|
|
|
Tunnetuimpia suomalaisia ufohuijauksia
Kinnulan humanoiditapaus 1971
KainuuTammikuun puoliväli 1994Suomen ufotutkijat ry:n Kajaanista 26.1.1994 saama kirje kuuluu seuraavasti: " Olemme kaksi varusmiestä Kainuun prikaatista. Kumpikaan meistä ei uskonut ufoihin, mutta nyt ovat käsityksemme muuttuneet. Olimme viikko sitten sotaharjoituksissa. Minä ja kaverini olimme yöllä noin kello 3:15 lähivartiossa. Kaverini kuuli aluksi vaimeaa vinkumista taivaalta. Hetken kuluttua myös minä kuulin äänen ja näin liikettä puun latvuksissa. Alus ei loistanut valoa ja luulimme sitä ensin helikopteriksi. Alus näytti laskeutuvat 200 metrin päähän ja päätimme lähteä katsomaan mikä se oli. Noin sadan metrin päässä aluksesta meitä vastaan käveli kaksi tavallisen näköistä ihmistä, mutta ihmeeksemme he olivat alasti 20 asteen pakkasessa. Huomasimme myös, ettei heillä ollut sukupuolielimiä. He laittoivat päähämme pannat, joissa oli kirjaimet YNOS. Ymmärsimme pannan avulla heidän puhettaan. He pyysivät meidät mukaansa. Menimme alukseen, joka oli päärynän muotoinen. Siinä oli telaketjuja muistuttavat jalustat. Alus oli sisältä musta ja siellä oli tyhjiö, koska emme kuulleet toistemme ääntä vaikka huusimme täysillä. Miehet esittelivät aluksen ohjaamon, jossa oli kolme käden muotoista ohjauspainiketta. Alus vaikutti sisältä todella suurelta vaikka ulkomitat olivat noin 5 * 10 * 15 metriä. Menimme miesten mukana toiseen huoneeseen, jossa oli painoton tila. Miehet selittivät omasta tehtävästään. He kertoivat olevansa sodassa toisten ns. ufo-miesten kanssa. Kuvausten mukaan viholliset olivat juuri paljon puhutut vinosilmähumanoidit. Miehet kertoivat, että heikäläisiä on paljon maailman johtavissa tehtävissä. Ja he ohjailevat eri toimintoja maailmassamme. Mm. Kainuun prikaatissa on heidän kertomuksensa mukaan kaksi humanoidia. He selittivät, että eri kriisitilanteet ovat seurausta ufojen välisistä taisteluista. He kertoivat tulleensa 240 valovuoden päästä. He tulevat planeetta SUNAsta. He ottivat meistä verikokeita ja röntgenkuvia ja myös sperma- ja ulostenäytteet. Maistoimme myös heidän ruokaansa, joka oli tuubeissa. Maultaan se muistutti Saarioisten maksalaatikkoa. Kokeiden tarkoituksena oli ihmiskunnan älyllinen kehittäminen ja valmistautuminen universumin väliseen suureen loppusotaan. Poistuimme aluksesta takaisin vartiopaikalle ja huomasimme, että kello oli edelleen 3:15, vaikka aika tuntui usealta tunnilta. Ufomiehet aikoivat ottaa meihin yhteyttä ja kehittää meitä sotilaina. Ajankohtaa emme muista, koska meidät aivopestiin. Kaverini on ollut hieman omituinen. Toivon, että suhtaudutte meihin vakavasti." LÄHDE Lasse Ahonen & Tapio Äyräväinen: Uforaportti 2, Suomen ufotutkijat ry. Jyväskylä 1995 Takaisin sivun alkuun |
|
|