Kelleher, Colm A. & George Knapp:

Paraview Pocket Books, New York, NY 2005. 304 sivua

 
 
" Tämä kirja edustaa allekirjoittaneen mielestä kilometripylvästä ufologian ja myös  parapsykologian historiassa koska se näyttää että nämä liittyvät yhteen " .
 
 
Allekirjoittaneella on parin viime vuoden aikana ollut kymmeniä ufokirjoja luettavana ja olen kirjoittanut kirjaesittelyt niistä sitä mukaan kuin olen lukenut ne.
Mutta yhden kirjan jätin täysin tahallani viimeiseksi, eli juuri tämän Kelleherin & Knappin kirjan.
Olen tahallani jättänyt sen viimeiseksi sen johdosta että olen tiennyt jo etukäteen että kyseessä on kirja joka edustaa kilometripylvästä ufologian alalla.
 
Mielestäni se edustaa kilometripylvästä ufologian alalla sen johdosta että se kertoo ufologiaan liittyvistä ilmiöistä jotka ovat manifestoineet itsensä toistuvasti usean vuoden aikana samalla paikalla ja tämän johdosta niitä onkin yritetty tutkia tiedemiesten toimesta.
 
Kyseessä on n. s. Utahin karjatila josta allekirjoittanutkin on kirjoittanut
( oikeammin kääntänyt suomeksi ) aikaisemmin lyhyen yhteenvedon jo vuosia sitten ja tässä tulee nyt jatkoa sille yhteenvedolle.
 
Eli kyseessä on Utahissa sijaitseva karjatila  jonka kiinteistömiljonääri Bigelow osti itselleen ja tälle karjatilalle asennettiin sitten valvontalaitteita joiden tehtävänä oli valvoa ja rekisteröidä mitä siellä tapahtui.
 
Tämä projekti kesti yhteensä kahdeksan vuotta kunnes siitä luovuttiin ja projektin johtaja tri Alexander totesi raportissaan Internetissä että saattaa olla että he eivät ole onnistuneet selittämään mistä on kysymys ja saattaa olla etteivät ikinä pysty selittämään näitä ilmiöitä.
 
Mutta katsotaan mitä fil. tri Colm A. Kelleher ja toimittaja George  Knapp sanovat asiasta.
 
George Knapp on Las Vegasilainen toimittaja joka on tullut varsin tunnetuksi ufologian alalla viime vuosien aikana. Knapp oli nimittäin se toimittaja joka toi julkisuuteen Bob Lazarin Area 51: n yhteydessä ja lisäksi hän on tehnyt dokumentin mm. Dalnegorskin maahansyöksystä ja nyt hänellä oli tilaisuus tutustua tähän Utahin karjatilaan.
 
Katsotaan mitä Kelleher ja Knapp kertovat meille:
 
Kirjassa on kaksikin esipuhetta ja toinen on fil. tri Kelleherin ja toinen on Knappin.
 
Kelleher kertoo että tutkimus tällä karjatilalla kesti 8 vuotta ja se toteutettiin tieteellisellä tavalla ja Kelleher kertoo että hän oli  itse mukana pienessä ryhmässä
johon kuului tiedemiehiä ja tutkijoita ja että he haastattelivat satoja silminnäkijöitä, heidän joukossaan poliiseja, fyysikkoja, biologeja, antropologeja, eläinlääkäreitä, opettajia ja tavallisia kansalaisia.
 
Kelleher toteaa myös että  tieteellinen lautakunta valvoi tätä tutkimusta ja että tämä lautakunta oli todennäköisesti koulutetuin tieteen valtaväylän tiedemiehistä koostuva lautakunta mikä ikinä on ollut olemassa tutkimassa tällaisia epätavallisuuksia.
 
Kelleher toteaa kuitenkin että ongelmana oli se että heidän oli pakko kohdata jotakin tai jonkun joka kieltäytyi noudattamasta tieteen sääntöjä.
Kelleherin sanojen mukaan heidän oli pakko suorittaa tieteellistä tutkimusta ' ei-olemassa olevasta maailmasta '  jossa tieteen oppikirjat olivat vain heikko muisto.
 
Kelleherin mukaan näyttää siltä että maailma on paljon suurempi ja oudompi ja monimutkaisempi kuin useimmat meistä pystyvät edes kuvittelemaan.
 
Omassa esipuheessaan George Knapp kertoo että hän oli Las Vegasissa tunnettu ja tunnustettu toimittaja joka oli haastatellut lukemattomia ihmisiä ja tehnyt ohjelmia kaiken maailman eri asioista mutta että vuonna 1989 jolloin hän paljasti Lazarin tapauksen ja Area 51: n niin maailma hänen ympärillään muuttui ja hän huomasi  yllättäen olevansa ivan kohteena.
 
Knapp kertoo että kilpailevat televisioasemat vinoilivat hänelle ja että radion tiskijukat soittivat hänelle pelleilymielessä ja äänittivät lauluja jotka parodioi
Knappia ja että lehdet kritisoivat ahkerasti häntä ja että monen mielestä Knapp oli seonnut.
 
Knapp miettiikin sitä että mikä se on joka aiheuttaa sen että niin kauan kuin hän tekee ohjelmia ja tutkii mitä muuta alaa tahansa niin hänet arvostetaan ja tunnustetaan mutta kun hän ryhtyy puhumaan ufoista niin silloin ihmiset pilkkaavat häntä ja kysyy että onko hän seonnut. 
 
Knapp vastaa itse kysymykseen ja toteaa että suurimmalla osalla kansalaisista ei ole pienintäkään faktatietoa ufoista, havainnoista tai tutkimuksista, vaan perustavat tietonsa ja käsityksensä vaan jonkunnäköiseen harhaan jonka mukaan avaruusolennot laskeutuvat Valkoisen Talon nurmikolle ja lausuvat jotain hauskaa.
 
Toinen asia josta ihmiset tietävät on ne henkilöt jotka väittävät tulleensa joltakin toiselta galaksilta ja heidän puheensa.
Ihmiset nauraa ääneen myös näille.
 
Tähän rajoittuu tavallisten ihmisten tiedot ufoista.
 
 
Kelleher puolestaan huomauttaa että tämä karjatila sijaitsee  240 km Salt Lake City- kaupungista ja keskellä mormoniyhteiskuntaa ja lähellä Ute- intiaaneja ja Kelleher kertoo että molemmat yhteiskunnat, sekä mormoniyhteiskunta että intiaaniyhteiskunta ovat yli 50 vuoden ajan kirjanneet muistiin erittäin outoja tapauksia alueelta.
 
Gormanin perhe oli juuri ostanut kyseisen karjatilan Utahissa ja tuoneet sinne ensimmäiset vasikkansa ja he olivat juuri siirtäneet vasikat aitaukseen ja koko perhe seisoi  kuorma- auton vieressä kun he havaitsivat jonkin eläimen joka lähestyi heitä nopeasti.
 
Se oli liian iso ollakseen kojootti ja he pohtivat että voisiko se olla susi mutta mitä lähemmäksi eläin tuli sitä suuremmalta se näytti ja kun se tuli lähelle perhettä niin he näkivät että se oli kolme kertaa niin iso kun tavallinen susi.
 
Erittäin yllättävällä tavalla  susi näytti kesyltä ja tuli hyvin rauhallisesti perheen luo ja perhe ryhtyi jopa taputtamaan eläintä joka oli niin iso että se ulottui Eddien rinnalle saakka ja Ed oli 180 cm pitkä.
Susi katseli hyvin rauhallisin silmin perhettä eikä se näyttänyt pelkäävän ollenkaan.
Perhe arveli että se painoi noin 100 kg.
Eläin käveli hyvin rauhallisesti perheen luona ja perhe rupesi rauhoittumaan kunnes eläin salamannopeasti, niin nopeasti että perhe tuskin ehti nähdä sen liikettä, syöksyi aitauksen luo ja tarttui erään vasikan päähän.
Vasikka oli työntänyt päänsä ulos aitauksesta ja eläin tarttui tämän vasikan päähän ja yritti vetää sitä ulos aitauksesta.
 
Tom Gorman, eli Edin poika huusi että toiset toisivat hänen Magnum- pistoolinsa
hänelle ja kun Tom sai pistoolin käteensä hän ampui eläintä joka merkillistä kylläkin ei reagoinut millään tavalla laukaukseen vaikka se osui.
Tom ampui kaksi laukausta lisää eläimeen ja kolmannen laukauksen osuessa susi kääntyi hitaasti ja päästi vastahakoisesti irti vasikasta.
Susi seisoi nyt 3 metrin päässä Tomista mutta ei näyttänyt mitenkään haavoittuneelta eikä Tom voinut uskoa silmiään.
Kolme laukausta Magnumista olisi pitänyt tappaa eläimen kuin eläimen tai ainakin 
vahingoittaa sitä tuntuvasti.
Susi ei kuitenkaan päästänyt ääntäkään vaan katseli edelleen rauhallisesti Gormanin perhettä.
 
Sudella oli merkilliset hypnoottiset siniset silmät ja näillä se katsoi edelleen rauhallisesti Gormanin perhettä.
Tom ampui nyt neljännen kerran ja tähtäsi suden sydämeen jolloin eläin peruutti noin 9 metriä mutta ei edelleenkään näyttänyt minkäännäköistä tuskaa.
Tom huusi nyt toisille että he hakisivat hänen kiväärinsä.
Tällä kiväärillä Tom oli ampunut kymmenittäin hirviä yli 200 metrin päästä ja nyt kun Toim sai kiväärin käteensä hän tähtäsi sutta noin 12 metrin päästä ja ampui sutta uudestaan.
Laukaus osui taas mutta susi seisoi edelleen rauhassa ja tuijotti Tomia.
Suden olisi tässä vaiheessa pitänyt olla kuollut koska siihen oli nyt osunut kiväärin laukaus ja kolme pistoolinlaukausta ja silti se edelleenkin näytti siltä ettei sillä ollut mikään hätä.
 
Eläin oli nyt peruuttanut noin 3 metriä mutta seisoi silti edelleenkin täysin rauhassa.
Tom ampui nyt toisen kerran kiväärillä ja laukaus repi eläimestä ison lihapalan joka lensi ruohikkoon ja silti susi ei vieläkään päästänyt mitään ääntä.
Sen jälkeen susi katseli kaikessa rauhassa perhettä jonka jälkeen se kääntyi ja rupesi liikkumaan poispäin.
 
Tom ja hänen poikansa Tad lähtivät seuraamaan eläintä eikä tämä ollut lainkaan vaikeata koska se jätti selvät jäljet jälkeensä. Seurattuaan eläintä jonkin matkaa he tulivat joen penkereelle johon  eläin  jätti täysin  selvät jäljet.
Tom ja Tad tulivat sitten paikkaan jossa nämä sudenjäljet loppuivat kokonaan kuin seinään.
Jäljet olivat kuitenkin niin kaukana joesta että se ei olisi millään voinut loikata jokeen saakka.
Jäljet vain loppuivat yhtäkkiä kuin seinään.
 
Gormanit laskivat että siitä mistä jäljet loppuivat jokeen oli18 metriä ja heidän mielestään eläin ei olisi millään voinut loikata niin pitkälle että olisi päässyt jokeen saakka.
 
Jäljityksen aikana Gormanit eivät olleet nähneet minkäänlaisia verenjälkiä.
 
Kun Gormanit ostivat kyseisen karjatilan he ilahtuivat ensin näkemästään mutta ihmettelivät että navetassa oli jokaisessa ovessa useita erittäin raskaita pultteja ovien molemmin puolin.
Kaikki ikkunat olivat myös pultitettuja ja navetan molemmissa päädyissä oli raskaat metallikettingit jotka oli kiinnitetty valtaviin teräsrenkaisiin jotka puolestaan oli upotettu seiniin.
Tämä osoitti että entisillä omistajilla oli ilmeisesti ollut erittäin isokokoisia vahtikoiria.
 
Gormanit ihmettelivät tätä mutta olettivat että entiset omistajat olivat ehkä olleet vainoharhaisia.
Gormanit ihmettelivät myös erinäisiä ehtoja joita entiset omistajat tahtoivat kauppakirjaan  ja eräs tällainen ehto oli se että minkäänlaista kaivamista ei saanut suorittaa karjatilalla ilman että asiasta ensin kerrottiin entisille omistajille.
Gormanit ihmettelivät kovasti tätä pykälää mutta laittoivat sen syyksi sen että entiset omistajat olivat ehkä hiukan vanhuudenhöperöitä.
 
Kun tämän kirjan tekijät tutkivat alueen historiaa niin kävi ilmi että karjatila sijaitsi keskellä n. s. Uintah- laaksoa jossa usein oli havaittu ufoja ja kirjassa väitetään että alkaen 1950- luvulta niin on havaittu tuhansia ufoja alueella ja vaikka suurin osa niistä voidaan selittää niin kuitenkin olemassa on useita kertomuksia joissa on lähietäisyydelläkin havaittu laskeutuneitakin ufoja ja jopa muukalaisia.
 
Eräänä esimerkkinä tästä on se että biologi, professori Frank Salisbury vuonna 1974 kirjoitti kirjan juuri tästä laaksosta ( ' The Utah UFO- display ' ).
Tuossa kirjassaan hän kertoi monta uskomatonta tarinaa ja näyttää siltä että se mistä Salisbury kertoi kirjassaan jatkuu vielä tänä päivänäkin.
 
Asiantuntijana alueella on tiedeopettaja Junior Hicks joka on tutkinut näitä tapauksia ja ufohavaintoja vuosikausia ja hän on mm. ollut tällä kyseisellä karjatilalla töissä nuorempana ja teki jo silloin merkillisiä havaintoja alueella.
Hicksin mukaan saattaa olla että ufoja on havaittu alueella jo vuonna 1776.
 
Hicks kertoo mm. tapauksesta jossa eräs intiaani oli ampunut ufoa ja kuuli kuinka luoti osui metalliseen ufoon ja kertoi myös sen että esim. 1970- luvulla Utahin tiepoliisi sai niin paljon ufoilmoituksia että he lopettivat niiden vastaanottamisen.
 
Hicks viittaa paikallisiin intiaaneihin ja omiin kokemuksiin ja toteaa että tämä Gormanin karjatila on juuri keskellä sitä kiivainta ufoaluetta.
 
Hicks kertoo myös että paikalliset asukkaat  ovat kertoneet merkillisistä eläimistä, mm. sellaisista jotka muistuttavat n. s. Bigfootia.
Lisäksi Ute- intiaanien mukaan jotkut havaitut eläimet saattavat olla n. s. 'Skinwalkereita ' , eli muodonmuuttajia josta tämän kirjan nimikin on otettu.
 
Skinwalkerilla intiaanit tarkoittavat olentoja jotka ovat puhtaasti pahoja ja jotka voivat ottaa minkä eläimen muodon tahansa.
 
Skinwalker olisi suomeksi ehkä ' Ihokulkija ' tai ' Ihokävelijä ' .
 
Hicksin mukaan karjatila sijaitsee nimenomaan Skinwalkerien reitillä.
 
Muutama viikko myöhemmin Gormanin vaimo Ellen oli tulossa kotiin autolla ja oli avannut ja sulkenut tilalle johtavan portin jälkeensä ja meni takaisin autoon jatkaakseen matkaa jolloin hän havaitsi liikettä vasemmassa silmäkulmassa ja kun hän katsoi niin hän näki jättimäisen suden joka seisoi auton vasemmalla puolella ja katsoi ystävällisin silmin sisään autoon.
 
Ellenin mukaan susi oli valtava ja oli neljä kertaa niin suuri kuin mikään muu susi minkä hän oli aikaisemmin ikinä nähnyt.
Sen pää oli korkeammalla kuin auton katto.
 
Hämärässä näkyi myös toinen tosi musta eläin joka oli iso mutta ei yhtä iso kuin tämä susi. Se näytti koiralta mutta sen pää oli aivan liian iso koiran pääksi.
 
Näihin aikoihin rupesi myös esineitä katoamaan ja Tom syöksyi kerran sisälle ja kysyi kuka oli ottanut hänen 35- kiloisen paalukaivajan.
Hän oli jättänyt sen ulos ja meni hakemaan jotakin muuta ja kun hän tuli takaisin pari minuuttia myöhemmin niin se oli kadonnut.
 
Pari iltaa myöhemmin hän syöksyi taas sisälle ja kysyi kuka oli ottanut hänen pihtinsä, eli ne olivat kadonneet sillä aikaa kun hän vain käänsi selkänsä.
 
Myöhemmin Tom löysi kadonneen paalukaivajan korkealla puun latvasta.
Tom tiesi että se olisi vaatinut erittäin vahvaa miestä joka olisi kantanut sitä ylös puun latvaan.
 
Samoihin aikoihin tuli Dave, eli Tomin sisarenpoika, kylään ja eräänä iltana kun Tom oli näyttämässä paikkoja Davelle niin he havaitsivat kirkkaan valon maillaan ja kohteen toisessa päässä oli punainen valo ja Tom oletti että kyseessä oli jeeppi ja salametsästäjiä joten he lähtivät jäljittämään tätä kohdetta ja hämmästyivät kun he huomaisvat että tämä kohde jollain tavalla pääsi aitojen yli ja lisäksi he hämmästelivät sitä että kohde jatkuvasti piti samaa etäisyyttä Tomiin ja 14- vuotiaisiin Daveen ja Tadiin.
Oli aivan selvää että kohteesta pidettiin silmällä näitä kolmea, eli Tomia ja poikia ja että se tahallaan piti samaa etäisyyttä.
Lopuksi kun  kohde tuli erittäin vaikeakulkuiseen paikkaan niin se yksinkertaisesti kohosi ilmaan ja katosi.
 
Myöhemmin Tom ja hänen vaimonsa näkivät saman kohteen uudestaan ja se nousi taas ilmaan ja katosi.
 
Kirjan viidennessä luvussa kirjan tekijät kertovat pitkään paikallisten intiaanien 
perinteisistä Skinwalker- tarinoista ja kuinka Skinwalker on vuosisatojen ajan ollut osa intiaanien todellisuutta.
Intiaanit eivät kuitenkaan vapaaehtoisesti kerro ulkopuolisille näistä Skinwalkereista.
 
Kirjan kuudennessa luvussa tekijät palaavat taas Gormanien karjatilalle ja kertovat kuinka Tom eräänä yönä tapansa mukaan oli ollut ulkona vahtimassa tilaansa. Tom oli ryhtynyt tähän kun hän yritti selvittää niitä outoja asioita mitä tapahtui hänen karjatilallaan.
Tuoona talvisena yönä hän oli ulkona ja valtavaksi hämmästyksekseen näki lentokoneen joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja nyt leijui täysin hiljaa jonkin matkan päässä hänestä.
Se oli 9- 12 m pitkä ja oli ikäänkuin F- 117 häivehävittäjän  ja B- 52 - pommikoneen risteytys mutta tämä oli paljon pienempi kuin F- 117 ja se leijui korkeintaan 6 metrin korkeudessa ja sen alla näkyi suuri määrä erilaisia valoja jotka heijastuivat lumipeitteestä.
 
Tom Gorman ei pystynyt saamaan selville että millä tavalla tämä lentokone synnytti näitä valoja.
Kone lensi täysin hiljaa edestakaisin kuin etsien jotain. Kun kone oli vain 100 metrin päässä hänestä Tom joutui oikaisemaan itsensä jolloin hänen luunsa napsahtivat ja aiheuttivat äänen ja tämä aiheutti  sen että koneen valot välittömästi sammutettiin ja kone kääntyi kohti Tomia.
 
Tämän jälkeen kone etääntyi hänestä.
Useita viikkoja myöhemmin Tomin vaimo Ellen oli yksin kotona oltuaan asioilla ja hän oli juuri tullut portista karjatilalle jolloin hän havaitsi yläpuolellaan samanlaisen kohteen eli pientä lentokonetta muistuttavan kohteen josta tuli erilaisia värejä jotka ympäröivät hänen autonsa.
Ellen lisäsi autonsa vauhtia mutta kone pysyi auton yläpuolella kunnes Ellen tuli kotiinsa saakka jolloin kone jatkoi matkaansa.   
 
Tunti myöhemmin hän katsoi ulos ikkunasta ja näki ikäänkuin ison maastoauton joka oli pysäköity heidän mailleen ja Ellen ihmetteli että miten se on päässyt sinne koska sen olisi pitänyt ohittaa hänet ainoata tietä pitkin.
 
Tämä kohde  oli kirkkaasti valaistu ja hän näki että sen sisällä oli kirjoituspöydän näköinen pöytä ja tämän jälkeen hän näki mustan hahmon joka tuli näkyviin ja meni istumaan pöydän ääreen ja näytti siltä että tällä olennolla oli musta univormu ja jonkunnäköinen päähine tai muu vastaava. Istuttuaan vähän aikaa tämä olento nousi yhtäkkiä ylös ja meni kohti valoisaa oviaukkoa ja Ellenin mielestä olento näytti valtavalta.
Ellen arveli että se oli 210 cm pitkä.
Ellen soitti miehelleen joka palasi seuraavana aamuna jolloin hän meni katsomaan paikkaa ja silloin hän löysi varsin isokokoiset jalanjäljet maasta.
 
Ne olivat 45 cm pitkät eivätkä ne muistuttaneet esim. sotilassaappaita ollenkaan. Se oli vain pehmeä pinta.
Tämän jälkeen Gormanit eivät enää päästäneet lapsiaan ulos iltaisin.
 
SUT: n puheenjohtaja Tapani Koivula haastatteli allekirjoittanutta keväällä 2007 ja tämä kuusisivuinen haastattelu julkaistiin Ultralehdessä kesällä 2007.
Tässä haastattelussa toin esille tapauksen joka mielestäni oli hyvin merkittävä ufologiassa, eli n. s.  Operaatio Praton Pohjois- Brasiliassa 1970- luvulla jolloin ihmiset kertoivat ufoista jotka tulivat merestä ja palasivat mereen ja sananmukaisesti metsästi ihmisiä ja ampuivat heitä valosäteillä joskus tappaen heitä ja joskus vahingoittaen heitä.
 
On varsin mielenkiintoista nyt havaita että tämän kirjan tekijät ottavat esille tuon saman tapauksen, eli Operaatio Praton esimerkkinä siitä että ufot saattavat olla vaarallisia, eli kertovat kuinka ufoista on ammuttu valosäteitä ihmisiin, tappaen ja haavoittaen heitä.
 
Asiasta on myös Jacques Vallee kirjoittanut kirjan ' Confrontations ' ja myös toimittaja Bob Pratt on kirjoittanut kirjan samasta asiasta  ( ' UFO Danger Zone ' ).
 
( Allekirjoittanut on aikaisemmin kirjoittanut kirjaesittelyt molemmista kirjoista ) .
 
Toisena esimerkkinä kirjan tekijät ottavat esille n. s. Cash- Landrum- tapauksen joka on mainittu myös allekirjoittaneen kirjoissa.
 
Erittäin usein Gormanin perhe havaitsi läntisellä taivaalla merkillisiä keltaisia rakennelmia taivaalla. Kaikki perheenjäsenet näkivät näitä kymmeniä kertoja.
Tomilla oli tapana käyttää ulkona olevaa 120 cm korkuista puun kantoa tukenaan kun hän seurasi kiikarilla näitä rakennelmia jotka olivat noin 1, 6 km: n etäisyydellä ja joskus ne näyttivät litteiltä ja joskus pitkulaisilta ja joskus isolta keltaiselta laskeutuvalta auringolta.
 
Eräänä iltana hän tarkkaili giganttista keltaista kohdetta joka leijui taivaalla ja ihmetteli mistä syystä nämä  aina esiintyivät  samassa paikassa.
Tuona iltana hän havaitsi merkillisen ilmiön eli kun hän katseli keltaista massaa niin näytti siltä että sen keskellä oli ikäänkuin toinen taivas ja kiikarilla katsoessaan hän näki ikäänkuin sinisen taivaan ja Tom sai sellaisen käsityksen että oli kuin hän olisi katsonut jostain ikkunasta johonkin toiseen maailmaan tai toiseen aikaan.
 
Pari kertaa kun Tom tarkkaili näitä keltaisia rakennelmia niin hän havaitsi että sieltä tuli jokin musta esine ulos ja lensi nopeasti hänen ylitseen niin suurella nopeudella ettei hän ehtinyt nähdä mikä se oli ja Gorman ryhtyi pohtimaan sitä että onko tilanne se että kyseessä todellakin on ikkuna toiseen ulottuvuuteen.
 
Kerran hän havaitsi myös sen että kun hän tuli kotiin ja näki tämän keltaisen
kohteen taivaalla niin niin kauan kuin hän oli kauempana kodistaan niin se näytti hyvin heikolta ja oli vaikeasti havaittavissa ja ulkopuolinen olisi tuskin kiinnittänyt siihen mitään huomiota mutta sitä lähemmäksi hän tuli kotitilaansa niin sitä selvemmältä tämä keltainen kohde näytti ja Tom tajusi silloin että kyseessä on ikäänkuin jonkunnäköinen tunneli jonka aukko on suoraan hänen karjatilansa yllä.
 
Toisaalta jos esim. autoilija ajaa ohi noin 1,6 km:n etäisyydellä niin hän ei näe mitään.
 
Talvella 1994- 1995 Tom oli valtavan lumimyrskyn jälkeen tarkastamassa karjaansa ja huomasi että yksi lehmä oli kadoksissa ja lähti etsimään sitä.
Etsittyään jonkin aikaa hän näkikin tuoreita jälkiä ja lähti seuraamaan näitä jälkiä.
Seurattuaan jälkiä vähän aikaa hän havaitsi että jäljistä päätellen lehmä oli alkanut juoksemaan ikäänkuin pakoon jotakin ja Tom ihmetteli että mikä se voisi olla jota lehmä oli paennut koska lumessa ei näkynyt muita jälkiä kuin lehmän omat jäljet.
 
Kun Tom saapui eräälle aukeamalle niin jäljet loppuivatkin yllättäen.
Toim ei tajunnut millään tavalla ne olisi voineet loppua.
Näytti ihan siltä että lehmää olisi juostessaan nostettu ilmaan tai että se olisi juossut jonkun portin läpi toiseen ulottuvuuteen.
Lehmä oli vain kadonnut
 
Huhtikuussa 1995 Tom oli menettänyt neljä lehmää selittämättömästi ja eräänä
päivänä hän oli poikansa Tadin kanssa ulkona tarkastamassa karjaa ja Tad- poika oli ajamassa takaa erästä vasikkaa joka oli eksynyt emostaan.
Juuri kun Tad oli löytänyt vasikan ja ajoi sitä takaa saadakseen sitä kiinni niin hän ratsasti puron ohi ja näki että yksi lehmä oli purossa ja yritti kovasti äännellen päästä ylös purosta mutta liukui aina takaisin puroon koska oli liukasta.
 
Tad päätti että hän ensin ottaa vasikan kiinni ja sen jälkeen tulee takaisin ja pelastaa lehmän.
Noin 20 minuuttia myöhemmin kun Tad oli ottanut vasikan kiinni hän palasikin purolle tarkoituksenaan pelastaa lehmä mutta löysikin lehmän makaavan keskellä puroa ja kun hän meni lähemmäs katsomaan sitä hän huomasi että lehmä oli silvottu ja koko sen peräaukko oli kaivettu ikäänkuin pyöreällä työkalulla ulos.
 
Reiän läpimitta oli 15 cm.
 
Tom havaitsi nyt että yleensä kun karjaa katosi tai myöhemmin kuin näitä silpomisisia tapahtui enemmän että usein ne tapahtui keskellä lumimyrskyä tai ukkosmyrskyä eli silloin kuin oli mahdollisimman huono sää.  
 
Tomin vaimo Ellen taas  pohti yhä enevässä määrin että kuka hänen kodissaan piilotteli esineitä ja hänelle tuli sellainen tunne että joku tarkkaili häntä jatkuvasti ja aina kun hän jätti jonkun huoneen niin sieltä katosi joku esine jonka hän sitten löysi mikrouunista.
 
Gormanit olivat usein havainneet sinisiä palloja jotka leijuivat ilmassa ja eräänä iltana he näkivät että heidän karjansa käyttäytyi oudosti ja kun he ryhtyivät tarkkailemaan karjaa he näkivät sinisen pallon joka lensi erään hevosen pään ympärillä.
 
Yhtäkkiä sininen pallo ampaisi suurella nopeudella suoraan Gormaneja kohti ja pysähtyi noin 6 metriä heistä ja jäi leijumaan noin 4,5 metrin korkeudella ja kun Tom tarkkaili sitä niin hänen mielestään sillä oli kova ulkopinta joka muistutti lasia, se oli 2- 3 kertaa pesäpallon kokoinen mutta sen sisällä oli intensiivisen sininen aine joka näytti ikäänkuin nesteeltä joka oli lähellä kiehumispistettä.
 
Samassa Tom ja hänen vaimonsa tunsivat intensiivistä kauhua ja jonkun ajan kuluttua tämä pallo syöksyi metsään ja he näkivät kuinka se lensi suoraan metsään välttäen kuitenkin  vaivattomasti kaikki puunrungot ja oksat  aivan selvästi älykkäässä ohjauksessa.
 
Tom pohti tätä kauhun tunnetta ja hän oivalsi ettei kyseessä ollut normaali kauhu vaan että se oli tämän pallon aiheuttama keinotekoinen kauhu.
 
Siirryttyään sisällä olohuoneeseensa ja istuttuaan siellä jonkin aikaa he havaitsivat saman  sinisen pallon joka lensi hitaasti heidän ikkunansa ohi ja he panivat myös merkille että kun pallo lähestyi niin olohuoneen valot himmenivät ja kun pallo oli lentänyt ohi niin ne palasivat taas normaaliin kirkkauteensa.
 
Kesäkuun lopulla 1996 tieto karjatilan merkillisyyksistä oli ruvennut leviämään ja eräänä päivänä Gormanit näkivät vieraan miehen joka tuli autolla  karjatilalle.
Mies oli yli 180 cm pitkä, leveäharteinen ja vaaleatukkainen ja Gormanien hämmästyksekseen mies pyysi kohteliaasti että hän saisi tulla heidän karjatilalleen rukoilemaan.
 
Hetken kuluttua kun mies toisti pyyntönsä niin Tom suostui siihen ja Tom ja Tad ajoivat miehen eräälle paikalle jossa mies levitti kätensä ja aivan selvästi otti jonkunlaisen rukousasennon.
Tälllöin Tom ja Tad kuulivat metsiköstä ääniä jotka muistuttivat lehmän kelloja
ja he hämmästyivät kovasti koska heidän karjatilallaan ei edes ollut olemassa lehmänkelloja.
Yllättäen he näkivät kuinka metsästä tuli epäselvä hahmo joka tuli suurella nopeudella suoraan kohti rukoilevaa miestä.
 
Tämä hahmo liikkui nopeasti puusta puuhun ja näytti välillä silti kuin se olisi lentänyt ympyrässä ja yllättäen se syöksyi esille metsiköstä ja Tom kertoo että se oli ääriviivoiltaan epäselvä, heidän oli vaikea nähdä mikä se oli.
Tämä kohde syöksyi suoraan tämän rukoilevan miehen luo joka siinä vaiheessa ei ollut lainkaan havainnut sitä.
 
Tämä hahmo, mikä se sitten olikaan, pysähtyi muutama senttimetri rukoilevasta miehestä ja päästi sellaisen äänen joka kuului ympäri koko karjatilaa ja ääni muistutti osittain karhun ääntä ja osittain leijonan ääntä.
Rukoileva vieras mies hyppäsi 3 metriä taaksepäin ja putosi alas ja oli täydessä shokissa ja huusi hysteerisesti ja loppujen lopuksi hän syöksyi Tomin luo ja kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja oli aivan selvää että hän oli täysin poissa tolaltaan ja hysteerisessä tilassa ja suunniltaan pelosta.
 
Tom raahasi vieraan miehen heidän autoonsa ja Tad vei heidät miehen omalle autolle. Matkan aikana Tom istui takapenkillä ja vieras mies oli edelleen kiinni hänen kaulassaan.
Mies totesi sitten että ' tämä karjatila on kirottu ja että hän ei ikinä palaa tänne ' .
Tämän jälkeen mies ajoi pois hurjalla vauhdilla.
 
Vähän aikaa tämän jälkeen Tom ja Tad näkivät elokuvan ' Predator ' jossa on mukana mm. Arnold Schwarzenegger ja he totesivat  että se mikä nähtiin elokuvassa oli juuri samanlainen kuin mitä he olivat nähneet oikeasti.
 
Eräänä iltana huhtikuussa 1996 Tom istui talonsa ulkopuolella ja hänen kolme koiraansa olivat siinä vieressä kun hän taas yllättäen näki sinisen pallon joka lähestyi häntä.
Se lensi alle 3 metrin korkeudessa ja tuli Tomia kohti ja hetken mielijohteesta Tom tällä kertaa päästi koiransa irti ja kaikki kolme koiraa juoksivat pallon luo ja hyökkäsivät sitä kohti ja joka kerta kun koira hyökkäsi niin pallo siirtyi järjestelmällisesti vähän taaksepäin väistäen koiraa joten yksikään koira ei päässyt ihan kiinni siniseen palloon.
 
Tom huolestui erittäin paljon kun hän havaitsi että sininen pallo ilmeisesti tietoisesti johti koiria läheiseen metsikköön ja hetken kuluttua pallo ja koirat olivatkin metsikössä eikä Tom nähnyt niitä enää.
Hetken kuluttua Tom kuuli kauheata ulvontaa metsästä. Koska jo oli pimeätä niin Tom ei tahtonut mennä sinne katsomaan vaan päätti että hän menee sinne seuraavana päivänä katsomaan mitä on tapahtunut.
 
Seuraavana päivänä hän löysi kolme palanutta ympyrää joiden keskellä oli jonkunlainen pehmeä massa ja Tom tajusi että siinä oli jäännökset hänen kolmesta koirastaan.
 
Muutaman tunnin sisällä Tom oli saanut tarpeekseen ja yhdessä perheen kanssa hän päätti myydä pois karjatila joka oli ollut heillä nyt kaksi kuukautta.
 
Kesällä 1996 oli Las Vegasilainen kiinteistömiljonääri Bob Bigelow perustanut NIDS- järjestön jonka tehtävä oli tutkia mm. ufoja.
NIDS julkaisi ilmoituksen asiasta mm. arvovaltaisessa Science- lehdessä jossa fil. tri Colm A. Kelleher näki sen ja tarttui tilaisuuteen osallistua mielenkiintoiseen tutkimukseen.
Kelleherin lisäksi NIDSiin oli liittynyt kaksi muuta fil. tri- tasoa olevaa tiedemiestä jonka lisäksi NIDSillä oli maailman huippuluokkaa oleva monitieteellinen neuvosto joka oli valittu valtatieteen piiristä.
 
Muutaman viikon sisällä NIDS oli ostanut Gormanien karjatilan mutta Gormanit suostuivat kuitenkin siihen että he jäivät tilalle töihin NIDSin palkkaamina.
 
Kun Kelleher ja muut tiedemiehet ensimmäisen kerran tulivat Gormanien entiselle tilalle niin Tom näytti heille paikkoja ja näytti jäljet hänen koiristaan ja näytti mm. silvottua karjaa joka oli mädäntynyt vasta vuoden kuluttua vaikka se yleensä Utahin olosuhteissa kestää vain muutama viikko.
 
Lisäksi Gorman näytti niitä merkillisiä syvennyksiä, pieniä kuoppia joita oli runsaasti ympäri karjatilaa ikäänkuin jokin painava olisi silloin tällöin laskeutunut hänen mailleen.
 
Bigelow oli myös kerännyt arvovaltaisen lautakunnan joka koostui eri alojen tiedemiehistä ja tarkoitus oli että tämä lautakunta valvoisi NIDSin toimintaa ja työtä.
 
Kun NIDSin tiedemiehet suunnittelivat toimintaa he ottivat oppia siitä miten oli tutkittu ufoja Gulf Breezessa ja Hessdalenissa Norjassa ja Kelleher matkusti itse Norjaan tutustumaan Hessdaleniin ja tapasi mm. Hessdalenin projektin johtajan Erling Strandin.
Kelleherin mukaan hän keskusteli Strandin ja hänen ryhmänsä kanssa Hessdalenista tuntikaupalla.
 
Näissä keskusteluissa tuli ilmi että paitsi ne valoilmiöt joista yleensä puhutaan Hessdalenin yhteydessä niin paikkakuntalaiset puhuivat Hessdalenissa myös valtavista kolmiomaisista kohteista, ufoista ja merkillisistä eläimistä jne.
 
NIDSin tiedemiehet tutustuivat myös Gulf Breezeen.
 
Tämän jälkeen NIDSin tiedemiehet ottivat käyttöönsä perävaunun johon oli sijoitettu kaiken maailman tieteellisiä laitteita.
Laitteita oli niin paljon ettei niitä voi luetella tämän kirjaesittelyn yhteydessä.
 
Alussa he käyttivät kahta eri ryhmää joissa molemmissa oli yksi tiedemies ja nämä ryhmät pitivät yhteyttä toisiinsa radiopuhelimien välityksellä.
 
Ensimmäinen havainto jonka ryhmä teki oli 16.9.1996 kello 1:30 yöllä kun he näkivät valoilmiön puiden yläpuolella karjatilan länsiosassa.
Valo oli niin kirkas että he ensin luulivat että kyseessä oli soihtu. Se leijui noin 10 minuuttia puiden yllä ja siirtyi sitten pois näkyvistä ja tuli sitten taas takaisin ja kaikki läsnäolijat olivat sitä mieltä ettei se ollut mikään tunnettu kohde, toisin sanoen se oli ufo.
 
NIDSin tiedemiehet keskustelivat myös Gormanin tilan naapurien kanssa ja nämä olivat aluksi hyvin vastahakoisia puhumaan mistään.
Mutta vähitellen kun he tutustuivat NIDSin tiedemiehiin he kertoivat oudoista kokemuksistaan ja havainnoistaan jolloin ilmeni ettei näitä outoja tapauksia sattunut vain Gormanin tilalla vaan myös naapuritiloilla ja eräs naapuri jota Kelleher kustuu herra Gonsaleziksi kertoo kuinka hän kerran oli löytänyt 8- vuotiaan lehmänsä jolla oli kaksi murtunutta jalkaa.
Gonsalez oli joussut takaisin sisälle hakemaan peitettä jolla peittää tuskissaan olevaa eläintä joka ilmeisesti oli shokissa ja kärsi.
Kun Gonsalez tuli takaisin 5 minuuttia myöhemmin niin eläin ei ollut enää paikallaan vaan se oli kadonnut.
Gonsalez etsi eläintä mutta ei löytänyt sitä.
Kun Gonsalez myöhemmin iltapäivällä katseli ulos ikkunasta niin hän melkein pyörtyi kun hän taas näki saman lehmän miltei samassa paikassa mutta noin 50 metriä sivussa alkupeäisestä paikasta.
Kun Gonsalez nyt juoksi lehmän luo niin nyt sillä oli neljä murtunutta jalkaa ja tällöin hän meni hakemaan kiväärinsä ja lopetti eläimen että se pääsi kärsimyksistään.
 
Gonsalez totesi että ainoa minkä hän keksi oli että lehmä oli ensin nostettu johonkin lentolaitteeseen ja pudotettu alas ja sen jälkeen se oli nostettu ylös toisen kerran ja taas pudotettu.
Muuta vaihtoehtoa hän ei keksinyt.
 
13.11. kello 1:30 aamuyöllä NIDSin tiedemiehet näkivät hiljaisen kirkkaan keltaisen valon joka ilmestyi kuin tyhjästä ja kun kirkas valo tuli tarkkailijoiden yläpuolelle se teki 360 asteen käännöksen ja palasi tulosuuntaansa.
 
Kelleher itse onnistui ottamaan pari valokuvaa valosta vaikka kuvissa näkyy vain jotakin epämääräistä.
Tiedemiehet olivat kuitenkin nyt vakuuttuneita siitä että karjatilalla tapahtui jotakin koska olivat itse nähneet näitä valoja ja näinollen he pystyivät itse vahvistamaan Gormanien kertomuksia.
 
Pahimman talvisään aikana NIDSin tiedemiehet eivät olleet perävaunussaan vaan Las Vegasissa ja lensivät aina tarvittaessa karjatilalle ja 10.3. Tom soitti NIDSin työryhmälle ja Kelleherille ja kertoi tarinan että hän oli löytänyt silvotun vasikan ja NIDSin tiedemiehet, eli Kelleher ja eläinlääkäri ja eräs fyysikko hyppäsi yksityiseen lentokoneeseen joka oli heidän käytössään ja lensivät karjatilalle ja viisi tuntia sen jälkeen kuin Tom oli soittanut he olivat paikalla Tomin luona ja saivat kuulla merkillisen tarinan.
 
Tom ja hänen vaimonsa olivat merkinneet tämän vasikan ja kiinnittäneet sen korvaan ison keltaisen muovipalan.
Sen jälkeen he olivat siirtyneet muutama sata metriä erään kukkulan taakse jatkaakseen työnsä erään toisen vasikan kanssa kun he kuulivat että koirat pitivät kauheata ääntä.
He palasivat sen vasikan luokse jota he olivat jo merkinneet 10 minuuttia aikaisemmin ja nyt he löysivät vasikan silvottuna.
Kaikki sen jalat oli irroitettu ja laitettu nätisti riviin itse raadon viereen ja kaikki sisukset oli poistettu ja kylkiluut oli katkaistu ja juuri se  korva jossa oli se keltainen iso muovipala oli poistettu kirurgisella tarkkuudella.
 
Kaikki tämä oli tapahtunut sadan metrin etäisyydellä tiedemiesten perävaunusta.
Missään ei ollut minkäännäköistä jälkeä verestä, ei tippaakaan.
 
Ryhmä etsi jälkiä maasta mutta ei löytänyt minkäänlaisia jälkiä, ei ihmisen jälkiä eikä kulkuneuvon jälkiä.  
Lisäksi he totesivat että Tom Gorman ja hänen vaimonsa olivat olleet muutaman sadan metrin päässä ja hehän olivat tottuneita katsomaan ja kuuntelemaan jos näkyisi tai kuuluisi jotakin epätavallista.
 
Kelleher kiinnitti myös huomiota Gormanien kolmeen koiraan jotka olivat kopeissaan ja olivat hyvin peloissaan ja Tom kertoi että koirat eivät olleet tulleet ulos kopeistaan koko päivänä, eivät edes vettä hakemaan tai syödäkseen.
 
Lisäksi Gormanien neljäs koira oli kadonnut eivätkä he milloinkaan nähneet sitä enää uudestaan.
 
18.3 ryhmä oli kokoontunut tiedemiesten perävaunuun keskustelemaan tapauksesta kun kello 23 illalla kaikki koirat rupesivat haukkumaan ja ulvomaan hysteerisesti.
Tom, fyysikko ja Kelleher juoksivat ulos Tomin kuorma-auton luo jossa oli voimakas valonheitin ja he lähtivät ajelemaan tällä kunnes tulivat metsikköön ja näkivät puussa kaksi isoa keltaista silmää jotka tuijottivat heitä.
He ajoivat lähemmäs ja tajusivat että kyseessä oli valtavan eläimen silmät ja tämä eläin oli puussa, ilmeisesti  6 metrin korkeudessa.
 
Tom ampui kiväärillään tämän eläimen ja kertoi osuneensa 50 metrin päästä ja kun he lähtivät etsimään tätä eläintä niin he näkivät toisen samanlaisen eläimen jota hän ampui kaksi kertaa.
 
Tämän  jälkeen he ryhtyivät etsimään eläimiä mutta eivät löytäneet niitä mistään niiden valtavasta koosta huolimatta.
Kelleher löysi itse lumessa merkillisen pitkulaisen jäljen joka oli noin 15 cm läpimitaltaan ja jälki näytti siltä että siinä olisi ollut kaksi terävää kynttä jotka olivat jäljen takaosassa ja jälki näytti melkein valtavalta petolinnulta tai raptorilta
ja se näytti erittäin raskaan eläimen jättämältä.
 
Hiukan myöhemmin he löysivät toisen, samanlaisen jäljen mutta mitään verta tai eläimiä he eivät löytäneet.
 
Kelleher ja muut raportoivat tapauksesta Las Vegasissa NIDSin tiedemieslautakunnalle joka kuitenkin totesi että vaikka tapaukset olivat outoja niin ei ollut olemassa mitään tieteellisiä todisteita paranormaalista toiminnasta koska oli olemassa vain filmi jostain jäljestä ja havaitsijoiden kertomukset.
 
Tomin mielestä eläimet painoivat varmasti noin 180 kg ja hän oli noin 12 metrin etäisyydellä kun hän ampui.
 
Huhtikuun 2. pnä Tom soitti Kelleherille ja kertoi että taas oli yksi vasikka kadonnut ja tämä oli jo viides eläin joka katosi ilman selityksiä vuonna 1997. Samalla Tom oli myös huomannut että yksi koira oli taas kadonnut.
 
Kelleher järjesti retkikunnan taas jo seuraavana päivänä, eli 3. päivänä he saapuivat taas karjatilalle.
Kun he saapuivat karjatilalle he löysivät Tomin ja hänen vaimonsa Ellenin erittäin järkyttyneinä.
Ellen ei ollut palannut entiselle kotitilalleen mutta tällä kertaa hän oli sattumalta paikalla ja he olivat iltapäivällä 2.4. ajaneet aitauksen ohi jossa härät olivat. He olivat tyytyväisinä katsoneet komeita härkiä.
45 minuuttia myöhemmin he palasivat ja ajoivat taas härkäaitauksen ohi ja havaitsivat hämmästyksekseen että se oli tyhjä ja kaikki neljä härkää olivat kadonneet.
He tutkivat ympäristöä ja Tom käveli erään pienen perävaunun ohi joka oli lähellä härkäaitausta ja katsoi sisälle perävaunuun ja havaitsi että kaikki neljä härkää olivat ahtautuneina tuohon pieneen perävaunuun.
 
Näytti siltä että ne olivat ikäänkuin lamaantuneina ja tuskin tajuissaan.  
 
Tom rupesi hakkaamaan perävaunun seinään jolloin kaikki neljä härkää ikäänkuin heräsivät hypnoosista ja rupesivat potkimaan ja mölyämään päästääkseen ulos pienestä ja ahtaasta paikasta.
 
Härät tuhosivat täysin pienen perävaunun sisuksen ja loppujen lopuksi ne onnistuivat potkaisemaan ulos metallisen oven ja kaikki neljä karkasivat heti perävaunusta.
Tom ja Ellen saivat tuntikaupalla taas etsiä härkiä ja siirtämään ne oikeaan aitaukseen.
 
Kun Kelleher ja muut kuulivat tämän he poistuivat välittömästi tutkimaan itse kyseistä perävaunua ja Kelleher kertoo kuinka hän tutki sitä ainoata ovea josta olisi voinut päästä sisälle perävaunuun aitauksesta ja huomasi että se oli pultitettu ja edelleen lukittu piikkilangan kappaleella.
Lisäksi Kelleher havaitsi että oven sisäpuolella oli paljon vanhaa hämähäkinseittiä ja Kelleherin mielestä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta että ovea olisi voitu avata ilman että nämä hämähäkinseitit olisivat repeytyneet.
 
Kelleher ja muut ryhtyivät tutkimaan härkäaitausta ja ympäristöä niillä laitteilla mitä heillä oli mukanaan ja havaitsivat hämmästyksekseen että aitauksen  metallitangot, erityisesti ne jotka olivat lähellä pientä perävaunua olivat kaikki erittäin magneettisia ja heidän mittauslaitteensa neula ylitti mittausasteikon.
 
He mittasivat näitä tankoja viiden minuutin välein ja havaitsivat että magneettisuus vähitellen väheni.
48 tuntia myöhemmin tätä magnetismia ei enää ollut havaittavissa.
 
Tom kertoi samalla toisesta tapauksesta joka oli sattunut edellisenä päivänä eli hän oli katsonut kun yksi lehmä lähestyi suolatankoa ja kun se pääsi lähelle sitä niin lehmä jähmettyi ja rupesi peruuttamaan ja peruutti kunnes pääsi jonkun matkan päähän suolatangosta jolloin lehmä kääntyi ja juoksi pois niin kovaa kuin vain pääsi.
 
Tom oli oppinut että kun hän käytti kompassia niin välillä neula osoitti jotakin näkymätöntä ja Tom tarttui nyt kompassiin ja kompassin neula osoitti että lähellä suolatankoa oli jokin näkymätön ja kun tämä näkymätön siirtyi lehmien joukkoon niin lehmät jakautuivat kahteen ryhmään ja juoksivat eri suuntiin.  
 
Kompassin neula myös osoitti sitä paikkaa joka oli keskellä lehmälaumaa.
 
Tällä kertaa Kelleher ja eräs kanadalainen tutkija joka oli mukana, kertoivat molemmat siitä että he tunsivat jonkun lähellä heitä seisovan näkymättömän läsnäolon.
Tämä näkymätön tarkkaili heitä.
Samalla he tunsivat kovan myskin hajun.
 
Kelleher kertoo myös tapauksesta jolloin he näkivät eräältä  kukkulalta katsottuna alapuolellaan  suuren valkoisen valon maassa.
Kiikarilla katsottuna se oli erittäin kirkas mutta kun sitä katsottiin paljain silmin niin se oli tuskin havaittavissa. Mutta kun he tarkkailivat tätä kohdetta yökiikarilla niin se näytti erittäin kirkkaalta isolta valkoiselta säteeltä joka oli maassa noin 1,6 km heistä.
 
Kerran he myös havaitsivat ihmeekseen että kun he olivat tiedemiesten perävaunussa ja Ellen tuli sinne niin magneettinen mittari hyppäsi yli asteikon ja vaikutti silti että Ellenin vieressä oli jokin näkymätön.
Kun Ellen poistui perävaunusta niin myös ylimääräinen magneettisuus katosi eikä palannut kun Ellen taas palasi perävaunuun.
 
Tom ja tiedemiehet olivat oppineet sen että koirat reagoivat aina tähän tuntemattomaan ja tästä syystä he rakensivat koirille aitaukset  jotka olivat  24 x 6 x  4,5 metriä ja jokaisen aitauksen sivulle rakennettiin puinen tarkkailutasenne joka muistutti hirvimetsästyksessä käytettyä tasannetta.
 
Sen jälkeen kuin nämä oli rakennettu niin jokin tai joku tuntematon toistuvasti meni niihin ja avasi ovet, lukkoja katosi, koiria päästettiin irti tuntemattomalla tavalla ja vaikka sisäovetkin oli varmistettu paksuilla vaijereilla niin nekin katosivat.
Tiedemiehet laskivat että tietyssä vaiheessa yhteensä 108 tällaista tapausta oli
sattunut ja kuitenkaan he eivät ikinä havainneet kuka sen teki eivätkä saaneet ikinä kiinni ketään vaikka he yrittivät valvoa ja vahtia aitauksia tarkkaankin.
 
Eräänä iltana NIDSin ryhmä oli illalla vahtimassa jolloin he näkivät 75 metrin päässä itsestään vasemmalla puolella äänettömän sinivalkoisen valopallon  joka oli noin koripallon kokoinen.
Pallo leijui noin 4,5 metrin korkeudessa ja he näkivät että se oli sen verran kirkas että se valaisi alapuolellaan olevaa ruohikkoa.
Yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynyt niin yhtä nopeasti se katosi.
 
Eräs ryhmän jäsenistä katseli ITT: n kolmannen sukupolven yökiikarin kautta ja huudahti yllättäen että ' Jeesus ' ja kertoi että metsikössä oli ' jokin valtava musta '
suoraan heidän edessään ja se liikkui heistä pohjoiseen päin.
Hän sanoi että se oli niin iso että se peitti tähdet, mutta hän ei ollut varma siitä että oliko se puussa tai puitten takana.
 
Yllättäen hän huusi että ' se sai minut ja se sanoi että tarkkailemme teitä ' .
Tämän jälkeen hän mutisi itsekseen että ' Jeesus Kristus, Jeesus Kristus ' ja myöhemmin hän kertoi että siellä oli jokin valtavan iso joka peitti tähdet ja otti hänen mielensä haltuunsa ja se kertoi että se tarkkaili heitä.
 
Tämä NIDSin ryhmän jäsen vaikutti hyvin järkyttyneeltä.
 
Koko sen kesän NIDS vietti tarkkailemassa tuntikaupalla sitä aluetta missä se telepaattinen kohtaus oli tapahtunut ja varsin usein he näkivät erilaisia valoja jotka ilmestyivät muutamaksi sekunniksi jonka jälkeen ne katosivat. Sen jälkeen ne ilmestyivät uudestaan uudessa paikassa ja tarkkailijoiden mielestä näytti siltä että jokin äly leikki kissaa ja hiirtä heidän kanssaan.  
 
Elokuun lopulla 1997 jolloin NIDSin ryhmä ei ollut paikalla Tom Gormanilla oli pelottava kokemus, eli lehmälauma oli taas paniikissa ja karkasi aitauksestaan ja Tom ja hänen poikansa ajoivat karjan takaisin aitaukseen josta se taas karkasi eli karja ilmiselvästi pelkäsi jotakin mitä Tom ja hänen poikansa eivät pystyneet näkemään.
 
Kun Tom ratsasti purolle päin hän näki punaisen golfpallon kokoisen pallon joka yllättäen ilmestyi ja lensi suoraan häntä kohti ja se ohitti nipin napin hevosen pään ja hevonen pelästyi ja rupesi laukkaamaan.
 
Kun Tom taas tuli karjan luo hän näki samanlaisen punaisen pallon joka lensi erään härän pään ympärillä.
Samalla tuli taas punainen pallo suoraan Tomia kohti ja hevonen lähti taas laukkaan suoraan erästä kanjonin reunaa kohti ja juuri ennenkuin he saapuivat kanjonille Tom heittäytyi maahan hevosen selästä mutta hevonen putosi 6 m alas kanjoniin.
 
Kumma kyllä hevonen ei loukkaantunut sen kummemmin vaan Tom onnistui saamaan sen takaisin ylös.
Tämän jälkeen Tom havaitsi kaksi punaista palloa jotka lensivät karjan ympärillä ja näytti ilmiselvältä että ne yrittivät ohjata laumaa puroa kohti.
Tom ja Tad eivät voineet asialle yhtään mitään.
Karja syöksyikin siihen kanjoniin missä puro oli ja putosi 4,5 metriä alas jolloin yksi lehmä ja yksi vasikka kuoli ja toiselta murtui jalat.
 
Toisin sanoen niin punaiset pallot olivat ilmiselvästi tahallaan ohjanneet laumaa tuohon kohtalokkaaseen tilanteeseen.
 
Tämän jälkeen Ellen ja Tom näkivät punaisen pallon joka leijui Tadin pään ympärillä noin 3 metrin korkeudessa ja myöhemmin Tad sanoi että hän oli tuntenut ikäänkuin jonkin läsnäolon mutta hän ei ollut nähnyt mitään.
 
Kun perhe palasi entiselle kotiinsa niin he havaitsivat taas sinisen valopallon joka leijui heidän kotinsa ulkopuolella, noin  3,5 metrin korkeudessa.
Se valaisi läheistä rakennusta ja näytti siltä että se tarkkaili heitä.
 
Kirjan 18 luvussa tekijät kertovat fyysikko Richard Feynmanista joka suhtautui hyvin skeptisesti ufoihin ja eräässä luennossaan vuonna 1963 Feynman oli huomauttanut siitä miten erilaisia kohteita ihmiset näkevät ja kirjan tekijät toteavat että se mitä Feynman luetteli silloin niin juuri tällaisia kohteita on nähty Gormanin karjatilalla.
 
Lisäksi kirjan tekijät tässä keskustelevat pallosalamasta ja Philip Klassin plasmateoriasta sekä maavaloteoriasta ja toteavat että vaikka ne saattavat olla olemassa niin ne ilmiöt mitä he itse näkivät Gormanin karjatilalla ei selity näillä teoriolla.
 
Elokuun 25 pnä 1997 NIDSin ryhmä oli tarkkailemassa karjatilaa kun se havaitsi yöllä pienen keltaisen valon joka näytti suurenevan.
Ensin ryhmä ei kiinnittänyt huomiota siihen koska luuli että se oli joku heijastus mutta sitten kun ryhmä huomasi että sen koko kasvoi he ryhtyivät tarkkailemaan sitä.
Kun he tarkkailivat sitä niin oli ikäänkuin yökiikarissa olisi näkynyt valotunneli josta kiipesi ulos isokokoinen ihmismäinen olento.   
 
Se kiipesi ulos valotunnelista ja katosi yön pimeyteen.
Ryhmä yritti löytää ulostullutta olentoa siinä onnistumatta mutta kun he menivät sille paikalle missä tämä valotunneli oli ollut he tunsivat hajun joka muistutti rikkiä.
 
Kirjan 20. luvussa tekijät keskustelevat pitkään n.s. Bigfootista, eli Sasquatchista, ja toteavat että tällaisia olentoja on nähty monessa maassa kautta vuosisatojen ja he heittävät esille ajatuksen että nämä Bigfootit olisivat jonkunnäköisiä muodonmuuttajia eli jonkunlaisia paranormaaleja ilmestyksiä.
 
Vuoden 1997 kesän lopulla NIDS oli suunnilleen vuoden verran yrittänyt jahdata ilmiötä Gormanin tilalla ja tällöin päätettiin että NIDS ryhtyy tutkimuksiin myös toisella paikkakunnalla, eli Dulcessa New Mexicossa ja tämä vei Kelleherin huomion suurimman osan vuosista 1998- 1999.
Dulcessa oli myös kerrottu karjansilpomisista, valopalloista, ja ufoista.
Esim. myöhään kesällä 1979 Terrance Tafoya ja Charlie Mundez olivat nähneet ufon, äänettömän hopeisen kiekon joka leijui heidän yläpuolellaan ja lensi heidän ylitseen.
Se leijui suunnilleen 5 minuuttia 45- 60 metriä heidän yläpuolellaan jonka jälkeen se kallistui 45 astetta ja rupesi kiipeämään taivaalle.
Tämä ufo oli täsmälleen samannäköinen kuin se jonka Gormanit olivat nähneet omalla tilallaan syyskuussa 1996.
 
Nykyisin miltei 70- vuotias Charlie Mundez kertoi myös että kun hän oli 15- vuotias hän oli eräänä päivänä havainnut jättimäisen ufon joka leijui laakson yläpuolella.
Hän sanoi että se oli ilmeisesti 8 km läpimitaltaan ja siinä oli yksi rivi ikkunoita joka oli ufon keskellä.
Hän kertoi myös että hän oli heikosti nähnyt maaston ufon takana, eli se oli miltei läpinäkyvä.
 
Dulcen alueella asui hyvin tunnettu poliisimies jonka nimi oli Gabe Valdez joka ryhtyi tutkimaan ufohavaintoja ja karjansilpomisia ja nyt 1997 kun Kelleher tapasi Valdezin ensimmäisen kerran niin hän oli eläkkeellä mutta tuli mielellään NIDSin palvelukseen.
 
Kelleher kertoo että kahden vuoden aikana Valdez ja hän itse haastatteli yli 70 havaitsijaa ja luetteloi valtavan määrän paranormaaleja tapauksia joista kukaan ei ollut puhunut aikaisemmin.
 
Dulcesta kerrotaan myös tapaus tammikuulta 1996 jolloin yhdeksän henkilöä neljässä eri autossa näkivät noin kello 12 yöllä giganttisen ufon joka oli niin iso että se oli suurempi kuin mitä laakso oli leveä ja tämän mukaan ufo oli enemmän kuin 1,6 km läpimitaltaan.
Kun se lensi havaitsijoiden yli he näkivät siinä olevia erilaisia rakenteita.
 
Kirjassa kerrotaan myös toisesta tapauksesta jolloin Bruce Montoya ystävineen olivat 17.11.1984 nähneeet kohteen joka näytti isolta harmaalta rokalta joka tuli niin lähelle heitä kuin 50 metriä.
Se oli 30 metriä läpimitaltaan mutta ilman sitä pyrstöä joka rokalla on ja kun se lensi heidän ylitseen he näkivät pyöreitä ikkunoita sen pohjassa.
 
Montoyalla oli mukanaan rynnäkkökivääri ja sai päähänsä ampua tätä kohdetta mutta kun hän laukaisi aseensa niin se jumiutui eikä toiminut.
Myöhemmin he pohtivat että heistä tuntui että kohde olisi ollut biologinen.
He miettivät että olisiko kyseessä ollut elävä olento tai alus?
 
Samalla tavalla kuin Gormanin karjatilalla niin myös Dulcessa on havaittu erilaisia valopalloja jotka lentävät ympäriinsä ja ylös- alas, sik- sakkaavat ja nämä ovat olleet Dulcessa tavallisia havaintoja jo vuosikausia.
 
Sheila Bromberg- niminen nainen kertoo että vuonna 1962 kun hän palasi kotiin hän näki kotinsa ulkopuolella pienen olennon joka näytti aivan samalta kuin se olento joka myöhemmin oli Whitley Strieberin kirjan ' Communionin ' kannessa
mutta tällöin on otettava huomioon että Sheilan havainto on vuodelta 1962 eli vuosikymmeniä ennenkuin Strieberin kirja ilmestyi.
 
Aikaisemmin mainittu poliisi Gabe Valdez kertoo tapauksesta jolloin hän ajoi tällaista valopalloa takaa ja hän on varma siitä että nämä pallot pystyvät kuuntelemaan ihmisten keskusteluja.
 
Kirjan luvussa 22 tekijät tuovat esille muita paikkoja Yhdysvalloissa joilla tapahtuu samanlaisia merkillisyyksiä kuin Dulcessa ja Gormanin tilalla.
Ensimmäiseksi he ottavat esille Yakima- alueen jossa on havaittu paljon outoja asioita.
( Allekirjoittanut on aikaisemmin kirjoittanut kirjaesittelyn Greg Longin kirjasta
' Examining the Earthlight Theory: The Yakima UFO Microcosm '  joka kertoo juuri tästä alueesta ).
 
Kelleherin & Knappin  kirjassa kerrotaan Smith- nimisestä perheestä jolla on karjatila ja kokee kaiken maailman asioita täysin samalla tavalla kuin Gormanin perhe, mm. rva Smith  kiinnitti huomiota vuonna 1969 siihen kun koirat haukkuivat villisti ja hän näki vieraan pojan joka kulki tiellä joka kulki karjatilan ohi.
Poika näytti espanjalaiselta tai intiaanilta ja hänellä oli siniset farmarit ja sininen paita ja sillä aikaa kun rva Smith katseli poikaa niin poika ohitti erästä puuta sen takaa mutta ei tullut ikinä uudelleen esille.
Rva Smith juoksi katsomaan mutta ei löytänyt jälkeäkään hänestä ja tämä asia häiritsi häntä sen verran että hän pyysi että puuta kaadetaan.
 
Lisäksi he ovat kuulleet miesten, naisten ja lasten  ääniä vaikka ketään ei ole näkynyt. Välillä äänet ovat puhuneet täydellistä englantia, välillä jonkunnäköistä mongerrusta jota he eivät ymmärtäneet.
 
Kerran kun he saapuivat kotiin he kuulivat talon sisältä pienten tyttöjen ääniä ja kuulosti siltä että tytöt leikkivät, nauroivat ja kikattivat.
Mutta heti kun Bill ja Susan Smith astuivat sisälle niin äänet loppuivat.
Kerran Bill kuuli ikkunan ulkopuolelta äänen joka tarkkaan selosti ketkä kaikki asui talossa ja missä he olivat ja miltä he näyttivät.
 
Lisäksi he ovat kuulleet askeleita, kolahtamista ja paukuttelua seinistä ja terassilta, jatkuva elektroninen piipitys ja vasarointia joka jatkui yli vuoden.
Lisäksi talossa sattui paljon poltergeistilmiöitä kuten paistinpannuja jotka irtosivat koukuistaan ja lensivät ja ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään omaan tahtiin.
 
Raskaita esineitä siirtyi itsestään, työkaluja katosi ja ilmestyi taas myöhemmin ja eräs tuttava joka oli kaivamassa ojaa pelästyi kun hän näki miehen varjon mutta ei miestä.
Perhe näki usein ufoja ja  usein valopalloja ja kerran he näkivät n. s. zeppeliinia muistuttavan aluksen joka oli kolmen junavaunun pituinen.
 
Eräs paikka jota otetan esille tässä in myös Coloradossa oleva karjatila jota tutki sen aikainen ufoyhdistys APRO 1960- 1970 - luvuilla ja tutkijoihin kuului tri Sprinkle ja antropologi Peter von Arsdale ja seismologi John Derr.
( Allekirjoittaneen kirjassa Ufot ja MIB on pitkä selostus tästä tapauksesta vuoden 1975 kohdalla ) .
 
Tässä tapauksessa merkillepantavaa on se että välillä tämä ilmiö todella kommunikoi karjatilallisten kanssa selvällä englanninkielellä.
 
Tyypillistä näille kaikille paikkakunnille on se että ne sijaitsevat intiaanien mailla tai lähellä intiaanien reservaatteja ja toisaalta myös lähellä puolustusvoimien tukikohtia ja tässä pohditaan sitä että voisiko tilanne olla se että puolustusvoimat ovat tahtoneet ajaa näitä karjatilallisia pois tiloiltaan jotta puolustusvoimat saisi ne haltuunsa mutta kirjan tekijät toteavat että tämä olisi turhaa sen takia että Pentagonilla oli valta muutenkin vallata tai ottaa käyttöönsä alueita kysymättä mitään ja parissa tapauksessa nämä karjatilat ovat olleet vuosikausia tyhjillään ja myytävänä ja silloinhan armeija olisi voinut lunastaa ne itselleen jos olisi tahtonut mutta sellaista ei ole tapahtunut.
 
Näin ollen kirjan tekijät hylkäävät tämän teorian että armeija olisi tämän ilmiön takana.
 
Gormanin karjatilalle oli asennettu kuusi eri valvontakameraa jotka nauhoittivat jatkuvasti 360 asteen alueella ympäri vuorokauden mutta vuoteen sen jälkeen kuin kamerat oli asennettu niin kamerat eivät havainneet mitään epätavallista.
 
Mutta 20.7.1998 Tom Gorman soitti NIDSille huomattuaan että kolme kameraa oli lopettanut toimintansa.
Kaikki kamerat oli pylväiden päissä noin 4,5 metrin korkeudessa ja kamerat oli sidottu tukevasti pylväisiin teollisuusteipillä.
 
Tutkijat lähtivät taas paikalle jolloin havaittiin että kaikkien kolmen kameroiden johdot oli revitty väkisin irti ja lisäksi kaikki se teippi jota oli käytetty pitämään kamerat paikoillaan oli kadonnut ja kun tarkastettiin nauhoja niin huomattiin että kaikki kolme kameraa oli pysähtynyt samaan aikaan, eli kello 20.30.
 
Tutkijat tajusivat tällöin että oli vielä olemassa kamera  joka oli toiminnassa ja joka oli suunnattu pysähtyneiden kameroiden suuntaan ja tutkijat olettivat että tämän kameran nauhalta he pystyvät näkemään mikä se oli joka oli sabotoinut ne muut kamerat.
 
Tutkijat tutkivat nopeasti tämän neljännen kameran nauhoja ja pystyivät sen kameran nauhalta näkemään jopa sen että pysähtyneiden kameroiden alapuolella oleva punainen  valo, joka näytti että kamera toimi, sammui kello 20:30 kuten oli odotettu mutta sen sijaan ei näkynyt mitään syytä miksi kamerat pysähtyivät.
 
Neljännen kameran nauhalla ei näkynyt mitään joka olisi kertonut sen mikä tai kuka repi sammuneiden kameroiden johdot irti.
Joten tapaus jäi selvittämättä.
 
Kaikki teippi joka oli irroitettu näistä kolmesta kamerasta oli kadonnut eikä sitä milloinkaan löydetty ja Kelleher toteaa tässä että kaikki jotka ovat olleet tekemisissä teollisuusteipin kanssa tietävät miten se sulaa lämpimässä kesäsäässä
ja mikä vaiva se on kun yrittää poistaa tällaista teippiä jostain.
Se vaatii valtavasti työtä, vaivaa  ja  ponnistuksia.
 
Huhtikuussa 1999 Tom Gorman ja hänen vaimonsa Ellen havaitsivat että eräässä haassa olevat hevoset käyttäytyivät omituisesti ja kun he menivät tarkistamaan asiaa niin he löysivät ison eläimen joka oli erittäin lihaksikas mutta sillä oli lyhyet jalat ja se näytti hyeenalta mutta sillä oli tuuhea  häntä ja tämä eläin jahtasi näitä hevosia ja puri niitä jalkoihin mutta ei kuitenkaan yrittänyt tappaa niitä tosissaan.
 
He totesivat että häntä muistutti valtavaa ketun häntää mutta loput eläimestä oli
' väärin ' , se ei ollut kettu.
 
Se näytti ja liikkui kuin hyeena mutta sen pää muistutti enemmän koiran päätä.
Sillä oli lyhyet ja paksut jalat ikäänkuin villisian jalat.
He eivät tunnistaneet tätä eläintä.
Tom lähti ajamaan sitä takaa kun se lähti karkuun ja ajoi sitä takaa jonkin aikaa kunnes se katosi, kuin tyhjään.
Tom oli varma siitä ettei se voinut mennä minnekään piiloon. Missään ei ollut mitään piilopaikkoja. Eläin vain katosi.
 
Myös muut havaitsijat näkivät saman eläimen myöhemmin ja arvelit että se oli 180 kg: n  eläin.
 
Vuoden 1997 jälkeen jolloin oli vilkasta Gormanin tilalla niin  havainnot ja ilmiöt vähenivät ja kun Kelleher jätti NIDSin vuonna 2004 niin oli kulunut jo monta vuotta ilman että mitään tapahtui.
 
Tästä oli keskusteltu Tom Gormanin kanssa jo etukäteen kun Tom oli varoittanut NIDSiä että heidän pitää saapua varovasti ja hiljaa karjatilalle etteivät pelota pois tätä ilmiötä.
Gormanin mielestä NIDS oli käyttäytynyt kuin elefantti posliinikaupassa.
 
Kelleher pohtii myös sitä että vaikuttaisiko ilmiöön se seikka että Gormanit jättivät karjatilan, että tarvitsiko tämä ilmiö Gormaneja toimiakseen.
Kun NIDSin tutkijat saapuivat paikalle he olivat kylmiä tarkkailijoita jotka eivät pelästyneet samalla tavalla kuin Gormanit, eli kuvassa ei ollut mukana niin paljon tunteita.
 
Kelleher pohtii että tarvitseeko tämä ilmiö näitä tunteita toimiakseen tai tahtooko se toimia vain jos mukana kuvassa on voimakkaita tunteita.
 
NIDSillä tai Kelleherillä ei ole vastauksia tähän.
 
Kelleher toteaa että ehkä asia yksinkertaisesti oli sillä tavalla että ilmiö menetti kiinnostuksensa Gormanin tilaan.
 
Kirjan 24. luvussa Kelleher pohtii median vaikutusta ja NIDSin suhdetta mediaan.
Hän kertoo että Tom Gorman kyllästyneenä siihen että menetti eläimiä kertoi vuonna 1996 tapauksista Zack Van Eyck- nimiselle toimittajalle joka oli töissä Deseret News- nimisessä lehdessä joka oli Utahin toiseksi suurin sanomalehti ja tästä juttu sitten levisi ja aiheutti sen että NIDS sai silmät auki tälle tapaukselle ja tämä johti sitten siihen että NIDS osti tämän karjatilan.
 
( Tämä  Zack Van Eyckin juttu on myös käytetty lähteenä allekirjoittaneen
kirjoituksessa ' Eläinten silpomistapauksia Utahin karjatilalla ' joka on julkaistu SUT: n CD- ROM- levyllä ' Ufojen varjossa ' . ) 
 
Sitten kun NIDS olisi ostanut Gormanin tilan niin NIDS päätti että ulkopuolisilta kielletään pääsy karjatilalle jotta tutkijat saisivat toimia rauhassa siellä.
Tämä taas aiheutti paljon hankaluuksia NIDSille kun ihmiset vaativat tietoja joita NIDS ei katsonut aiheellisiksi antaa tutkimusten ollessa vielä vireillä.
 
Kaiken maailman huhuja lähti liikkeelle.
Esim. kesällä 2004 eräs fyysikko jonka nimeä tässä ei kerrota väitti jopa että yksi tai kaksi NIDSin tiedemiestä olisi murhattu Gormanin karjatilalla.
Kelleher kertoo tämän esimerkkinä siitä millaisia huhuja oli lähtenyt liikkeelle.
 
Vuonna 2002 George Knapp oli saanut luvan NIDSiltä kirjoittaa asiasta ja hän kirjoitti asiasta kaksiosaisen  ' Path of the Skinwalker '- nimisen artikkelin  joka julkaistiin Las Vegas Mercury- lehdessä ja tästä se pääsi sitten ufolehtiin USA: ssa, Englannissa ja Brasiliassa ja käännettiin portugaliksi tämän kirjan mukaan.
 
Tämä tieto hiukan harmittaa allekirjoittanutta sen takia että allekirjoittanut käänsi tämän jutun jo vuosia sitten myös suomeksi mutta sitähän Kelleher ei voinut tietää.
Mutta tämä juttu on ollut suomalaisten lukijoitten luettavissa jo monta vuotta ja allekirjoittaneen otsikko tälle käännökselle oli ' Mitä ihmettä tapahtui karjatilalla Utahissa ? ' ja nykyisin se on luettavissa hiukan eri nimisenä SUT: n CD- rompulla kuten yllä on kerrottu.
 
Allekirjoittaneella on sellainen käsitys että myös tämä kirjaesittely tulee pian ilmestymään samalla rompulla koska se on jatkoa aikaisemmin julkaistulle paljon lyhyemmälle kertomukselle.
 
 
Lopuksi Kelleher kysyy että miten selitämme nyt näitä tapahtumia Utahin ja Coloradon karjatiloilla?
 
NIDShan tutki tapahtumia kahdeksan vuoden aikana ja rekisteröi yli sata outoa ilmiötä ja kysymys kuuluu nyt että miten näitä pitää selittää.
 
Kelleher toteaa että näyttää siltä että ilmiöitä tapahtui laajalla skaalalla eli havaittiin poltergeist- ilmiöitä, paranormaaleja ilmiöitä, ufoilmiöitä, kryptozoloogisia ilmiöitä, jne.
Miten näitä pitää selittää?
 
Väitetään jopa että MIBit saapuivat paikalle.
 
Kelleher kysyy että voisiko kyseessä olla petos, eli että Gormanin perhe olisi keksinyt kaikkia näitä tapauksia ja hän torjuu sen suoralta kädeltä ja toteaa että ensinnäkin paikallisten intiaanien kertomusten mukaan ilmiöitä on havaittu siellä jo satojen vuosien aikana ja lisäksi naapurit ja vierailijat ovat nähneet outoja ilmiöitä ja myös NIDSin tiedemiehet  itse.
 
Tämän perusteella Kelleher torjuu ajatuksen petoksesta.
 
Voisiko kyseessä olla harhanäyt?
NIDS pohti tarkkaan tätä ja otti myös huomioon psykologista ilmiötä jota kutsutaan nimellä paraphreenia mutta Yhdysvalloissa se kulkee nimellä skitsofreenia.
NIDS torjuu tämänkin vaihtoehdon sen johdosta että NIDShan haastatteli runsaasti silminnäkijöitä ja naapureita ja nämä kaikki kertoivat havainneensa näitä ilmiöitä ja usein samaan aikaan kuin toiset.
Tällä perusteella NIDS ja Kelleher torjuu tämän vaihtoehdon.
 
Kun pohditaan luonnon ilmiöitä niin Kelleher ottivat huomioon Tectonic Strain- teorian, eli Persingerin ja John Derrin teorian sekä pallosalamat jne ja totesivat että kun tutkittiin kymmenen vuoden ajanjaksoa niin ei löydetty minkäännäköistä korrelaatiota  maanjäristysten ja ilmiöiden välillä ja tällöin tutkittiin kymmenen vuoden jaksoa ja 300 km: n säteellä tapahtuneita maanjäristyksiä.
Minkäännäköistä ajallista tai maantieteellista korrelaatiota ei löytynyt.
 
NIDS pohti jopa hallusigeeneja eli jos esim. juomavedessä olisi joku aine joka aiheuttaa harhoja. NIDS tutkijat joivat kuitenkin vain pullovettä ja lisäksi karjatilan juomavedestä ei löytynyt mitään hallusigeeneja.
 
Seuraavaksi Kelleher pohti maanpäällistä salaista kehittynyttä sivilisaatiota ja tällaista vaihtoehtoa tuodaan joskus esille.
Tässä Kelleher tarttuu tapaukseen jolloin valopallo tarkkaili Gormania tiettyyn aikaan jatkuvasti ja kerran Gorman suuttui ja ryhtyi juoksemaan valopalloa kohti jolloin se katosi.
 
Gorman meni tällöin piiloon heinäsuovan taakse ja havaitsi jonkun minuutin kuluttua että valopallo palasi ja etsi hänet, löytämättä häntä.
Gorman on itse ottanut tätä esimerkkinä siitä etteivät ne jotka ohjaavat valopalloja ole virheettömiä.
Toisaalta Kelleher ottaa huomioon että ehkä valopallo leikki tahallaan piilosta Gormanin kanssa.
 
Kun pohditaan avaruudesta tullutta vaihtoehtoa niin Kelleher toteaa että Tom ja Ellen Gorman ovat nähneet paitsi näitä valopalloja myös hopeisen kiekkomaisen kohteen joka leijui erään harjanteen yllä ja se oli 6 - 9 metriä läpimitaltaan ja ilmeisesti metallinen.
Samoin Kelleher itse havaitsi 13.11.1996 kello 1 aamulla aikaisemmin mainitun nopean kohteen joka tuli pohjoisesta ja teki täyden 360 asteen käännöksen heidän yläpuolellaan ja palasi pohjoiseen. Tämä taas on tyypillistä ufoille.
 
Tässä Kelleher ottaa esille myös englantilaisen Roy T. Duttonin maailmanympyräteorian  ( josta allekirjoittanut on kirjoittanut kirjassa 
' Tosiasioita ufoilmiöstä ' ) .
 
Duttonhan on väittänyt että hän pystyy ennustamaan ufohavaintoja ja NIDS käytti tilaisuutta hyväkseen ja yritti Duttonin teorian perusteella ennustaa koska Gormanin tilalla tapahtuisi jotakin.
Tässä epäonnistuttiin kuitenkin eli Duttonin ennustamaan aikaan ei tapahtunut mitään karjatilalla.
 
Kelleher huomautta tässä myös että heillä oli mukanaan erittäin tehokkaita spektrometreja joilla he yrittivät usein saada valopalloista spektrianalyysia mutta epäonnistuivat aina.
 
Kelleher tuo myös esille sen että he ovat yrittäneet löytää fyysisiä jälkiä ufoista
esim. biologisia tai metallisia, mutta toteaa että NIDSin tekemien kaikkien analyysien mukaan kyseessä on ollut maapallolta peräisin olleet metallit, eli mitään outoa NIDS ei ole löytänyt edelleenkään.
 
Kelleher tuo esille myös ' muinaiset astronautit ' - teorian mutta toteaa että mitään todisteita tästäkään ei ole olemassa.
 
Kirjan 26. luvussa Kelleher pohtii että voisiko armeija olla näiden ilmiöiden takana ja tätä pohtiessa NIDS on käyttänyt jopa ' kaukokatsojia ' jotka ovat väittäneet että Gormanin tilalla on merkillisiä energiakeskittymiä ja tässä Kelleher ottaa esille sen että sekä Gormanit että muut ovat usein kertoneet että he kuulevat ääniä ikäänkuin raskaista koneista maan sisältä.
 
Lisäksi Kelleher tarttuu Tomin havaintoon siitä lentokonetta muistuttavasta pienestä mustasta kohteesta jonka Tom näki.
Kelleher viittaa tässä AFOSI: n entiseen agenttiin Richard Dotyyn joka oli mukana fyysikko Paul Bennewitzin harhauttamisessa ja josta on kerrottu Greg Bishopin kirjassa ' Project Beta. The Story of Paul Bennewitz, National Security, and the Creation of a Modern UFO Myth ' ( josta allekirjoittanut on kirjoittanut kirjaesittelyn ) .
 
Kelleher toteaa tässä että kyllä armeijalla on mahdollisuuksia ja joskus haluakin johtaa ihmisiä harhaan, syystä tai toisesta.
 
Kelleher torju kuitenkin tämänkin selityksen sillä perusteella että paikallisten intiaanien mukaan tällaisia kohteita taivaalla on näkynyt aina ja intiaanit puhuvat siitä että Gormanin karjatilalla on tapahtunut outoja ja pahoja asioita jo 15 sukupolven aikana ja tällöin Yhdysvaltojen armeija ei ollut paikalla.
Lisäksi Kelleher ottaa esille sen että jos armeijalla olisi sellaisia salaisia laitteita kuin se jonka Gorman näki niin miksei niitä käytetä missään? Niitähän pitäisi käyttää taistelussa maailmalaajuista terrorismia vastaan.
 
Luvussa 27 Kelleher kuitenkin huomauttaa että yksi asia pistää silmään näissä tapauksissa ja se on se että ne tapahtuu aina intiaanien alueella.
Kelleher huomauttaa että on olemassa aivan selvä yhteys intiaaniasutusten ja näiden outojen ilmiöiden välillä. Jokaisella karjatilalla missä on tapahtunut näitä kummallisia asioita niin jokainen sijaitsee intiaanien mailla tai ihan lähellä niitä.
 
Kelleher ei pysty selittämään tätä asiaa vaan panee sen vain merkille.
 
Kellher huomauttaa ohimennen myös  kuitenkin että hän on löytänyt täysin samanlaisen tapauksen kuin Gormanien tapaus eli Sedoniasta on löytynyt Bradshaw- niminen perhe joka aikaisin 1990- luvulla koki selittämättömiä asioita ja tästä on vuonna 1995 julkaistu Linda Bradshawin ja Tom Dongon kirja nimeltään ' Merging Dimensions ' .
 
Luvussa 28 Kelleher pohtii muita ulottuvuuksia ja ottaa esille sen että Gormanien talossa tapahtui jatkuvasti outoja asioita. Kun Ellen Gorman osti useita  muropaketteja ja laittoi niitä kaappeihin niin kukaan ei löytänyt niitä tarvittaessa vaan ne löytyivät pakastimesta tai jääkaapista tai uunista. Usein ovet avautuivat ja sulkautuivat itsestään voimalla vaikka ei kukaan niitä avannut tai sulkenut.
 
Letkuja katosi ja ilmestyi uudelleen laitettuina siististi järjestykseen. Lapiot katosivat kun niitä tarvittiin ja usein kun Ellen meni suihkuun niin hän laittoi pyyhkeensä ja harjansa lähelle suihkua mutta kun hän tuli ulos suihkusta ne olivat kadonneet ja löytyivät aivan muualta talosta.
 
Ellen kertoo tapauksesta jolloin hän tuli kaupasta ja laittoi ostokset kaappeihin ja pari minuuttia kun hän palasi huoneeseen niin kaikki ostokset olivat jälleen pöydällä jne.
 
Eräs kerta Tom Gorman oli pyytänyt poikansa Tadia ja muutamaa hänen ystäviään siirtämään 150- 200 isoa paalua etupihalta kanavan toiselle puolelle ja nämä paalut olivat eripituisia ja 17, 5- 20 cm läpimitaltaan ja painoivat  noin 11,5 - 67,5 kg jokainen.
Kolmelta teiniltä meni 4 tuntia ennenkuin olivat saaneet niitä siirrettyä ja kun Tom palasi kotiin vähän myöhemmin niin kaikki paalut olivat miltei samalla paikalla mistä ne oli siirretty eli joku oli palauttanut paalut takaisin mutta ei aivan samalle paikalle vaan vähän alkuperäisen paikan viereen.
 
Kelleher pohtii tässä että voisiko kyseessä olla interdimensionaalinen selitys eli joku toinen ulottuvuus ja hän muistuttaa näistä tuhotuista valvontakameroista että vaikka neljäs kamera filmasi muita kameroita niin kuitenkaan filmillä ei näkynyt mitään outoa tai mikä se oli joka rikkoi niitä.
 
Kelleher jättää oven auki tähän selitykseen ja samalla hän huomauttaa että ihmisen kannalta niin ulkoavaruushypoteesi ja hypoteesi toisesta ulottuvuudesta ovat tavalla yhdentekeviä ihmisille koska ne muistuttavat toisiaan eikä havaitsija pysty erottamaan niitä toisistaan.
Kummassakin tapauksessa joku saapuu tänne toisesta maailmasta ja ilmeisesti tämä ' jokin ' pystyy tarkkailemaan meitä ja puuttumaan meidän asioihin silloin kuin se tahtoo.
 
Kirjan luvussa 29 tekijät pohtivat muita ulkosia maailmoja ja viittaavat fyysikko Michio Kakuun joka ottaa sellaisen esimerkin että jos rakennetaan huippumoderni kymmenkaistainen moottoritie joka kulkee aivan muurahaispesän vierestä niin kysymys on että tajuavatko muurahaiset ikinä että mikä kymmenkaistainen moottoritie on, mihin sitä käytetään tai miten pitää kommunikoida niiden työläisten kanssa jotka ovat rakentamassa tietä.
Vastaus tähän on EI.
 
Kaku sanoo lisäksi että muukalaiset saattavat olla täällä nykyisin toisessa ulottuvuudessa millimetrin päässä meistä.
 
Kirjan tekijät ottavat lisäksi esimerkin jonka tähtitieteilijä Hynek on kertonut aikaisemmin eli Hynek oli läsnä tähtitieteellisessä konferenssissa kun eräs henkilö tuli sisään ja sanoi että ulkona näkyy ufo.
 
Hynekin kertomuksen mukaan yksikään tähtitieteilijä ei vaivautunut ulos katsomaan että mistä oli kysymys.
Kirjan tekijät toteavat että kun lentäviä lautasia ei voi olla olemassa niin siitä syystä niitä ei myöskään ole olemassa.
Eli kirjan tekijät toteavat että sen sijaan että vähäteltäisiin ihmisten havaintoja ja kertomuksia niin asia pitäisi tutkia.
 
Kirjan 30 luvussa tekijät pohtivat sisäisiä maailmoja ja viittaavat siihen että Gormanit olivat usein sitä mieltä että ilmiö karjatilalla salakuuntelee heitä ja usein reagoi siihen mitä he sanovat.
Yksi mainio esimerkki oli se että kun Gormanin vaimo oli sanonut peloissaan että mitä he tekisivät jos he menettäisivät jonkun härän niin 45 minuuttia myöhemmin härät oli siirretty jollakin merkillisellä tavalla pieneen perävaunuun.
 
Gormanit olivat sitä mieltä että paitsi että tämä ilmiö salakuunteli heitä niin se tiesi jopa mitä he ajattelivat ja pystyi jopa ennakoimaan mitä he aikoivat tehdä.
 
Tästä syystä kirjan tekijät ottavat esille sen mahdollisuuden että on olemassa linkki ei ainoastaan Gormanien fyysiseen läsnäoloon karjatilalla vaan myös heidän
sieluntilaan.
Tekijät viittaavat tässä myös kokeisiin joita tehtiin Uri Gellerin kanssa 1970- luvulla kun tiedemiehet jotka tutkivat Gelleria itse rupesivat kokemaan outoja asioita.
 
Tämän kirjan mukaan niin nämä Gellerin tutkijat näkivät harmaita lentäviä lautasia jotka materialisoituivat heidän kotonaan tai laboratoriossaan, tai valtavia lintuja jotka materialisoituivat heidän makuuhuoneessaan.
 
Merkilliset metalliset äänet soittivat heille puhelimitse jne.
Oli ikäänkuin joku ovi olisi auennut toiseen maailmaan.
 
Tekijät viittaavat myös siihen Predator- tapaukseen aikaisin 1996 jolloin miehen meditointi näytti synnyttävän tämän Predator- tapauksen ja vähän yli vuosi myöhemmin, 60 minuuttia sen jälkeen kuin eräs tutkija oli tunnin ajan meditoinut niin joku olento ryömi valotunnelista täsmälleen sillä paikalla missä meditointi oli tapahtunut.
 
Tom Gorman kertoo myös tapauksesta vuonna 1996 jolloin vieras nainen sapui hänen karjatilalleen ja ryhtyi keskustelemaan Tomin kanssa jolloin läheinen puu rupesi väristelemään raivokkaasti ja puun lehdet rupesivat putoamaan alas vaikka oli täysin tyyni ilma.
 
Nainen rupesi yhtäkkiä huutamaan kovaäänisesti ja osoittamaan puuta ja väitti että ' joukottain demoneja ja hirviöitä olivat ravistelemassa puuta ' .
Tom ei pystynyt näkemään näitä demoneja mutta hän näki kyllä että puuta ravisteltiin.
Nainen myönsi että hänellä oli mielenterveysongelmia mutta Tom pohti myöhemmin että oliko tilanne se että tämän naisen sielunelämä oli häirinnyt jotakin ympäristössä ja aiheuttanut tämän tilanteen.
 
NIDSin tiedemieslautakunta rupesi myös hypotisoimaan että jokin ei- inhimillinen äly oli vallannut karjatilan ja yksi lautakunnan jäsenistä ehdotti jopa että tämä äly tahallaan provosoi tunnereaktioita asukkaissa, mahdollisesti sen johdosta että se pystyisi käyttämään näitä tunteita hyväkseen.
 
Tähän liitty se että Gormanin perhe on kertonut että heillä oli aina se tunne että jokin tarkkaili heitä ja oli perillä heidän jokaisesta ajatuksestaan ja liikkeestään.
 
Kirjan tekijät viittaavat tässä myös John Mackiin joka tekijöiden mukaan oli sitä mieltä lopuksi että sieppaukset eivät tapahtuneet fyysisesti vaan olivat sidoksissa jonkinlaiseen toiseen ulottuvuuteen tai tasoon tai todellisuuteen.
 
Tämän jälkeen kirjan tekijät viittaavat psykiatri Rick Strassmaniin joka on tehnyt kokeita DMT- nimisellä aineella jota on ruiskutettu koehenkilöihin.
Tämän jälkeen koehenkilöt kokivat tapaamisia muukalaisten kanssa ja ei- inhimillisten älyjen kanssa ja näiden tapaamisten  yksityiskohdat olivat hämmästyttävän samankaltaisia koehenkilöiden kertomuksissa siitä huolimatta että he eivät saaneet keskustella asioista keskenään.
 
Kirjan tekijät huomauttavat että tämä aine DMT on sellainen aine joka syntyy myös luonnollisesti aivoissa ja he pohtivat että vosiko tämä DMT olla sellainen aine joka avaa oven toiseen ulottuvuuteen.
 
Tekijät viittaavat tässä shamaaneihin jotka ovat kertoneet DMT- tapaisista kokemuksista.
 
Kirjan tekijät kertovat Michael Harner- nimisestä henkilöstä josta väitetään että hän on länsimaisen shamanismin isä.
Harner on kertonut että kun hän oppi intiaanien tavoin menemään transsiin niin hän näki toisen maailman.
 
Ollessaan kerran transsissa Harner sai yhteyden liskomaisiin olentoihin jotka
kertoivat että he olivat tulleet Maapallolle pakolaisina ja luoneet kaikki eläimet ja kasvit ja että he piiloutuvat heidän sisälle, myös ihmisen sisälle, ja että he olivat maapallon todelliset herrat ja valtiaat.
 
Todettakoon reunahuomautuksena tähän että keväällä 2007 allekirjoittanut oli läsnä tilaisuudessa jossa mm. eräs henkilö kertoi sieppauksistaan jotka olivat jatkuneet pienestä saakka, mutta hän kertoi myös siitä miten hän rummutuksen avulla, eli tyypillisellä shamaanitavalla itse pystyi siirtymään sellaiseen olotilaan että hän koki ikäänkuin sieppauksia toistuvasti.
 
Kirjan tekijöiden mukaan Gormanin karjatilalla tapahtui paljon asioita joissa oli shamaanilaisia piirteitä.
Tekijät kertovat myös siperialaisesta tohtorista jonka nimi on Olga Kharitidi joka on toiminut psykiatrina Novosibirskissa ja siellä joutunut tekemisiin shamaanien kanssa ja Kharitidin mukaan ei ole lainkaan epätavallista että shamaanien siirtyessä ' muihin maailmoihin '  niin taivaalla näkyi ufoja ja shamaanit itse kiinnittivät vain vähän huomiota näihin ufoihin ja totesivat että ' ne ovat vain sivuseikka eikä niihin tarvitse kiinnittää mitään huomiota ' .
 
Kelleher toteaa Gormanin karjatilasta että asia ehkä on sillä tavalla että vieras äly yritti kontrolloida heidän tietoisuuttaan ja leikkikö olennot muista ulottuvuuksista kissa ja hiirileikkiä Gormanien kanssa?
 
Tai olivatko nämä olennot vain taitavia naamioitumaan?
 
Mack tuli lopulta siihen tulokseen että kaikki paranormaali toiminta, eli telepatia, kaukokatsominen, psykokinesia, lähellä kuolemaa- kokemukset, henkien ilmestykset, viljakuviot, shamaanimatkat, ufot, rukouksen voima ja paljon
muuta, että kaikki liittyy yhteen, eräänlainen todellisuuden toinen olomuoto.
 
Tekijät suhtautuvat erittäin kriittisesti valtavirran tiedemiehiin jotka eivät tahdo eivätkä uskalla tutkia tieteen n. s. reunailmiöitä.
Tässä he lainaavat pitkälle tiedemiestä Thomas Kuhnia joka on kirjoittanut kirjan
' The Structure of Scientific Revolutions ' .
 
Kirjan tekijät toteavat että tämän tyyppiset ilmiöt joista kerrotaan tässäkin kirjassa niin niitä tapahtuu toistuvasti Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa ja ne jäävät edelleenkin selittämättömiksi ja tiede katsoo muualle edelleenkin.
 
Kirjan lopussa fyysikko Michio Kaku sanoo että ' me fyysikot emme enää usko yhteen universumiin, vaan me fyysikot puhumme multiversumista joka muistuttaa kiehuvaa vettä jossa kuplivaa vettä nousee pinnalle ja laajenee. Ehkä meidän universumimme on yksi tällainen kupla ja siinä tapauksessa saattaa olla että näitä Big Bangeja tapahtuu jatkuvasti ' .
 
Loppulausuntona tästä kirjasta on todettava että tämä kirja on erittäin merkittävä ufologian alalla sen johdosta että lienee ensimmäinen kerta kun tiedemiehet ovat systemaattisesti tutkineet kahdeksan vuoden ajan tapahtumia nimenomaan Utahin karjatilalla, mutta siinä sivussa myös muualla.
 
Nämä tiedemiehet toteavat että he eivät pysty selittämään näitä ilmiöitä vaikka heillä oli käytettävissään kaiken maailman erilaisia mittalaitteita.
 
Jos tahdotaan suunnata hiukan kritiikkia tähän kirjaan niin allekirjoittanut ihmettelee hiukan sitä että kun Gormanit kertoivat että kauppakirjaan oli merkitty että ei saa kaivata karjatilalla ilmoittamatta siitä aikaisemmille omistajille ja karjatilalla oli myös merkkejä siitä että entiset omistajat olivat kokeneet outoja asioita niin allekirjoittanut ihmettelee sitä ettei Gormanit tai NIDS ole lainkaan ottanut yhteyttä näihin entisiin omistajiin ja haastatellut heitä.
 
Tästä huolimatta on todettava että allekirjoittaneen mielestä tämä kirja edustaa kilometripylvästä ufologian ja myös parapsykologian alalla koska se osoittaa että nämä ilmiöt liittyvät yhteen. 
 

Björn Borg, 22.10.2007