Birnes, William J. & Harold Burt:

Aspect / Time Warner Trade Publishing, Inc. 2000. 291 sivua

 
 
William J.  Birnes on tunnetusti amerikkalaisen UFO- Magazinen omistaja ja lisäksi Birnesin tuottama sarja UFO- Hunters on pyörinyt amerikkalaisessa televisiossa jo pitkään.
 
Harold Burtin tunnistan taas siitä että hän on vuonna 2000 julkaissut kirjan jonka nimi on
" Flying Saucers 101 ".
Suoraan sanoen niin pidin tuota kirjaa hyvin heikkona luettuani sen ja olen myös kertonut sen omassa kirjaesittelyssäni jonka kirjoitin jo vuonna 2004.
 
Tähän Birnes & Burtin kirjaan on kannen mainostekstin mukaan kerätty maailmalta eniten mukaansatempaavat taapaamiset muukalaisten kanssa mitä on löydetty.
 
Katsotaan mitkä tapaukset tekijät pitävät merkittävinä.
 
Ensimmäinen tapaus on Phoenixin valot vuodelta 1997. Tämä tapaushan on varsin tunnettu ufologiassa joten siitä ei tarvitse tässä yhteydessä kertoa sen kummemmin.
 
Kiinnitän kuitenkin huomiota tässä erään lentäjän havaintoon. Lentäjä ilmoitti raportissaan että hän näki keltaisen valon joka oli sen laatuinen että hän ei ollut ikinä nähnyt sellaista väriä aikaisemmin ja tämähän on asia joka toistuu uforaporteissa silloin tällöin.
 
Eli havaitsija kertoo että se valo tai väri jonka hän näki oli sellainen ettei hän ole ikinä aikaisemmin nähnyt sellaistakaan.
Kirjassa kerrotaan siitä kuinka Arizonan silloinen kuvernööri Fife Symington järjesti lehdistötilaisuuden johon hän talutti näyttelijän joka oli pukeutunut avaruusolennoksi.
Fife Symington ivaili tällä tavalla havaitsijoille ja kaikilla toimittajilla oli hauskaa.
 
Allekirjoittanut huomauttaa tässä että kun Birnes ja Burt julkaisi tämän kirjan vuonna 2000 niin heillä ei tietenkään voinut olla aavistustakaan siitä että Symington myöhemmin tuli julkisuuteen ja kertoi itse nähneensä giganttisen kolmiomuotoisen esineen joka lensi hänen oman kotinsa yli.
Symington myös totesi ettei se varmastikaan ollut kotosin Maapallolta vaan avaruudesta.
Nykyisin Symington onkin aktiivinen ufoharrastaja joka oli mukana mm. n. s. Washingtonin Disclosure- tilaisuudessa vuonna 2007.    
 
Tosin sanoen niin Fife Symington teki tässä asiassa täyskäännöksen ja on tietysti harmillista etteivät tämän kirjan tekijät voineet tietää tästä täyskäännöksestä silloin kun kirjaa julkaistiin.
 
Asia johon kiinnitän huomiota on se että kun tekijät pohtivat mahdollisia selityksiä joita on yritetty keksiä näille Phoenixiin havainnoille niin he ottavat mukaan myös Lockheedin n. s.
" leijuvan "  kolmiomuotoisen koneen ja pohtivat että voiko tämä kone olla selitys havaintoihin  ja tämä onkin asia joka aina silloin tällöin pulpahtaa esille esim. keskustelufoorumeilla mutta on otettava huomioon että ainakin tätä kirjoittaessa niin allekirjoittanut ei ole tietoinen siitä että tällainen kone tai edes testikone olisi edes olemassa.
 
Siitä on kyllä spekuloitu mutta onko se olemassa niin se onkin jo toinen juttu.
 
Sivuilla 23- 24 tekijät kertovat CAUS- järjestön lakimiehestä Peter Gerstenista ja että hän on haastanut USA: n yleisen syyttäjän Janet Renon ja puolustusministeri William Cohenin ja Arizonan myöhemmän kuvernöörin Jane Hullin oikeuteen ja yrittää sitä kautta saada selville mitä viranomaiset tietävät tapauksesta ja Gersten on tässä haasteessaan tuonut esille että muukalaiset ovat saapuneet USA: han ja Arizonaan laitteillaan ja edustavat uhkaa USA: n kansalaisille.
Gersten kysyy että mitä viranomaiset tekevät asialle?
 
Tätä kirjoittaessa en  muista tarkkaan miten tuo haaste on edennyt oikeudessa.
 
Kirjan toisessa luvussa puhutaan lentävistä kolmioista joita on havaittu USA: ssa ja muuallakin varsinkin viimeaikoina.
Kirjassa tuodaan esille että näitä kolmioita on nähty jo kauan sitten.
 
Olen juuri ehtinyt kertoa kuinka olen aikaisemmin lukenut Burtin oman kirjan johon suhtauduin hyvin kriittisesti koska se mielestäni oli täynnä virheitä ja puutteellisuuksia ja olen vasta ehtinyt mainita se niin huomaan että myös tässä kirjassa on sama tyyli eli näyttää siltä että näitä puutteellisuuksia ja virheitä on tässäkin kirjassa yhtä paljon kuin Burtin omassa kirjassa.
 
Otan esimerkkinä sivulta 30 Arnoldin kuuluisan havainnon joka lienee ufologian tunnetuin havainto jolloin Arnold näki 9 kohteen muodostelman omasta koneestaan.
 
Tässä Birnesin ja Burtin kirjassa puhutaan vaan yhdestä  kohteesta ja he yrittävät selittää havaintoa sillä että se olisi ollut amerikkalainen " lentävä siipi " - testilentokone.
 
Mielestäni on tyrmistyttävää että kirjassa joka yrittää ola ufologinen tietokirja ei tiedetä 
montako kohdetta Arnold näki.
 
Heti perään tekijät tekevät vastaavanalaisen virheen ja puhuvat Roswellista ja toteavat että ehkä se oli tällainen  " lentävä siipi " jota havaitsijat näkivät ja jota haettiin pois aavikolta Roswellissa 1947.
 
Mitään tällaistahan ei ole Roswellista puhuttu missään muualla paitsi tässä kirjassa että jotain olisi viety pois, toisin sanoen kokonaista konetta.
 
Materiaalista on kyllä puhuttu mutta ei kokonaisesta koneesta..
 
Sitten törmään sivulla 35 ilmiöön jota minä olen jo kauan sitten ristinyt Streiber- ilmiöksi  eli tekijät puhuvat Whitley Strieberistä mutta kirjoittavat nimne muotoon Streiber ja olen jo aikaisemmin, jo vuosia sitten todennut että ufokirjailija joka ei tiedä että Strieber on Strieber eikä Streiber niin on aika heikolla muissakin asioissa.
 
Kriittinen suhtautumiseni tätä kirjaa kohtaan sen kun voimistuu kun pääsen sivulle 40 jossa puhutaan Belgian ufohavainnoista 1980- luvun loppupuolella ja tässä puhutaan Ranskan ja Belgian rajasta ja kerrotaan että havainnot tehtiin siellä ja tämän jälkeen puhutaan vain Ranskasta ja Ranskan ilmavalvonnasta ja että ranskalaiset  ufologit tekivät sitä ja tätä.
 
Tekijät ovat tässä menneet täysin metsään eivätkä ilmeisesti ole tietoisia siitä että kyseessä oli nimenomaan belgialaiset  havainnot  eikä ranskalaiset .
 
Lisäksi näyttää siltä että he ovat täysin tietämättömiä siitä että Belgian ilmavoimat lähetti hävittäjiä kohteen perään ja että Belgian ilmavoimat järjesti asiasta lehdistötilaisuuden.
 
Tämä on mielestäni hyvin heikkoa tekijöiden taholta.
 
Sivulla 43 julkaistaan taiteilijan tekemä piirros joka kirjan mukaan esittää sitä avaruusalusta joka syöksyi maahan Roswellissa 1947 ja todetaan että se muistuttaa enemmän puolikuuta  tai kolmiota kuin lentävää lautasta ja taiteilijan mukaan tuo runko on toiminut mallina ST 71 vakoilukoneelle ja F-117 Stealthfighterille ja B- 2 pommikoneelle.
 
Tässä on nyt taas heti huomautettava ettei Roswellissa ole löydetty mitään kokonaista ufoa tai muuta alusta ja lisäksi tämä piirros, niin se ei ole mielestäni lainkaan puolikuun tai lentävän siiven muotoinen eikä se muistuta mielestäni myös lainkaan Stealthfighteria tai B- 2 pommikonetta vähässäkään määrin.
Hyvin heikkoa tämäkin kirjan väite.
 
Tässä on kyllä suoraan nähtävissä kuinka kirjantekijän oma mielikuvitus on saanut vapaat kädet eikä perustu mihinkään konkreettiseen faktaan.
 
Ns. itsekritiikki näyttää kyllä olevan asia joka puuttuu tämän kirjan tekijöiltä kokonaan.
 
Sivulla 44 ja 45 tekijät tuovat taas esille Lockheedin n. s. " leijuvan "  kuljetuskoneen ja pohtivat että onko sellainen tekeillä tai onko sellainen testattu ja tässä lukijan täytyy nyt ottaa huomioon se että tämä kirja on julkaistu jo vuonna 2000 eli 9 vuotta sitten ja täytyy muistaa asia jonka joku on sanonut että jos tällaista konetta olisi valmistettu ja se olisi olemassa niin missä sitä käytetään kun sitä ei ole missään nähty.
 
Sitä ei ole nähty Irakissa eikä Afganistanissa eikä missään muuallakaan.
Eli miksi rakentaa konetta jota ei käytetä missään?
 
Kirjassa tuodaan myös esille että samaa konetta voitaisin käyttää postikoneena siviilikäytössä mutta silloinhan se tulisi heti julkisuuteen.
Ja näinhän ei ole tapahtunut.
 
Sivulla 51 tekijät toistavat taas Arnoldin havainnon ja täysin uskomattomalla tavalla tekijät puhuvat edelleen siitä että Arnold näki vain yhden   kohteen.
 
Kun ottaa huomioon että Arnoldin havainto lienee maailman kuuluisin ufohavainto ja että esim omassa kirjassani " Tosiasioita ufoilmiöstä " on n. 250 eri viitettä Arnoldin havaintoon niin on täysin uskomatonta että joku voi syyllistyä näin pahaan erehdykseen ufokirjallisuudessa.
 
Tämän jälkeen tekijät viittaavat jälleen Roswelliin ja viittaavat silminnäkijöihin jotka näkivät kuinka Roswelliin alassyöksynyt alus korjattiin talteen ja tekijöiden mielestä tämä kohde muistutti saksalaista Horten- lentokonetta tai amerikkalaista " lentävää siipeä " .
 
Tässä täytyy taas sanoa että tekijät ovat taas menneet täysin metsään koska mitään kokonaista konetta ei ole kenenkään muun tietojen mukaan korjattu talteen Roswellissa paitsi tämän kirjan tekijöiden mukaan.
 
Tekijät palaavat taas amerikkalaiseen lentävään siipeen ja pohtii sitä sivukaupalla mutta loppujen lopuksi luvun lopussa tekijät kuitenkin toteavat että ihmisten havaintoja on vaikeasti selitettävissä Maanpäällisellä tekniikalla vaikka kyseessä olisi joku testikone.
 
Kirjassa kerrotaan myös melkein 20 sivulla siitä kuinka vuonna 1991 Neuvostoliitossa
Kaspian meren yllä havaittiin tuubimainen kohde jota MIG 21- hävittäjät lähtivät ajamaan takaa.
Mutta kun hävittäjät lähestyivät kohdetta niin hävittäjien kaikki laitteet menivät epäkuntoon ja hävittäjien oli palattava tukikohtiinsa.
 
Huhujen mukaan syyskuussa 1991 samantapainen tuubimainen ufo syöksyi maahan Karakol-nimisellä paikkakunnalla Shaitan Mazar- alueella lähellä Sary Dzhaz- jokea Tien Shan vuoristossa Kirgistanin ja Kasakstanin rajalla.
Kirjassa kerrotaan kolmesta retkikunnasta jotka meni paikan päälle ja löysivätkin tämän alassyöksyneen ufon jossa oli merkillisiä kirjaimia.
Ufo säteili voimakkaasti ja aiheutti sen että retkikunnan kaikki laitteet menivät epäkuntoon josta syystä retkiläiset eivät päässeet lähemmäksi ufoa kuin 800 metriä.
 
He ottivat paljon valokuvia jotka kaikki epäonnistuivat säteilyn takia ja läheltä he löysivät myös alassyöksyneen MI- 8- helikopterin joka oli yrittänyt laskeutua.
 
Kolmas retkikunta oli vuonna 1998 jolloin ufo oli kadonnut . Tässä viitataan venäläisiin tutkijoihin joiden nimet ovat Nikolai Subbotin ja Emil Bachurin RUFORS- järjestöstä jotka ovat kertoneet tapauksesta UFO-  Magazinessa ja tiedot perustuvat heidän rapportteihinsa.
 
Allekirjoittaneen on todettava etten tunne tätä tapausta joten en  tahdo kommentoida sitä sen kummemmin vaan totean vaan että ensimmäistä retkikuntaa johti
tämän kirjan mukaan majuri German G. Svechkov. Minulla ei ole sen  parempia  tietoja näistä tapauksista kuin mitä tässä kirjassa kerrotaan  vaikkakin kyllä olen silloin tällöin jossain nähnyt sen piirroksen tuosta kohtesta joka julkaistaan kirjassa. Ehkä olen nähnyt sen netissä.
 
Sivulla 105 löydään taas tälle kirjalle tyypillisen virheen eli tässä kerrotaan Harvardin ylioposton tohtorista John E. Mackista joka on varsin tunnettu sieppaustutkija ufologiassa ja jonka kirja " Abduction, Human Encounters with Aliens ( Suomeksi " Ufosieppaukset " ) sai suurta huomiota aikanaan.
Tässä kirjassa kuitenkin Johnia kutsutaan nimellä Jonathan Mack, taas anteeksiantamaton töppäys tekijöiden taholta.
 
Mieleeni tulee tässä että olisiko niin että " John "  on  lyhenne " Jonathanista " ? En ole perillä asiasta mutta sen tiedän ettei Mackia missään muualla ole kutsuttu nimellä Jonathan.
 
Kirjan viidennessä luvussa kerrotaan kuuluisasta englantilaisesta Bentwatersin tapauksesta vuoden 1980 loppupuolelta ja tämän luvun alussa lainataan englantilaisen ilmamarsalkan Lordi Dowdingin lausuntoa vuodelta 1954 jossa hän sanoo että lentävät lautaset ovat olemassa ja todellisia.
Tämän kirjan tekijät ovat kuitenkin onnistuneet kirjoittamaan Dowdingin nimen väärin
ja kirjoittavat " Dowling " .
 
Sivuilla 112 -133 löydän sitten tiedon joka osoittaa miten tietämättömiä ufologiasta 
tämän kirjan tekijät todellakin ovat.
He viittaavat 1950- luvulla tapahtuneisiin ufohavavaintoihin Englannin Bentwatersissa ja toteavat että nämä olisivat jääneet salaisiksi mikäli ei ranskalainen COMETA- ryhmä olisi tuonut niitä esille raportissaan vuonna 1998.
 
Tässähän on nyt kysymys tunnetusta vuoden 1956 Bentwaters/Lakenheathin tapauksesta
joka todellakaan ei ole mikään tuntematon tapaus vaan sehän oli mukana jo Condon- komitean raportissa vuonna 1969 ja siitä on kerrottu lukemattomissa kirjoissa ja lehtiartikkeleissa. Omasta kirjastani " Tosiasioita ufoilmiöstä " löydän jopa 53 eri lähdeviitettä tuolle tapaukselle.
Lisäksi Birnes & Burt erehtyvät vuodesta jolloin COMETA- raportti julkaistiin. Heidän mukaansa raportti julkaistiin vuonna 1998 kun kaikki muut lähteet kertovat että vuosi oli 1999.
 
Se seikka että tämän kirjan tekijät ovat löytäneet tapauksen vasta COMETA- raportista 1998
( p. o. 1999 ) osoittaa vaan kuinka vähän he tuntevat ufoalaa ylipäänsä.
 
Bentwatersin tapauksessa tekijät näyttävät nojautuvan  miltei yksinomaan Jenny Randlesin
kirjoihin samalla tavalla kuin Gulf Breezen tapauksessa nojautuvat ilmeisesti Ed Waltersin Gulf Breeze- kirjaan.
Viides luku loppuu sitten Bentwatersin kohdalla siihen että tekijät viittaavat taas COMETA- raporttiin ja tällä tavalla vahvistavat itse että se on olut heidän ainoa tietolähteensä kun puhutaan vuoden 1956 Bentwaters- tapauksesta ja sehän osoittaa taas sen etteivät tekijät ole tutustuneet  ainakaan Condonin raporttiin koska siinähän tämä tapaus on selostettu ja todettu myös ettei tapausta ole voitu selvittää.
 
Luvussa 6 tekijät kertovat jalkakirurgi Roger Leirista ja hänen ihmisistä poistamistaan
implanteista jollaisia hän on poistanut ihmisten jaloista.
Jos implantit ovat sijainneet muaalla kuin jaloissa niin Leirillä ei ole ollut oikeutta leikata näitä muta silloin Leir on järjestänyt asiat niin että toinen lääkäri leikkaa mutta Leir on mukana leikkauksessa.
Tästä Leir itse on kirjoittanut parikin kirjaa ja tässä Birnesin & Burtin kirjassa lainataan ilmeisesti  Leirin toisesta kirjasta varsin pitkä kertomus siitä kuinka hän poisti erään naisen varpaasta kaksi implanttia ja nämä implantit ovat Leirin mukaan hyvin merkillisiä siitä syystä että ensinnäkin niin ne eivät ole aiheuttaneet mitään tulehdusta ja toiseksi hän ei löydä mitään jälkiä ihossa jssa nämä implantit olisivat menneet sisään  varpaaseen.
 
Kolmanneksi hän ei saa niitä millään rikki kun hän yrittää rikkoa niitä.
 
Neljänneksi ne ovat kasvaneet yhteen hermokudoksen kanssa joka Leirin mielestä pitäisi olla täysin mahdoton asia ja tämän hermokudoksen yhteenkasvamisen johdosta niin tässä kohdassa tällä naisella on sitten myös tuntohermoja jotka aiheuttavat hänelle kipuja leikkauksen aikana vaikka siinä paikassa ei pitäisi edes olla mitään tuntohermoja.
 
Leir ja kirjan tekijät pohtivat että onko kyseessä jonkinlainen jäljintälaite tai joku laite jolla voidaan valvoa ihmistä tai jopa mahdollisesti jopa ohjata häntä.
 
Tekijät huomauttavat että esimerkiksi Richard Sauderin tietojen mukaan niin USA: n patenttivirasto oli myöntänyt Destron Fearing, Inc- nimiselle yhtiölle patentin joka koskee pienoislähetintä joka on takoitettu siirrettäväksi eläimiin jotta voidaan seurata näitä eläimiä.
 
Tekijät huomautavat kuitenkin että yhtä hyvin kuin tätä pienoislaitetta laitetaan eläimen korvaan niin yhtä hyvin sitä voi laittaa ihmisen korvaan tai vaikkapa varpaaseen .
Teknisesti tällainen jäljintälaite siis ei ole mikään mahdoton ajatus nykyaikana.
 
Tekijät viittaavat sitten CIA: han ja MK ULTRA- projektiin joka on varsin tunnettu   ja toistavat  sen  ettei tällainen asia suinkaan ole mahdoton teknisesti, ainakaan kun puhutaan jäljittämisestä.
 
Kuka oli sitten laittanut nämä implantit esim. tämän naisen jalkaan?
Se onkin kysymys johon Leir tahtoi saada vastauksia ja lähetti nämä poistetut implantit erääseen laboratorioon tutkittavaksi kertomatta ollenkaan mistä ne oli peräisin ja laboratorio vastasi ja kysyi että " olivatko ne meteoriitista peräisin? Ainesosiltaan ne muistuttivat meteoreja. "
 
Reunahuomautuksena todettakoon että tämä luku taas loppuu Streiberiin eikä Strieberiin.
Näyttää siltä etteivät tekijät saa Strieberin nimen oikein sitten millään tavalla ja Jonathan Mack on nyt taas vaihteeksi John Mack niin kuin pitää ollakin.
 
Luvussa 7 tekijät tuovat esille tapauksen jossa tri Jonathan Reed ( tästäköhän tekijät saivat tuon Jonathanin Mackin kohdalla ) Washingtonin Cascade- vuoristossa koiransa kanssa tapasi humanoidin joka tappoi hänen koiransa jonka jälkeen Reed itse tappoi tuon humanoidin.
 
Pohdittuaan mitä tehdä muukalaiselle niin Reed kantoi sen autoonsa ja ajoi kotiin ja laittoi tämän muukalaisen pakastimeen.
 
Kumma kyllä niin jonkin ajan kuluttua niin tämä muukalainen heräsi taas eloon pakastimessa mutta Reed antaa hänen olla siellä pakastimessa.
 
Reed videofilmaa kaikki mitä hän tekee tämän muukalaisen kanssa ja ottaa valokuvia ja omien sanojensa mukaan hänellä on paljon videoita  ja valokuvia.
 
Allekirjoittanut täytyy sanoa että olen hämmästynyt siitä että kirjan tekijät ovat ottaneet tämän tapauksen mukaan tähän kirjaan koska tunnetusti tri Reed ja hänen kertomuksensa on huijaus ja Reedin oikea nimi on Jonathan Bradley. Reed kertoo sitten tietenkin että eräänä päivänä joku oli murtautunut hänen kotiinsa ja vienyt mukaansa sekä pakastimen muukalaisinen ja videoineen ja suurimman osan hänen valokuvistaan eli suurin osa hänen todistusaineistosta katoaa.
 
Tässä täytyy nyt järkevän lukijan ottaa huomioon ja muistaa se että tällaiset kertomukset
ovat miltei aina täydessä ristiriidassa tavallisen ihmisen logiikan kanssa.
 
Muistan esimerkin siitä kuinka eräs kertoja oli mennyt hotelliin ja hänen kylpyhuoneessaan oli ollut joku muukalainen joka esti kertojaa avaamasta kylpyhuoneen ovea ja he tappelivat pitkään siitä kuka saa oven auki tai kiinni.
Allekirjoittanut kirjoitti tuolloin  että mielestäni se on täysin uskomaton juttu koska kuka normaali ihminen tahansa jos hän menee hotelliin ja löytää muukalaisen tai vieraan ihmisen tai olennon omasta kylpyhuoneestaan niin hän soittaa tietysti hotellin henkilökunnalle ja ilmoittaa asiasta ja pyytää apua. Tuossa tapauksessahan henkilöä ei ollut lukittu kylpyhuoneen sisään  vaan yritti sisään  kylpyhuoneeseen.
Normaali ihminen soittaa hotellin henkilökunnella eikä ryhdy tappelemaan kylpyhuoneeseen linnottautuneen muukalaisen kanssa.
 
Myöskin tässä Reedin tapauksessa mielestäni Reed käyttäytyy täysin epäloogisesti.
Ymmärtääkseni kuka tahansa normaali ihminen jos kohtaa metsässä muukalaisen joka tappaa hänen koiransa jonka jälkeen henkilö vuorostaan tappaa muukalaisen niin kuka tahansa normaali ihminen olisi syöksynyt lähimmälle poliisiasemalla ja kertonut merkillisestä muukalaisesta.
 
Kuinka moni suomalainen olisi vienyt oudon muukalaisen kotiinsa ja laittanut hänet pakastimeensa sen sijaan että olisi syöksynyt poliisiasemalle ja kehoittanut poliisia tulla katsomaan merkillistä otusta ?
 
Reed kertoo myös kuinka hän otti yhteyttä MUFON- järjestöön saadakseen apua sieltä mutta että he suhtautuivat epäluuloisesti asiaan eivätkä tulleet hänen avukseen.
Reed jättää tietysti kertomatta kenen kanssa hän on puhunut MUFONissa, joten sekin taitaa olla keksitty asia.
 
Kyllä nämä jutut ovat niin uskomattomia että normaalilla järjellä varustettu  lukija suhtautuu niihin erittäin epäluuloisesti .
Ja jos lukija nyt ottaakin  todesta nämä jutut niin silloin vika taitaa kyllä olla lukijassa.
 
Luvussa 8 tekijät ottavat esille ja puhuvat Kuusta ja puhuvat niistä merkillisyyksistä joita on havaittu Kuussa.
He vittaavat astronautteihin ja tähtitieteiljöihin ja ihmisiin jotka ovat kehittäneet avaruusluotaimien ottamia valokuvia ja joiden mielestä on havaittu jopa tukikohtia Kuun toisella puolella.
 
Allekirjoittanut kyllä tunnistaa monet näistä väitteistä ja tiedän että moni astronautti on itse kieltänyt  sanoneensa tuollaisia asioita.
 
Eräs esimerkki on sivulla 212 jossa puhutaan kenraali Douglas MacArthurin lausunnosta
ja presidentti Reaganin lausunnosta ja väitetään että Reagan vuonna 1980 YK: ssa olisi puhunut muukalaisten läsnäolosta Kuussa ja niinikään heidän tunkeutumisestaan meidän ilmakehäämme että se on uhka jota meidän on vastustettava. Tässä on todettava että kyllä minä olen nähnyt tuon Reaganin puheen ( itse asiassa niitä on jopa kaksi ) ja Reagan on päinvastoin kuin tässä kirjassa väitetään puhunut yleisesti  että jos   avaruudesta tulisi joku uhka Maapallolle niin Maapallon kansakunnat yhtyisivät torjumaan yhdessä tuota uhkaa.
Ei Reagan tietääkseni ole puhunut nimenomaan Kuusta tai muukalaisista yhtään mitään eikä tietääkseni MacArthur myöskään puhunut nimenomaan Kuusta vaan lausui kerran ihan yleisesti vaan että " seuraava sota hänen käsityksensä mukaan tullaan käymään
 avaruudessa " , siis ihan noin yleisesti.
( Sitä paitsi MacArthurhan oli väärässä ).
 
Nämä MacArthurin ja Reaganin lausunnot on toistettu niin monessa julkaisussa ja kirjassa ja netissä että lukija joka on aikaisemmin tutustunut niihin huomaa heti että tämän  kirjan tekijöiden versio  on otettu n. s. " ilmasta " .
 
Tässä luvussa tuodaan esille myös kaiken maailman salaliittoteorioita joita vuosien varrella on  tuotu esille ja joita esim. NASA on aina kumonnut.
Kirjassa tuodaan esille se vanha tuttu asia että kun astronautit pystyttivät Amerikan lipun Kuuhun niin lippu heilui.
Salaliittoteoriaan uskovat väittävät että se todistaa että Kuussa on ilmakehä ja tuulta.
 
Tätähän NASA on selittänyt monta kertaa että lippu heilui koska sen yläosassa oli vaakasuorassa oleva tanko joka piti lipun suorana ja pystytyksen yhteydessä tämä tanko heilui sinne ja tänne ja liikutti lippua vähän aikaa.
Tästä syystä lippu heilui eilä minkään tuulen vaikutuksesta.
 
Kerrottakoot tässä yhteydessä että televisiossa näytettiin joku aika sitten sarjasta Myth Busters jakso jossa testattiin tätä lipun heilumista tyhjiökammiossa sekä kun kammiossa oli tyhjiö  että kun kammio oli täytetty ilmalla. Kaikkien hämmästykseksi lippu heilui tyhjiössä pitempään   kuin silloin kun kammiossa oli ilmaa ja tämä johtui siitä että kun kammiossa oli ilmaa niin tuo ilmaa jarrutti lipun heilumista. Mutta tyhjiössähän ei ollut mukana mitään ilmaa jarruttamassa lipun heilumista.
 
Luvussa 9 kerrotaan sieppauksista ja kerrotaan yleisesti mitä tiedetään sieppauksista ja viitataan tri David Jacobsiin ja John Mackin tutkimuksiin ja tässä on nyt saatu Mackin etunimen oikein eli John, mutta toisaalta viitataan Strieberin kokemuksiin mutta tässä on hänen nimensä edelleen Streiber joka häiritsee ainakin minua henkilökohtaisesti aika paljon koska kun näin tunnettua kirjailijaa mainitaan ainakin kymmenessä paikassa niin on ihmeellistä ettei hänen nimeään saada oikein kirjaan.
 
Tässä luvussa kerrotaan kahden siepatun kokemuksista eli Pam Hamiltonin- nimisen naisen kokemuksista ja Bill Hamilton joka on ufotutkija ja kirjailija taitaa olla hänen vaimonsa.
Vaimo on kertonut kuinka hän mm. on hiipinyt erääseen tukikohtaan ja nähnyt siellä
" susimiehiä " .
Toinen henkilö  josta kerrotaan on Clifford Stone joka kertoo kokemuksistaan Vietnamissa jossa he menivät luolaan jonka he ensin olettivat että kuuluu Vietcongille mutta nopeasti he havaitsivat että kyseessä oli muukalaisten tekemä luola jossa oli muukalaisten laitteita.
 
Clifford Stonehan on tunnettu tällä alalla.  
 
Kirjan koko luku 10 on omistettu ranskalaiselle COMETA- raportille joka on kannustettava asia koska amerikkalaisessa kirjallisuudessa yleensä niin tämä COMETA- raportti on aika tuntematon ja muistaakseni USA: n lehdistä vain yksi lehti julkaisi aikoinaan COMETAn raportin kun se ilmestyi ja se oli toimittaja Leslie Keanin toimesta julkaistu eräässä lehdessä.
 
Leslie Keanista tuli sitten myöhemmin tunnettu ufotutkija ja Kean itse on ihmetellyt miten näin merkittävä raportti on kuitattu melkein täydellä hiljaisuudella USA: n lehdistössä ja siksi on erittäin mainio asia että tämä kirja tuo esille tämän raportin näinkin näkyvästi.
 
Toisaalta kirjan tekijöiden asiantuntemattomuus tulee taas esille tässäkin luvussa monella tavalla silläkin tavalla että heidän versionsa mukaan kyseessä oli Ranskan sotatieteellisen korkeakoulun virallinen raportti mutta näinhän se ei ollut vaan ne jotka julkaisivat raportin eli kaikki kenraalit ja amiraalit jne. olivat kyllä palvelleet aikaisemmin tuossa korkeakoulussa mutta he olivat nyt raportin kirjoittamisvaiheessa toimineet sivillihenkilöinä ja eläkeläisinä.
 
Tämä ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä millään tavalla vähennä COMETA- raportin arvoa mutta tuotakoon nyt tuo asia esille jos ollaan tarkkoja.
 
Kuten aikaisemmin totesin niin tässä luvussa käy nyt ilmi kuten aikaisemmin epäilin että tästä raportistahan tekijät ovat poimineet englantilaisen Lakenheath/Bentwaters- tapauksen vuodelta 1956.
 
Sivulla 274 kirjan tekijät syyllistyvät suoranaiseen virheeseen kun kertovat COMETA- ryhmän perustamisesta. He toteavat että se ensin aloitti toimintansa nimellä GEPAN joka on kyllä täysin väärä tieto sillä GEPANhan oli aivan eri järjestö kuin tämä COMETA.
Lisäksi kirjan tekijät kertovat että GEPAN myöhemmin muutti nimekseen SERPA joka sekin on väärin koska oikea nimi on SEPRA eikä SERPA.
 
Mutta kuten sanottua niin se on kiitettävä asia että kirjan tekijät uhraavat kokonaisen luvun COMETA- raportille jossa tuodaan esille useita selittämättömiä tapauksia kuten Teheranin tapaus , Lakenheath/Bentwaters ja monta muuta tunnettua tapausta joita ei ole pystytty selittämään tutkimuksista huolimatta.
 
Raportissa on myös mainittu 2-3 ranskalaista tapausta joissa ufoa on ajettu takaa ranskalaisten hävittäjien toimesta tai havaittu matkustajakoneesta.
 
COMETA- raportissa tuodaan esille useita varsin mielenkiintoisia asioita jotka kirjan tekijät toistavat ja mainittakoon tässä nyt vaikkapa se että COMETAn tutkijoiden mukaan niin ufot todennäköisesti käyttävät mikroaseita jotka laamaannuttavat ihmisiä mutta eivät vahingoita heitä.
Tällainen ase on nykysin tunnettu meilläkin.
 
Kuten niin monessa muussa yhteydessä niin tässäkin kirjassa tuodaan esille Condon- raportin ristiriita eli se että itse tutkimus osoitti että ufoilmiö vaatii lisää tutkimuksia ja jätti suuren osan eli 33% tutkituista tapauksista selittämättä .
SILTI, Condon itse, yhteenvedossaan toteaa ettei mitään tutkittavaa ole ja tämä ristiriitahan on juuri se joka on nostanut monen ihmisen kulmakarvoja ympäri maailmaa.
 
Tämä seikka tuodaan esille myös tässä kirjassa joka sekin on kiitettävä asia.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta sanoisin että on pakko todeta samoin kuin Burtin kirjasta
" Flying Saucers 101 "  että ikävä kyllä niin vaikka tekijät ovat hyvin innostuneita niin heidän asiantuntemattomuus paistaa kyllä läpi koko kirjassa.
 
Mielestäni on harvinaisen heikkoa että tekijät eivät tiedä maailman tunnetuimman sieppausasiantuntijan nimen eli John E. Mack vaan kirjoittavat monessakin paikassa Jonathan Mack.
 
Viimeksi löysin tämän Jonathanin taas sivulla 259 ja toisaalta asia joka aina harmittaa minua henkilökohtaisesti on esim. tuo Strieber joka kirjoitetaan kautta koko kirjan muodossa
" Streiber " .  Nämä pienet yksityiskohdat kielivät siitä etteivät tekijät ole niin kovin tarkkoja yksityiskohdista ja se taas alentaa kirjan arvoa kokonaisuudessaan koska se osoittaa ettei kaikkeen voi luottaa mitä tekijät kirjoittavat.
 
Sanoisin että tämän kirjan paras anti on se että koko kymmenes luku on omistettu ranskalaiselle COMETA- raportille jota he selostavat seikkaperäisesti. vaikka heidän selostukseensa onkin mahtunut muutama virhe .
Kuitenkin kun otetaan huomioon miten vähän sitä tunnetaan maailmalla esim. amerikkalaisessa kirjallisuudessa niin on kiitettävää että tekijät ovat omistaneet kokonaisen luvun tälle raportille.
 

Björn Borg, 20.11.2009