Suomen Ufotutkijat ry - F U F O R A

ETUSIVULLE
Kirjasivu

Maccabee, Bruce:

UFO FBI Connection: The Secret History of the Government's Cover-Up

Llewellyn Publications, St. Paul, MN 2000. 311 sivua

Maccabee on fysiikan tri (American yliopisto) ja on harrastanut ufoja 1960-luvulta lähtien. Hän on työskennellyt Yhdysvaltojen laivaston palveluksessa vuodesta 1972 lähtien (suurenergialaserit, vedenalainen ääni ja ohjustentorjunta). Maccabee on tullut myös tunnetuksi ufovalokuvien- ja filmien analysoijana. Maccabee julkaisi mm. vuonna 1997 yhdessä Ed Waltersin kanssa kirjan: "UFOs Are Real, Here's the Proof". Waltersin kanssa julkaistussa kirjassa Maccabee todistaa ufojen olemassaolon mm. analysoimalla videota, jossa lähietäisyydeltä filmattu ufo liikkuu edestakaisin useita kertoja kameran edessä meren yllä, samalla kuin sen varjo liikkuu samassa tahdissa vastakkaisella rannalla.

Maccabee aloittaa kirjansa kertomalla lyhyesti Roswellin tapauksesta. Maccabee kiinnittää huomiota samaan asiaan, johon esim. kirjailija Randle ja jopa allekirjoittanutkin on kiinnittänyt huomiota, eli että vaikka Project Mogul oli huippusalainen projekti (lennättää ilmapallo lähelle Neuvostoliittoa kuunnellakseen räjäyttikö Neuvostoliitto atomipommia), niin käytetyt ilmapallot ja tutkaheijastimet olivat täysin tavanmukaisia, jollaisia käytettiin esim. Roswellissa joka päivä. Alas tulleiden ilmapallojen ja tutkaheijastimien tunnistaminen olisi näin ollen pitänyt onnistua noin yhdessä sekunnissa. (Tulihan näitä säähavaintoihin käytettyjä samanlaisia laitteita muutenkin alas säännöllisesti).

Maccabee, samalla tavalla kuin moni muukin kirjailija, kiinnittää myös huomiota siihen, että ne testinuket, jotka ilmavoimien mukaan ovat antaneet aihetta puheisiin muukalaisten ruumiista, ruvettiin pudottamaan vasta 1950-luvulla. Maccabee toistaa myös että "Poppy' Henderson -niminen lentäjä on myöntänyt kuljettaneensa pois alas pudonneen ufon osia ja ottaneensakin yhden osan muistoksi". Maccabee huomauttaa myös, miten FBI oli kuulustellut Johnson- nimistä malminetsijää, joka maasta käsin oli nähnyt samat ufot kuin Kenneth Arnold. Johnsonin kompassi oli pyörinyt villisti, kun ufot olivat lähellä.

Maccabee antaa suurta painoa amerikkalaisen huipputiedemiehen Sarbacherin lausunnolle, jonka mukaan oli olemassa salainen ryhmä, joka tutki lentäviä lautasia ja että näitä oli syöksynyt maahan ja että viranomaiset olivat ottaneet talteen sekä ufoja että ruumiita. Maccabee oli itse haastatellut Sarbacheria ja tämä oli vahvistanut useita kertoja asian Maccabeelle. Sarbacheria oltiin myös pyydetty mukaan ko. ryhmään, mutta hän oli kieltäytynyt, koska hänellä ei "ollut aikaa".

Tässä FBI-kirjassaan Maccabee kertoo FBI:n roolista ufotutkimuksessa. Vaikka FBI oli jossain vaiheessa ilmoittanut, ettei heillä ollut mitään ufodokumentteja hallussaan, niin tutkijoiden onnistui kuitenkin julkisuuslain nojalla saamaan esille 1600 ufoihin liittyvää asiakirjaa. Tällöin on myös huomattava, että entisiä salaisia dokumentteja (FBI:n ja muiden viranomaisten) saadaan julkisuuteen verraten hitaasti. Näin ollen tässäkin Maccabeen kirjassa kerrotaan asiakirjoista, jotka on saatu julkisuuteen vasta 1985. Esimerkkinä vuonna 1985 julkaistusta asiakirjasta Maccabee ottaa esille raportin, joka kertoo William Rhoads -nimisestä henkilöstä, joka 4.9.1947 otti kaksi valokuvaa lentävästä lautasesta lähellä kotiaan. Rhoads luovutti negatiivit FBI:lle, joka luovutti ne eteenpäin ilmavoimille. Valokuvia kommentoitiin puolitoista vuotta myöhemmin laivaston ja ilmavoimien yhteisessä, silloin huippusalaisessa muistiossa, jossa todettiin, että valokuvat "ovat aitoja".

Kun lukee tätä kirjaa, niin on muistettava, että vaikka FBI on ollut liikkeellä aina silloin tällöin ufoasioissakin, niin FBI:n rooli ufoasioissa on aina ollut nimenomaan vakoojien metsästäminen eikä mikään muu. FBI näin ollen ei ole suorittanut mitään varsinaista ufotutkimusta, eikä yrittänytkään analysoida ufoja tai ufoilmiötä. Tästä syystä on ymmärrettävää, että vaikka Maccabee tässä kirjassa kertoo FBI:n roolista ufoasioissa, niin teksti usein/useimmiten liukuu kuin itsestään ilmavoimien puolelle miltei väkisin. Vaikka FBI ei suorittanut mitään varsinaisia ufotutkimuksia, niin se on kuitenkin vastaanottanut vuosien varrella raportteja kansalaisilta, jotka eivät ole tienneet minne lähettää raporttinsa.

Yksi tällainen raportti on seuraava, joka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa Maccabeen kirjassa:

"Lensin Clark Fieldistä Parkersburgiin, Länsi-Virginiaan Luscombe-koneellani 25.9.1949, kun havaitsin kirkkaan keltaisen valon tulevan suoraan minua kohti. Se tuli sellaisella vauhdilla, että hätkähdin ja se ohitti koneeni noin 30 metriä alapuolellani ja 15 metriä oikealla. Oma nopeuteni oli tuolloin 160 km/h. Esineen pituus oli 37-45 cm ja sen läpimitta oli 10 cm paksummassa kohdassa. Sen etupää oli neulamainen ja neulan pituus oli 15 cm. Esineen perä muistutti suihkuhävittäjän perää, mutta siinä ei ollut siipiä, mutta kylläkin pystysuorat ja vaakasuorat evät. Mitään potkuria, vanaa tai savua ei näkynyt. Tapauksen sattuessa lensin noin 1000 metrin korkeudessa. Esine näytti kuin se olisi ammuttu suuremmasta korkeudesta alaspäin ja se oli menettämässä vähitellen nopeutensa." Tämä raportti ei ole mukana senaikaisessa Project Grudgen arkistossa. (Allekirjoittanut ei voi olla kommentoimatta tätä havaintoa. Havaittu esine muistuttaa mielestäni varsin hyvin lentokoneesta ammuttua rakettia tai ohjusta).

Vuonna 1950 Korean sota oli käynnissä. Pohjois-Korea oli yllättäen hyökännyt Etelä-Koreaan ja valloittanut Soulin. YK lähetti joukkoja, lähinnä amerikkalaisia, häätämään pohjoiskorealaiset takaisin Pohjois-Koreaan, jossa tehtävässä onnistuttiinkin. Tällöin Kiina meni mukaan sotaan lähettämällä 25.11.1950 noin 400000 kiinalaista sotilasta YK:n joukkoja vastaan. 6.12.1950 kanadalaiset tutka-asemat havaitsivat kokonaisia laivueita tunnistamattomia ilmakohteita, jotka lähestyivät Yhdysvaltojen rannikkoa suuntanaan Washington, johon ne saapuisivat 2-3 tunnin kuluessa. Viranomaiset olivat varmoja siitä, että kyseessä olivat neuvostoliittolaiset pommikoneet, yhteensä 40 kappaletta. Tapauksesta ovat kertoneet omissa muistelmissaan mm. silloinen presidentti Truman ja muut huippupoliitikot. Tilanne kuitenkin raukesi. Tutkassa havaitut kohteet "haihtuivat" pois ja tilanne palasi normaaliksi. Myöhemmin kerrottiin, että tutkat olivat nähneet lentäviä hanhia, tai että kyseessä oli sääoloista johtuva virhehavainto ja/tai/ yksi amerikkalainen C-47 lentokone.

Maccabee on toista mieltä. Hän on tutkinut em. poliitikkojen muistelmia ja verrannut niissä olevia selostuksia tilanteesta virallisiin asiakirjoihin ja toteaa, että kohteiden nopeus oli 960-1920 km/h riippuen siitä, millä arvioiduilla etäisyydellä havaitut kohteet olivat ja että siihen aikaan ei sarjatuotannossa ollut olemassa pommikoneita tai muitakaan koneita, jotka saavuttaisivat mainitun nopeuden. Maccabeella on toinen selitys havaintoon: Ufot.

Maccabee selostaa varsin perusteellisesti Project Twinkleä ja sen eri vaiheita. Erityisesti selostetaan havaintoja, joita tehtiin ilmavoimien Hollomanin tukikohdassa 27.4.1950 ja 24.5.1950. Havaitsijoina olivat Land-Air, Inc. -nimisen yrityksen henkilökunta, joka oli tukikohdassa seuraamassa rutiininomaisesti suoritettuja ohjustestejä Askania fototeodoliiteilla. Tällöin he havaitsivat ja jopa valokuvasivat tunnistamattomia kohteita ja suoritetuissa kolmiomittauksissa laskettiin, että havaitut neljä kohdetta olivat 45000 metrin korkeudessa Hollomanin tukikohdan yllä ja että kohteiden läpimitta oli noin 9 metriä. Kohteet liikkuivat suurella nopeudella. Asiasta laaditussa raportissa todetaan, että havaitsijat olivat huippuluokan ammattilaisia.

Maccabee on kirjassaan miltei raivoissaan kun hän huomauttaa, ettei tähän havaintoon suhtauduttu sille kuuluvalla vakavuudella. Maccabee huomauttaa, ettei ihmisen käytettävissä tuohon aikaan ollut mitään, joka lentäisi suurella nopeudella 45 kilometrin korkeudessa. Maccabee kysyykin: Kenelle nämä kohteet kuuluivat?

Maccabee antaa kirjassaan myös paljon tilaa niille ufohavainnoille, joita tehtiin Tennesseessä sijaitsevan Oak Ridgen atomipommin tutkimuslaitoksen yllä. Ensimmäinen ufohavainto Oak Ridgessä tehtiin kesällä 1947, jolloin ufosta saatiin valokuva. Toinen havainto tehtiin 25.5.1949. Kolmas havainto tehtiin 20.6.1949, jolloin havaittiin kolme ufoa muodostelmassa. Tämän jälkeen ufo havaittiin 1.3.1950 tutkalla ja jälleen 12.10.1950, jolloin paikalle hälytettiin ilmavoimien hävittäjä, joka turhaan etsi kohdetta, vaikka kohde edelleen oli näkyvissä maasta katsottuna. Ufo havaittiin jälleen 15.10.1950 ja sitä seuraavana päivänä havaittiin ufo kaksi eri kertaa. Ufo havaittiin jälleen 23.10.1950 sekä taas 24.10.1950. Tässä vaiheessa FBI oli voimakkaasti mukana toiminnassa, koska moni henkilö oli edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli neuvostoliittolaiset vakoilulaitteet. Mitään selityksiä asialle ei kuitenkaan keksitty.

Eräänä mainitsemisen arvoisena asiana Maccabeen kirjassa on selostukset eri kenraalien suhtautumisesta ufoihin. Usea Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraali on joutunut mukaan ufoasioihin tavalla tai toisella. Toiset näistä kenraaleista ovat suhtautuneet negatiivisesti ufoihin ja toiset taas positiivisesti. Maccabeen mainitsemista kenraaleista voidaan luetella seuraavat:

Kenraalit McDonald, Vandenberg, Putt, Cabell, Garland, Carroll, Chidlaw, Moore, Samford, Schulgen, Ramey ja Twining. 18.12.1947 kenraali George C. McDonald kirjoitti kirjeen kenraali Craigielle. Kirjeessään McDonald toi esille, että hän oli samaa mieltä kenraali Twiningin kanssa siitä, että lentävät lautaset olivat olemassa ja että ilmavoimien olisi ryhdyttävä tutkimaan niitä. Kenraalimajuri Charles Cabell vaati aktiiviuransa aikana useita kertoja, että ilmavoimat tehostaisi ufotutkimuksiaan. Vuonna 1951 Cabell lausui Grudgen raportista, että se oli "arvotonta epätieteellistä roskaa". Muistelmissaan "A Man of Intelligence, Memoirs of War, Peace and the CIA", jotka julkaistiin vuonna 1997, Cabell sanoo "muistuttaneeni väkeämme siitä, että heidän tehtävänsä oli todistaa, että lentävät lautaset ovat olemassa, koska se toinen vaihtoehto, eli todistaa, että jokin ei ole olemassa, on lähes mahdotonta".

Kenraali William M. Garland suhtautui positiivisesti ufoihin ja hänen sanotaan nähneen itse ufon. Garland kirjoitti pitkän muistion siitä miten ufoasiat pitäisi tutkia paremmin. Kenraali Joseph F. Carroll ilmoitti, että vaikka jotkut korkealla lentävät ohjukset ja suihkukoneet mahdollisesti aiheuttivat joitakin ufoilmoituksia, niin Yhdysvalloilla ei ollut mitään "lentäviä lautasia" tai "lentäviä kiekkoja" vastaavaa. Kenraali Ernest Moore kirjoitti 1.7.1950 pitkän muistion, jonka mukaan ilmavoimien on jatkettava ja tehostettava ufotutkimuksensa. Maccabee tuo kirjassaan myös esille sen, ettei Project Blue Bookin henkilökunta suorittanut varsinaisia kenttätutkimuksia, vaan sen teki ilmavoimien tiedustelupalvelun yksikkö 4602.

Kirjan lopussa Maccabee pohtii myös jossain määrin CIA:n roolia ufotutkimuksessa. Maccabee viittaa CIA:n historioitsijan, Hainesin, raporttiin, jonka mukaan salainen vakoilukone U-2 selittäisi 50% ufohavainnoista. Maccabee sanoo tutkineensa tilastoja ja todenneensa, ettei hän havainnut, että ufohavainnot olisivat mitenkään lisääntyneet kun U-2 otettiin käyttöön. Maccabeen mielestä Hainesin väitteessä ei ole mitään perää.

Maccabee kysyy lopuksi itseltään, uskooko hän ufoihin ja vastaa itse myöntävästi. Maccabeen mielestä kaikki julkisuuteen päässeet asiakirjat todistavat sitä, että olemme tekemisissä todellisen ilmiön kanssa.

Allekirjoittanut voi lopuksi kertoa, että kirjaan on vahingossa päässyt mukaan hauska virhe. Kun hakemistoa on laadittu ilmeisesti tietokoneen avulla, niin kone on kenraali Whiten kohdalla etsinyt kirjasta kaikki sivut joilla esiintyy sana "White" tai "white". Hakemistossa viitataan sitten kenraali Whiten kohdalla kaikkiin sivuihin, joissa tuo sana "white" esiintyy.

Björn Borg, 29.1.2005


© Suomen Ufotutkijat
Suomen Ufotutkijat ry  - Arkkitehdinkatu 14 B  - 33720 TAMPERE  |  Tel. +358405170553  |  Webmaster  |