Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Brennan, Herbie:

Martian Genesis: The Extraterrestrial Origins of the Human Race

Dell Publishing / Random House, New York, New York 2000. 248 sivua

 
 
Brennan on minulle aikaisemmin tuntematon nimi mutta siitä huolimatta hän näyttää kirjoittaneen ainakin 17 kirjaa aikaisemmin joista kaikki liittyvät  mysteereihin tai okkultismiin tavalla tai toisella.
 
Huomaan yhden kirjan nimestä että se saattaa liittyä Wilhelm Reichiin koska sen nimi on
' Occult Reich ' mutta en ole varma siitä enkä pysty sitä tarkistamaankaan tätä kirjoittaessani.
 
Kuten arvata saattaa niin kirja alkaa n. s. Mars- kasvoilla ja Brennan tuo esille professori Stanley V. McDanielin joka on tutkinut kasvoja ja pitää niitä keinotekoisina eikä luonnon muovaamina.
 
On mielenkiintoista havaita että heti alussa sanotaan että professori McDaniel sai tukea ajatuksilleen mm. ruotsalaisilta akateemikoilta.
Nimiä ei kuitenkaan kerrota.
 
Brennan tuo alussa esille meidän suhtautumistamme Marsiin ja käy lyhyesti läpi miten Marsia on tutkittu vuosisatojen saatossa.
 
Tämän jälkeen hän siirtyy sitten siihen mihin moni muukin kirjailija on siirtynyt eli ottaa esille todisteita siitä että esim. kaivoksissa on löytynyt esineitä kuten kultaketjuja jotka ovat huomattavasti, huomattavasti, huomattavasti vanhempia kuin niiden pitäisi olla, eli uskomattoman vanhoja.
 
Huomaan tässä että Brennan tuo esille samat esimerkit kuin kirjailija Brad Steiger kirjassaan ' Mysteries of Time and Space '  josta olen myös juuri aikaisemmin kirjoittanut kirjaesittelyn joten en toista niitä tässä.
 
Todettakoon kuitenkin että Brennan mainitsee esim. ihmisen luurangon joka on anatomisesti samanlainen  eli identtinen Homo Sapiens Sapiensin kanssa ja joka on löydetty Table Mountainilta Kaliforniassa ja joka Brennan mukaan on 33 miljoonaa vuotta vanha .
 
Brennan kertoo myös kuinka Frank J. Kenwood- niminen henkilö Arkansissa halkaisi kerran ison hiilimöhkäleen jota piti polttaa sähkölaitoksessa ja kun hän  halkaisi möhkäleen niin siitä putosi ulos raudasta tehty ruukku ja Kenwood ryhtyi sitten selvittämään mistä tämä hiili oli lähtöisin ja sai selville että se tuli Wilburton - kaivoksesta Oklahomassa ja että sikäläinen hiili oli 312 miljoonaa vuotta vanhaa !
 
Nämä luvuthan ovat täysin uskomattomia jos ajattelee nykyisen tieteen käsitystä ihmisen kehityksestä.
Tämän ympärillä Brennan pyöriikin tässä kirjassa että ihmiskunta tai ihmisen kaltaisia olentoja on ollut täällä kauan, kauan, kauan sitten.
 
Brennanin kuningasajatus on se että he ovat tulleet  Maan päälle Marsista.
 
Brennan kertoo että SETI- projektista tunnettu professori Frank Drake on pitänyt Marskasvoja luonnon muovaamina ja Brennan tuo esille useita mittauksia joiden mukaan toiset ovat täysin päinvastaista mieltä edelleenkin ja ovat sitä mieltä että Marskasvot ovat älyllisen olennon aikaansaamia.
 
Tässä on muuten itse kirjasta reunahuomautuksena huomautettava että se on kirjoitettu hyvin mielenkiintoisella tavalla eli paitsi että siinä on eri lukuja niin kuin kirjoissa yleensä niin itse luvut on sitten vielä jaettu moneen alalukuun, alkaen 1, 2, 3... ja
jokaisen alaluvun kohdalla pohditaan sitten jokin tietty asia.
 
Tämä on erittäin havainnollista enkä ole nähnyt aikaisemmin vastaavaa missään kirjassa.
Mielestäni se on hyvin nerokas tapa esittää asiaansa.
 
Kirjan luvussa 5, 6 ja 7 Brennan sitten tuo esille eri kansantaruja ja myyttejä joiden mukaan Maapallolla aikaisemmin asusteli jättiläisiä ja lisäksi hän puhuu Atlantiksesta eikä unohda myöskään Piri Reisin tunnettua karttaa.
 
Piri Reisin kartasta on puhuttu niin monessa paikassa ja usein että on turhaa ottaa sitä esille tässä ja nyt.
 
Luvussa 8 Brennan kertoo Egyptin pyramideista ja sfinksista ja tuo esille sen että esim. sfinksi on huomattavasti vanhempi kuin egyptologit yleensä arvelevat.
Brennan viittaa professori Robert Schochiin joka matkusti Egyptiin tutkimaan sfinksia ja huomasi heti että se oli rapautunut sateen ansiosta ja koska Egyptissä ei ole satanut kuin viimeksi noin 3.000 vuotta e Kr. niin Schoch totesi että sfinksi oli rakennettu joskus vuosien 7.000- 5.000 e. Kr välisenä aikana eli se oli  2.500 - 4.500 vuotta vanhempi kuin mitä egyptologit yleensä olivat olettaneet.
 
Yhdeksännen luvun otsikko on  ' Worshipping the Goddess '  eli ' Jumalattaren palvominen ' ja siinä Brennan tuo esille että joissakin kulttuureissa Jumalaa on pidetty naisena eli jumalattarena.
 
Miten tämä nyt taas liittyy Marsiin ja Marskasvoihin niin on vaikea sanoa.
 
Kirjan luvussa 11 kerrotaan Immanuel Velikovskin tunnetusta katastrofiteoriasta jonka mukaan Venus irtaantui Jupiterista ja ohitti läheltä Maapallon aiheuttaen valtavan katastrofin.
 
Brennan tuo esille esimerkkejä siitä että näköjään Maapallo on läpikäynyt tällaisia valtavia katastrofeja joskus muinoin ja eräänä esimerkkinä hän tuo esille että ylhäällä Himalajalla löytyy luita ja luurankoja jotka ovat peräisin valtameren eliöistä.
 
Himalaja on näin ollen ollut veden peitossa joskus.
 
Toinen merkillisyys jonka Brennan tuo esille on että Siperiassa ei milloinkaan ole ollut Jääaikaa.
Siperiassa ei ole mitään merkkejä siitä että Jääaikaa olisi ollut myös siellä vaikka sellainen oli Pohjois- Amerikassa ja Euroopassa.
 
Toisaalta esim. Alaskassa Mount McKinley- vuoren pohjoispuolella sijaitsevassa  Tanana- laaksossa on löydetty valtavasti puurunkoja ja luita eli siellä on ilmeisesti joskus ollut tiheä metsä.
 
Brennan ajaa tässä takaa sitä että jos Maapallolla on ollut korkeitakin sivilisaatioita muinoin niin nämä katastrofit ovat peittäneet ja hävittäneet kaikki jäljet näistä sivilisaatioista.
 
Tästä syystä emme näe enää näitä jälkiä Maan pinnalla ja se selittää myös sen miksi hiilikaivoksissa löytyy kummallisia esineitä.
 
Kirjan luvussa 13 Brennan kertoo Egyptin pyramideista ja miten ihmeellisiä ja valtavia ne ovat ja toteaa että ne rakennettiin ilman pyöriä. Egyptiläiset eivät tunteneet pyörää vaan ilmeisesti he käyttivät nostokankea.
 
Tämän luvun kahdessa viimeisesä lauseessa Brennan muistaa sitten taas Marsin ja sanoo että Marsin Cydonia- alueen rakennelmat osoittavat suurta taitoa ja että näitä taitoja on tarvittu Maan päällä ja Brennan tuo esille että ehkä egyptiläiset perivät marsilaisten tekniikkaa.
 
Kirjan luvussa 14 Brennan kertoo Etelä- Amerikan ja Keski- Amerikan olmekeista ja kertoo että olmekeilta on löytynyt n. s. steela jossa näkyy kohokuviona työntekijä jolla on peili joka on kiinni kaivosmiehen kypärässä ja toisaalta yhdessä kuviossa näytetään kuinka työntekijä näyttää käyttävän sähköistä valolähdettä ja kolmannessa kuviossa taas työntekijä näyttää työstävän kiveä liekinheittäjätykin avulla.
 
Steela joka on kotoisin Chalcatzingosta näyttää naista joka vaikuttaa hyvin europpalaiselta ja joka käyttää jonkunlaista  konetta .
 
Kun Brennan puhuu Tiahuanacosta niin hän kertoo että se on rakennettu kivilohkareista joiden keskimääräinen paino on noin 50 tonnia mutta saattaa olla jopa 65 tonnia.
Nämä on tuotu paikasta joka sijaitsee yli 100 km: n päässä linnuntietä.
 
Brennan toteaa lopuksi että Tiahuanaco on satama. Siinä on laitureita ja satama- altaita ja silti se on miltei 4 km merenpinnan yläpuolella ja kilometreja lähemmästä merestä.
 
Brennan ottaa myös esille Machu Picchun linnoitus joka sijaitsee noin 80 km luoteeseen Cuzcosta ja joka sijaitsee  noin 2400 m merenpinnan yläpuolella.
Se on myös rakennettu valtavista kivilohkareista jotka ovat niin isoja että vielä nykyisinkin ihmetellään miten ne on saatu sinne ylös.
 
Espanjalainen kronikoitsija Garcilasco de la Vega kertoo kuinka eräs inkapäällikkö päätti kerran käyttää yhtä kivilohkaretta omaan linnoitukseensa eli sellaista lohkaretta joka ei oltu vielä viety ylös Machu Picchuun ja se lohkare jonka hän valitsi oli valmiiksi louhittu mutta ei viety pois vielä.
 
Tämän intiaanipäällikön kivimestarin johdolla siihen kiinnitettiin köysiä ja noin 20.000 inkaintiaania yrittivät raahata sitä uuteen linnoitukseen.
Eräässä vaiheessa he menettivät otteensa siitä ja se vyöryi takaisin taaksepäin tappaen tuhansia intiaaneja.
 
Hyvällä syyllä voidaan nykyisin kysyä että miten Machu Picchun kivilohkareita on saatu paikoilleen tuolle korkeudelle ? 
 
Kirjan 16. luvun otsikko on ' Science of the Ancient World ' eli  suunnilleen ' Muinaisen maailman tiede ' ja tässä kerrotaan varsin tunnetusta Bagdadin paristosta ja palataan taas pyramideihin ja sen jälkeen kerrotaan psykotronikokeista ja Kirliankuvista.
 
Tässä väitetään mm. psykotronisten energioiden kohdalla että tsekkiläiset insinöörit ovat kehittäneet generaattorin joka tuottaa 100 % : n täsmällisyyden ESP- korttikokeissa.
Tämähän on uskomatonta jos tämä väite pitää paikkansa.
 
Allekirjoittanut voi hyvin kuvitella kuinka tuosta laitteesta tehdään miniversio jonka jälkeen nähdään tsekkiläisiä insinöörejä hiipivän hymyillen Las Vegasin kasinoihin.
 
Tässä vaiheessa olen jo kirjan sivulla 148 ja ihmettelen enemmän ja enemmän miksi kirjan nimi on ' Martian Genesis: The Extraterrestrial Origins of the Human Race '  ?
 
Vaikka kirjassa puhutaan monesta mielenkiintoisesta asiasta niin kaipaan kirjan nimen mukaista sisältöä eli kertomuksia yhteyksistä Marsiin.
 
Ehkä ne tulee vielä esille tässä kirjassa.
 
Luvussa 17 Brennan palaa Velikovskiin ja ottaa esille Egyptin ja toisaalta heprealaisen historiankirjoituksen ja Velikovski tulee siihen tulokseen että tiede on syyllistynyt 600 vuoden virheeseen tutkiessaan historiaa ja että jos teemme tämän 600 vuoden korjauksen
niin voimme verrata egyptiläisten historiankirjoitusta heprealaisten historiankirjoitukseen.
 
Velikovski julkaisi vuonna 1953 kirjan jonka nimi oli ' Ages in Chaos ' jossa hän tuo esille tämän asian ja vertailemalla egyptiläistä ja juutalaista historiankirjoitusta eli Vanhaa Testamenttia niin voidaan tehdä uusia havaintoja.
 
Kirjan luvuissa 18- 19 Brennan tutkii Vanhaa Testamenttia ja nimenomaan Liiton Arkkia ja tuo esille käsityksensä siitä että kyseessä oli mekaaninen koje joka oli harvinaisen voimakas ja joka toimi sähköllä ja sitä pystyttiin myös käyttämään aseena.
 
Englantilaisen kirjailijan Graham Hancockin kirjassa ' The Sign and the Seal ' Hancock on lainanut tekstiä juutalaisesta legendasta  joka kertoo eräästä taistelusta jossa taistelun alussa Arkista kuului voivotteleva ääni jonka jälkeen Arkki leijui ylös maasta ja syöksyi kohti vihollista.
 
Näyttää kuitenkin siltä että ajan mittaan taito käsitellä Liiton Arkkia katosi ja mm. eräässä taistelussa 30.000 israelilaista kuoli ja filistealaiset onnistuivat sieppaamaan Arkin.
 
Filistealaiset veivät Arkin Gath- nimiseen kaupunkiin mutta vähän aikaa sen jälkeen kuin Arkki oli tuotu kaupunkiin sen asukkaat sairastuivat ja kärsivät syöpäaallosta ja Arkki lähetettiin Ekron- nimiseen kaupunkiin jossa sattui samanlainen syöpäaalto.
 
Brennanin mukaan kyseessä oli ilmesiesti siitä että Arkki säteili vaarallista säteilyä..
 
Filistealaiset palauttivat Arkin juutalaisille jotka jo olivat unohtaneet kaikki varmuustoimenpiteet ja avasivat Arkun ja läsnäolevista 70 kuoli.
 
Brennan huomauttaa tässä että englantilaisessa James- kuninkaan Raamattuversiossa kuolleitten määräksi on ilmoitettu 50.070 mutta oppineet uskovat että kyseessä on käännösvirhe ja että oikea luku pitää olla 70.
 
Joskus vuosina 900- 500 e. Kr.  Arkki katosi historiankirjoista.
 
Allekirjoittanut tässä nyt taas pohtii itsekseen että miten nyt tämä asia liittyy Marsiin?
 
Ehkä se kohta selviää kun lähestyn kirjan loppua.
 
Tässä on hyvä muistuttaa mahdollista kirjaesittelyn lukijaa siitä että olen yleensä kirjoittanut kirjaesittelyjä kirjoista jotka liittyvät ufologiaan ja niissä merkeissä myös silloin tällöin kirjoista joissa puhutaan muinaisista astronauteista ja jos kirja ei liity nähin aiheisiiin niin minulla ei ole syytä kirjoittaa mitään kirjaesittelyä jostakin kirjasta.
 
Ja sen johdosta tässä esittelyssä niin kerron aika lyhyesti mistä kerrotaan eri luvuissa koska ne eivät yksinkertaisesti liity ufologiaan  edes muinaisten astronauttien kautta ainakaan vielä.
 
Kirjan luvussa 20 Brennan siirtyy sitten Kiinaan ja kertoo niistä keksinnöistä mitä kiinalaiset ovat tehneet huomattavasti aikaisemmin kuin länsimaissa.
Brennan luettelee tässä jopa 64 eri keksintöä tai menetelmää joita kiinalaiset ovat keksineet tai ottaneet käyttöön satoja, ehkä tuhansia vuosia ennenkuin niitä keksittiin ja ruvettiin käyttämään länsimaissa.
 
Brennan luettelee näitä 64 keksintöä ja esimmerkkinä voidaan ottaa vaikkapa tykki, kemiallinen sodankäynti, kranaatti, leija, miehitetty lento, sateenvarjo ja matemaattinen luku
Pi, paperi, kranaatinheitin, tulitikut jne. , jne.
 
Brennan huomauttaa että monet näistä kiinalaisista keksinnöistä ovat niin vanhoja että kiinalaiset itse ei edes muista koska niitä olisi keksitty ja joissakin tapauksissa kiinalaiset olivat jopa unohtaneet niitä ja että ne oli joskus aikaisemmin keksitty Kiinassa.
 
Luvussa 21 Brennan siirtyy nyt Intiaan ja kertoo intialaisista kansantarinoista ja vimanoista
jotka mainitaan niissä.
Brennan kertoo esim. Ramayana- teoksessa mainitusta Pushpakasta joka oli ihmeellinen lentolaite.
Ramayanassa  kerrotaan kuinka tämä Pushpaka oli nopea kuin ajatus ja se meni minne tahtoi ja kerrotaan myös kuinka Raman komennossa tämä ilmalaiva lensi ilman halki aiheuttaen suurta meteliä.
 
Teoksessa kerrotaan myös pitkästä lennosta ja laskeutumisesta ja toisesta lentoonlähdöstä ja  Rama kertoo mitä hän näkee lennon aikana ja kommentoi eri maamerkkejä matkalla Intiasta Sri Lankaan ja kuinka kun he tulevat Lankan kaupungin yläpuolelle niin matkustajat nousevat tuoleistaan nähdäkseen paremmin.
 
Allekirjoittanut on aikaisemmin aika tarkkaan kertonut näistä vimanoista kirjaesittelyssä jossa kerron Richard L. Thompsonin kirjasta ' Alien Identities ' ja siitä syystä en taas tuo asiaa tarkemmin esille vaan ohjaan mahdollista lukijaa siihen  kirjaesittelyyn.
 
Mausala Parvassa kerrotaan aseesta joka oli rautapultin muotoinen ja joka muutti kaksi kokonaista heimoa tuhkaksi.
Sen aikaista kuningasta tämä ase häiritsi niin paljon että kun hän sai yhden kappaleen tätä asetta niin hän jauhoi sen hienoksi jauheeksi joka heitettiin mereen.
 
( Sen ajan kuningas taisi olla visaampi kuin moni nykyaikainen hallitsija. - Allekirj. huom. )
 
Asia joka hämmästyttää allekirjoittanutta on se että Brennan ei tuo esille tai muista tuoda esille niitä kullasta tehtyjä pienoismalleja lentokoneista joita on löydetty Etelä- Amerikasta ja joita on testattu jopa tuulitunneleissa.
 
Luvussa 22 Brenan sitten tuo esille sen valtavan terassin joka on olemassa Baalbek- laaksossa Libanonissa vaikka ei mainitse sitä nimeltään.
Lisäksi hän kertoo dogoneista Afrikassa.
 
Ja vasta tämän viimeisimmän luvun ihan viimeisillä riveillä hän palaa taas Mars- aiheeseen ja toteaa että on olemassa kaksi vaihtoehtoa :
- Joko ihmiskunta on muinoin kehittänyt avaruusaluksen ja lentänyt Marsiin ja elänyt siellä
   jonkin aikaa kunnes kuoli, tai
- sitten marsilaiset tulivat Maahan ja me olemme marsilaisten siirtolaisia ja jälkeläisiä.
 
Kummin päin asia on ollut sitä Brennan ei tiedä mutta kun hän kommentoi Marskasvoja niin hän tuo esille erään asian jota moni varmasti ei ole edes ajatellut ja se on se että kun NASAN viimeisimmät kuvat n. s. kasvoista ovat näyttäneet ettei ne ole kasvoja ollenkaan niin Brennan tuo esille sen että usein tilanne onkin sellainen että kun katsoo kaukaa jotakin kohdetta niin näkee mitä se esittää mutta kun menee ihan lähelle niin silloin tämä kokonaiskuva katoaa.
 
Tätä näkökohtaa en muista että olisin lukenut mistään aikaisemmin.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta sanoisin että jos on kiinnostunut tästä näkökohdasta että Maan päällä on muinoin ollut sivilisaatio tai sivilisaatioita joista ei ole jäänyt mitään jälkiä vaikka ovat olleet korkealla kehitystasolla, niin silloin tämä Brennanin kirja on mainio tietolähde.
Mutta toisaalta toteaisin että kyllä minun mielestäni tämän kirjan nimi ja sen kansikuva ovat itse asiassa harhaanjohtavia.
Tämä yhteys Marsiin niin sehän tulee esille vain ohimennen parissa kohdassa ja nimenomaan viimeisen luvun viimeisillä riveillä.
 
Henkilö joka on ostanut tämän kirjan on kyllä uskonut että se kertoisi enemmän Marsin
Cydonia- alueesta kuin mitä tämä kirja tekee.
 
Kyllä tälle kirjalle on annettu tämä nimi ja laitettu tuo kansikuva nimenomaan sen takia että sitä myytäisiin  nimenomaan näiden ansiosta.
 
Itse olisin kyllä antanut kirjalle jonkun toisen nimen.
Vaikkapa ' Teknisesti korkealla olleet Maapallon kadonneet sivilisaatiot ' . 
 

Björn Borg, 11.11.2008


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |