Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Bord, Janet:

Fairies. Real Encounters with Little People

Dell Publishing, New York, New York 1997. 242 sivua

 
 
Bordin kirja ' Fairies ' kertoo nimensä mukaisesti lähinnä keijukaisista ja muusta pikkuväestä, pikkuolennoista ja pikkuihmisistä joita ihmiset ovat nähneet eri maissa kautta aikojen. Suuri osa kirjasta ei liity ufologiaan sen kummemmin, mutta sivulla 102 niin kerrotaan pienestä vihreästä miehestä jota nähtiin elokuussa 1988 Alaskassa jossa tusinan verran ihmisiä näki pienen vihreän miehen joka käveli
autotiellä. Ensin he näkivät valaisevan esineen peruutuspeilissä joka aiheutti sen että he kääntyivät takaisin tulosuuntaansa jolloin he näkivät pienen ihmisen joka osoittautui pieneksi vihreäksi mieheksi. Mies rupesi juoksemaan ja auton kuljettaja lisäsi nopeutta ja loppujen lopuksi he ajoivat pienen vihreän miehen yli kuitenkin sillä tavalla ettei autossa huomattu että olisi ajettu jonkun päälle. Kun autossa olevat pysähtyivät tutkimaan tilannetta he eivät löytäneet mitään ruumista eikä mitään.
 
Toinen tapaus on myös Alaskasta ja ikivanha. Vanha eskimo kertoi  että menneisyydessä, ehkä 200 vuotta sitten, olentoja tulivat hopeanvärisessä kiekossa taivaalta ja laskeutuivat. He kertoivat paikalliselle väestölle että he eivät voi palata kotiinsa koska heidän aluksensa oli rikkoontunut eikä sitä pystytty korjaamaan.
Bordin mukaan niin tapaus muistuttaa varsin paljon nykyisiä ufokertomuksia. Lisäksi kerrotaan Norjasta tapaus joka sattui 28.10.1985 jossa silminnäkijöinä oli useita 7- 12 vuotiaita lapsia jotka olivat ulkona tarkkailemassa kuunpimennystä. He näkivät pitkulaisen  valon joka liikkui heitä kohti ja lopuksi he näkivät 100 pientä olentoa jotka olivat vähemmän kuin 120 cm pitkiä. Kaikilla oli laatikkomaisia laitteita päittensä päällä ja he olivat erivärisiä, eli he olivat valkoisia, ruskeita ja mustia. Nämä olennot juoksivat karkuun kun he havaitsivat lapset, mutta sitten he palasivat mutta juoksivat taas karkuun ja näytti siltä että olennot leikkivät piilosta
lasten kanssa.
Ufoihin kirja liittyy sikäli että kirjassa kerrotaan Johanniksen tapauksesta, Kelly- Hopkinsvillen tapauksesta ja lisäksi siinä kerrotaan sivulla 116 espanjalaisesta 14- vuotiaasta Maximosta joka oli paimentamassa lehmiä lähellä Villares del Sazia heinäkuussa 1953 kun hänen lähelle laskeutui ufo josta tuli ulos pieniä ihmisiä.
He olivat noin 60 cm pitkiä ja heidän kasvonsa olivat keltaiset ja heillä oli kapeat silmät. Heillä oli siniset univormut ja litteät hatut ja ' metallilevyt ' käsivarsillaan.
He lähestyivät Maximoa ja puhuttelivat häntä, mutta kun hän ei ymmärtänyt heitä, yksi pikkuihmisistä läimäytti Maximoa kasvoihin jonka jälkeen he palasivat alukseensa ja lensivät pois.
Ufokirjallisuudesta tuttu englantilaisen poliisin P. C.  Godfreyn tapaus selostetaan myös tässä kirjassa. Godfreyhan näki pieniä olentoja jotka näyttivät 5- vuotiailta pojilta jotka olivat noin metrin pituisia.
Kirjassa kerrotaan myös englantilaisesta Alfred Burtoosta joka kutsuttiin laskeutuneeseen ufoon, vaikka hänet sitten hylättiinkin koska hän oli liian vanha.
Olennot jotka kutsuivat Burtoon ufoon olivat noin 120 cm pitkiä.
Kirjassa huomautetaan sitten sivulla 124 että ranskalainen tiedemies Patrick Aimedieu, joka harrastaa ufotutkimusta, on sanonut että kun ihmiset puhuvat pienistä vihreistä miehistä ' he ovat väärässä. Tämä on pötyä, sillä niin pitkälle kuin minä tiedän, niin yksikään havaitsija ei ole ikinä puhunut pienestä vihreästä miehestä '. Samoin ruotsalainen kirjailija K. Gösta Rehn on todennut että ufologit ovat kautta vuosien tapelleet tätä ilmaisua vastaan, ja hän itse ei ole kertaakaan törmännyt havaintoon jossa puhutaan pienestä vihreästä miehestä vaikka hän on tutkinut tuhansia tapauksia.
Kuitenkin Bord on löytänyt tunnetun tapauksen Everittstownista New Jerseysta jossa herra Trasco oli ulkoiluttamassa koiraansa kun hän havaitsi pienen miehen joka oli pukeutunut vihreään univormuun jossa oli kiiltävät napit. Lisäksi hänellä oli vihreä hattu ja kiiltävät hanskat. Olento tahtoi Trascon koiran mutta Trasco kieltäytyi antamasta sitä. Trasco huusi olennolle että ' painukaa ......iin täältä' .
Myös 16- vuotias brasilialainen Fabio Jose Diniz törmäsi laskeutuneeseen ufoon jalkapallokentällä Belo Horizontessa syyskuussa 1967. Diniz näki kaksi olentoa jotka olivat ehkä yli 180 cm pitkiä ja tulivat ulos ufosta. Olennot puhuttelivat Dinizia täydellisellä portugalin kielellä. Heillä oli tiukasti istuvat vihreät vaatteet.
Sivulla 128- 129 löytyy kirjasta juttu pienestä sinisestä miehestä jonka koululaiset näkivät  Bedfordshiressa, Englannissa vuonna 1967. Tapaus muistuttaa erittäin paljon suomalaista Imjärven tapausta.
Sivuilla 167- 168 eräs irlantlainen rva Sheridan kertoo kuinka hän säännöllisesti matkustaa keijujen maahan jossa oli erittäin iso talo joka oli pyöreä. Tämän talon seinät olivat kaukana, niin kaukana että niitä tuskin edes näki ja siellä oli erittäin paljon ihmisiä. Hän näki siellä tuttavia ja naapureita joita hän tunnisti. He eivät puhuneet hänelle eikä hän puhunut heille mitään. Rva Sheridan kertoo tärkeästä naisesta jolla oli pitkä keppi, taikakeppi, kädessään ja hän oli johtajatar ja hän kosketteli kepillään rva Sheridania kun hän tahtoi lähteä kotiin. Rva Sheridan kieltäytyi syömästä ruokaa ja juomasta viinejä joita tarjottiin hänelle tässä talossa, mutta joskus toisinaan hän joutui syöttämään, rintasyöttämään, lasta heidän puolestaan.
Tämä kertomus, vaikka se ei ollenkaan mainitse ufoja, muistuttaa erittäin paljon nykypäivän ufosieppauksia.
 

Björn Borg, 25.9.2006


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |