäisi olla JUURI TÄMÄN  asian asiantuntija).
 
Sivuilla 38- 42 Rodwell julkaisee joukon kysymyksiä, ja Rodwellin mukaan, jos vastaa myönteisesti suurimpaan osaan kysymyksistä niin se on merkki siitä että on itse sieppausuhri.
Allekirjoittanut ei ole sieppausasiantuntija, mutta pystyn kyllä käyttämään maalaisjärkeä, ja tutkittuani kysymyksiä, niin huomaan että sisälläni nousee protestitunnelma.
Protestitunnelma nousee esille sen johdosta että kysymyksiä on yhteensä jopa 98 kappaletta ja suuri osa niistä liittyy varsin arkisiin asioihin.
Esimerkkeinä voidaan ottaa vaikkapa nämä kysymykset:
-ettekö pidä hammaslääkäristä?
-oletteko kiinnostunut materialistisista asioista?
-oletteko huolestunut kotinne turvallisuudesta?
 
Tavallisella maalaisjärjellä varustettu lukija tietää varsin hyvin että maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät pidä hammaslääkäristä, ovat kiinnostuneita materialistisista asioista ( eli tavaroista) ja ( nykyaikana) ovat huolissaan kotinsa turvallisuudesta. Jos myönteinen vastaus näihin kysymyksiin on merkki siitä että on sieppausuhri, niin silloin ollaan kyllä allekirjoittaneen mielestä pahasti hakoteillä.
 
Kirjassaan Rodwell tuo esille niitä vaikeuksia jotka kohtaavat ihmistä kun hän yrittää puhua sieppausongelmistaan sukulaisilleen tai lääkärilleen.
Kun ' Sandra'  kertoi sieppauksistaan lääkärilleen niin tämä, neuvoteltuaan asiasta kolleegojensa kanssa, tuli siihen tulokseen että Sandra oli skitsofreeni ja passitti Sandran sairaalaan.
Nuori maanviljelijä Länsi- Australiassa kertoi epätoivossaan kokemuksistaan veljelleen ja vähän tämän jälkeen hänen kotiinsa saapui psykiatrinen ensiapuryhmä joka vei maanviljelijän psykiatriseen sairaalaan.
 
Rodwellin mukaan muukalaiset ovat kouluttamassa ja kehittämässä ihmistä ja tämän toiminnan tuloksena maailmaan on syntynyt tuhansia lapsia jotka ovat huomattavasti älykkäämpiä kuin tavalliset lapset. Näitä lapsia kutsutaan nimillä kuten Indigolapsia, Sinisen Säteen Lapsia, Teräviä Lapsia, Valon Lapsia, Vuosituhannen Lapsia tai Kultaisia Lapsia. Kirjailija John White on ryhtynyt käyttämään nimeä ' Homo Noeticus ' näistä lapsista.
 
Näitä lapsia tunnistaa siitä että
- jopa vauvat pystyvät lukemaan
- pikkulapset jotka eivät vielä pysty puhumaan käyttävät viittomakieltä
- lapset ryhtyvät ryömimään ja puhumaan paljon aikaisemmin kuin
   tavalliset lapset.
Koulussa nämä lapset usein ovat pitkästyneitä koska opetus heidän mielestään etenee niin hitaasti.
Rodwell kertoo esimerkkinä naisesta jonka 18- kuukautinen lapsi meni kirjahyllylle ja otti esille Whitley Strieberin kirjan ' Communion ' ja osoitti sen kansikuvaa ja sanoi ' Äiti, tuo on se mies joka aina hakee minut' .
Toinen viisivuotias lapsi kertoi vanhemmilleen että ' Ette ole oikeat vanhempani, he ovat satumaassa. Te olette vain täällä huolehtimassa minusta' . Sitten tyttö jatkoi: " Oikeastaan en ole tämän näköinen, olen eri näköinen sisäpuolella ".
Kun tytön äiti kysyi minkä näköinen tyttö oli sisäpuolella, tyttö vastasi:
" En voi kertoa koska pelästyisit ".
Eräskin tyttö sanoo äidilleen: " Mutta äiti, opimme aluksessa ( = ufossa) paljon enemmän kuin koulussa" .
 
Rodwell siirtyy sitten puhumaan n. s. ' puuttuva sikiö ' - ilmiöstä ja kertoo esim. Elle- nimisestä naisesta ja hänen seitsenvuotiaasta tyttärestä, Jenasta. Jena kertoo ' kuinka hän näki unta viime yönä että äiti sai vauvan. Ne vei meidät sairaalaan, mutta se oli väärä sairaala. Ne vei meidät ylös muukalaisten sairaalaan '.
Rodwell lainaa tässä erittäin paljon Ann Andrewsin ja Jean Ritchien kirjaa
' Abducted '  jossa kerrotaan Annin pojasta Jasonista ( allekirjoittanut on aikaisemmin kirjoittanut esittelyn tuosta kirjasta).
Jason kertoo jo nuorena avaruuskontakteistaan ja häntä tutkineet psykiatrit ovat ymmällään koska heidän tutkimusten mukaan Jason on kuitenkin täysin normaali.
Kun Ann on taas raskaana hän kadottaa sikiönsä viidennellä kuukaudella mutta Jason kertoo toistuvasti tavanneensa ' kadonneen veljensä, Nathanin, avaruusaluksessa' . Muukalaiset olivat vieneet hänet.
 
Rodwell huomauttaa erikseen että kun hän puhuu ' kadonneesta sikiöstä ' niin hän ei puhu valeraskauksista tai naisista jotka ovat vain kuvitelleet olevansa raskaana, vaan hän puhuu lääkärin toteamista raskauksista. Näitä raskauksia on todettu mm. ultraäänen avulla ja ollaan kuunneltu sikiön sydänääniä.
Kun sikiö sitten yllättäen katoaa lääkäri yleensä on tyytynyt toteamaan että kyseessä on ollut keskenmeno.
 
Rodwell puhuu kirjassaan myös implanteista ja toistaa tässä aika paljon tri Leirin tutkimuksia joista allekirjoittanut on kirjoittanut esittelyjä muiden kirjojen yhteydessä.
 
Luvussa 12 Rodwell kiinnittää huomionsa ihmisiin joilla on n. s. yliluonnollisia kykyjä.
Allekirjoittaneen mielestä Rodwell eksyy tässä luvussa aika pitkälle kirjan varsinaisesta teemasta, mutta Rodwellin mielestä nämä kyvyt ovat nimenomaan seuraus kontakteista avaruusolentojen kanssa ja kuuluvat näin ollen kirjaan.
Rodwell luettelee näin ollen kaikkea healingista kaukonäkemiseen ja teleportaatioon ja kertoo esimerkkejä näistä kyvyistä.
 
Allekirjoittaneen Strieber- mittari ( katso muita kirjaesittelyjäni) näyttää kyllä tämän kirjan kohdalla punaista. Useimmiten se on Streiber ( taas), sitten välillä Strieber. Tässä kirjassa on kuitenkin onnistuttu sotkemaan myös etunimi. Välillä se on Whiteley tai Whitely ja joskus ( oikein) Whitley.
Myös kuuluisa sumeritutkija Zacharia Sitchkin ( p. o. Zecharia Sitchin) saa nähdä uuden version nimestään.
Sen sijaan on ennenkuulumatonta että Englannissa syntynyt ja kasvanut henkilö ei osaa kirjoittaa maailmankuulun salapoliisiromaanikirjailijan Agatha Christyn ( p. o. Christie) nimen oikein.
Nämä huomautukset eivät johdu siitä että allekirjoittanut tahtoisi huomauttaa pikkuasioista, vaan siitä että se seikka että osaa kirjoittaa jonkun tunnetun, tai jopa kuuluisan,  henkilön nimen oikein, yleensä on yleissivistyksen mittari.
 
Kun olen lukenut paljon näitä tämä alan kirjoja niin olen pannut merkille että kun naiskirjailijat kirjoittavat sieppauksista, niin miltei poikkeuksetta heidän kirjoissaan on mukana runo. Tämä pakollinen runo löytyy myös tästä kirjasta sivuilla 73- 75.
 
Rodwelliin saa yhteyden osoitteessa www.maryrodwell.com tai www.acern.com.au tai sähköpostilla starline@iinet.net.au.
 
Rodwellin kirja on hyvin perusteellinen ja seikkaperäinen jossa kaikki asiat jotka liittyvät sieppauksiin on käyty tarkasti läpi.
Moni lukija joutuu kuitenkin miettimään vakavissaan missä kulkee todellisuuden raja?
 

Björn Borg, 13.5.2006

JK. Rodwellin kirjassa kerrotaan myös Tracey Taylor- nimisestä nuoresta naisesta joka kertomansa mukaan usein on siepattu. Taylorin mielestä hänen taiteelliset kykynsä ovat suuresti lisääntyneet näiden sieppausten ansiosta.
 
Luettuani Rodwellin kirjan löydän Internetistä seuraavana päivänä aivan sattumalta Sky Televisionin uuden videon jonka nimi on ' The Real 4400. Alien Abductions '.  Ohjelmassa on mukana sama Tracey Taylor ja siinä näytetään hänen hienoja, merkillisiä piirrustuksiaan. Ohjelmassa kerrotaan myös, ja näytetään kuinka Taylor on kirjoittanut sivukaupalla tekstiä kielellä joka asiantuntijoiden mukaan ' muistuttaa jossain määrin hieroglyyfeja' . Merkillistä asiassa on se että Taylorin teksti on täysin johdonmukainen.


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |