Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Cousineau, Phil:

UFO Secrets Revealed

Harper Collins West. New York 1995. 232 sivua

"Teoreettiset fyysikot puhuvat siitä, että valo käyttäytyy sekä kuin aalto, ja että kuin hiukkanen. Jos fyysikot voivat hyväksyä tämän ristiriidan, niin eivätkö ufotutkijat samalla tavalla voisi hyväksyä fyysisten ufojen ja psyykkisten ufojen olemassaolon ristiriitaa?"

Kirjamaailman pikku (joskus isoihinkin) harmeihin kuuluu se, että joku kustantaja julkaisee uudelleen jonkun aikaisemmin julkaistun kirjan ja tässä yhteydessä muuttaa kirjan nimeä. Jos / ja kun kansikuvaa sitten myös muutetaan, niin on hyvin vaikeata tunnistaa jotakin kirjaa samaksi, jonka ehkä on jo lukenut aikaisemmin. Jos vielä kustantajakin muuttuu, niin on erittäin vaikeata tunnistaa kirjaa samaksi, joka aikaisemmin on julkaistu toisen kustantajan toimesta, toisella nimellä ja toisella kansikuvalla. Mutta tämähän on monen kustantajan tarkoituskin, että lukija ei tunnista kirjaa samaksi, jonka aikaisemmin on ostanut ja lukenut, vaan luulee kyseessä olevan ihan uusi kirja.

Tässäkin Cousineaun kirjassa on jotakin tuttua ja tutkin eri rekistereitä löytääkseni selitystä siihen, miksi se vaikuttaa niin tutulta. Vastausta ei kuitenkaan heti löytynyt. Vasta kirjan tarkka tutkiminen paljastaa etukannen alaosassa pienen pienellä tekstillä painettu tieto, että tämä kirja on julkaistu samanaikaisesti myös nimellä "UFOs: A Manual for the Millenium". Siinähän se selitys sitten olikin. Allekirjoittanut on lukenut tämän kirjan jo vuonna 1997 ja liittänyt sen omien kirjojen lähdeluetteloon numerolla 65 nimellä "UFOs: A Manual for the Millenium". Nyt, tasan 700 kirjaa myöhemmin, sama kirja on taas käsissäni, nyt nimellä "UFO: Secrets Revealed" ja tällä kertaa lähdenumerolla 765. Eli tässä on nyt uusi versio tuosta kirjan nimenmuutostempusta: sama kustantaja julkaisee saman kirjan samanaikaisesti kahdella eri nimellä. Mitähän järkeä siinäkin on? Selitys saattaisi olla se, että on olemassa kirjasarja, jonka nimi on tuo "A Manual for the Millenium" ja Cousineaun kirjaa on tahdottu mukaan myös siihen sarjaan. Mutta, mutta. Versiota numerolla 65 minulla ei ole enää käytettävissäni, mutta muistiinpanot siitä ovat säilyneet viitteiden muodossa. Kun vertailee näitä versio 65:n viitteitä tähän versio 765:n tietoihin, niin huomaa heti, ettei ne täsmää keskenään ollenkaan. Eli eri versioiden sivujärjestys on aivan erilainen eri versioissa. Lisäksi en ole muistiinpanoihini vedoten täysin vakuuttunut siitä, että sisältö olisi täysin sama eri versioissa. Mitähän järkeä siinäkin on?

Itse kirjan sisältöä voidaan jakaa kolmeen pääryhmään, eli:

A: Itse ufoasia. Kirjassa kerrotaan ne vanhat tutut ufotapaukset, joita on selostettu sadoissa muissa kirjoissa, eli Arnold, Mantell, Chiles-Whitted, Roswell, Washington, Area 51, Gulf Breeze jne. Kirjassa ei ole mitään uutta ufoasiasta, vaan se on tavallinen alan yleisteos. On kuitenkin myönnettävä, että Cousineau aika tarkkaan kattaa ufoilmiötä laidasta laitaan, alkaen kontaktiliikkeistä ja loppuen Persingerin maanjäristysvaloilmiöihin. Kirjassa on myös otettu huomioon muinaiset ufohavainnot kiitettävällä tavalla.

B: Kirjan tekijä on kirjassa olevan tiedon mukaan paitsi kirjailija, joka on julkaisut useita muita kirjoja aikaisemmin, myös filmituottaja. Jälkimmäinen selittääkin sen, että tässä kirjassa on tarkkaan selostettu kaikki avaruusseikkailuihin liittyvät filmit ja TV-sarjat.

C: Kirjassa on myös sivukaupalla tietoa ufojärjestöistä, ufojulkaisuista, gallupeista sekä jokaisen luvun jälkeen suositeltua kirjallisuutta, joka liittyy juuri luettuun lukuun jne.

Kirjassa julkaistaan lyhyiden tietoiskujen muodossa useiden tunnettujen henkilöiden mielipiteitä ufoista. Umpimähkään otettuna esimerkkinä voidaan tuoda esille ilmavoimien kenraali evp., senaattori ja entinen presidenttiehdokas Barry Goldwateri, joka on tunnettu ufokiinnostuksestaan: Goldwater: "Ilmavoimien, laivaston ja liikennekoneiden lentäjät ovat kertoneet minulle tapauksista, jolloin ufo lentää miltei kiinni heidän koneensa siivessä... meneillään on erittäin salaisia hallituksen tutkimuksia, joista emme tiedä yhtään mitään."

Tästä kirjasta ei ole niin paljon sanottavaa paitsi että se kertoo tyydyttävällä tavalla yleisesti ufoilmiöstä. Kirja kelpaa hyvin tietolähteeksi ufoasiasta kiinnostuneille, vaikka löydänkin muutaman virheen siitä:

- Tunnettu kontaktihenkilö Orfeo Angelucci on tässä kirjassa saanut nimekseen Orfeo Antalucci.

- Vuoden 1950 USA:n ufogalluppi on saanut vahingossa vuosiluvun 1960.

- Hynek ei ole kirjoittanut kirjaa "The Search for Extraterrestrial Intelligence", vaikka kirja sanookin niin sivulla 101.

Kirjan kokonaisantiin verrattuna nuo virheet ovat kuitenkin mitättömiä.

Lukijaa saattaa ärsyttää tapa, jolla kirjan yhden ja joskus kahdenkin sivun mittaiset tietoiskut on sijoitettu varsinaisen juoksevan tekstin keskelle. Tapa on mielestäni ärsyttävä.

Vaikka aikaisemmin mainitut tiedot filmeistä ja TV-sarjoista ovat mielestäni turhia tässä kirjassa, niin kyllä tätä kirjaa voi hyvin suositella vaikkapa aloittelijalle. Mitään salaisuuksia siinä ei kylläkään paljasteta, vaikka kirjan nimi niin lupaakin.

Kirjassa lainattu Hynekin Brasiliassa vuonna 1979 pidetystä puheesta on ajatuksia herättävä: "Teoreettiset fyysikot puhuvat siitä, että valo käyttäytyy sekä kuin aalto, että kuin hiukkanen. Jos fyysikot voivat hyväksyä tämän ristiriidan, niin eivätkö ufotutkijat samalla tavalla voisi hyväksyä fyysisten ufojen ja psyykkisten ufojen olemassaolon ristiriitaa?"

Björn Borg, 1.11.2005


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |