Long, Greg:

CUFOS, Chicago, IL 1990. 163 sivua

 
 
Yhdysvaltojen luoteisosassa olevien Kaskadivuorten läheisyydessä sijaitsee Yakiman intiaanireservaatti joka on 11 eri intiaaniheimon koti. Reservaatin luoteispuolella sijaitsee Mount Rainier- vuori  jonka läheisyydessä Kenneth Arnold teki kuuluisan havaintonsa vuonna 1947.
 
Yakiman reservaatissa sijaitsee useita metsäpalojen varalta rakennettuja vartiotorneja jotka on kesäaikaan miehitetty. Nämä vartiotornit on aina sijoitettu korkealle jotta niistä nopeasti havaittaisiin mahdollinen metsäpalo.
Metsäpalon sattuessa torneista voidaan nopeasti kolmiomittaamalla määritellä palon tarkka maantieteellinen paikka.
Metsäpalovartijat asuvat näissä torneissa pitkiäkin aikoja yksinään. Vartijoina toimii sekä miehiä että naisia.
 
1970- luvun alussa metsäpalovartijat rupesivat kertomaan merkillisistä valoista joita he näkivät säännöllisesti. Niitä nähtiin jostain syystä etenkin heinä- elokuussa. Valot olivat erivärisiä valopalloja jotka leijuivat lähellä maanpintaa tai korkealla ilmassa. Välillä ne katosivat mutta ilmestyivät taas uudelleen. Niiden lentorata saattoi olla minkälainen tahansa.
Välillä nähtiin useita valopalloja. Niitä valokuvattiinkiin ja varsinkin Bill Vogel- niminen palovartijoiden esimies oli ottanut lukemattomia valokuvia näistä valoista.
Vogel itse kertoo että " välillä tämä UFO- aktivitetti oli niin intensiivinen että ihan kyllästyin valokuvaamiseen ja keskityin ottamaan kuvia vain epätavallisimmista valoista " .
 
National Enquirer- lehti suostui siihen että se kustansi APROn ufotutkijan David Akersin kaksiviikkoisen Yakima- tutkimuksen sillä ehdolla että se saisi julkaista Akersin tutkimuksen. Elokuussa 1972 Akers sitten saapui Yakiman intiaanireservaattiin pakettiautolla joka oli lastattu täyteen erilaisia mittausvälineitä ja laitteita.
 
Akers aloitti tutkimuksensa elokuun 19 pnä 1972. Jo ensimmäisen päivän illalla kello 21:15 Akers sai nähdä pyöreän valopallon joka ilmestyi White Swanin länsipuolella noin 10- 20 astetta horisontin yllä mutta selvästi vuorihuippujen alapuolella. Kello 21: 37 toinen valo liittyi ensimmäiseen.
Akers kertoo: " Molemmat kohteet olivat ilmeisesti pyöreät ja hohtivat puna-oranssisina. Molempien valopallojen valo syttyi ja sammui vuorotellen ikään kuin niitä olisi sytytetty ja sammutettu kytkimestä. Valopallot liikkuivat epäsäännöllisesti ympäriinsä ja vaihtoivat toistuvasti paikkaa toistensa kanssa. Molemmat valopallot katosivat kello 22:10.
Seuraavana päivänä Akers näki ikään kuin kahdet auton perävalot. Akers oli nyt vaihtanut paikkaa eikä voinut sulkea pois mahdollisuutta että hän itse asiassa näkikin autoa. Seuraavaksi hän huomasi kuitenkin että nämä
 ' autovalot ' pysähtyivät jonka jälkeen hän  näki kaksi valaisevaa esinettä jotka tulivat alas Ahtanum Ridge- vuoren huipulta. Nämä uudet valot lensivät toistensa ympäri ja sen jälkeen ne lähestyivät ' autonvaloja' . Tämän jälkeen kaikki valot sammuivat samanaikaisesti.
Seuraavaksi Akers näki kaksi ' kulkuneuvoa '  joissa oli punaiset valot ja jotka liikkuivat nopeasti ylös ja alas rinnettä pitkin. Molemmilla
' kulkuneuvoilla ' oli keltainen valonheitin joka valaisi edessään olevaa maastoa edestakaisilla liikkeillä. Molemmat ' kulkuneuvot ' liikkuivat erikseen ja matkasivat vuoren juurelta sen huipulle ( noin 270 metriä korkea ja 60 asteen rinne ) vähemmän kuin 10 sekunnissa , eli nopeus oli 96 km/h.
 
Elokuun 22 pnä 1972 Akers ja  paikalla ollut palovartija näkivät kirkkaan valkoisen valon joka lensi nopeasti metsäalueen halki Piscoe Meadowin kaakkoispuolella.
Akers kertoo itse: " Valo liikkui niin nopeasti että se  muistutti viivaa. Se näytti pysähtyvän välillä jonka jälkeen se näkyi taas välittömästi matkan päässä. Pienen tauon jälkeen se syöksyi takaisin tulosuuntaansa. Kiikarissa valo näytti intensiivisen kirkkaalta valkoiselta valolta. Taivas oli pilvetön ja kuu nousemassa eikä Laaksossa ollut mainittavaa utua. Kaikissa havaituissa auton valoissa oli kellertävä sävy. Havainto kesti noin 1 minuutti eikä valokuvia saatu " .
 
Tämän jälkeen Akers sai nähdä monta ufoa. Akers näki yöllisiä valoilmiöitä mutta myös ' koneita' , eli ' kulkuneuvoja' . Eräs havainto teki Akersiin erityisen vaikutuksen: Palovartijoiden esimies Vogel, joka itse oli toisessa vartiotornissa,  näki valoilmiön joka oli lähellä Akersia. Kuitenkaan Akers itse ei nähnyt mitään, eikä hän ymmärtänyt tätä asiaa.
Usein näytti siltä että valoilmiöt tai ufot olivat etsimässä jotain, tai tarkkailemassa jotain. Kun Yakimaan kerran rakennettiin uutta vartiotornia jota pystyttiin näkemään kolmesta muusta vartiotornista, niin näiden muiden kolmen tornin vartijat kertoivat että he olivat kaikki nähneet kuinka kaksi tai kolme keltaista valopalloa saapui tutkimaan rakenteilla olevaa tornia sen jälkeen kuin rakennusmiehet olivat lähteneet kotiin. Valopallot kiersivät rakenteilla olevaa tornia neljä tai viisi kertaa kuin tutkien sitä.
Akers ja muut havaitsijat saivat nähdä runsaasti erilaisia valoilmiöitä ja ufoja. Eräs havaitsija näki keran kaksi suihkuhävittäjää muistuttavaa konetta jotka kuitenkin olivat äänettömiä ja ilman tunnuksia.
 
Yksi asia johon Akers kiinnitti huomiota oli se seikka että nämä valoilmiöt, ja ufot, olivat älykkäitä ja määrätietoisesti yrittivät välttää tarkkailua.
Akers huomasi että vaikka hän näki valoilmiön, niin heti kun hän suuntasi kameransa siihen, niin usein se katosi samalla hetkellä.
Niinikään Akers ja palovartijat olivat täysin varmoja siitä että nämä ilmiöt kuuntelivat heidän radiolähetyksiään ja ymmärsivät niitä. Tästä syystä Akers keksi tiettyjä koodeja joita hän ja muut käyttivät radioliikenteessä. 
 
Kirjassaan Long toteaa että Vogelin ja Akersin keräämät raportit havainnoista  voidaan jakaa kahteen ryhmään, eli a) Valoilmiöt ja b) Kulkuneuvot.
Raportteja kulkuneuvoista, eli rakennetuista koneista, on runsaasti. Näistä voidaan mainita pari esimerkkiä.
1) 10- vuotias poika meni lokakuun puolessavälissä vuonna 1972 postilaatikolle kun hän havaitsi ufon joka oli yhtä iso kuin lentokone joka lensi hänen ylitseen. Poika piiloutui erääseen pensaaseen ja ufo palasi leijumaan pensaan ylle ikäänkuin tarkkaillen poikaa.
2) Maaliskuussa 1973 palovartija näki ufon jonka muoto oli kuin vanhojen aikojen ruokakello ja jonka yläosassa oli kädensija.
3) Elokuussa 1974 eräs pariskunta näki joukon punaisia, vihreitä, sinisiä ja valkoisia valoja erään vuoren juurella. Valot olivat kiinni autoa muistuttavassa esineessä. Pariskunta kertoi että ' laitteessa oli kaksi punaista valoa takana ja kaksi valkoista valoa edessä. Sitten takavalot muuttuivat sinisiksi ja etuvalot vihreiksi ".
 
Long luettelee eräitä esimerkkejä jotka todistavat ettei kyseessä oli kaksi eri ilmiötä, joista valopallot olisivat luonnollisia ilmiöitä, vaan että valopallot ja havaitut kulkuneuvot liittyvät toisiinsa.
1) Kaksi miestä havaitsivat kesällä 1972 kirkkaan, valkoisen, pyöreän valon joka lähti seuraamaan miesten autoa. Seurattuaan miesten autoa vähän aikaa valo palasi alkuperäiseen paikkaansa. Mikään luonnonilmiö ei tekisi näin.
2) Marraskuussa 1972 eräs poliisi ja hänen vaimonsa näkivät ' erittäin kirkkaan tähden ' joka laajeni kunnes räjähti kuin ilotulitusraketti jonka jälkeen tulipallosta tuli ulos esine jossa oli siivet. Esine lensi hitaasti ulos tulipallosta jonka jälkeen se syöksyi tiehensä. Tämän jälkeen tulipallo haihtui pois.
 
Yakiman paikallisten asukkaiden havainnot ja kokemukset eivät kuitenkaan rajoitu valopallojen ja ufojen näkemiseen, vaan he ovat myös nähneet muukalaisia:
1) John Jay ja hänen vaimollaan Lindalla oli vuonna 1965 tapana ajaa autollaan eräälle paikalle josta he usein näkivät ufoja. Jayn pariskunnalla oli tapana vilkuttaa auton valonheittimillä ufoille, ja saivatkin usein vastauksia.
Elokuussa he heräsivät siihen että heidän ikkunansa ulkopuolella seisoi olento joka oli noin 155 cm: n pituinen. Olennolla oli ikäänkuin haalari päällään joka hohti heikosti vihreänä. Olennolla oli vyö jossa oli solki ja olennon rinnassa oli jokin hohtava tunnus. Olennolla oli valtavat silmät jotka ' ikään kuin tunkeutuivat Jayn pariskunnan lävitse' . Olento kääntyi kävellääkseen pois ja poistuessaan olento käänsi vielä kerran päänsä katsoakseen Jayn pariskuntaa. Poistuessaan olento liikkui samalla tavalla kuin astronautit Kuussa.
2) Millerin perhe oli usein havainnut valoja ja ufoja. Kello 23 joulukuun 14 päivänä 1975 Jim Miller oli autossaan matkalla kotiin pimeätä soratietä pitkin kun hän valonheittimien valossa näki noin 210 cm  pitkän olennon jolla oli täysin valkoiset kasvot. Olento oli harvinaisen hoikka. Olento seisoi tiellä kädet ylhäällä kuin näyttäen ' seis- merkkiä ' ja tien sivussa oli kaksi muuta samanlaista olentoa. Miller pelästyi kuitenkin ja kaasutti olennon ohi. Hetken päästä Millerin auton taakse ilmestyi pitkulainen valaiseva esine joka rupesi seuraamaan Millerin autoa.
Samassa Miller näki silmäkulmastaan että joku tutunnäköinen hahmo istui matkustajan paikalla ja naisen ääni kehoitti Milleria ' ajamaan holtittomasti vaan koska heillä ei ole varaa syyllistyä siihen että sinä loukkaannut' .
Myöhemmin Miller sai tietää että se tuttu joka oli ilmestynyt matkustajan paikalle oli samana yönä ammuttu kuoliaaksi.
Jim Millerin omasta mielestä hän kohtasi Hyvän ja Pahan tuona iltana.
 
Seuraavaksi Long kertoo kahdesta pariskunnasta jotka Äitienpäivänä 1967 olivat huviretkellä. Kun heidän piti palata kotiin heidän autonsa juuttuikin mutaan eivätkä he saaneet autoa liikkeelle.
Pariskunnat lähtivät  kävelemään jalkaisin kello 21:30 eräälle vartio- asemalle. Matkalla he tapasivat karjavartijan joka otti heidät kyytiinsä  kello 1:30 yöllä. Heidän mielestään oli outoa että kävelymatka oli kestänyt niin kauan ottaen huomioon että matkaa oli vain 6,4 km.
Pariskunnilla oli heikkoja muistoja jostain valosta joka oli lähestynyt heitä ja ' valaissut ympäristöä kuin joulukuusi ' ja siitä että he olivat juosseet pimeällä tiellä. Outoa oli myös että kun Sarah väsyi niin ettei jaksanut kävellä enää, muut jättivät hänet vain yksin makaamaan tien varteen pimeässä yössä, kun toiset jatkoivat matkaa.
Ufotutkija Ron Westrum oli sattumalta saanut kuulla tästä tapauksesta ja piti outona että pariskunnat eivät millään tavalla keskustelleet tapauksesta keskenään kun vasta useita vuosia myöhemmin.
Pariskuntia vaivasi myös tapauksen jälkeen painajaiset ainakin 8 vuoden ajan.
Westrum on varma siitä että tähän tapaukseen liittyy sieppaus. Tuohon aikaan, eli vuonna 1965, ei kuitenkaan puhuttu tai tiedetty sieppauksista vielä mitään.
 
Kanadalainen Michael Persinger on tunnettu siitä että hän on ehdottanut n. s. maavaloja syyksi ufohavaintoihin. Persingerin mukaan kun mannerlaatat liikkuvat maapallon sisällä ja hankaavat toisiinsa tämä synnyttää erilaisia valoilmiöitä. Persingerin teoria tunnetaan nimellä TST- eli Tektooninen Stressi Teoria.
Persinger on yhdessä amerikkalaisen geologin John Derrin kanssa myös tutkinut Yakiman havaintoja vertailemalla tehtyjä havaintoja Persingerin TST- teoriaan. Persingerin ja Derrin mukaan juuri tämä TST- teoria selittää Yakiman havainnot.
Kirjassaan Long hyökkää voimakkaasti Persingerin ja Derrin teoriaa vastaan ja osoittaa miksi Persinger ja Derr ovat väärässä tässä asiassa:
a) ensinnäkin Persinger eikä Derr ole lukenut tai tutustunut lainkaan Yakiman silminnäkijöiden alkuperäisiin raportteihin, vaan ovat saaneet käyttöönsä vain suppean tilaston havainnoista.
b) toiseksi Persinger ja Derr ovat tahallaan karsineet havainnoista kaikki raportit jotka ufologiassa luokitellaan DD (= päiväkiekko)- havainnoiksi ja  CE- 3 (kolmannen asteen lähituntuma)- havainnoiksi. Lisäksi he ovat karsineet havainnoista kaikki havainnot jotka heidän mielestään olivat
' eksoottisia' . Tämän he tekivät koska he etsivät ' puhtaita valoilmiöitä ' jotka olivat yhdenmukaisia TST- teorian kanssa. On selvää että tällainen
 ' tilastojen puhdistus ' on epätieteellinen menettelytapa.
c) Persinger ja Derr eivät ole lainkaan ottaneet huomioon että havainnoissa oli runsaasti tapauksia joissa havaitut valot osoittivat älykkyyttä.
 
Persinger ja Derr toteavatkin sitten lopuksi omassa raportissaan ' ettei kaikki seisminen aktiviteetti 100 km säteen sisällä  Satus Peakista ole myötävaikuttanut valoilmiöiden syntyyn' . 
 
Long suuntaakin murskaavinta kritiikkia Persingerin TST- teoriaa vastaan mitä allekirjoittanut on nähnyt missään kirjassa. Long käy systemaattisesti läpi Persingerin käsitykset ja vastaa niihin yhtä systemaattisesti.
Long toteaa esim. että Persinger selittää ufohavaintoja maanjäristyksillä jotka ovat sattuneet 1240 km havaintopaikasta.
 
Long siirtyykin sitten kirjassaan paranormaalille alueelle. Hän kertoo palovartijasta joka eräänä aamuna huomasi että ulkona sijaitsevan käymälän teräsovea oli yön aikana väännetty niin että se ei enää sulkeutunut kunnolla. Oven edessä olevat litteät kivet oli siirretty paikoiltaan. Palovartija löytää myös maasta jäljen jota hän tulkitsee ' pienen Bigfootin ' jättämäksi sekä jäljen miehen saappaasta. Molempia jälkiä löytyy vain yksi, eli mistä jälkien jättäjät ovat tulleet ja minne he ovat kadonneet jää mysteeriksi.
Palovartija kuulee ison koneen äänen, kuin auto olisi tulossa ylös vartiotornille, mutta mitään autoa ei näy. Erään palovartijan vaimo näki
' karvaiset kasvot' jotka katsoivat sisään ikkunasta. Ikkuna oli 2,4- 3 m: n korkeudella. Palovartija ja hänen vaimonsa kuulivat ' vauvan itkua tai naisen huutavan ' useita kertoja.
Eräs palovartija kertoo kuinka kerran täysin vieras ääni oli kysynyt radiolla että ' oliko hänellä raportteja Davidille?'  ( Akersille?).
Toinen vartija kuuli musiikkia vaikka oli yksin tornissaan. Vogelin ja Longin autoihin ilmestyi kummallisia pyöreitä jälkiä ja kaikissa jäljissä oli yksi
( koiran?) karva. Useat paikkakuntalaiset kuulivat tuntemattomasta lähteestä tulevia ' Beep- Beep- ääniä '  jopa omassa kodissaan.
Syyskuun 4 pnä 1986 paikkakuntalaiset havaitsivat merkillisen valon joka lensi Zillahin yli. Useat asukkaat kertoivat heränneensä samaan aikaan tunteeseen että heidän kodissaan ' oli joku' .
Kirjan sivuilla 146- 149 luetellaan lukusia tapauksia joissa on havaittu Bigfoot tai kuultu raskaita askeleita yöllä telttojen tai talojen ulkopuolella.
 
Akers oli saanut oman raporttinsa valmiiksi 2.11.1972. Long puolestaan on tutkinut Yakima- ilmiötä kauemmin ja kertoo että ilmiöitä on havaittu ja kirjattu muistiin jo vuodesta 1958 lähtien. Vuoden 1986 jälkeen ilmiöt näyttävät loppuneen Yakimassa, mutta tämä voi johtua siitäkin että esim. Vogel oli kuollut eikä enää ollut kirjaamassa talteen vartijoiden havaintoja.
 
Kirjan lopussa julkaistaan useita tarkkoja tilastoja havainnoista. Näistä tilastoista ilmenee sama seikka kuin muissa ufotutkimuksissa esilletullut asia: Ufot ovat yöllinen ilmiö ja eniten havaintoja on tehty kello 21- 23 maissa illalla. Tämän jälkeen havaintojen määrä laskee, mutta tämähän voi johtua siitä että ihmiset menevät nukkumaan. Eniten havaintoja tehtiin heinä- elokuussa.
 
Lukijan kannalta näyttää siltä että Yakiman havainnot mitä suuremmassa määrin muistuttavat Norjan Hessdalen- ilmiöitä.
 

Björn Borg, 6.3.2006