David, Jay:

Signet, New York 1967. 252 sivua

 
 
Tämä kirja on itse asiassa minulle vanha tuttu. Olen lukenut sen jo monta, monta vuotta sitten ja se on jo kauan ollut mukana kirjojeni yhteisessä lähdeluettelossa numerolla 117.
 
Mutta siihen aikaan kun luin sen ensimmäisen kerran niin en vielä kirjoittanut esittelyitä luetuista kirjoista kuten nykyisin joten siitä syystä käyn sen läpi nyt taas uudelleen kesällä 2009.
 
Kirja on julkaistu jo vuonna 1967 ja sen tekijä on ymmärtääkseni aikaisemmin tuntematon ufoalalla ja kyseessä on eräänlainen ufoalan yleiskatsaus ja kirja on jaettu kolmeen osaan joista ensimmäisessä osassa on eri kirjailijoiden kirjoituksia ufoista.
 
Tekijä on lainannut niitä eli tämä kirja ei ole Davidin kirjoittama   kirja vaan hänen toimittamansa  kirja.
 
Ensimmäisessä osassa hän tuo esille että todisteita ufoista on ollut olemassa ja aloittaa jopa Raamatusta, siitä kun Mooses kohtaa Jumalan ja jatkaa sitten Fatimaan josta kertoo kuinka 50.000 ihmistä 13.10.1917 näkivät ilmiön joka näytti kiilloitetulta hopeiselta kiekolta.
Tässä kiinnitän huomiota siihen että sivulla 22 sanotaan että r
Rooman katolilainen kirkko ei ole hyväksynyt Fatiman ilmestystä ihmeenä ja tämä väite ihmetyttää allekirjoittanutta kun tiedossa on että jopa Paavi on käynyt Fatimassa ja kun ottaa huomioon että Fatima on katolilaisen kirkon tunnetuimpia tapahtumia.
Tässä on nyt kuitenkin muistettava että tämä kirja on julkaistu jo vuonna 1967.
 
Toinen asia johon kiinnitän huomiota tässä on se että Davidin mukaan on julkaistu kirja jonka nimi on Fatima, Espérance du Monde jonka on kirjoittanut G. Renault.  Davidin mukaan  kyseinen teos liittyy tutkimukseen valokuvista jotka otettiin Fatimassa 13.10.1917 ja tämä vähän ihmetyttää minua koska minä olen ollut siinä luulossa ettei näitä valokuvia ole paljon olemassa.
Olen muistaakseni nähnyt vain yhden tai kahden valokuvan Fatimasta.
 
Seuraavaksi seuraa entisen Project Blue Bookin päällikön kapteeni Edward Ruppeltin oma selostus n. s. ' Washingtonin karusellista ' vuonna 1952 jossa Ruppelt itse kertoo yksityiskohtaisesti mitä tapahtui Washingtonin yllä ja kuinka ufoja havaittiin monellakin tutkalla ja niitä ajettiin takaa suihkuhävittäjillä.
 
Tämän jälkeen David antaa Jacques Valleen kertoa n. s. Uuden Guinean tapauksesta vuodelta 1959 jolloin pastori William Gill ja kymmenet muut havaitsijat näkivät useita kertoja ufoja ja yhden ufon kannella olentoja jotka työskentelivät jonkin kanssa ja olennot jopa vilkuttivat havaitsijoille.
 
Muistan muista lähteistä kuinka  Isä Gill kertoi aikoinaan että hän ei ajatellut ollenkaan että kyseessä olisi ollut ufo vaan oletti että kyseessä oli joku uusi salainen amerikkalainen lentolaite.
Vasta myöhemmin tämä ajatus ufoista tuli mukaan kuvioihin.
 
Tämän jälkeen Ruppelt saa taas puheenvuoron ja kertoo kuinka suihkuhävittäjät ajoivat takaa ufoa lähellä Rapid Cityä Etelä- Dakotassa vuonna 1953 ja tämä havainto oli tärkeydeltään sellainen että ilmavoimia hälytettiin sähkeellä jonka tärkeysluokitus siihen aikaan oli ainoastaan sen alapuolella että Yhdysvaltoihin oli hyökätty ja asia johon minä kiinnitän huomiota on se että Ruppelt tässä itse viittaa ilmavoimien yksikköön 4602 ja kertoo että hän ei hälyttänyt sitä sen takia että he (  eli Ruppelt y.m. )  ryhtyivät itse tutkimaan havaintoa paikan päällä. Tämä on  varsin mielenkiintoinen tieto sen johdosta että niin monessa lähteessä on tuotu esille että juuri tuo ilmavoimien yksikkö 4602 suoritti käytännön   ufotutkimuksia joka seikka siihen aikaan ei ollut tiedossa ainakaan yleisesti ja tämän yksikön 4602 rooli yhdysvaltalaisessa ufotutkimuksessa on ainakin minun tietojen mukaan jäänyt ikuiseksi mysteeriksi koska minä en ole ainakaan vieläkään nähnyt minkäänlaista yhteenvetoa tai tietoa jossa kerrottaisiin mitä tämä yksikkö itse asiassa teki, mitä se tutki ja mihin tuloksiin se tuli.
Ne ovat ymmärtääkseni vieläkin pimennossa tai sitten en ole yksinkertaisesti törmännyt tällaisiin tietoihin.
 
Tämän jälkeen David tuo esille kaksi kirjoitusta Brad Steigerin kirjoista joista toinen kertoo ufoista Etelänavalla ja toinen kertoo kauhutapauksesta Argentiinassa jossa perhe keskellä yötä havaitsi läheisellä rautatiellä jonkunlaista toimintaa jonka jälkeen he havaitsivat että kyseessä oli useita ufoja jotka tulivat ja ampuivat lämpösäteitä taloon niin että koko talo lämpeni.
 
Tämän jälkeen seuraa W. Gordon Allenin kertomus jossa hän pohtii yliäänipamauksia, tai
oikeammin yliäänipamauksia jotka ihmiset uskovat  että ovat yliäänipamauksia, eli ilmavoimien hävittäjien aiheuttamia mutta kirjoittaja tuo tässä esille että niitä on kuultu niin laajalla alueella että hävittäjä ei voi olla niiden aiheuttaja ja Gordon Allen puhuukin ilmajäristyksistä   jotka ovat hänen mielestään sittenkin ufojen aiheuttamia vaikka yleensä ollaan sitä mieltä että ufot eivät aiheuta tällaisia pamauksia.
W. Gordon Allen pohtii tätä päinvastaista vaihtoehtoa.
 
Tämän jälkeen kirjassa puhutaan kontakteista ja ennetaan tilaa jopa 20 sivun verran Leslien ja Adamskin kirjalle  ' Flying Saucers Have Landed ' .
 
Tämän jälkeen seuraa juttu jonka otsikko on ' Contact By Automatic Writing '  jonka on kirjoittanut George Hunt Williamson. Ote on Williamsonin kirjasta ' The Saucers Speak ' .
 
Williamsonhan oli yksi niistä henkilöistä jotka sanotaan olleen Adamskin mukana silloin kuin Adamski tapasi näitä avaruusolentoja.
 
Tämän jälkeen seuraa sitten Albert K. Benderin juttu kontaktista telepatian avulla.
 
Kirjan toisessa osassa pohditaan teorioita siitä että mistä syystä ufot tulevat tänne Maapallolle ja Donald Keyhoe tuo ensimmäiseksi esille sen vanhan ajatuksen että ydinräjähdykset ovat houkutelleet ufot tänne.
Tämän jälkeen lainataan Gavin Gibbonsin kirjasta ' The Coming of The Space Ships ' juttu jonka otsikko on ' Oliko olemassa kymmenes planeetta? '
Tässä jutussaan hän tuo esille että asteroidivyöhykkeessä on aikaisemmin ollut planeetta nimeltään Aster joka on räjähtynyt kappaleiksi ja tässä täytyy reunahuomautuksena huomauttaa että allekirjoittanut on juuri lukenut neljä Zecharia Sitchinin kirjaa Nibiru- planeetasta jota myöskin sanotaan kymmenenneksi planeetaksi mutta on todettava että tämä Gibbonsin ajatus kymmenennestä planeetasta ei liity ollenkaan Sitchinin Nibiru- planeettaan.
 
Todettakoon reunahuomautuksena myös tässä ohimennen että tässä kirjassa niin käytetään johdonmukaisesti termiä ' Flying Saucer ' , eli ' Lentävä Lautanen ' .
Sanaa ' UFO ' ei löydy tästä kirjasta lainkaan.
 
Luvussa ' Are the Ancient Lost Cities Still Inhabited? ' tri George Hunt Williamson kertoo siitä kuinka hän mietti että onko vanhat muinaiset Etelä- Amerikan kaupungit edelleen asuttuja ?
Tämä luku onkin harvinaisen lyhyt, se käsittää vaan kolme sivua ja todettakoon reunahuomautuksena tässä että allekirjoittanut itse teoksessani ' Tiedemiehet ja ufot ' olen kommentoinut George Hunt Williamsonin tohtorintitteliä ja todennut että se ei pidä paikkansa.
Williamsonhan on sama henkilö kuin mistä on puhuttu aikaisemmin tässä kirjassa ja oli mukana Adamskin kanssa autiomaassa silloin kuin Adamski tapasi avaruusolentoja.
 
Asia johon kiinnitän huomiota myös tässä lyhyessä jutussa on se että hän puhuu vaan epämääräisesti Amatsoonin Valtakunnan olemassaolosta ja siitä kuinka se kukoisti ja tämähän on aika epämääräistä. Tarkoittaako hän nyt sitten azteekkeja, inkoja, mayoja
tai mitä hän tarkoittaa?
Tämä luku on aika heikko.
 
Seuraavaksi päästään sitten Onttoon Maapalloon ja kerrotaan Raymond Bernardin käsityksistä siitä että maapallo on ontto ja sen sisällä on olemassa sivilisaatio.
Tästähän on keskusteltu ties kuinka monta kertaa ties kuinka monella foorumilla.
 
Luvussa ' Metodit ja ajokoneistot ' niin törmätään aika mielenkiintoiseen asiaan kun Brinsley Le Poer Trench kirjassaan ' The Sky People ' puhuu tektiiteista ja piistä ja sanoo että maapallolla on löydetty n. s. tektiitteja joitten muoto on sellainen että ne olisivat olleet sulavassa tilassa liikkuessaan ilmakehän läpi ja että ne tällä tavalla ovat saaneet muotonsa.
Trenchin mukaan tämä lasimainen aine koostuu silikaateista ja joissakin on vaihteleva määrä isotooppeja, alumiinista ja berylliumista ja jotkut ovat puhdasta piitä ja Trenchin mukaan kun auringon valo osuu tällaiseen tektiittiin niin se synnyttää sähkövirran ja tällä tavalla voidaan käyttää hyväksi aurinkoenergiaa ja Trench pohtii tässä että ovatko nämä olleet osana ajokoneistoa avaruusaluksissa?
 
Tämän jälkeen Raymond Bernard saa taas puheenvuoron ja pohtii gravitaatiota ja ufoja ja pohtii pitkälle sitä  että mikä in inertian ja gravitaation suhde ja Einsteniin viitaten hän toteaa että kyseessä on sama ilmiö eli että gravtitaatio ja inertia ovat sama asia ja jutussaan Bernard tulee siihen jonka muutkin ovat tuoneet esille että jos muukalaiset ovat keksineet jonkunnäköisen gravitaatiokilven niin se voi selittää sen mistä syystä gravitaatio ei vaikuta ufoihin ja lisäksi hän toteaa että tämä keksintö toisi mukaansa myös sen että ufo voi tehdä jyrkkiä käännöksiä ja silti sillä tavalla ettei miehistö kärsi tästä millään tavalla edes hyvin suuressa nopeudessa koska ufo ja miehistö ovat yksi kokonaisuus.
 
Tässä Bernard tuo esille samoja ajatuksia kuin mitä esim. ranskalainen Plantier on tuonut esille vaikka Bernard ei viittaakaan Plantieriin.
 
Tämän jälken seuraa Carl Jungin juttu ' Ufos as a Psychological Projection ' joka on otettu Jungin kirjasta ' Flying Saucers: A Modern Myth of Things Seen in the Skies ' .
Tässä tuodaan esille Jungin tunnetut ajatukset kollektiivisesta alitajunnasta ja mandalasta.   
 
Tämän jälkeen ufohistorian tunnetuin skeptikko Donald Menzel saa puheenvuoron ja lainataan juttu hänen kirjastaan ' The World of Flying Saucers ' jonka hän on kirjoittanut yhdessä Lyle G. Boyden kanssa. Menzel tuo tässä esille kaiken maailman selityksiä sille mistä syystä ihmiset ovat erehtyneet ja Menzelin kirjoitus liittyy tietysti siihen että mitään ufoja ei ole olemassa vaan kaikki on väärinkäsityksiä tavallisista ilmiöstä ja väärintulkintoja.
 
Menzel viittaa myös Raamatun Hesekielin tapaukseen ja toteaa että hänen käsityksensä mukaan niin Hesekiel näki auringon sivuauringon ja Menzel toteaa että ei ole epäilystäkään siitä että Hesekiel näki tällaisen sivuauringon ja tähän on esim. allekirjoittaneen itse protestoitava sen takia että kun tutustuu Hesekielin tapaukseen tarkemmin Raamatussa niin huomaa että sivuaurinko ei kyllä pysty selittämään kaikkea mitä Hesekiel kertoo.
 
Hesekielhän kertoo pyöristä jotka liikkuvat ja kertoo myös lentäneensä tässä aluksessa muistaakseni jopa kaksi kertaa ja on vaikeata kuvitella että joku entisen ajan profeettakaan voisi väittää lentäneensä sivuauringossa.
 
New York Times- lehden tiedetoimittaja Walter Sullivan oli aikanaan hyvin tunnettu ja arvostettu toimittaja USA: ssa ja hän julkaisi myös kirjan ' We Are Not Alone '   joka on omien kirjojeni lähdeluettelossa numerolla 315) ja Sullivan pohtii tuossa kirjassaan millaisia mahdollisuuksia ihmiskunnalla on saavuttaa muita tähtiä ja millaisia teknisiä mahdollisuuksia meillä on siihen nykyisin ja toteaa että se oli ainakin kirjan julkaisemisen aikaan aika mahdoton tehtävä.
 
Tässä kirjoituksessa on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen asia joka pulpahtaa esille aina silloin tällöin ja se on se että hän viittaa tähtitieteilijä Carl Saganiin joka ufopiireissä on tunnettu skeptikkona mutta silti moni skeptikkokaan eikä edes ufoharrastaja ole tietoinen siitä  että Sagan itse aikoinaan totesi että vanhoissa muinaisisssa kirjoituksissa on viitteitä siitä että ihmiskunta aikaisemmin muinaiseen aikaan on kohdannut ylivoimaisen sivilisaation ja Sagan jopa kehoitti meitä etsimään todisteita tästä ja totesi että saattaa olla että me joskus löydämme todisteita siitä.
 
Tämä on Saganin eräs piirre josta moni ei nykyisin tiedä eikä ole kuullutkaan.
Mutta näin on asia ja olen myös itse omassa kirjassani ' Tähtitieteilijät ja ufot '  kertonut tästä asiasta.
 
Seuraavaksi tullaan insinööri ja toimittaja Philip Klassin plasmateoriaan jonka mukaan Klass oli sitä mieltä että ufot ovat voimalinjojen yhteydessä syntyneitä plasmailmiöitä mutta se mitä ei tiedetty vielä siihen aikaan kuin tämä kirja julkaistiin oli että Klass myöhemmin itse luopui tästä teoriastaan.
 
Seuraavaksi David antaa taas kirjassaan puheenvuoron Blue Bookin entiselle johtajalle kapteeni Edward Ruppeltille ja tässä Ruppelt kertoo asiasta joka ufologiassa on harvinaisen mielenkiintoinen mutta joka kaikkien ufologien harmiksi on jäänyt sille tasolle että emme tiedä tänä päivänäkään kenestä henkilöistä Ruppelt kertoo.
 
Ruppelt ei koskaan paljastanut kenestä hän puhui.
Kyseessä on tapaus jossa vuonna 1949 ryhmä tiedemiehiä sattumalta havaitsi että heidän laitteensa rekisteröi voimakkaan nousun säteilyssä samanaikaisesti kun havaittiin yläpuolella ufo.
Tämä johti sitten siihen että tämä ryhmä ryhtyivät määrätietoisesti eräällä vuorella seuraamaan tätä ilmiötä ja pystyttivät jopa havaintoaseman joka on käynnissä 24 tuntia vuorokaudesta. Havaintoasema mittasi säteilyä ja tiedemiehet vertailivat sitten uforaportteja tähän säteilymittariin ja totesivat että silloin kuin oli havaittu vuoren yllä ufo niin säteilymittari oli todellakin näyttänyt kohonneita säteilyarvoja.
Tämä koe oli pitkäaikainen.
 
Ruppelt itse kertoo kuinka hän oli kuullut tästä tapauksesta aina silloin tällöin mutta ei tiennyt ketkä nämä tiedemiehet olivat eikä myöskään tiennyt mistä heitä löytäisi kunnes sitten eräänä kauniina päivänä hän sai puhelun tuttavaltaan länsirannikolla ja tämä tuttava
tiesi ketkä nämä tiedemiehet olivat ja oli perillä tapauksesta ja järjesti sitten tapaamisen.
Ruppelt hyppäsi tällöin lentokoneeseen ja lensi Los Angelesiin jossa hän sitten tapasi kaksi henkilöä eräässä hotellissa ja molemmat henkilöt olivat töissä USA: n Atomic Energy Comissionissa ja he vahvistivat ja kertoivat tarkemmin tästä tutkimuksesta ja Ruppelt tällöin lupasi ettei hän milloinkaan paljasta näiden tiedemiesten nimiä kuten hän ei tehnytkään ja se on suuri harmi ufologialle että hän ei ikinä paljastanut näitä nimiä.
 
Tässä täytyy kuitenkin todeta että meillä ei ole minkäännäköistä syytä epäillä Ruppeltin sanoja.
Ruppelt on tunnettu hyvin asiallisena ja luotettavana upseerina ja kirjailijana.
Allekirjoittanut ei ainakaan keksi mitään syytä miksi Ruppelt olisi keksinyt tämän tarinan.
 
Ruppelt sitä paitsi itse ei keksinyt tämän tapauksen vaan tieto siitä oli liikkeellä ufopiireissä siihen aikaan ja se seikka että Ruppelt tapasi näitä kahta tiedemiestä sittemmin on luultavasti totta ja tämä antaisi valtavan potkun ufotutkimukselle jos joskus saataisiin tietää ketkä nämä tiedemiehet olivat mutta näyttää siltä ettemme ikinä saa tietää ketkä he olivat.
 
Näiden tiedemiesten tutkimukset kestivät vuoteen 1951 saakka ja salatakseen näitä tutkimuksia ja toistuvia käyntejään havaintoasemallaan vuoristossa he olivat kertoneet että he olivat perustaneet ' mineraalikerhon ' ja tämä selitti miksi he toistuvasti kävivät vuoristossa.
 
Tapaus sai vielä mielenkiintoisempia piirteitä kun itärannikolla oleva laboratorio sai kuulla näistä tutkimuksista ja päätti osallistua niihin.
Tässä itärannikolla sijaitsevassa laboratoriossa työskenteli myös eräs eversti joka järjesti itärannnikolta käsin vastaavanlaisen tutkimuksen kuin tuo ' mineraalikerho ' oli suorittanut ja ryhtyi suureen tutkimukseen jossa asennettiin säteilymittareita jopa 160 km etäisyydelle laboratoriosta ja lisäksi laboratorio sai tutkimukseen mukaan tutkaverkoston ja tällöin he esim. totesivat että muutama kerta säteily oli noussut normaalia paljon suuremmaksi
samalla kuin tutkassa oli näkynyt ufo ja nämä tapaukset olivat sattuneet tammi- kesäkuussa 1951.
 
Kerran heinäkuussa kävi niin että kaksi tämän itärannikon tiedemiehistä olivat ajamassa autolla kun he näkivät kirkkaan pyöreän kohteen taivaalla.
He ajoivat takaisin laboratorioon ja heidän laitteensa osoitti suurta nousua säteilyssä ja samalla he saivat tietää että tämä ufo oli näkynyt tutkassa ja että jopa hävittäjä oli hälytetty   
sen perään ja kun kerättiin tiedot säteilymittareista niin kävi ilmi että laboratorion itäpuolella mittarit olivat rekisteröineet erittäin korkean nousun säteilyssä linjalla jota pitkin tämä ufo oli kulkenut kun taas länsipuolella ei näkynyt mitään nousua.
 
Tässä tutkimuksessa joka ei ollut missään vaiheessa virallinen niin kävi myöhemmin niin ikävästi että siinä mukana olleet sotilashenkilöt siirrettiin ajan mittaan muihin tehtäviin muualle ja myös tiedemiehet saivat töitä eri laboratoriosta ja tämä tutkimusryhmä hajosi sitten tavallaan itsestään.
Koska kaikilla oli ollut mukanaan omat muistiinpanonsa niin myöskin nämä tapauksesta kertovat muistiinpanot hajosivat ympäri maailmaa saman tien joten mitään tarkkaa yhteenvetoa näistä tutkimuksista ilmeisesti ei ole saatu tänä päivänäkään mutta täytyy myöntää että tapaus on varsin mielenkiintoinen.
 
Tämän jälkeen David antaa tilaa John Fullerin kirjoitukselle jossa hän kertoo suuresta sähkökatkoksesta US: n koillisrannikolla vuonna 1965.
 
Fuller on kirjoittanut kirjan ' Incident at Exeter ' ja edellämainittu juttu on otettu tuosta kirjasta.
( Fuller on myös kirjoittanut neljä muuta ufokirjaa joista ehkä tunnetuin ' The Interrupted Journey ´ joka kertoo Barney ja Betty Hillin tapauksesta ).
 
Fuller kertoo tässä jutussaan kuinka oli täysin mahdotonta selvittää jälkeenpäinkään mistä tämä sähkökatkos oikein johtui.
Varsinainen syy jäi selvittämättä.
Mainittakoon tässä reunahuomautuksena että Fuller mainitsee myös Suomen tässä ja kertoo että 26.12.1965 niin ' neljä suurta kaupunkia Etelä- ja Keski-Suomessa myös  kärsivät sähkökatkoksesta jonka syyksi sanottiin yksi ainoa viallinen eriste '.
 
Seuraava juttu on ranskalaisen Aimé Michelin kirjasta ' Flying Saucers and the Straight- Line Mystery ' jossa selostetaan Michelin tunnettu ortoteniateoria jonka mukaan ufohavainnot tehtiin vuonna 1954 suoralla linjalla ja tässä jutussa kerrotaan esimerkkinä siitä että yhdeksän näistä lijoista yhtyivät tietyssä paikassa jonka nimi oli Poncey ja he tutkivat asiakirjoja ja havaintoilmoituksia niin he havaitsivat että juuri tällä paikkakunnalla, Ponceyssa,  oli tehty havainto jossa nähtiin jättimäinen sikarimainen, pystyasennossa oleva valaiseva ufo joka lensi itäänpäin lentokoneen nopeudella .
 
Kirjan kolmas osa on saanuit nimekseen ' Kontroverssi ' ja siinä on ensimmäisenä juttuna taas John G. Fullerin juttu jossa hän kertoo USA: n ilmavoimien säännöstä AFR 200 -2 jossa tunnetusti annettiin ilmavoimien tukikohdille määräys että jos tukikohdat pystyivät itse selittämään ufohavainnon niin silloin asiasta saatiin tiedottaa lehdistölle ja yleisölle mutta jos he eivät keksineet selitystä niin tukikohtien piti viitata Project Blue Bookiin ja Wright- Pattersonin tukikohtaan.
 
Tämä on tosiasia jota on tuotu esille monessa kirjassa. Lisäksi määräys suoraan kieltää ilmavoimien edustajia keskustelemasta ufohavainnoista ulkopuolisten, kuten siviilien  kanssa.
 
Tässä kirjan kolmannessa osassa on useita erittäin lyhyitä juttuja ja esimerkkinä on seuraava Life- lehden juttu aprillipäivältä 1966 jossa Bill Wise lyhyesti selostaa USA: n ilmavoimien suhtautumista ufoihin . Lisäksi Wise julkaisee ufotilastoja.
 
Seuraavaksi on juttu Maury Islandin tapauksesta jossa ensimmäiseksi julkaistaan Ruppeltin selostus tapauksesta ja tässä Ruppeltin selotuksessa hän toteaa yksioikoisesti että kyseessä oli huijaus. Asia johon kiinnitän huomiota tässä on se että Ruppelt käyttää Maury Islandin havaitsijoista salanimiä vaikka kaikki muut lähteet käyttävät yleisesti havaitsijoiden oikeita nimiä.
 
Seuraavaksi vastakohtana Ruppeltin kirjoitukselle julkaistaan Harold Wilkinsin juttu ' Flying Saucers on the Attack ' jossa Wilkins suhtautuu epäilevästi Ruppeltin kirjoitukseen ja vihjaisee että kyllä siinä oli sittenkin jotakin muuta mukana kuvioissa.
 
Tässä on välillä todettava että Wilkins kutsuu jatkuvasti näitä havaitsijoita  ' vartioijiksi ' ja antaa sen kuvan että kyseessä olisi ollut jonkunlaiset vartio- tai partiomiehet aluksessa.
Näinhän asia ei ollut vaan kyseessä oli yksityiset henkilöt jotka olivat omalla veneellään liikkeellä poimimassa uppotukkeja vedestä.
 
Kyseessä ei siis ollut minkäännäköinen vartio- tai partiovene tai rannikkovartioston vene 
ja tästä huolimatta Wilkins kertoi lähettäneensä kirjeen Chrisman- nimiselle henkilölle USA:n Rannikkovartiostolle. Wilkins olisi tahtonut haastatella Chrismania.
 
Kirje palautettiin Wilkinsille Englantiin ja siinä oli leima ettei Chrisman ollut Rannikkovartiostossa töissä ja Wilkins pitää tätä hyvin epäilyttävänä vaikka kuten tiedämme kyseessä olivat  yksityiset henkilöt.
 
Tämän jälkeen USA: n ilmavoimien tähtitieteilijä Hynek kertoo kuuluisasta Michiganin suokaasusta ja mitä siinä oikein tapahtui ja miten hän joutui mukaan siihen.
 
Tämän jälkeen kirjassa seuraa kaksisivuinen juttu jossa American- nimisessä lehdessä suhtaudutaan epäilevästi Hynekin suokaasuselityksiin.
 
Tämän jälkeen  Hynek saa taas puheenvuoron ja kertoo kuinka hänestä tuli USA: n ilmavoimien tähtitieteellinen neuvonantaja ufoasioissa. Tässä jutussa  tulee kyllä selvästi esille Hynekin kriittinen suhtautuminen ilmavoimiin ja sen tapaan hoitaa asioita.
 
Ja Hynek toteaa että vaikka hän on samaa mieltä Project Blue Bookin henkilökunnan kanssa siitä että suurin osa havainnoista voitiin selittää niin silti Hynekin mielestä jäi satoja tapauksia jotka olivat todella merkillisiä ja joille Hynek ei löytänyt selitystä.
 
Hynek kiinnittää tässä myös huomiota siihen tapaan millä ilmavoimat vuosien varrella muuttivat tutkittujen tapausten selityksiä " parantamalla " niitä. Hynek mainitsee esimerkkinä että tapaus jossa ensin sanottiin että se oli mahdollinen  lentokone niin myöhemmin tämä luokitus muutettiin esimerkiksi että se oli todennäköisesti  lentokone  ja tällä tavalla tilastoja " paranneltiin " jatkuvasti vuosien varrella .
Ja tämähän on varsin epätieteellistä.
 
Hynek kertoo kuinka hän vähitellen rupesi keräämään itselleen näitä tapauksia jotka nimenomaan olivat vaikeasti selitettävissä ja joille hän ei keksinyt selitystä.
Hynek kertoo myös siitä kuinka hänet pakotettiin pitämään Michiganissa lehdistötilaisuus vaikka hän ei ollut valmistautunut siihen ollenkaan ja epätoivossaan hän ei keksinyt mitään muuta kuin tämä suokaasuselitys josta hän oli kuullut jostain ja heitti sen esille ja Hynek kertoo kuinka hän kauhistui kun näki toimittajien ryntäävän puhelimiin raportoidakseen suokaasusta josta sitten tuli kansallinen vitsi.
 
Donald Keyhoen kirjasta " Flying Saucers- Top Secret " on lainattu tapaus Killian joka on täysin uskomaton kertomus.
Vuonna 1959 kapteeni Killian oli DC- 6 - koneellaan matkalla New Yorkista Detroitiin kun hän näki kolme ufoa joista yksi lähestyi hänen omaa konettaan jonka jälkeen ufo taas palasi muodostelmaansa.
Killian sammutti matkustamon valot ja kertoi matkustajille tapauksesta ja myös matkustajat pystyivät seuraamaan näitä ufoja ja myös lentoemännät ja perämies näkivät näitä ufoja. Hetken kuluttua kolmesta ufosta yksi irtaantui taas ja tuli uudelleen lähelle Killianin konetta kuin tutkiakseen sitä jonka jälkeen ufo taas palasi muodostelmaan.
 
Koko tämä havainto kesti 40 minuuttia ja merkittävää tässä asiassa on se että viidestä muusta lentokoneesta myös nähtiin nämä valot, eli ufot.
Killianin tapaus pääsi julkisuuteen ja täysin merkillisellä tavalla USA: n ilmavoimat selittivät pois  sitä ja sanoi ensin että kyseessä oli tähtijärjestelmä Orion jonka Killian kielsi ja totesi että hän oli nähnyt Orionin samalla kuin hän näki ufot .
Tämän jälkeen ilmavoimat ilmoitti että Killian oli nähnyt ilmavoimien tankkikoneen joka tankkasi hävittäjiä. Killian torjui myös tämän jyrkästi ja sanoi että hän on usein nähnyt näitä tankkikoneita ja nähnyt minkänäköisiä  ne ovat.
 
Merkillisellä tavalla niin Killianin lentoyhtiö yllättäen lähetti selostuksen ilmavoimille jossa he totesivat että Killian oli ilmoittanut ettei hän ikinä ollut nähnyt tällaista polttoainetäydennystä ja että nähtävästi hän olikin nyt nähnyt sellaisen ensimmäistä kertaa.
 
Tämä oli puhdas valhe koska Killian ei ollut milloinkaan sanonut mitään tällaista.
Outoa tässä on se että kun Keyhoen piti tavata Killianin niin aikaisemmasta lupauksestaan huolimatta niin Killian ei saapunutkaan tapaamiseen ja hänen vaimonsa ilmoitti että ilmavoimat olivat  vaienneet hänet ja uhkailleet häntä ja tästä syystä Killian ei saapunutkaan tapaamiseen.
 
Hyvällä syyllä voidaan kysyä että mikä ihmeen motiivi USA: n ilmavoimilla on hiljentää yksityisen lentoyhtiön lentäjää?
 
Kirjassa on myös toinen versio Killianin tapauksesta jonka on kirjoittanut ilmavoimien upseeri Lawrence Tacker. Juttu on otettu Tackerin kirjasta " Flying Saucers and the U. S. Air Force " .
 
Tässä tämä Tacker väittää että alueella oli tosiaan lentokoneita suorittamassa polttoainetäydennystä ja että Killian oli nähnyt näitä.
Tähän sitten jääkin ilmavoimien selitys.
Tacker huomauttaa myös että  Killian itse oli yhdessä vaiheessa kertonut kuinka havaitut kolme valoa muistuttivat  Orionia vaikka Killian itse on kovasti torjunut alusta alkaen sen mahdollisuuden että Orion olisi ollut selitys.
 
Tapaus on kovin merkillinen.
 
Todettakoon myös että ilmavoimat olivat todenneet että Killian oli nähnyt Orionin pilvipeitteen läpi ja kuitenkin Killian itse huomauttaa että hän oli korkella pilvipeitteen yläpuolella  ja että hänen konensa yläpuolella oli täysin kirkasta.
 
Jokainen voi pohtia itsekseen että mikä merkillinen motiivi voi USA: n ilmavoimilla olla sabotoida tällä tavalla yksityisen lentäjän vilpitöntä ja tarkkaan harkittua
havaintoilmoitusta ?
 
Kirjan viimeisenä juttuna on Ruppeltin kirjasta otettu kertomus floridalaisesta partiojohtajasta joka eräänä iltana oli kokouksen jälkeen viemässä kotiin neljää partiopoikaa
ja ohittaessaan metsää hän näki metsässä merkillisen valon ja koska hän luuli että kyseessä saattoi olla alaspudonnut lentokone hän lähti metsään tutkimaan asiaa.
Hän jätti pojat autoon ja antoi heille sellaiset ohjeet että jos hän ei ole palannut autoon viidentoista minuutin kuluttua niin he juoksisivat läheiseen maataloon ja hälyttäisivät apua.
 
Pojat näkivät kuinka heidän partiojohtajansa raivasi tiensä tiheikön läpi metsään viidakkoveitsen avulla ja taskulampun valossa ja näkivät myös kuinka punainen pallo lähestyi häntä jonka jälkeen punainen pilvi ympäröi häntä jolloin partiojohtaja kaatui maahan.
 
Tällöin he saamansa ohjeen mukaan juoksivat läheiseen maataloon hakemaan apua.
Talon väki hälytti sheriffin paikalle ja he palasivat tapahtumapaikalle  löysivät partiojohtajan joka kertoi että hän oli havainnut yläpuolellaan kiekkomaisen harmaan valtavan ufon josta tuli lämpösäteilyä ja tuo punainen pallo oli lähetetty häntä kohti jolloin hän pyörtyi.
 
Ruppelt ja poliisi sitten tutki asiaa perusteellisesti ja selvittivät jopa partiojohtajan taustaa jolloin ilmeni että partiojohtaja oli tunnettu siitä että hän kertoi aina välillä hurjia tarinoita josta syystä Ruppelt päätti että kyseessä oli huijaus ja tällä nimikkeellä tapaus siirtyi Project
Blue Bookin arkistoon.
 
Asia olisi sitten jäänyt tähän mikäli ei eräs laboratorio olisi tutkinut kasvinäytteitä joita oli otettu tapahtumapaikalta ja laboratorio totesi että kasvien ja ruohojen juuret   olivat hiiltyneitä kun taas yläosat eivät olleet ja esimerkiksi eräs ruoho joka oli painunut alaspäin maahan niin sen maassa oleva osa oli hiiltynyt mutta ei ilmassa oleva osa.
 
Ainoa selitys jonka laboratorio keksi asialle oli se että tämä hiiltyminen oli tapahtunut induktiolämmön seurauksena.
Kysymys onkin siitä että mikä aiheuttaa tällaisen induktiolämmön keskellä metsää keskellä yötä ?
 
Tapaus siirrettiin   siis viranomaisten arkistoon otsikolla ' huijaus ' mutta silti on sen perässä iso kysymysmerkki nimenoomaan noiden hiiltyneiden kasviosien takia.
 
Tämä varsin tunnettu tapaus päättää sitten tämän kirjan kertomusten sarjan.
 
Kirjasta kokonaisuutena sanoisin että kyseessä on asiallinen kirja johon on otettu eri henkilöiden käsityksiä ufoilmiöstä, puolesta ja vastaan ja kirjaan on otettu mukaan muutama varsin tunnettu tapaus.
 
Kyseessä on asiallinen yhteenveto 1960- luvulta.
Ainoa joka tässä mietityttää minua henkilökohtaisesti on aina ollut se että kirjan nimi
' The  Flying Saucer Reader ' vaikuttaa mielestäni hiukan merkilliseltä, eli ' Lentävä lautas- lukija ' . Mielestäni tuo otsikko on hiukan epäonnistunut.
 

Björn Borg, 14.9.2009