Friedman, Stanton:

New Page Books, Career Press, Inc., Franklin Lakes, NJ, 2008.  320 sivua

 
 
Kanadalainen ufotutkija, ydinfyysikko Stanton Friedman on kieltämättä maailman etevimpiä ja tunnetuimpia ufotutkijoita. Saattaa olla että Friedman on jopa kaikista tunnetuin ufotutkija maailmassa.
Friedman on esiintynyt mm. lukuisissa ufodokumenteissa ja on esiintynyt sadoissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa.
Tässä kirjassa kerrotaan että hän on esiintynyt jopa 16 eri maassa.
 
Friedman on erikoistunut varsinkin Roswellin tapaukseen mutta on syventynyt myös muihin tunnettuihin ufotapauksiin kuten Barney ja Betty Hillin sieppaustapaukseen , MJ- 12 dokumentteihin, jne.
 
Friedman on julkaissut myös allamainitut kirjat:
 
Friedman,Stanton:The Flying Saucer Energetics.Calif.1970.8 sivua.
Friedman, Stanton: Final Report on Operation Majestic 12. 1990.
Friedman,Stanton & Don Berliner:Crash at Corona.Paragon House,N.Y.1992
Friedman,Stanton:UFOs-The Real Story.Unity Publishing,Canada 1995.
Friedman,Stanton:Top Secret/Majic.Marlowe & Co.,New York1996.
Friedman, Stanton & Kathleen Marden : Captured! The Betty and Barney Hill UFO Experience:
        the True Story of the World' s First Documented Alien Abduction. 2007.
Friedman, Stanton & Kathleen Marden: Science was Wrong.2010.
 
 
Friedman on harvinaisen hyvin tunnettu ufotutkija ja suurella mielenkiinnolla ryhdyn lukemaan tätä Friedmanin kirjaa.
 
Tavallaan tämä on eräänlainen Friedmanin testamentti jossa hän tekee yhteenvedon mielipiteistään ufoista ja laittanut sen  kirjamuotoon. Täytyy sanoa että itse en ole ikinä tavannut Friedmania siitä huolimatta että olemme molemmat mukana sekä MUFONissa että  ranskalaisessa Ufologian Akatemiassa ( jossa Friedman on kyllä ollut hyvin passiivinen, samoin kuin minä itsekin).
Taitaa olla niin että meitä molempia värvättiin Ufologian Akatemiaan vähän puoliväkisin.
 
Tämä Akatemia nimestään huolimatta ei taida olla niitä etevimpiä ufotutkimusinstituutteja mitä on olemassa.
 
Hyvin nopeasti luettuani kirjaa vähän aikaa niin huomaan että vaikka en millään tavalla väitä olevani samalla tasolla kuin Friedman niin hyvin nopeasti huomaan että meillä on yksi yhteinen piirre ja se on se että tuomme esille faktat ja totuuden ufoista siinä määrin kuin niitä pystytään   tuomaan  esille.
Esimerkiksi ensimmäisen kirjani nimi on " Tosiasioita ufoilmiöstä " ja kirjoitin sen  sen takia että huomasin että kun esim. televisiossa oli kerran keskustelu ufoista niin keskustelijat eivät olleet oikein perillä siitä mistä puhuivat vaan antoivat väärää tietoa tai heiltä puuttui tietoa.
 
Tässä Friedmanin kirjassa huomaan hyvin nopeasti että hän on täysin samalla linjalla kuin minä itsekin.
Friedman tuo esille kaiken maailman väärinkäsityksia mitä on olemassa ufoista ja jopa viranomaisten taholta annettuja valheita ja vääriä tietoja ja kertoo miten asiat on ja myös dokumentoi miten asiat oikeasti ovat.
 
Friedman näyttää tässä kirjassaan että " näin on asiat " eikä niin kuten " tuolla ja tuolla sanotaan " . Tästä syystä vaikka en ole vielä lukenut kirjaa loppuun saakka tätä kirjoittaessa niin olen jo heti alussa tullut siihen tulokseen että tämä on kirja jota jokainen ufotutkija pitäisi lukea kannesta kanteen.
 
Eräs asia joka tulee hyvin nopeasti esille on asia joka tulee esille jo kirjan kannessa että Friedman puhuu pääsääntöisesti nimenomaan lentävistä lautasista ( " Flying Saucerseista " ) eikä ufoista .
.
Friedman perustelee ja tuo esille kirjassaan että hän ymmärtää " UFOlla " laajasti tunnistamattomia kohteita jotka sitten lähemmissä tutkimuksissa saattavat olla mitä tahansa, eli muuttuvat suuremmaksi osaksi IFOiksi ja näistä hän EI ole kiinnostunut hän sanoo suoraan.
Friedman on kiinnostunut niistä jäljelle jäävistä tunnistamattomista kohteista eli todellisista ufoista joita hän sitten kutsuu nimellä " lentävät lautaset " .
Friedman sanookin suoraan että tällä hän tarkoittaa älyllisessä ohjauksessa olevia vieraita avaruusaluksia.
 
Tästä syystä Friedman tahallaan ja määrätietoisesti käyttää sanaa " lentävä
lautanen ".
 
Kirjassa on jopa kaksi eri esipuhetta eli astronautti, tri Edgar Mitchellin sekä kuuluisan kuva- analyytikon Bruce Maccabeen.
Maccabee kertoo omassa esipuheessaan siitä kuinka hänellä on ollut vaikeuksia saada omia artikkeleitaan julkaistuiksi tieteellisisssä julkaisuissa ja millaseen vastustukseen hän on törmännyt pyrkimyksissään.
 
Esipuheessaan Maccabee kirjoittaa hyvin kriittisesti, jopa ironisesti tähtitieteilija, tri Menzelistä joka aikaisemmin julkaisi ufokirjoja joissa hän vähätteli ja selitti pois ufohavaintoja.  
Maccabee tuo esille muutaman esimerkin, esimerkiksi Arnoldin tapauksesta jossa hän huomauttaa kuinka Menzelin selitykset ovat täysin mahdottomia. Lisäksi Maccabee kritisoi tri William Markowitzia kirjoituksista joissa Markowitz seuraa Menzelin jalanjälkiä.
 
Esipuheessaan Maccabee puhuukin  " traditiosta " jolla hän tarkoittaa sitä miten tieteellinen maailma suhtautuu ufoihin ja että tämä suhtautuminen on ollut perinteisesti torjuva ja tätä hän tarkoittaa tällä " traditiolla " .
 
Toisin sanoen suurin osa tiedemiehistä noudattavat tätä " traditiota " ja selittävät pois ufohavaintoja syventymättä asiaan tai kirjallisuuteen tai itse ongelmaan ja tämä
" traditio " on se joka Maccabeen mukaan pitää murtaa .
 
Sivulla 26 Fridman tuo esille mikä on tämän kirjan tarkoitus eli ydin ja hän vastaa siihen itse ja sanoo että " onko todellakin olemassa mitään todisteita siitä että jotkut ufot ovat vieraita avaruusaluksia ? "
Tähän varsin merkittävään kysymykseen Friedman yrittää antaa vastauksia tässä kirjassa.
 
Friedman toteaa että nuoruudessaan hän oli naiivi ja luuli että tiedemiehet ja toimittajat ovat ' totuuden etsijöitä' mutta nykyisin hän on oppinut että näinhän ei ole.
 
Friedman jakaa ufohavainnot kolmeen eri kategoriaan:
A. Ensimmäisessä kategoriassa on kohteita joita voidaan tunnistaa, eli ovat IFOja ja
    tämä on ehdottomasti suurin kategoria.
   ( Tämänhän allekirjoittanut itsekin tietää omasta kokemuksestani hoidettuani
   SUT ry: n Havaintotietokantaa tätä kirjoittaessa kohta 2 vuotta ).
B. Kategoria B on havainto jossa on riittämättömästi tietoja eli usein kyseessä ovat
    vanhat raportit. Havaitsija ei muista tarkkaa aikaa tai päivää tai ei muista mihin
    suuntaan kohde liikkui tai sen väriä jne ja Friedman toteaa että eihän näille
    vanhoille raporteille mahda paljon mitään.
C. Kategoria C: ssa on tuntemattomat eli tunnistamattomat. Tähän kategoriaan kuuluu
    raportit joita on tehnyt pätevät havaitsijat maassa tai ilmassa eikä kohteita voida
    tunnistaa, ei havaitsijan eikä edes pätevän tutkijan toimesta vaikka yrittääkin.
    Kuitenkin kohde vaikutti valmistetulta ja sen käyttäytyminen ilmassa osoitti
    että se on valmistettu jossain muualla kuin Maapallolla. Eli Maapallolla ei pystytä
    valmistamaan tuollaisia laitteita. Jos osaisimme niin valmistaisimme sellaisia.
 
Friedman uhraa tämän jälkeen paljon aikaa ja tilaa USA: n ilmavoimien n. s. Erikoisraporttiin  nro 14 jota maailman huippu- ufotutkijat varsin hyvin tuntevat ja tietävät mistä on kysymys eli kyseessä on n. s. Battelle Memorial- Instituutin suuri ufotutkimus 1950- luvulla josta allekirjoittanutkin on kirjoittanut omissa kirjoissani
" Tosiasioita ufoilmiöstä " ja " Tiedemiehet ja ufot " .
 
Friedman, aivan samalla tavalla kuin minä itsekin, huomauttaa että se virallinen versio tästä tutkimuksesta jota USA: n ilmavoimat julkaisi on suorastaan harhaanjohtava, väärä ja vääristelty. Tästä huolimatta niin tähän Erikoisraportti 14: a on viitattu varmasti tuhansia kertoja eri yhteyksissä ja todettakoon että tästä on olemassa erittäin tuore esimerkki kun suomalainen ufotutkija Jorma Kosonen on juuri äskettäin julkaissut netissä suomennoksen tästä raportista, eli sen virallisen version. Ikävä kyllä Kosonen ei ole ottanut esille sitä vakavaa kritiikkiä jota on kohdistettu siihen juuri esim. nyt Friedmanin taholta.
 
Itse taas kirjoissani olen lainannut Hynekia joka aikoinaan hyökkäsi voimakkaasti tätä virallista versiota vastaan ja huomautti millaisia puutteita ja virheitä siinä oli.
 
Tämä kritiikki nousee nyt taas esille tässä Friedmanin kirjassa ja Friedman tuo esille muutaman esimerkin :
 
Räikein esimerkki lienee silloisen ilmavoimaministerin Donald A. Quarlesin lausunto jonka mukaan " Olen vakuuttunut siitä että ( raportin ) tunnistamattomat 3 % voitaisiin selittää jos olisimme saaneet lisää tietoja niistä ".
Friedman huomauttaa varsin selvästi ja painokkaasti että raportin tunnistamattomien osuus tutkimuksessa ei ollut 3 % vaan 21,5 % sekä että täysin päinvastoin kuin mitä Quarles väittää niin juuri nämä tunnistamattomat ovat niitä joista on saatu parhaimmat tiedot !
 
Tässä yhteydessä Friedman tuo esille muutaman tunnetun amerikkalaisen joka puhuu vähättelevästi ufohavainnoista ja toteaa että näiden tunnettujen amerikkalaisten lausunnot ufoja vastaan ovat kaikki vääriä tavalla  tai toisella .
Friedman kertoo ja perustelee mistä syystä ne ovat vääriä.
 
Esim. juuri tämän Erikoisraportti 14: n kohdalla niin edellämainittu Quarles suorastaan valehtelee.
 
Kaiken lisäksi jos jaetaan havainnot niiden laadun mukaan niin ne havainnot joista voidaan käyttää sanaa " excellent " ( Erinomaiset ) niin juuri tässä ryhmässä jäi 35, 1 % tunnistamatta, eli täysin ristiriidassa Quarlesin väitteen kanssa.
 
Friedman  toteaa sitten  että mahdollisuus että tunnistamattomaksi jääneet olisivat
 " tunnistamattomia tunnistettuja " oli pienempi kuin 1%.
Tämä sama lause on olemassa kirjassani " Tosiasioita ufoilmiöstä " ja muistan että kun julkaisemista valmisteltiin niin minulla oli suuria ongelmia  selittää kustantajan edustajalle mitä tarkoitin tällä ja samoin mitä nyt Friedman tarkoittaa sillä.
 
Tällä tarkoitetaan vain sitä että joku saattaa väittää että kohde joka on jäänyt tunnistamatta on itse asiassa kyllä tunnettu kohde mutta ettei sitä vaan ole pystytty tunnistamaan puuttuvien tietojen takia.
Jos olisi enemmän tietoja niin sitä pystyttäisiin tunnistamaan.
 
Mutta tämä Battellen Instituutin tutkimus osoitti että tilanne oli juuri päinvastainen, että vaikka oli olemassa hyviä tietoja kohteesta niin mahdollisuus että se oli tunnistamaton tuttu kohde  oli pienempi kuin tuo mainittu 1%.
 
Toisin sanoen niin vaikka olisi enemmän tietoja niin se jäisi edelleen tunnistamattomaksi.
Tätä tarkoitetaan tällä merkillisellä ilmaisulla " Tunnistamaton tunnistettu " .
 
Sivulla 44 Friedman tuo esille miksi hän luulee että nämä lentävät lautaset ovat älyllisessä ohjauksessa olevia avaruusaluksia.
Hänen mielestään selitys on hyvin yksinkertainen eli havaitsijat raportoivat aivan selvästi että havaitut kohteet ovat tehtyjä, siis valmistettuja ja käyttäytyvät tavalla jota emme voi toistaa.
 
Friedman tuo myös esille amerikkalaisen kenraalin Bolenderin lausunnon vuodelta 1969 silloin kuin Project Blue Book lopetettiin, jossa hän totesi että " ne ufohavainnot eli ufot jotka saattavat vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen niin niitä EI raportoida Blue Bookille " .
 
Tämähän on varsin merkittävä lausunto jota on lainattu ja toistettu monta kertaa sen jälkeen eli kun yleisö on uskonut että Blue Book tutki kaikki ufohavainnot mitä ilmavoimat sai niin Bolender nimenomaan huomautti että ne tärkeimmät eli ne jotka ovat saattaneet muodostaa jonkun uhan USA:lle niin niitä EI raportoitu Blue Bookille.
 
Sanomattakin on selvää että olisi valtavan mielenkiintoista jos ufotutkijat pääsisivät käsiksi NÄIHIN raportteihin ja saisi nähdä millaisia raportteja on olemassa.
 
Friedman tuo sitten esille asian joka on ollut mysteeri ufotutkijoille kautta aikojen, ainakin 50- luvulta saakka ja se on se että kun näitä USA:n ilmavoimien Erikoisraportteja on olemassa nrot 1- 12. Jossain vaiheessa niitä on saatu julkisuuteen ilmavoimilta ja voitu lukea.
Sitten on tämä hyvin tunnettu ja kiistanalainen Erikoisraportti nro 14. Aina on kysytty että missä on raportti nro 13?
 
Tämä raportti nro 13 puuttuu. Liittyykö asia taikauskoon että nro 13 puuttuu tai onko olemassa edelleen huippusalainen Erikoisraportti nro 13 jota ufotutkijat eivät ole saaneet käsiinsä ?
Friedman viittaa tässä omiin tutkimuksiin kun hän itse oli ydintutkijana eri laitoksissa . Hän kertoo miten hän itse joskus kirjoitti kaksi eri raporttia.
Toinen niistä oli tarkoitettu laajempaan käyttöön ja toinen joka oli salainen oli tarkoitettu   supppeammalla piirille. Tämä toinen oli sitten salaisempi kuin se ensimmäinen versio.
 
Friedman heittää tässä esille ettei hän hämmästyisi jos Battelle Instituutin Erikoisraportista nro 14 on olemassa myös toinen, edelleen huippusalainen versio joka kulkee nimellä Erikoisraportti nro 13.
 
Sitä ei Friedman tiedä, eikä kai kukaan muukaan ufotutkija  tällä hetkellä että onko näin vai ei mutta ajatushan on kiehtova.
 
Tämän jälkeen Friedman luettelee tutkimuksia, kirjoja ja raportteja jotka hänen mielestään ovat merkittäviä ufologiassa ja mainitsee Richard Hallsin kirjan " The UFO Evidence " jossa Hall tuo esille analyysin ufohavainnoista. Lisäksi Friedman mainitsee kongressin kuulemiset vuonna 1968 ja tietysti Condonin raportin johon Friedman suhtautuu hyvin kriittisesti ja toteaa että hän " luulee ettei Condon ikinä lukenutkaan itse raporttia ennenkuin kirjoitti oman esipuheensa ".
 
Friedman huomauttaa tässä kuten olen itsekin huomauttanut omissa kirjoissani että yli 30% Condon- komitean tutkimista havainnoista jäi tunnistamatta siinäkin.
 
Lisäksi Friedman mainitsee Hynekin " The UFO Experience " ja Ranskan Cometa- raportin.
 
Kirjan toisessa luvussa Friedman tuo esille esimerkin siitä miten tiedemiehet aikaisemmin ovat erehtyneet eri asioissa ja mainitsee esim. tri Simon Newcombin joka oli Amerikan huipputähtitieteilijä vuonna 1903. Newcomb julkaisi artikkelin jossa hän todisti miten on täysin mahdotonta että voidaan lentää lentokoneilla jotka ovat raskaampia kuin ilma ja Friedman huomauttaa että joulukuun 17 päivänä samana vuonna 1903 vähemmän kuin 3 kuukautta sen jälkeen kuin Newcombin artikkeli oli julkaistu niin Wrightin veljekset lensivät ensimmäisen kerran lentokoneellaan.
 
Kun Newcomb kuuli tästä asiasta niin hän oli hämmentynyt ja yritti sitten selittää että " Vaikka pystyvät lentämään niin he eivät ikinä pysty kuljettamaan matkustajia lentokoneellaan " .
 
Toinen esimerkki on vuodelta 1925 kun silloinen kenraali Billy Mitchell joutui sotaoikeuteen sen takia että hän väitti ja näytti että lentokone pystyi upottamaan sotalaivan. 
 
Kolmas esimerkki on englantilainen ilmailuasiantuntija tri Frank Whittle joka puhui suihkukoneen puolesta 1930- luvun loppupuolella eikä kukaan uskonut häntä koska Englannin kenraalien mielestä saksalaiset eivät voineet olla Englantia edellä sotateknologiassa sen takia että Englanti oli aikaisemmin ollut edelläkävijä.
Nykyisinhän suihkukoneita käytetään joka päivä.
 
Vuonna 1926 tri Alexander William Bickerton Uudessa Seelannissa julkaisi tutkimuksen jossa hän totesi että on täysin mahdotonta lähettää satelliitti kiertämään Maapalloa koska se vaatisi niin paljon energiaa että se oli mahdoton tehtävä.
Friedman huomauttaa kuinka Bickerton on energialähteenä laskelmissaan käyttänyt dynamiittia eli nitroglyseriinia.
Bickerton ei tiennyt nykyajan polttoaineista yhtään mitään.
 
Friedman mainitsee  edelleen esimerkkinä kanadalaisen tähtitieteilijän tri John William Campbellin.  Hän julkaisi 1941 artikkelin jossa kertoi kuinka on mahdotonta päästä Kuuhun raketilla. Friedman huomauttaa että Campbell tässä teki sen virheen että hän laskelmissaan käytti yksiosaista rakettia eikä osannut ollenkaan ottaa huomioon näitä monivaiheraketteja joita käytetään nykyisin jossa ensimmäinen vaihe sytytetään ensin ja sitten pudotetaan pois jonka jälkeen sytytetään toinen vaihe joka sitten vuorostaan pudotetaan pois ja tämä vähentää vastaavasti raketin kokonaispainoa.
Jäjelle jää vain viimeinen vaihe.
 
Tätä Campbell ei osannut ottaa ollenkaan huomioon.
 
Friedman osoittaa monta muuta virhettä  Campbell oli tehnyt laskelmissaan ja Friedman tarkoittaa näillä esimerkeillään yksinkertaisesti sitä  että vaikka joku olisi kuuluisa ja arvostettukin  tiedemies niin hänen mielipiteensä ja laskelmansa silti saattavat hyvin olla täysin pielessä sen takia että hän tekee ratkaisevan virheen laskelmissaan ja joku toinen joka sitten keksii jotain muuta  voi toteuttaa jonkun asian sitten aivan toisella tavalla kuin tämä kuuluisa tiedemies on osannut ottaa huomioon.
Tällä Friedman tietysti ajaa takaa sitä että kun nykyiset tiedmiehet sanovat että on mahdotonta päästä " sieltä  tänne "  eli vieraalta tähdeltä tänne niin saattaa olla että joku joskus keksii tai on jo keksinyt jonkun tavan jota emme tunne vielä ollenkaan.
 
Samassa luvussa Friedman sitten kertoo aika seikkaperäisesti omasta urastaan ydinfyysikkona ja tutkimuksistaan ja ydinreaktoreista ja suunnitelmista käyttää ydinvoimaa lentokoneissa ja avaruusaluksissa. Friedman on tämän alan asiantuntija koska hän on ollut mukana näissä projekteissa.
 
Lukijan on otettava huomioon sen tosiasian että suurin osa Friedmanin toisesta luvusta liittyy ydinfysiikkaan ja kysymyksiin siitä että miten on teknisesti mahdollista matkustaa avaruudessa. Lukija joka ei ole kiinnostunut tai perillä näistä asioista saattaa pitää tätä lukua vaikeasti luettavana.
Tietysti henkilö joka on kiinnostunut ydinfysiikasta ja avaruusmatkailusta  lukee tätä lukua mielenkiinnolla.
 
Friedmanin idea koko tässä luvussa on kuitenkin se että emme saa pitää avaruusmatkailua galaksissamme mahdottomana kuten monet tiedemiehet pitävät.
 
Kirjan kolmannessa luvussa Friedman kysyy että " mistä he tulevat " eli mistä lentävät lautaset tulevat?
Hän viittaa mm. Betty Hillin tunnettuun tähtikarttaan jonka hän näki sieppauksensa yhteydessä ja arvelee että he tulevat planeetoilta jotka ovat lähellä Zeta Reticulia eli Zeta 1 ja Zeta 2 Reticulia.
 
Friedman toteaa myös että toiset lentävät lautaset saattavat tulla muualta.
 
Aikaisemmin tänä vuonna pidin Rajatiedon Keskuksessa Helsingissä luennon jossa oli n. 50 henkilöä kuuntelemassa ja luentoni otsikko oli " Mistä ufot tulevat "?
Tässä omassa luennossani totesin että itse olen enemmänm ja enemmän kallistumassa sille kannalle jolle monet tunnetut ufologit ovat nykyisin kallistuneet Esim. Jacques Vallee puhuu multiversumeista ja rinnakkaismaailmoista.
 
Tässä on todettava että Friedman on täysin toista mieltä. Hän viittaa nimenomaan multiversumeihin ja ilmoittaa suorasukaisesti että hänen mielestään on turha puhua multiversumeista sen takia että on olemassa niin paljon aineistoa joka puhuu sen puolesta että kyseessä ovat avaruusalukset jotka tulevat meidän omasta avaruudestamme eikä Friedman anna paljon arvoa tälle multiversum/rinnakkaismaailma- teorialle.
 
Eli tässä asiassa esim. minä itse olen toista mieltä kuin Friedman. Meillä on eri käsitys asiasta.
Todettakoon kuitenkin että Vallee on jo vuosikymmeniä sitten todennut että vaikka hän puhuu multiversumeista niin ei hän sulje pois sitäkään että kyseessä saattaa sittenkin olla avaruusalukset omasta universumistamme.
 
Tässä täytyy nyt vain todeta että asiantuntijat ovat eri mieltä. Kukaan ei tiedä varmasti ja asiantuntijat arvelevat ja yrittävät arvella ja keksiä että mistä ne ovat tulleet nämä lentävät lautaset tai  n.s. oikeat ufot.
 
Kirjan neljännessä luvussa Friedman puhuu " Kosmisesta Watergatesta " ja tuo esille käsityksensä siitä että on olemassa huipputason salaliitto USA: ssa ja ehkä joissakin muissakin maissa.
 
Friedman polemisoi sitten sitä luuloa vastaan että tällaisia salaisuuksia ei voitaisi pitää ainakaan pitkiä aikoja. Hän luettelee useita esimerkkejä siitä miten suuriakin salaisuuksia on voitu pitää salassa vuosikymmeniä.
Hän mainitsee esim. Manhattan- projektin USA: ssa eli ydinpommiprojektin josta esim. USA:n varapresidentti Truman ei tiennyt mitään vaan hänelle oli kerrottava asiasta kun Roosevelt kuoli yllättäen ja Trumanista tuli presdidentti.
 
Toinen esimerkki on että englantilaiset toisen maailmansodan aikoihin olivat ratkaisseet saksalaisten käyttämän koodin mutta piti sen visusti salassa koko sodan ajan  ja jopa sen jälkeenkin ja Friedman ajaa tässä takaa sitä että kyllä ufoasioitakin voidaan pitää salassa USA: ssa jos näin tahdotaan.
 
Friedman tuo sitten esille asian josta allekirjoittanut itsekin  usein on kertonut kirjoissani ja kirjaesittelyissäni eli USA: n käyttämä n. s. " Need to Know " ( " Tarve tietää " ) periaate. Tämän mukaan valtion palveluksessa oleville siviili-ja sotilashenkilöille kerrotaan vain ne asiat joita heidän on pakko tietää virkansa puolesta.
 
Esimerkkinä tästä on että kun Friedman itse teki töitä ydinohjelmissa niin   hän olisi tahtonut tietää mitä laivasto teki samaan aikaan koska hän tiesi että he tekevät suunnilleen samoja asioita kuin hän itse.
Mutta ei hänelle kerrottu laivaston asioista koska hänellä ei ollut " tarve tietää " .
USA: ssa on tämä " Need to Know " eli lohkominen " ( compartization )  hyvin pitkälle viety eli vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee ja päinvastoin koska kummallakaan ei ole tarvetta tietää toistensa asioista ja näin ollen niin asioita voidaan hyvin pitää salassa näisen periaatteiden perusteella.
Eli vaikka joku kysyykin jotakin niiin hänelle kerrotaan vaan että " sinulla ei ole tarvetta tietää tätä asiaa ".
 
Friedmanin mukaan niin USA: ssa on ainakin 16 eri tiedustelupalvelua joten ei kai kukaan pysty pitämään kirjaa siitä mitä kukin tekee tai ei tee.
 
Tämän jälkeen Friedman sitten kertoo CAUS- järjestöstä joka oikeuteitse pitkään kamppaili sen puolesta että saisi julkisuuteen asiapapereita Julkisuuslain nojalla ja osittain saikin mutta kuten Friedman on näyttänyt lukuisissa dokumenttiohjelmissa niin varsin suuri osa näistä asiapapereista on mustattuja eli teksti on ylipyyhitty.
 
Tämän jälkeen Friedman kertoo Bob Lazarista joka on väittänyt olleensa töissä Area 51: ssa ja tutkinut maahansyöksyneitä lentäviä lautasia ja Friedman näyttää yksityiskohtaisesti kuinka Lazar on valehdellut opintojensa suhteen.
 
Kirjan viidennessä luvussa Friedman hyvin suorasukaisesti kertoo mielipiteitään SETI- ohjelmasta joka hänen mielestään on varsin typerä ohjelma ja Friedman toteaa että hänen mielestään on typerää etsiä älyllisiä radiosignaaleja avaruudesta kun täällä Maan päällä on olemassa tuhansia tai kymmeniätuhansia ja enemmänkin ufohavaintoja ja että niitähän pitäisi tutkia eikä turhaan etsiä radiosignaaleja avaruudesta sillä sellaisiahan ei ole ikinä löydettykään. ( Siis älyllisiä radio- tai lasersignaaleja ).
 
Friedman hyökkää hyvin voimakkaasti SETIä vastaan ja huomauttaa useaan otteeseen että kun SETIn tähtitieteilijät puhuvat ufoista niin he eivät ole perehtyneet ollenkaan asiaan vaan lausuvat typeryyksiä asiasta josta heillä ei ole mitään tietoa.
 
SETIhan tarkoittaa Search For Extra-Terrestrial Intelligence mutta Friedman toteaa parissakin kohdassa että hänen mielestään SETI pitäisi tarkoittaa Silly Effort To Investigate, eli Typerä Tutkimusyritys.
 
Friedman menee jopa niin pitkälle että hän puhuu kultista eli että kyseessä on kultti- ilmiö. Hän jopa perustelee käsitystään aika pitkään tässä luvussa.
 
Kirjan kuudennessa luvussa Friedman toistaa näitä ufologian ikusia " Miksi " ?- kysymyksiä ja ottaa esim. esille että miksi on olemassa salaliitto josta Friedmasn on varma että sellainen on olemassa ja Friedman luettelee jopa 12 syytä miksi tällainen salaliitto on olemassa ja nämä syyt vaihtelevat siitä että jos joku hallitus saa käyttöönsä lentävien lautasten ylivoimaisen tekniikan niin sehän antaisi tälle valtiolle valtavan ylivoiman verrattuna muihin valtiohin.
 
Eräs selitys jonka hän ottaa esille on tämä paniikkiteoria jonka mukaan tieto avaruusvierailuista voisi synnyttää paniikkia ja muitakin selityksiä löytyy Friedmanin mukaan.  
 
Friedmanin selitys nro 12 on se että hänen mukaan hän on kuullut 7 tapauksesta jossa ufo on todellakin ampunut alas amerikkalaisen hävittäjän ja hän viittaa Frank Feschino, Jr: n kirjaan " Shoot Them Down " josta hän on hankkinut paljon tietoa ja Friedmanin mukaan tämä on yksi syy miksi salaliittoa voitaisiin ylläpitää. Ei uskalleta kertoa kansalle että USA: n armeija ei mahda mitään ufoille vaikka yrittäisikin.
 
Toinen ikuinen kysymys on se että mistä syystä muukalaiset tulevat Maapallolle ja Friedman kertoo että hän on luetellut 25 eri syytä mitä hän on keksinyt mikä voisi olla syynä siihen että tulevat tänne.
 
Yksi syy on se että Maapallo on ainoa planeetta meidän aurinkokunnassamme joka on veden peittämä miltei kokonaan. Se on myös ainoa planeetta aurinkokunnassamme jossa on korkea happipitoisuus ilmakehässä.
Lisäksi Maapallolla on paljon jalometalleja jotka saattaisivat kiinnostaa avaruusolioita.
Lisäksi kyseessä saattaa olla puhdas turismi tai opintomatkoja tai koulutuskäyntejä jossa muukalaiset saapuvat tänne ja tutkivat miten pärjäämme täällä.
 
Friedman toteaa että saattaa olla sellainenkin mahdollisuus että Maapallo on ollut jonkinlainen vankisiirtola jonne on karkoitettu rikollisia samalla tavalla kuin Englannista karkoitettiin rikollisia Australiaan ennenvanhaan.
 
Friedman ottaa esille jopa eläintarhavaihtoehdon jonka mukaan tänne tullaan katsomaan meitä ikäänkuin eläintarhaan.
 
Miksi ufot eivät laskeudu Valkoisen Talon nurmikolle?
Sehän on sellainen vanha perinteinen kysymys ja olen itsekin yrittänyt vastata siiheen kirjassani " Onko ufoilmiössä logiikkaa ? "
 
Friedman viittaa taas meidän sotaisaan luonteeseen ja toteaa että Valkoinen Talo ja sen ympäristö on vahvasti aseistettu ja valvottu ja helpommin avataan tuli ja ammutaan alas tunkelijoita kuin kysytään mitään. Ainakin yritetään.
 
Miksi tähtitieteilijät yleensä ovat luonteeltaan anti- ufoja?
Friedman huomauttaa että tähtitieteilijän koulutukseen ei kuulu yleensä ufokirjallisuus. Friedman huomauttaa että tähtitieteilijät yleensä ovat tietämättömiä ufoasioista. He eivät ole tutustuneet esim. niihin tutkimuksiin joista Friedman on kertonut esim. juuri tässä kirjassa.
 
He eivät ollenkaan ole perillä  näistä ufoasioista.
Tähtitieteilijöihin viitataan ufoasioissa yleensä pelkästään sen olettamuksen perusteella että ufot tulevat avaruudesta ja tämän perusteella sitten kysytään tähtitieteilijöiltä että mitä mieltä he ovat ufoista vaikka he eivät tiedä ufoista yhtään mitään.
 
Kirjan seitsemännessä luvussa Friedman tuo esille kuinka muutamat varsin tunnetut tieteiskirjailijat ovat julkaiseet mielipiteensä ufoasioista tavalla ´ joka on pitkälle vahingoittunut ufotutkimusta '  ja Friedman mainitsee tässä Isaac Asimovin, Ben Bovan ja Arthur C. Clark'en . 
 
Friedman on uhrannut Asimoville jopa 14 sivua kirjastaan. Hän kritisoi Asimovia varsin voimakkaasti ja jopa mollaa häntä ja kaikesta ilmenee että he ovat enemmän tai vähemmän vihamiehiä mutta pitää kyllä antaa pisteet tässä asiassa Friedmanille koska hän näyttää kerta toisensa jälkeen kuinka Asimov taas, niin kuin niin moni muukaan ei ole perehtynyt ufologiaan ollenkaan eikä tiedä oikeastaan mitään siitä vaan on hankkinut tietonsa lähinnä iltalehdistä.
 
Tämä sama tilanne vallitsee sitten Ben Bovan kohdalla ja Arthur C. Clark' en kohdalla.
Eivät he tunne ufologiaa tai ufotapauksia eivätkä niitä tutkimuksia mitä Friedman tuo esille tässä kirjassaan.
He ovat tietämättömiä.
 
Kuten jo on sanottu monta kertaa aikaisemmin tässä kirjassa niin he ovat hankkineet tietonsa lähinnä iltalehdistä, ja siinä se sitten onkin.
Friedman otta esimerkiksi Arthur C.  Clark' en lausunnon liittyen Kansainvääliseen Geofyysiseen vuoteen 1957- 1958 josta Clark on sanonut että sinä vuonna ei löytynyt ainoatakaan lentävää lautasta ja silti näyttää siltä että Clark ei ole perillä ollenkaan niistä valokuvista joita brasilialaiset ottivat Trindade- saaren edustalla ja joista jopa Brasilian silloinen presidentti antoi julkilausuman.
 
Tämähän tapahtui vuonna 1957   Kansainvälisen Geofyysisen Vuoden aikana.
 
Kirjan kahdeksannessa luvussa Friedman tuo esille ufot ja yleinen mielipide ja viittaa tässä useaan galluppiin, sekä suuriin että pieniin galluppeihin joita on tehty vuosien varrella ja Friedman tuo tässä esille sen että näiden galluppien mukaan niin huomattavan suuri osa väestöstä uskoo että ufot ovat todellisia sekä että ne ovat ulkoavaruudesta.
Tämä on räikeässä ristiriidassa,  Friedmanin sanoja lainatakseni, monen
" äänekkään negativistin " mielipiteen  kanssa.
Varsin monet skeptikot vähättelevät ufoja ja ufohavaintoja eivätkä ole perillä näistä gallupeista ja tässä on Friedmanin mielestä aikamoinen ristiriita .
 
Friedman tuo tässä esille amerikkalaisen Gallup- instituutin gallupit vuosilta 1966 , 1973, 1978 ja 1987 joissa kysyttiin m.m. että " uskotko että ufot ovat todellisia  ? "
Myönteisesti on vastannut 46 %, 54 %, 57 % ja 49 % eli suunnilleen puolet.
 
Friedman viittaa myös Industrial Reasearch and Development- julkaisun galluppeihin vuosilta 1971 ja 1979 joissa kysyttiin että " Uskotko että ufot ovat olemassa "?.
 
Vuonna 1971 20 % olivat sitä mieltä että " ehdottomasti "  ja 34 % taas että
 " todennäköisesti " . Yhteensä tämä tekee 54 %.
Vuonna 1979 kysyttiin taas sama asia ja silloin 27 % sanoivat " ehdottomasti " ja 34 % " todennäköisesti " ja tämä taas tekee yhteensä 64 % .
Vuosien varrella tämä prosentti Industrialin tutkimusten mukaan oli täten noussut 10 %  .    
 
Hiukan ironisesti Friedman viittaa tässä Englannin Kuninkaalliseen tähtitieteilijään joka 1956 lausui että avaruusmatkailu on " Utter Bilge " ( Roskapuhetta ).
Friedman viittaa myäs tähtitieteilijä Sturrockin galluppiin jossa Sturrock sai vastaukseksi että 5 % vastanneista tähtitietelijöistä olivat havainneet jotakin mitä he eivät pystyneet selittämään .
Samassa viitataan  myös Gert Herbin suorittamaan harratestelijatähtitieteilijöiden keskuudessa suoritettuun  galluppiin jossa hän kysyi olivatko he havainneet jotakin mitä he eivät pystyneety selittämään ?
Herb sai 1805 vastausta joista 23,9 % ilmoitti havainneensa kohteen joka vastusti kaikkia selitysyrityksiä. Lisäksi  8,9 % olivat havainneet " Erittäin Oudon  Kohteen " .
 
Tämä on täysin ristiriidassa sen kanssa että skeptikot usein sanovat että tähtitieteilijät ja harrastelijatähtitieteilijät eivät ikinä näe ufoja.
 
Friedman kertoo sitten kuinka hän oli kerran Larry King- ohjelmassa keskustelemassa ufoista tunnetun skeptikon Schermerin kanssa . Myöhemmin, ohjelman jälkeen tehdyn gallupin mukaan niin 80 % oli sitä mieltä että Friedman oli voittanut keskustelun.
 
Friedman huomauttaa taas että ennen tätä keskustelua tai väittelyä niin hän oli käynyt kirjastossa lainaamassa kaksi Schermerin kirjaa mutta Schermer ilmeisesti ei ollut lukenut tai lainannut ainuttakaan Friedmanin kirjaa tai ylipäänsä mitään tunnettua ufokirjaa.
 
Friedman tuo myös esille n. s. Roper- gallupin jonka mukaan 1- 2 % USA: n väestöstä olisi tullut siepatuksi. Friedman kertoo tämän jälkeen useita muitakin esimerkkejä siitä kuinka hän on ollut keskustelussa tai väittelyssä skeptikoiden kanssa radiossa tai televiosiossa ja näiden ohjelmien jälkeen tehdyissä gallupeissa Friedman on aina voittanut katselijoiden mielipiteet puoleensa ja hän mainitsee mm. englantilaisen ITV- yhtiön  ohjelman vuonna 1997 jolloin ohjelman jälkeen kysyttiin että
 " vierailevatko muukalaiset Maapallolla "  ?
100.000 äänestä Friedmanin puoli sai 92.000 ääntä.
 
Stanton Friedman on eittämättä eräs Roswellin tapauksen asiantuntijoita jos ei jopa SE paras asiantuntija tutkittuaan Roswellin tapausta kymmeniä vuosia ja metsästettyään ja löydettyään  kymmeniä silminnäkijöitä jotka olivat mukana tapahtumissa vuonna 1947 tavalla tai toisella.
 
Kirjan yhdeksännessä luvussa Friedman ei ole voinut vastustaa kiusausta tuoda Roswellia esille myös tässä kirjassa.
Hän kritisoi voimakkaasti niitä skeptikoita jotka ovat hänen mielestään levittäneet väärää tietoa Roswellista ja hän käy läpi näitä väitteitä kohta kohdalta ja torjuu niitä ja näyttää miksi ne eivät pidä paikkansa.
 
Friedman kritisoi voimakkaasti skeptikkojärjestön, entisen CSICOPin Joe Nickeliä harhaanjohtavista tiedoista sekä myöskin tri Parkia ja myös muita skeptikkoja jotka Friedmanin mielestä aivan turhaan levittävät väärää tietoa Roswellista syystä tai toisesta.
 
Kirjan kymmenennessä luvussa Friedman pohtii lehdistön suhtautumista ufoihin, eli yleensä median suhtautumista ufoihin ja tuo esille useitakin esimerkkejä siitä kuinka media on suhtautunut nurinkurisesti ufoilmiöön.
Friedman tuo esille mm. eri dokumenttiohjelmat ja huomauttaa että yleinen tapa on että ohjelmassa esiintyvät filmataan erikseen usein sillä tavalla etteivät ole edes samalla paikalla samanaikaisesti, eivätkä tapaa toisiaan. Sen jälkeen ohjelman tuottajat liimailevat ja katkaisevat, liimailevat ja katkaisevat filmipätkiä yhteen.
Valmiissa ohjelmassa on sitten saatu aikaiseksi tilanne jossa esiintyjä saadaan näyttämään toiselta kuin mitä hän itseasiassa on ollut.
 
Reunahuomautuksena voidaan tässä tuoda esille tapaus jossa Friedman oli kuullut että se lentäjä joka lensi Roswellin maahansyöksyneen esineen Fort Worthiin ja lentäjä eli Pappy Henderson oli vaimolleen kertonut siitä materiaalista ja jopa salassa näyttänyt hänelle palan sitä materiaalia .
Pappy oli kertonut vaimolleen että hän oli nähnyt yhden kuolleen muukalaisen mukana kuormassa .
Friedman etsi sitten käsiinsä tämän Pappyn vaimon, Sappho Hendersonin, ja haastatteli häntä ja vaimo oli vakuuttanut että Pappy oli kertonut näin. Friedman etsi sitten käsiinsä muita ihmisiä jotka olivat tunteneet Pappyn ja useat muut henkilöt olivat vahvistaneet että Pappy todellakin oli kertonut tällaisia asioita elinaikanaan.
 
Friedman suhtautuu varsin kriittisesti USA: n lehdistön tunnetuimpiin edustajiin eli New York Timesiin ja Washington Postiin. Hän tuo esille useita esimerkkejä siitä kuinka nämä lehdet ovat ohittaneet tärkeitäkin asioita ufologiassa tai antaneet jopa aivan väärän kuvan .
Paraatiesimerkkinä voidaan ottaa esille juuri tämän Roswellin ja säähavaintopallon ja Friedman ihmettelee ääneen että kun ottaa huomioon että Roswellin lentotukikohta oli juuri se yksikkö joka oli pudottanut atomipommin Hiroshimaan ja Nagasakiin ja joka edusti USA: n ilmavoimien huipputasoa niin miten on mahdollista että ne upseerit jotka olivat siellä palveluksessa eivät olisi tunnistaneet tavallista säähavaintopalloa jollaisia itsekin lähettivät ilmaan ties kuinka monta viikossa ?
 
Friedman kritisoi tässä New York Timesia ja Washington Postia siitä että ne eivät ole kyseenalaistaneet näitä itsestäänselviä asioita vaan nielleet tämän säähavaintopalloselityksen noin vain.
 
Kirjan luvussa yksitoista Friedman sitten tarttuu MJ-12 asiakirjoihin jotka ovat eräänlainen jatkojännäri ufologiassa.
Kuten kaikki ufologit tietävät niin MJ-12 oli ryhmä joka sanotaan olleen olemassa 1940- luvulta asti ja ehkä vielä tänä päivänäkin ja joka kaikessa hiljaisuudessa tutkii nimenomaan ufoja ja muukalaisia.
Tästä ryhmästä ja sen olemassaolosta on käyty kiivaitakin väittelyitä  tuhansiakin kertoja eri yhteyksissä. Tähän liittyen niin on todettava että kolme eri kertaa on julkisuuteen mystisella tavalla ilmestyneet asiakirjoja jotka kertovat MJ-12- ryhmän työskentelystä.
 
Nämä asiakirjat pulpahtivat julkisuuteen ensimmäisen kerran kun filmituottaja James Shandera vuonna 1984 sai filmirullan postissa. Kun hän kehitti filmin niin siinä oli valokuvattu näitä salaisia MJ- 12 asiakirjoja.
Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyi uusi filmirulla ilmailutoimittaja ja ufologi Don Berlinerin postilaatikkoon ja näissä n. s. SOMI-papereissa on myös  MJ-12- ryhmään liittyviä asiakirjoja.
Kolmas kerta näitä MJ- 12 - asiakirjoja rupesi ilmestymään postissa Tim Cooper- nimiselle ufoharrastajalle ja näitä papereita on hänelle tullut valtava määrä.
Erotuksena aikaisempiin filmirulliin verrattuna niin nämä Cooperille tulleet paperit olivat valokopioita alkuperäisistä asiakirjoista ja tässä luvussa Friedman kertoo kuinka hän on tutkinut näitä papereita ja kuinka skeptikot suhtauatuvat niihin ja kuinka on väännetty kättä siitä että ovatko paperit aitoja tai ei.
 
Friedmanin käsitys asiassa on se että nämä filmirullilla saapuneet asiakirjat ovat kaikesta huolimatta aitoja kun taas nämä Cooperin saamat valokopiopaperit ovat väärennöksiä. Friedman itsekin on löytänyt useita esimerkkejä siitä kuinka väärentäjä on ottanut jonkun aidon asiakirjan ja kirjoittanut sen uudelleen muuttaen sitä hiukan kuten paikkakunnan nimiä tai henkilöiden nimiä.
Tällä tavalla väärentäjä on saanut aikaiseksi asiakirjan joka alunperin liittyi johonkin aivan toiseen asiaan nyt näyttämään siltä että se liittyykin MJ- 12- ryhmään.
 
Friedman perustelee sitten useilla esimerkeillä käsitystään siitä mitkä asiakirjat ovat aitoja ja mitkä väärennöksiä ja torjuu skeptikoiden omat käsitykset asiassa.
 
Kirjan yhteenvedossa Friedman kertoo sitten kuinka hän on törmännyt ihmisiin jotka kyselevät häneltä että mikä merkitys sillä on jos ufoja on tai ei, jos avaruusolentoja on tai ei tai niitä tulee tänne tai ei.
Friedman perustelee sitten mikä merkitys tällaisella totuudella olisi. Omasta mielestäni niin sehän on itsestään selvä asia että jos voidaan todistaa että avaruusolentoja tulee tänne niin sehän vaikuttaa joka asiaan Maapallolla.
Se vaikuttaa uskontoihin, tieteeseen, kulttuuriin ym., ym.
Tällainen totuus vaikuttaisi jokaiseen ihmiseen ja toisi mukaansa valtavia mullistuksia joka alalla, vaikkapa lääketieteessä.
 
Joten kysymys siitä miten se vaikuttaa sinuun on harvinaisen naiivi.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta sanoisin että jokaisen suomalaisen ufologin pitäisi lukea se.
 

Björn Borg, 23.9.2010