Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Bryant, Alice & Linda Seebach:

Healing Shattered Reality: Understanding Contactee Trauma

Wild Flower Press, Tigard, Oregon 1991. 283 sivua

 
Bryantin ja Seebachin ' Healing Shattered Reality ' kertoo kontaktihenkilöistä ja kirjan alussa kerrotaan Alice Bryantin omasta matkasta vanhempiensa luokse Denveristä Farmingtoniin New Mexicoon joka yleensä kestää 8 tuntia. Matkalla hän näki merkillisiä valoja ja kun hän tuli perille niin kävi ilmi että hän olikin tullut perille tunti aikaisemmin kun matkan olisi pitänyt kestää.
Kirjoittajat tuovatkin tässä kirjassa esille aikavääristymän jossa matka¬† on sujunut ¬†nopeammin¬† ¬†kuin tavallisesti. Yleensähän nämä kontaktihenkilöt ja sieppausuhrit puhuvat siitä että matka on kestänyt¬† kauemmin ¬†¬†kuin tavallista, mutta tässä kirjassa tuodaan esille että matka on sujunut nopeammin ¬†¬†joka on harvinaista. Kirjassa kerrotaan kontaktihenkilöistä ja kirjailijat uskovat että kontaktit ja sieppaukset ovat paljon, paljon yleisempiä kuin mitä uskomme. Se miten sieppausuhreja joskus¬† kohdellaan voidaan todeta kertomalla Miken tarina:
 
Mike joutui sellaisen kokemuksen uhriksi että hän löysi itsensä alusvaatteissaan ulkosalla. Mike meni nopeasti sisälle takaisin. Hänen vanhempansa huomasivat valovälähdyksen joka hetkeksi sokaisi Miken. Miken isä pohti että oliko lamppu räjähtynyt mutta tuli sitten siihen tulokseen että kyseessä oli salama. Miken koko ruumis oli punainen ja kun Mike rupesi puhumaan sieppauksesta, niin Miken isä, joka palveli laivastossa, vei Miken lähimpään armeijan psykiatrin puheille. Psykiatri antoi Mikelle diagnoosin ' skitsofreeni ' ja Mike toimitettiin sairaalaan. Mikea hoidettiin yli 10 vuotta Prolixin- nimisellä lääkkeellä, ja tämä aiheutti sen että Mikessa kehittyi ' tardive dyskinesia ' - niminen sairaus joka tuo mukaansa täydellisen lihasten kontrolloimattomuuden. Mike joka oli muusikko, ei enää voi soittaa kitaraa ja hän on sokeutumassa läääkkeiden takia ja hän nukkuu 70% ajastaan. Kaikesta huolimatta hän ei ole antanut periksi eikä ole muuttanut kertomustaan sieppauksesta lainkaan. Kerran kun hän oli hammaslääkärin vastaanotolla niin hammaslääkäri kehui että hänen nenässään oli suoritettu valtavan hyvin tehty leikkaus johon Mike totesi ettei hän ole ikinä ollut missään nenäleikkauksessa.
 
Kirjailijat kutsuvat ufoja ' Dimension travellereiksi ' eli ' ulottuvuusmatkustajiksi ' .
Kirjassa on useita esimerkkejä sieppaustapauksista, eli esim. sieppaustapaus jonka
' Albert ' koki lokakuussa 1973. Sen jälkeen kuin Albert oli riidellyt vaimonsa kanssa, Albert syöksyi ulos talosta ja lähti ajelemaan ja pysähtyi eräälle soratielle. Hän näki tumman hahmon lähestyvän hänen autoaan. Hän luuli että kysymyksessä oli eräs tuttava ja hän lähti seuraamaan tummaa hahmoa, mutta kun hän lähestyi tätä tummaa hahmoa hän havaitsi ettei se voinutkan olla hänen tuttavansa koska tämä tumma hahmo oli ainakin 210 cm pitkä. Tässä vaiheessa Albert katsoi ylös ja huomasi yläpuolellaan ufon jonne hänet siirrettiin jonkunlaista valotunnelia pitkin, eli imettiin ufoon. Ufossa oli neljä olentoa jotka kaikki olivat yli 210 cm pitkiä. Albert siirettiin makaamaan lasipöydälle ja riisuttiin ja hänet tutkittiin perusteellisesti ja jonkunlainen röntgenlaite kuvasi hänen sisuksiaan niin että hän näki jopa ruoan joka oli hänen omassa vatsalaukussaan. Minkäännäköisiä neuloja häneen sen sijaan ei pistetty. Albert päästettiin takaisin taas, mutta oli niin järkyttynyt että koko hänen elämänsä meni sekaisin tämän jälkeen, mm. hän pelkäsi jatkuvasti että ufo tulisi takaisin.
Tämä onkin asia jota kirjan tekijät jatkuvasti tuovat esille, eli että sieppausuhrit usein kokevat useita sieppauksia, eli kyseessä on toistuva toiminta.
 
Kirjan tekijöistä Linda Seebach on sosiaalialan maisteri Denverin yliopistosta ja hän on vuodesta 1984 työskennellyt Vietnamin sodan veteraanien kanssa ja heidän
' Posttrauma' - oireiden kanssa. Tässä kirjassa verrataan hyvin pitkälle Vietnamin veteraanien oireita sieppausuhrien oireisiin ja on todettava että tämä kirja on hyvin pitkälle oikeastaan psykologian, tai oikeammin psykiatrian oppikirja, jossa käydään tarkkaan ja seikkaperäisesti läpi kaikenlaisia psykologisia ja psykiatrisia tilanteita ja niiden hoitokeinoja. Yksi asia joka ärsyttää ainakin allekirjoittanutta tässä kirjassa on se että kun yleensä erotellaan sieppausuhrit n. s. kontakti- ihmisistä, niin tässä kirjassa, hyvin usein, miltei poikkeuksetta, käytetään¬† vain kontakti- ihminen- sanaa, vaikka tarkoitettaisiinkin sieppausuhreja. Kirja on kuitenkin, ainakin allekirjoittaneen mielestä, varsin korkeatasoinen ja mielestäni tämä kirja sopii mainiosti varsinkin psykologeille ja psykiatreille.
 
Eräs asia jonka kirjailijat ottavat esille tässä kirjassa, ja joka on varsin mielenkiintoinen ufologian kannalta, on että kun Charles Darwin ankkuroi Beagle- laivansa Etelä- Amerikan Patagonian rannikon edustalle, niin alkuasukkaat näkivät ainoastaan ne pienemmät veneet jotka laskettiin veteen Beagle- laivasta, mutta he eivät nähneet itse isoa Beagle- laivaa laisinkaan ja tutkijoiden mielestä tämä johtui siitä että heiltä puuttui täysin kaikki kokemus, ja vertailukohteet näin isolle laivalle, eli heidän aivonsa yksinkertaisiesti eivät pystyneet rekisteröimään näin suurta laivaa, vaikka heidän aivonsa kyllä rekisteröi pienemmät veneet.
Tässä tulee mieleen ufologiassa se tilanne kun usein toiset näkevät ufoja, mutta toiset vieressä seisovat eivät näe samaa ufoa. Joskus myös kun joku näkee humanoideja, niin havaitsijan vieressä saattaa seistä toinen ihminen joka ei näe humanoidia. Havaitsijan mielestä myös näyttää siltä että joskus ufo tai humanoidi näyttää materialisoituvan ja dematerialisoituvan, eli haihtuvan ja ilmestyvän. Tässä saattaakin olla kyseessä sama mekanismi kuin Darwinin Beagle- laivan kohdalla.
 
[ Allekirjoittaneen tahtomatta tässä syntyy nyt historiallinen ongelma; Bryant & Seebach kertovat että se oli Darwing ja hänen Beaglelaivansa joka ilmoitti siitä etteivät alkuasukkaat nähneet isoa Beaglelaivaa.
Sattumalta allekirjoittanut on viime aikoina lukenut myös Lisette Larkinsin kirjan
' Calling on Extraterrestrials ' jossa Larkins kertoo samasta ilmiöstä, eli ettei alkuasukkaat nähneet saapunutta isoa laivaa. Larkinsin mukaan kyseessä oli kuitenkin löytöretkeilijä Magellan joka saapui Etelä- Amerikan Tulimaahan jolloin alkuasukkaat eivät nähneet Magellanin isoa purjelaivaa. Historialliseksi ongelmaksi nousee tässä nyt se tosiasia että vaikka paikkakunta maantieteellisesti on suunnilleen sama, eli Etelä- Amerikan eteläkärki, niin Magellan tuli paikalle vuonna 1520 ja Darwin tuli perässä vasta 312 vuotta myöhemmin, eli vuonna 1832.
Kokivatko molemmat saman ilmiön? Mutta silloinhan tuo logiikka ei päde sillä kun
Darwing saapui niin silloinhan alkuasukkaat olivat jo nähneet Magellanin laivan!
( Toki 312 vuotta aikaisemmin).
Tai erehtyykö joku kirjailijoista? Allekirjoittanut jättää tuon asian selvittämisen historiantutkijoille ].
 
Kirjan tekijät ottavat esille niin sanotun muukalaisfobian ja jakaa sen kahteen kategoriaan, eli
-Kontaktihenkilöiden muukalaisfobiaan, ja toisaalta
-Paranoidiin muukalaisfobiaan.
 
Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu ihminen joka osittain muistaa kokemuksensa ja tiedostaa että hänet on siepattu tai että häneen on oltu yhteydessä. Kuitenkin niin tämä osittainen muisto on niin valtava että hän pelkää mitä saattaisi löytyä jos ryhdytään tutkimaan asioita ja tämä kauhu ilmenee mm. sillä tavalla että jos hän näkee esim. Strieberin Communion- kirjan kansikuvan niin hän kääntää kirjan sillä tavalla että hän näe näitä muukalaisen kasvoja. Tällainen ihminen vastustaa usein raivokkaasti ajatustakin että hänet olisi siepattu tai että hän olisi kontaktihenkilö ja tämä vastustaminen näkyy sillä tavalla myöskin että hän hyökkää raivokkaasti sellaisten ihmisten kimppuun jotka ylipäänsä ottavat esille ajatustakaan¬† että muukalaiset olisivat olemassa tai että kyseiset henkilöt olisivat kontaktihenkilöitä tai sieppausuhreja.
Jos jossain keskustelussa nousee esille ufot tai kontakti niin muukalaisfobiasta kärsivät yrittävät välittömästi vaihtaa keskusteluaihetta tai poistuvat huoneesta. Jos he eivät voi poistua, tai eivät vaihtamaan keskusteluaihetta, he vastustavat passiivisesti kaikki ajatukset siitä että he itse olisivat osa tätä ongelmaa. Tilanne johtuu siitä että nämä henkilöt tietävät että ufot ja sieppaukset ovat todellisuutta.
Nämä ihmiset ovat myös ylisuojelevaisia suhteessaan lapsiinsa tai aviosiippaansa koska he pelkäävät että myös heihin otetaan yhteyttä. He tarkistavat jatkuvasti miten nämä perheenjäsenet jaksavat ja missä he ovat ja mitä he ovat tekemässä.
 
Toinen muukalaisfobian kategoria sanotaan paranoidiksi muukalaisfobiaksi. Tällöin kyseessä ovat ihmiset jotka on altistettu kontakti- ja/tai sieppausilmiölle ja jotka ovat kehittäneet uskomattoman skenaarion pahasta ja tuhosta. Nämä uskovat vuorenvarmasti siihen että nämä ' ulottuvuusmatkustajat ' ovat pahoja, ja ilkeitä.
Osa maanalaisesta kirjallisuudesta joka kiertää tänään on nimenomaan paranoidin muukalaisfobian tuote. Nämä henkilöt ovat varmoja siitä että muukalaiset edustavat valtavaa uhkaa ja että ainoa tapa vastustaa heitä on sotilaallinen tai että muukalaiset tuhotaan. Nämä henkilöt saattavat linnoittautua ja kerätä suuren asevaraston, rakentavat linnoituksia ja suhtautuvat suurella varauksella jokaiseen ja eristäytyvät muusta maailmasta. Kun nämä ihmiset tapaavat toisia ihmisiä he suhtautuvat heihin erittäin epäluuloisesti ja yrittää jatkuvasti tarkistaa kuka vierailija oikeastaan on, millä asioilla hän liikkuu ja ketä hän edustaa.
Kirjan tekijöiden mukaan muukalaisfobia on leviämässä nopeasti ympäri maailmaa.
Tekijät ottavat esille myös sen että jos kontaktihenkilö kärsii PCS: stä
( Post Contact Syndrome) niin¬† hän saattaa kehittää sopeutumatonta käyttäytymis-
mallia joka on tulos kontaktikokemuksesta. Kun tällaiset kontaktihenkilöt yrittävät saada selville kokemuksiaan, niin heistä tulee yhteiskunnan ulkopuolisia siitä syystä että yhteiskunta ei tahdo olla tekemisissä heidän kanssaan heidän käyttäytymisensä takia ja ufologia taas ei tahdo olla tekemisissä heidän kanssaan uskottavuusongelman takia.
Kenen puoleen heidän pitäisi sitten kääntyä?
 
Tässä viitataan mm. Whitley Strieberiin joka itse oma- aloitteisesti läpikävi perusteellisen psykologisen testisarjan ja pärjäsi hyvin siinä. Näiden testien perusteella todettiin että Strieber oli täysjärkinen eikä valehdellut.
 
Kirjan tekijät ovat kiistatta suuria asiantuntijoita psykologian ja/tai psykiatrian alalla, mutta mitä enemmän luen tätä kirjaa, sitä enemmän muutun kriittisemmäksi
sen johdosta että kirjassa on sivukaupalla, sivu sivun perään, luku luvun perään tuotu esille erilaisia terapiamuotoja ja terapia-asioita ja toimenpiteitä mitä kontaktihenkilö voi tehdä jotta hän pääsisi ns. ' Post- Sieppaustraumastaan' . Näitä ehdotuksia, miten uhrin pitää menetellä, on kirjassa varmasti satoja, ja on aika varmaa että kontaktihenkilö tai sieppausuhri menee aika nopeasti sekaisin jos hän yrittää noudattaa kaikkia näitä ehdotuksia ja neuvoja. Lisäksi näyttää siltä että kirjan tekijät aika usein eksyvät pois itse sieppaustapauksesta ja sieppausaiheesta¬†
ja jakelevat vain yleisiä elämänviisauksia ja elämäntapaohjeita. Esimerkkinä siitä kun kirjan tekijät harhailevat pois kirjan varsinaisesta aiheesta on se ett䬆 esim. sivulla 154 puhutaan meditaatiosta ja sanotaan että kun henkilö tahtoo meditoida pitää varata itselleen 15 minuuttia joka päivä. Ehdotuksia siitä mistä voi löytää nämä 15 minuuttia ovat esim. että päivällisen jälkeen voi löytää joku yksityinen paikka missä voi meditoida, esim. vessa, jos ei keksi muuta vapaata rauhallista paikkaa. Tämä saattaa kyllä aiheuttaa ärtymystä muissa perheenjäsenissä tai työpaikalla muiden työntekijöiden keskuudessa. Toinen ehdotus on että pitää herätä keskellä yötä meditoidakseen. Nämä ehdotukset ovat allekirjoittaneen mielestä aika merkillisiä.
 
Samassa luvussa kerrotaan May- nimisestä naisesta joka on telttailemassa metsässä poikaystäväns䬆 kanssa ja heidän¬† mukanaan on poni ja koira. Yllättäen hän löytää itsensä oudosta paikasta kaukana leiristä ja myöhemmin hän muistaa että hänet siepattiin ufoon jossa oli merkillisiä ihmisiä joilla oli kapeat päät ja punaruskeat hiukset.
 
Luvussa 10 toinen kirjoittajista, Alice Bryant, pohtii hyvin pitkälle ihmisen aivoja ja aivotoimintaa ja pohtii sellaistakin että aivot itse asiassa olisivat hologrammi ja hän pohtii myös sitä millä tavalla eri aallot vaikuttavat aivoihin ja miten voidaan esim. aseella ja tekniikan avulla suunnata tietynlaisia aaltoja, esim. elektromagneettisia aaltoja, ihmisen aivoihin ja sillä tavalla vaikuttaa ihmisen ajatustoimintaan.
 
Kirjan luvussa 12 selviää siten mistä syystä tekijät ovat alusta alkaen käyttäneet yhteisnimitystä kontakti- ihmiset sekä sieppausuhreista että ns. kontaktihenkilöistä
Luvussa 12 nimittäin tekijät luopuvat terapia- linjastaan ja ryhtyvät kertomaan avaruudessa olevasta Ashtar- nimisestä kosmisesta organisaatiosta joka koostuu neljästä triadista jotka kaikki kiertävät valtavan keskusauringon ympärillä. Toisin sanoen Ashtar- Command komentaa näitä sivilisaatioita. Näin ollen käykin ilmi että tämän kirjan tekijät ovat puhtaasti kontaktilinjalla ja tämä seikkahan oli havaittavissa jo kirjan alussa. Toinen havainto, jonka olen tehnyt, on se että ne ihmiset jotka mainitaan esimerkkitapauksissa ovat kaikki jo aikaisemmin harjoittaneet ns. salatieteitä tai hiukan erikoisempia oppeja, eli toisin sanoen he eivät ole olleet ihan tavallisia arki- ihmisiä. Tässä luvussa tekijät sitten kertovat seikkaperäisesti miten tämä Ashtar- Command on organisoitu ja millä tavalla Ashtar pitää yhteyttä Maapalloon ja tässä tekijät aika pitkälle turvautuvat kirjailija Ida Kannenbergin kirjaan jossa kerrotaan Hweig- nimisestä olennosta. Sivuilla 216- 217 päästäänkin sitten John Leariin ja Milton Cooperiin joka tunnetusti ammuttiin poliisin toimesta kuoliaaksi joku vuosi sitten.
 
Kirja on julkaistu niinkin myöhään kuin vuonna1991, ja¬† tästä syystä vaikuttaa ehkä hiukan juhlalliselta kun kirjan tekijät kertovat miten John Lear ja Cooper ovat julkistaneet ' tietokoneistettuja julkilausuntoja ' sen aikaisessa Paranetissa ja Compuservice' ssa.
Nykyisin, 15 vuotta myöhemmin, kun puhumme Internetista, niin emme suhtaudu enää niin juhlallisesti tällaisiin ' tietokoneistettuihin julkilausuntoihin ' .
On aika selvää jo tässä vaiheessa että tämä kirja ei oikeastaan sovi ns. ' ruuvi- ja mutteri ' - linjan ufologeille, vaan kyllä tämä on vahvasti kontaktihenkinen kirja.
 
Kirjan luvussa 13 tekijät kertovat miten he läheisen ystävän kautta saavat telepaattisen sanoman Eunethia- nimiseltä avaruusolennolta. Tämä Eunethia on avaruusalus Venusian komentaja ja on mukana Ashtar- Commandissa ja palvelee näin ollen Ashtaria. Tämä luento, eli viesti, on kirjassa yli 20 sivua pitkä ja tavan mukaan se on yleinen luento ihmisille miten heidän pitää hoitaa planeettaa ja muuttaa tapojaan.
Kuten sanottua niin kyllä tämä on vahvasti kontaktihenkinen kirja.
 
Kirjan luvussa 14 siirrytään sitten ehkä hiukan yllättäen, filmien maailmaan. Tekijät kertovat eri filmeistä ja TV- sarjoista jotka liittyvät tavalla tai toisella eri avaruusolentoihin ja avaruussivilisaatioihin. Mielenkiintoisena lukuna voidaan tositaa että kirjan mukaan on vuosien 1909- 1986 välisenä aikana tehty 277 filmiä tai TV- sarjaa joissa aiheena ovat ufot tai avaruusolennot, ja ensimmäinen filmi tehtiin jo vuonna 1909. Tekijöiden mielestä tämä seikka, että tehdään yhä enemmän filmejä, joissa aiheena ovat avaruusolennot ja avaruussivilisaatiot, on tahallista toimintaa jotta valmistautuisimme enemmän ja enemmän viralliseen kontaktiin avaruusolentojen kanssa.
 
Loppulausuntona tästä kirjasta voidaan mielestäni sanoa että tämä kirja on tavallaan kaksijakoinen, sikäli että sen ensimmäinen osa liittyy nimenomaan kontaktitraumoihin ja siihen terapiaan mitä uhreille voidaan tarjota ja tässä kirjan osassa kirjan tekijät esiintyvät enemmän tai vähemmän ammattimaisina terapeutteina joiden tehtävänä on avustaa ja auttaa kontakti- ja sieppausuhreja.
Kirjan toinen osa, eli loppuosa, on sitten puhdas kontaktikirja, jossa tekijät jättävät syrjään terapeuttipuolen ja avoimesti kertovat käsityksistään siitä että kontaktihenkilöt ovat realisesti yhteydessä avaruusolentoihin ja kuten aikaisemmin sanottiin kertovat myös miten tämä ns. Ashtar- Command valvoo avaruutta ja suojelee Maapalloa. Todettakoon lopuksi myös se että Ashtar Commandin mukaan niin he eivät ole onnistuneet tässä tehtävässä 100 %: sti vaan Orion- nimiseltä planeetalta tulevat olennot ovat pahoja ja ovat livistäneet Ashtar Commandin verkon läpi ja aiheuttaneet pahoja täällä Maapallolla.
Mielenkiintoisena seikkana tässä kirjassa on lopussa oleva ' Tools' , eli ' Työkalut '- niminen osasto jossa analysoidaan kirja eri otsikoiden avulla ja tässä on lueteltu erikseen kaikki kontaktihenkilöt ' Named Stories ' otsikon alla. ' Lists ' - otsikon alta löytyy erilaisia luetteloita, ja alaotsikko ' Tools ' alta löytyy erilaisia terapiamuotoja ja sitten on ' Channelled Messages'¬† ja sitten löytyy vielä ' Excerpts ' ja ' Diagrams ' .
Tämä on aika kätevä, tällainen työkalu, sellaiselle joka etsii tiettyjä asioita tällaisesta kirjasta.
Tämän tyylin kirjoille pakolliset runot löytyvät myös kahdesta eri paikasta.
 
 

Björn Borg, 27.9.2006


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |