Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Canada, Steve:

Crop Circles: Interim Report on the 1994 Season in England

Steve Canada, Salinas, CA 1995. 99 sivua

 
 
Steve Canada on  julkaissut kymmeniä alle 100- sivuisia nidottuja kirjoja jotka liittyvät  viljakuvioihin. Osa näistä kirjoista sisältyy Canadan vuonna 1992 ilmestyneeseen 10- osaiseen teokseen  ' Crop Circle Language' .
 
Omista muistiinpanoistani näen että olen aikaisemmin lukenut Canadan kirjan ' Crop Circles and UFOs' . Jostain syystä en ole kuitenkaan tuolloin kelpuuttanut sitä lähdeluettelooni.
 
Kun ryhdyn tutustumaan nyt käsillä olevaan Canadan kirjaan ' Crop Circles' niin saan vihjeen siitä miksi en aikaisemmin kelpuuttanut Canadan mainittua kirjaa lähdeluettelooni:
 
Sekavampaa kirjaa saa etsiä. Kirjan ensimmäiset 7 sivua vilisee paikkakuntien nimiä ja päivämääriä.
Vähitellen tajuaa sitten että kyseessä on kopioita Canadan eri luentotilaisuuksien mainosesitteistä. Näissä esitteissä kerrotaan missä ja milloin Canada on pitänyt esitelmiä.
Sivulla 8- 9 kirjassa on sitten poikittain kopio erään lehden artikkelista jossa kerrotaan Canadasta.
Tästä artikkelista löydänkin varsin mielenkiintoisen  tiedon Canadasta: Lehtijutun mukaan, vaikka Canada on kirjoittanut kymmeniä kirjoja viljakuvioista, niin hän ei ole kertaakaan käynyt itse paikan päällä tutustumassa ainoaankaan viljakuvioon.
Lehtijuttu on päivätty 15.9.1992.
 
Muuten kirjassa on sitten  pientä tekstiä ja on isoa tekstiä ja löytyy jopa tekstiä joka on taas poikittain. Koneella kirjoitetuissa teksteissä on sitten vielä käsin kirjoitettuja lisäyksiä ja korjauksia. Jossain on käytetty tussikynää korjauksiin ja kirjan lopussa on sitten vielä sivut 90- 91  italiaksi ( ilman käännöstä) ja sivu 92 saksaksi
( käännös englanniksi sivuilla 93- 94), sivu 95 taas saksaksi ( ilman käännöstä) ja sivu 96 ( poikittain) vaihteeksi italiaksi ( ilman käännöstä).
Kirjan sisällysluettelo löytyy vasta sivulla 17 (!), ja esipuhe sivulta 18.
Kaikesta näkee että nyt on asialla tekijä jolla ei ole aavistustakaan siitä miten kaoottisilta nuo sivut näyttävät satunnaisen lukijan silmissä.
Yksi selitys tähän kaoottiseen kirjaan näyttää olevan se ettei Canada ilmeisesti vielä ole siirtynyt tietokoneikään jolloin tietokoneella voidaan tehdä korjauksia ja lisäyksiä ja myös muokata kaikki teksti samansuuruiseksi. On ilmeistä että Canada vielä on kiinni kirjoituskoneaikakaudessa siihen kuuluvine puutteineen.
Ja siksi tämä kirja on raskas lukea.
 
Canadan mukaan hän on kuitenkin keksinyt viljakuvioista ' kielen' joka kertoo kuvioiden alkuperästä, kuka niitä tekee ja mikä on niiden tarkoitus jne.
 
Kirjan kaoottisuuden takia en oikein pääse perille siitä mikä on Canadan sanoma mutta huomaan että hän saanut luvan Sitchinin kustantajalta lainata Sitchinin kirjoja sumereista ja Sitchinin ajatuksia Annunakista joka asuu Nibiru- planeetalla joka lähestyy Maata kerran joka 3.600: s vuosi. Sitchinin mukaanhan Annunaki kansoitti Maan jo satojatuhansia vuosia sitten ja kehitti ihmisrodun kaivostyöhön.
 
Canadan mukaan viljakuviot ovat Annunakin tekemiä, samoiten kuin Marsissa olevat Kasvot, ja viljakuvioissa piiileekin Annunakin sanomia ihmiskunnalle.
 
Minun on myönnettävä että kirjan kaoottisuuden ja myös erittäin huonojen
( valokopioitujen ) kuvien takia en oikein jaksa seurata Canadan ' todisteluketjua' tässä asiassa.
Saattaa olla että Canadan teoriassa on perää, tai sitten ei ole, mutta henkilökohtaisesti luulen että Canadan todisteet välillä on aikaa kaukaa haettuja.
Mieleeni tulee väistämättä televisiosta joku aika sitten tullut ohjelma jossa esiteltiin englantilaista rouvaa joka oli vihkiytynyt n. s. numerologialle. Toisin sanoen eri numeroita yhdistelemällä, ynnäämällä ja vähentämällä saadaan selville erilaisia salasanomia. Tämä rouva todisteli mainitussa ohjelmassa pitkään, ja monella esimerkillä,  kuinka hän oli löytänyt Egyptin pyramiideista selviä todisteita siitä että pyramiideihin oli piilotettu numerologisia sanomia. Allekirjoittanut rupesi ohjelman aikana miettimään kuinka rouvan laskelmat voisivat pitää paikkansa kun rouva laskelmissaan käytti englantilaisia mittoja. Eiväthän egyptiläiset käyttäneet englantilaisia mittoja, eihän?
Sama tunne tulee allekirjoittaneelle kun yritän seurata Canadan n. s. ' punaista linjaa' , eli että aika heikoilla ollaan.
 
Canadan tuo kirjassaan esille sen että NASA: n 26.6.1987 julkaiseman tiedotteen mukaan NASA: ssa uskottiin että avaruudesta löytyisi vielä kymmenes meidän aurinkokuntaamme kuuluva planeetta. Canada uskoo että tämä planeetta olisi Nibiru- planeetta.
( Maaliskuun 15 pnä 2004 uutisissa  kerrotaan että avaruudessa oleva teleskooppi “Spitzer” ehkä on löytänyt etsityn kymmenennen planeetan. Se on saanut nimekseen “Sedna” ja sijaitsee 10 miljardin kilometrin päässä Maasta ja 3 miljardin päässä Plutosta ja se on kooltaan suunnilleen samanlainen kuin Pluto).
Ei ole kuitenkaan mitään merkkejä ( ainakaan vielä) siitä että tuo Sedna olisi sama kuin Nibiru.
 
Lukija joka on erityisen kiinnostunut viljakuvioista voi hyvin tutustua tähän Canadan viljakuviokirjaan ja tehdä omia johtopäätöksiä Canadan teoriasta.
Jos ei ole erityisen kiinnostunut viljakuvioista niin tämä kirja on kyllä hankala lukea.
On myös muistettava että markkinoilla nykyisin on useitakin hienoja teoksia joissa on mahdottoman hienoja kuvia viljakuviosta. Canadan monistettu ja nidottu kirja huonoine kuvineen ei kylläkääm pysty kilpailemaan niiden kanssa. 
 

Björn Borg, 10.3.2006


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |